Asiaa Adbluesta. Koitetaan korjata yli 300 euron putki.

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 16 дек 2024

Комментарии • 176

  • @MuurCiBoy
    @MuurCiBoy 10 месяцев назад +7

    Mielestäni ei pidä mennä puheissa sekoittamaan Adblue ja Eolys -laitteistoja keskenään. Eolys laskee noen palamislämpötilaa hiukkassuodattimessa, kun taas Adbluesta saadaan SCR-katalysaattorille ammoniakkia typenoksidipäästöjen pelkistämiseksi. Jos näistä kahdesta järjestelmästä puhuu samassa lauseessa, niin helposti menee maallikolla sekaisin.
    Esimerkiksi PSA:lla adblue ja eolys käytössä ainakin esim. ensimmäisissä Euro6 dieseleissä.
    Adbluesta 1/3 on ureaa, loput vettä. Eli liuos jäätyy ja laajenee vastaavasti kuin vesi ja siinä siis se syy miksi pakkaskelillä paukahtelee osat rikki.
    NOx-antureita näkee nykyisin myös Boschin valmistamana, Continental oli pitkään ainoa valmistaja NOx-antureille ja se saattaa selittää osaltaan törkykalliita varaosahintoja. Ei voi kuin toivoa että kilpailu laskisi myös kuluttajahintoja. Kiinalaisten kopio-viritelmät NOx-antureista eivät ole omankaan tietoni mukaan olleet hyviä. Anturin pakoputkeen kierrettävä mittapää lienee edelleen yhden ja saman valmistajan tekemä riippumatta siitä tuleeko NOx-anturi Boschin vai Continentalin tuotantolinjalta. Voisi kuvitella että kiinalaiset yrittävät kopioida myös mittapään ja ehkä se on osasyyllinen huonoon laatuun kopio-antureissa.
    NOx-anturit on ainakin isommassa kalustossa lähes aina valmistajan omalla softalla. Tarkoittaa siis sitä että vaikka anturin liitin sähköisesti saattaisi sopia johtosarjaan, niin CAN-viestintä on silti erilaista ja vähemmän yllättäen ajoneuvo ohjainlaite ei tällaista anturia kelpuuta. Onko ​ @Simolammikko sinulla tietoa kuinka hyvin tai huonosti NOx-anturit käyvät ristiin eri autovalmistajien välillä? Onko NOx-anturin sähköliitin yleensä henkilöautoissa tuollainen kuin tuossa Mersun anturissa jota 0:50 kohdassa näytät kameralle?

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +5

      Kiitos, että vaivauduit kommentoimaan! Tämä on hienoa, kun tietoa jaetaan.
      Olet oikeassa tuosta Eolyysistä, että olisi pitänyt avata sitä tarkemmin. Hain verrokkia pakokaasujen jälkikäsittelylle ja se tuli mieleeni, joten mainitsin. Toiminto on tosiaan täysin eri. Kiitos selvennyksestä muillekin.
      Tuo anturimarkkina oli itselleni uutta tietoa. Sen sijaan tiedän sen, että liittimet ei kelpaa ristiin VAG- ja MB-autojen välillä, joten omat softat näissä mahtaa olla. VAG muutenkin väylätekniikaltaan monimutkaisempi: eri järjestelmissä on eri viestityypit, kun taas mersulla on samat lähes kaikissa, jos ei ota huomioon uusimpia CAN-FD -järjestelmiä.
      Jäämme odottamaan kilpailun tuomia hinnanlaskuja..

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +3

      VAG-konsernin autoissa tämä viestityyppien ero on pakottanut tekemään gateway-ohjainlaitteen, joka yhdistää eri viestityypit OBD-lukijalle samanlaiseksi dataksi. Joskus näitä hajonnut ja lopputuloksena 100% halvaantunut auto, kun IMMO-järjestelmä tippuu pois pelistä ja auto ei reagoi avaimiin.

  • @ThePatGaming
    @ThePatGaming 10 месяцев назад +19

    Mersuihin huomattavasti vähemmän nox-antureita tänä talvena. Tuntuu että niistäkin on mennyt nyt putkia kovasti. Korjausohjeen ensimmäinen kohta Mersussa oli, et irrota moottori ja vaihteisto.

  • @mattiperkio5997
    @mattiperkio5997 10 месяцев назад +20

    Aika kovaa kusetusta noilta merkkiliikkeiltä.

    • @JanneNurvala
      @JanneNurvala 10 месяцев назад

      Merkkiliikkeessä putken uusinta maksaa n. 750€

    • @villelindstrom5196
      @villelindstrom5196 10 месяцев назад

      Eibomr kusetusts pitäähän sitä nyt pyytäö

    • @jetu82
      @jetu82 10 месяцев назад +2

      Jos tuo putki uusitaan ja vuoto siinä on, niin ei se ole kusetusta. Vaihtamalla varmistetaan myös se, että vika tulee varmasti kuntoon ja korjaukselle voidaan antaa takuu.

  • @HarkkoKupari
    @HarkkoKupari 10 месяцев назад +14

    Näköjään Adblue autot on kesäautoja, ei talviautoja !

  • @markusholmqvist4043
    @markusholmqvist4043 10 месяцев назад +18

    Hienoa että vielä yritetään korjata eikä aina ensimmäisenä vaihdeta osaa. 5/5

  • @JKV.
    @JKV. 10 месяцев назад +17

    😎 Kiva että uus video tuli! Toivottavasti Päästään pian näkemään tuon sinun tiguanin virittelyä.

  • @santtu414
    @santtu414 10 месяцев назад +15

    Onpa kiva todeta, kuinka tämä yhteisö jakaa positiivisessa hengessä kokemuksiaan ja keksintöjään. Kaikki voittavat.👍👍👍

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +4

      Pääsääntöisesti! 👍🏻🫱🏻‍🫲🏼

  • @KujezZi
    @KujezZi 10 месяцев назад +12

    Työkaverilla vaihdettu w205 joku 8 kertaa noxi anturit

  • @kf6393
    @kf6393 10 месяцев назад +65

    Muista pitää suojalaseja. 5bar näkö lähtee 😢

    • @Aswwrss
      @Aswwrss 9 месяцев назад

      Samaa itse kattonut, että odottaa vaan millon käy työtapaturma. Ei mitään henkilösuojaimia.

  • @jeremiasikola3637
    @jeremiasikola3637 10 месяцев назад +3

    Itse vaihdoin juuri omaan superb saman letkun. Vedin vanhalla letkulla narun ja narulla vedin uuden letkun konehuoneesta syöttämällä uusi ja auton alta vetämällä narusta. Vastuksen liittimen otin pois ja liittimetn kotelon auki ja laitoin auton alla liittimen ja kotelon uudelleen paikalleen.

  • @maurijarvinen4484
    @maurijarvinen4484 10 месяцев назад +16

    Aika rapsakka paine tollasessa muovi liittimessä, vähän niinkuin se olis suunniteltu hajoomaan

    • @Syntappi
      @Syntappi 10 месяцев назад +1

      Oletettavasti tuo letku on jotain nylonia. Ne kestää yleensä noin 30bar painetta, eli kyllähän siihen paineeseen sopivia liittimiäkin löytyy. Eihän se tietysti sitä kestä että siellä sisällä oleva neste jäätyy, laajenee ja halkaisee sen putken tai liittimen.

    • @SomeNordicMan
      @SomeNordicMan 10 месяцев назад +1

      @@Syntappi Tuollanen rupunen muoviliitin mitään kestä... samaa kusetusosaa joka autossa nykyään. Laitetaan muovia tarkotuksella sinne, missä sitä ei todellakaan pitäisi olla. (Ihan tarpeeksi oman S204:n kanssa vääntäny vikojen kanssa ja törmänny noihin heppoisiin muoviliittimiin)

    • @HesNet
      @HesNet 10 месяцев назад

      @@Syntappi putki on erikoispolyamidia (PA12) eli nylonia. SCR DEF lämmitetty AdBlue putkisto (putki+liittimet) kestää valmistajan lupaaman paineen, joka on n. 12 bar ja paineen osalta putkisto kestää helposti pumpun n. 6.5 bar paineen. SCR-järjestelmän suunnittelu"virhe" (tarkemmin ääriolosuhteiden riittämätön testaus ja testausaika) aiheuttaa putkistojen rikkoutumiset meillä täällä Suomessa.

    • @HesNet
      @HesNet 10 месяцев назад

      @@SomeNordicMan kannattaa tutustua ja perehtyä SCR DEF/AdBlue putkistoon. Kyse ei ole pelkästä liittimestä vaan koko AdBlue putkistosta, joka on lämmitetty ja tehdasvalmistettu kokonaisuus. Syyttävä sormi kannattaa osoittaa auton valmistajan suuntaan ja tässä tapauksessa SCR-järjestelmän suunnittelijalle. AdBlue putkisto (putki+liittimet) kestää niin hyvin/huonosti kuin itse auton SCR-järjestelmä toimii. Suosittelen tutustumaan sekä opiskelemaan autokohtaisen SCR-järjestelmän perinpohjaisesti niin ymmärtää paremmin mistä on kyse. Järjestelmän suunnittelu- ja toimintavirheillä saadaan mikä tahansa osa rikki ennenaikaisesti.

  • @artolindqvist9059
    @artolindqvist9059 10 месяцев назад +4

    205 Mersussa vaihdettiin putket. Sen jälkeen herjasi nox-anturia. Ei-merkkiliikkeen mies hokasi että suutin oli muurautunut lähes umpeen. Puhdistuksen jälkeen lähti toimimaan ilman anturin vaihtoa ja sitten lähti Mersu maailmalle ja merkki vaihtui. Muutenkin epäluotettava auto.

    • @salepoka
      @salepoka 10 месяцев назад +1

      Saksalaiset ylipäänsä on epäluotettavimpia ajoneuvoja

  • @JeCotton
    @JeCotton 10 месяцев назад +5

    Itse olen lisännyt Kentin lisäaineen Joulukuun alussa MB S213 adblue tankkiin eikä ainakaan täällä etelässä ole vielä tullut mitään ongelmia vastaan.
    Itse kylläkin olen ajanut autolla vasta 6tkm ja mittarissa reilu 120tkm ja auto on jokapäiväisessä ajossa.

    • @v6omega
      @v6omega 10 месяцев назад

      Kuinkahan toimii Tec4:n Adblue lisäaine - kellään kokemuksia?

  • @puuHattu
    @puuHattu 10 месяцев назад +9

    Noniin, sieltähän tuli tuttua aihetta😅 Itselläni onnistui tuo korjaus liimamalla, tosin mulla vuoti se keskiliitos mutta sehän on hyvin samantyylinen rakenteeltaan. Julkaisin videonkin aiheesta vajaa viikko sitten. Autolla on ajettu liimauksen jälkeen noin 600km ja ei ainakaan vielä ole vikavalot tulleet takaisin👍 jos sattuu, että liimaus pettää, niin olen jo kehitellyt varasuunnitelman ettei tarvi vaihtaa putkea😊

  • @olbert2213
    @olbert2213 10 месяцев назад +30

    Onko tämmöisestä AdBlue järjestelmästä käytännön hyötyä kenellekkään? varsinkaan täällä pohjoismaissa missä pakkaset kovia ja rikkoo nuo laitteet.

    • @zimbacattius1171
      @zimbacattius1171 10 месяцев назад +16

      aika rahastus keino tuntuu vain olevan kun kuuntelin muovi osien hintoja ja jostain pienestä yksiköstäkin 800€.

    • @olbert2213
      @olbert2213 10 месяцев назад

      @@zimbacattius1171 äkkiseltää tuntuu jo ihan näin maalaijärjellä mietittynä, että adblue varaosien valmistukseen taitaa mennä äkkiä kaikki ne päästöt mitä kyseisellä järvestelmällä saavutetaan. resurssien tuhlausta.

    • @anelkka113
      @anelkka113 10 месяцев назад +3

      Kyllähän nuo varmasti keski-euroopassa toimii ihan luotettavasti.

    • @Puzkajuzzi
      @Puzkajuzzi 10 месяцев назад

      Mikäli et laske auton päästöjen pienentymistä käytännön hyödyksi niin ei tietenkään ole. SCR, DPF, EGR ja katalysaattori on ainoastaan auton päästöjä pienentäviä laitteita, miksi niistä olisi jotain muuta hyötyä?

    • @puuHattu
      @puuHattu 10 месяцев назад +16

      On siitä se hyöty, että stressitaso nousee ja joutuu ahkerasti miettimään, että mikä siinä on vikana. Tämä vilkastuttaa aivotoimintaa, joten ei tarvi täytellä sanaristikoita tai sudokuja. Lisäksi, jos vie merkkikorjaamolle, niin pääsee rahoistansa kätevästi eroon. Saa siten taas hyvän syyn rehkiä töissä, jotta saa laskut maksettua😂

  • @jannuko5489
    @jannuko5489 10 месяцев назад +3

    Syy tuohan putken jäätymisen ja rikkoutumisen lienee siinä kun moottorin sammuttamisen jälkeen tuo putki tyhjennetään adblue pumpulla imemällä.
    Putkeen jää väkisinkin pieni määrä adbluta joka valuu putken alimpana olevaan kohtaan.
    Kun tuossa kohtaa tuo adblue pisara jäätyy sulaa niin putki venyy siitä joka kerta ja lopulta halkea.
    Tuo ilmiö tapahtuu tietysti joka paikassa mihin adbluta jää.niin jossakin vaiheessa voi esimerkiksi takimmaisen putken etumainen liitin katketa...

    • @HesNet
      @HesNet 10 месяцев назад

      Näin se juuri on. VW Passat B8 autoissa AdBlue paluuvirtauspumppu imee osittain linjaston tyhjäksi, jotta jäätyneelle nesteelle jäisi tilaa. Lopulta putki vaurioituu ja järjestelmään tulee vuoto sekä painevajaus. Itsellä hajosi myös etuputki ja kirjoittelin asiasta tarinaa VAG arenalle.

  • @user-kw9jn2rv4s
    @user-kw9jn2rv4s 10 месяцев назад +5

    Näin nelikymppisenä, aivan eri alalla työskentelevänä naisena en edes tiennyt olevani kiinnostunut mistään DSG vaihteiston korjauksesta tai ajovaloumpioiden kiillottelusta 😂 Mutta niin vain on tullut viime päivien aikana ahmittua näitä videoitasi ja jokaisen aion katsoa, tilaukseen lähti. Mielenkiintoista, tarpeellista, monipuolista, hyvin tehtyä sisältöä! Olet myös aivan ihanan oloinen tyyppi. Melkein toivon että omaan, vielä toimivaan Tiguaniin tulisi joku vika että saisin syyn ottaa sinuun yhteyttä 🤔🤭😍

    • @Lumperi65
      @Lumperi65 9 месяцев назад

      Jos nyt korjattais vähän kuitenkin sitä autoa 😃

  • @iam5085
    @iam5085 8 месяцев назад +1

    MB GLB 20 oli kiikarissa mutta onneksi jäi ostamatta, en diesel+adblue autoihin tule koskemaan.

  • @Sikanauta
    @Sikanauta 10 месяцев назад +4

    Kyllä se vaan niin on, että kun pitää oikeita hommia tehdä, niin ilmestyy Parksiden työkalut käteen 😮

  • @NipaKarvonen
    @NipaKarvonen 10 месяцев назад +3

    Hieno kommentti ettei ureajärjestelmä kuse, kun urea on kusta.
    Tämäkin video osoittaa miksi pysyn vanhojen autojen loppukäyttäjänä

  • @seppooppes
    @seppooppes 10 месяцев назад +5

    Tiedetty kymmeniä vuosia, että urea jäätyilee. Kemiralla oli jo 2000-luvun alussa kaliumformiaattipohjainen vastaava aine freezium, ei jäädy. En tiiä, miksi sitä ei ruvettu käyttämään.

    • @rkan2
      @rkan2 10 месяцев назад

      Joku EU säännös ureasta tais torpata ne

  • @kukkaro7749
    @kukkaro7749 10 месяцев назад +10

    Ei kyllä kenenkään taviksen kannata ostaa enää modernia dieseliä. Ihan riittävästi tappelua itselläkin tuon EGR:n kanssa, mutta pitäisikö sitten kylkeen ottaa vielä vähemmän Suomen olosuhteisiin sopiva kusilaite...

    • @jani3253
      @jani3253 10 месяцев назад

      Onko Adblue autoissa edelleen myös EGR? Molempien tarkotus vähentää typenoksideja, niin pitääkö tosiaan olla kaksinkertainen systeemi sitä varten?

    • @Th3R4k
      @Th3R4k 10 месяцев назад

      Egr:llä kun hoidetaan osa noxeista pois, niin ei tartte kusta käyttää niin paljon.

    • @taunusstyle
      @taunusstyle 10 месяцев назад

      Ei olis kyllä varojakaan omistaa tommosta modernia jätettä eläkelläisenä, siksipä hankkiuduin eroon uudemmasta autosta ja hommasin tilalle 99vuoden bensa corollan vaikka se tietenki joistain kuulostaakin kliseiseltä toyo ukon kehumiselta, mutta tuli totaalinen kyllästyminen käyttiksien jatkuvaan ihme vikojen korjaamiseen. Nytkin yrittänyt että vaimoki suostuis vaihtamaan 13 vuoden octavian vanhempaan autoon kun siinäkin jatkuvasti joku vikapäällä, hyvä että edellistä vikaa ehtii korjata niin seuraava jo valmiina. Viime viikollakin nysväsin egr yksikköön alipaine säätimen kun tanko poikki, v..tu kolme tuntia meni hommassa kun rakoon mahtu justiinsa yks käsi.

    • @rkan2
      @rkan2 10 месяцев назад +1

      ​@@jani3253Varmasti on EGR ja vielä todennäköisesti vesijäähdytetty sellainen. 😅

  • @TontsaPoika
    @TontsaPoika 10 месяцев назад +3

    Tuo järjestelmähän ei ikinä pitäisi olla käytössä suomessa. Fordissa 0 ongelmaa... Vitot tais käydä veholla noin 2 - 3 kertaa per auto.

  • @anelkka113
    @anelkka113 10 месяцев назад +5

    Muistaakseni kemira oli kehittäny markkinoille jo joskus 2000 luvun alussa vastaavalla periaatteella toimivan aineen. Pakkaskestävyys oli luokkaa -35, eli saattais soveltua aika paljon paremmin kuin saksalaisten Adblue. Kiitos EU:n jolloin mennään talousmahdin mukaan eli käytetään heidän tekemiä tuotteita eikä missään nimessä kyseenalaisteta toimivuutta esim. täällä suomessa.

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +5

      Joo Norjassa käyttävät sirä

    • @SankarimmeSamSam
      @SankarimmeSamSam 10 месяцев назад +2

      ​@@Simolammikkovoiko sitä hakea sieltä ja käyttää salaa? :D

    • @nicolapvetelainen5593
      @nicolapvetelainen5593 10 месяцев назад +2

      Pitääkö paikkaansa tämä norjassa käytettävä vastaava neste? Olisiko tietoa millä nimellä myyvät sitä rajan takana?

  • @jjani6548
    @jjani6548 10 месяцев назад

    Se vikakoodi kuittaantuu vasta kun esim VCDS:ssää käytettäessä suorittaa sen Automatic Test Proceduren. Suoritin tän saman rituaalin tässä viikko takaperin, ei tuosta touhusta kyllä hauskaa saa.

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +2

      Juuri sitä tuossa tehtiin, mutta ei kuittaantunut.

    • @jjani6548
      @jjani6548 10 месяцев назад

      Ompa erikoista. Kaipa sen sitten täytyy saaha ittekseen rauhassa tuumailla että toimiiko se systeemi 😂

  • @mikkohiltunen9623
    @mikkohiltunen9623 10 месяцев назад

    Näitä adblue/nox vikavideoita sais suomeksi olla enemmänkin.Mulla on Vivarossa nuo Nox anturit temppuillu.Molemmat vaihdettu tosin tavikeosiin ja toinen ok mutta toista herjaa jatkuvasti.Vikakoodina ollu U059E. Sitten kun tuo on sekasikiö renault Trafikin kanssa niin ei helpota yhtään selvitellä

  • @RajanJussi
    @RajanJussi 10 месяцев назад +9

    Nykyään dieselit on kyllä aivan järkyttävää kakkendaalia noiden saastevehkeiden takia, no niin ne tahtoo olla bensamoottoritkin. Ei ole vissiin ollut enää 10 vuoteen juuri yhtään luotettavaa bensamoottorista uutta autoa myynnissä.

    • @Mariini
      @Mariini 10 месяцев назад

      Mazda 2,5. 😉

    • @jyk4
      @jyk4 10 месяцев назад +2

      kyllä japsit toimii

    • @RajanJussi
      @RajanJussi 10 месяцев назад +1

      @@Mariini Mikä Mazda tuollaisella koneella on? Mazda on niin marginaalimerkki, että ei tule ihan heti mieleen kun alkaa autoa miettimään.

    • @RajanJussi
      @RajanJussi 10 месяцев назад +3

      @@jyk4 Mutta nekin taitaa olla kaikki pilattu hybrid tekniikalla.

    • @Mariini
      @Mariini 10 месяцев назад

      @@RajanJussi Masa 6

  • @user-mf6nx9re7u
    @user-mf6nx9re7u 10 месяцев назад

    itte oon vaihtanu nuita putkia silleen että katkasee moottorin päästä liittimen pois vanhasta putkesta ja purkaa uudesta putkesta liittimet pois että tulee pienempi paketti, sitten teippaa sen uuden putken siihen vanhaan ja vetää uuden paikalleen. Ei tarvitse ottaa kaikkia putkia pois.

  • @micsu76
    @micsu76 9 месяцев назад

    Adblue menee ennen scrää, muuten ei catalyst elementit pelaa ja typen oksidit ei laske.

  • @dosetti
    @dosetti 10 месяцев назад +3

    Ranskalaiset ovat kirjaimellisesti aikaansa edellä 2-tuhattaluvun puolivälissä.. 😄Hyvää sisältöä, vielä kun saisi äänentasot kuntoon niin ei tarvitsisi volumea säätää jatkuvasti ylösalas.

  • @hubonauto5674
    @hubonauto5674 10 месяцев назад +13

    Meillä ollut kanssa useampi noita missä täytynyt ajaa pidempään ja yhdessä audissa piti vielä aloittaa testerillä Adbluen (oliskohan ollu nimeltään houkutus toiminto) testi ja ajoa puolisen tuntia. Sattuuko olemaan enää tuota letkua missään? Olisi halkaisija kiinnostanut😁

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +1

      Heitin jo menemään 🫣 Hyvä tietää, kiitos Hubo jälleen 🫱🏻‍🫲🏼

    • @puuHattu
      @puuHattu 10 месяцев назад +1

      4mm on ulkohalkaisija sisäpillillä, tais olla jonkun satkun päälle. Eli siihen pitäs löytyä kyllä painettavia letkuliittimiä ja helmiliittimiäkin. Aika jäykkää tötteröähän se on, että en tiedä vaatiiko tukiholkkia sisälle.

    • @sakkek5349
      @sakkek5349 10 месяцев назад

      Kävisköhän tuohon pyörän hydraulilinja? Painetta kestäs ja päähän on tukiholkkeja.

    • @juhasalo1888
      @juhasalo1888 10 месяцев назад +1

      Vai kestäisikö kumiletkukin, kun jäätyy niin ei heti halkea. Mutta onko sen käytölle joku muu este..?

    • @puuHattu
      @puuHattu 10 месяцев назад

      @@juhasalo1888 kumiletkuvaihtoehtoa itsekin miettinyt. Voi olla, että vaatii kuitenkin kovan putken, ettei paineistettuna veny ollenkaan. Ja lisäksi sammuttaessa pitää alipaineistuksella imeytyä tyhjäksi. Ohuen kovan putken ympärille on tuossa alkuperäisessä letkussa lisäksi kääritty lämmitysvastus, sekä suojaputki. Kumiletkut on tosi paksuseinämäisiä, jos meinaa että se kestäisi painetta/alipainetta ja sitten ongelmaksi tulee lämmön siirtyvyyden huonontuminen?

  • @ReijoPuustinen
    @ReijoPuustinen 9 месяцев назад +1

    Älytöntä, ettei täällä pohjoisessa ole pakkasenkestävää ainetta tarjolla.

    • @jape8980
      @jape8980 7 месяцев назад

      NORJASSA ON...

  • @janne69-n1c
    @janne69-n1c 10 месяцев назад

    Mikä hyvä diesel puhdistus aine,avensiksen päästöt oli 1.7 sallittu 1.5..liikaa ollu pätkä ajoakin, kiitos jos kerkeet vastaamaan, ei ollu muita murheita katsastus reissulla❤❤

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад

      Tec4, forte tai mannol

    • @janne69-n1c
      @janne69-n1c 10 месяцев назад

      @@Simolammikko kiitosta

    • @Garbox80
      @Garbox80 4 дня назад +1

      ​@@janne69-n1c Vanha kysymys, mutta laitetaan tänne, jos joku myöhemmin sattuu näkemään.
      Itsellä oli vielä reilu vuosi sitten 2.7 TDI Audi, jota oli joku edellinen omistaja lastuttanut ja dpf oli tyhjätty (ei oltu varmoja muuten, mutta VCDS:lla tarkistettiin paine-ero, joka oli 0.0bar... ei tasan ole edes uudessa niin pieni 😂). Katsastukseen valmistauduin aina varoiksi niin, että pari tankkausta ennen aloin laittamaan biodieseliä (NesteMY tai ABC:n Nero... samaa Nesteen tavaraa kuulemma). K-arvo katsastuksessa oli jossain yhden paikkeilla, eli käytännössä mitätön ahdetulle dieselille. En muista nox-arvoa, mutta ei niissä vikaa ainakaan ollut.
      Jos haluaa pidentää hiukkassuodattimen ikää, niin noilla biodieseleillä melko todennäköisesti saa tuota efektiä. Joillakin myös kulutus kuulemma hiukan pienentynyt, tuossa panssarivaunussa ei ollut siihen vaikutusta.

  • @mikkomustonen-x8s
    @mikkomustonen-x8s 10 месяцев назад

    Laittele Simo viestiä tuon sulle 2 vaggilaista vaihdelaatikko vilkasta huollettavaksi,korjaamo pyytää maltaita,Audi ja Passat,2012 ja 2016

  • @nokkamalli5711
    @nokkamalli5711 10 месяцев назад

    Tec4 toinen lisäaine. Ja pakkasilla vois olla hyvä pitää adblue-säiliö mahdollisimman tyhjänä -> lämmitys pääsee helpommalla pienem. Määrän kanssa

    • @jarikujala7513
      @jarikujala7513 10 месяцев назад

      Samaa tuotetta oon käyttäny ja ongelmitta menny passatti tähän asti.

    • @HesNet
      @HesNet 10 месяцев назад

      Onko näistä lisäaineista, adblue-nesteen määrästä tai laadusta faktatietoa? Ei näissä putkien hajoamisissa ole kyse käyntiongelmista, tukkeutuneesta suuttimesta tai nesteen kiteytymisestä vaan itse järjestelmän toiminnasta. Jokaisella auton valmistajalla on oma näkemys asiaan ja sen perusteella on suunniteltu ja kehitetty SCR-järjestelmä autoon. Kyse on siitä miten järjestelmä toimii ja jos lähtökohtaisesti järjestelmä ei toimi 100% luotettavasti pohjolan olosuhteissa niin riski vaurioon on olemassa. Joissakin autoissa putket tyhjätään kokonaan ja toisissa osittain sammuttamisen yhteydessä. Putkien lämmittämiseen käytetään valmistajan ohjelmaa eli ts. auton ohjausyksikkö kytkee tankin, pumpun ja putkien lämmityselementit päälle/pois tietyn logiikan ja lämpötilan mukaan. Nämä ehdot täyttyessään, SCR-järjestelmää lämmitetään jotta se toimii kylmissä olosuhteissa ja lämmitysjaksoa seuraa aina valmiusjakso jonka aikana lämmitys on poissa. On selvää että adblue jäätyy alle -11 asteessa putkistoon kun se on suunniteltukin ja oletettu niin tapahtuvan (autoissa joissa putkisto tyhjätään vain osittain sammuttamisen yhteydessä). Jäätymiselle pitäISI olla tilaa, putkiston pitäISI kestää tämä ja ongelmia sekä vaurioita ei pitäISI syntyä - näin se on suunniteltu ja testattu laboratoriossa. Tähän toimintoon ei kent/tec4 lisäaineet tai nesteen määrä tankissa vaikuta.

  • @Koskisep
    @Koskisep 10 месяцев назад +1

    Forten lisäaine ainakin toimii. Ja on tuhtia tavaraa niin riittää myös raskaalle kalustolle.

  • @joonasissukka9939
    @joonasissukka9939 10 месяцев назад +1

    Itsellä on sellainen tilanne myös että adbluen pumppu sökö. Joten koko säiliö vaihdettava😅 Ongelma vain on ettei säiliötä saa mistään ja edellinen säiliö luvattu toimittaa 12/2018 ja edelleen loppu😅 En tiedä mitä tässä tilanteessa tekisin. Auto tosin toimii niin kauan kun adbluen range ala juosta😅

    • @Elmeri79
      @Elmeri79 10 месяцев назад +2

      Hubon auton videossa korjasivat pumpun vanhaan säiliöön. Liimasauma auki, ja sit kasatessa erikoisliimalla säiliö kiinni uudelleen.

    • @joonasissukka9939
      @joonasissukka9939 10 месяцев назад +2

      @@Elmeri79 Aivan pitääpä katsoa👌 Huvittava tilanne silti ettei säiliötä voi edes autoon saada vaikka oisin valmis sen ostamaan 😅

  • @ApplY_
    @ApplY_ 10 месяцев назад +7

    Miksihän tuo säiliö pitää tuonne taakse rakentaa? Moottoritilan puolella olisi lämpöäkin tarjolla ja putkesta saataisiin paljon lyhyempi. Onkohan kukaan siirtänyt itse?

    • @HerraPlagu
      @HerraPlagu 10 месяцев назад

      Land Roverissa on konehuoneessa.

  • @jonnepieniniemi6481
    @jonnepieniniemi6481 7 дней назад

    Kysymys kuuluu saako mistään irtaalleen tuota liitintä mikä tulee suuttimen kiinni. Meni nimittäin irrottaessa rikki😪

  • @mikkik12
    @mikkik12 10 месяцев назад +2

    Marmoritiskillä kerätään vain rahaa. Vähän niinku pankkiin pitää nykyään varata ajan, köyhät tuo vain hiekkaa sisälle.
    Hieno nähdä että löytyy vielä oikeitakin ammattilaisia, jotka ovat myös rehellisiä töistään. Tullut varmaan kaikki @Similammikko videot katseltua. Katson jatkossakin.

  • @mproiha6881
    @mproiha6881 10 месяцев назад +3

    Onko Volvoissa miten adblue ongelmia? Olen ymmärtänyt että olisivat tuon osalta vähempivikaisia.

    • @jusku5918
      @jusku5918 10 месяцев назад

      Mulla jo toinen Volvo adbluella ja kummassakaan ei ole ollut ongelmia...ja toivottavasti ei tulekkaan. Auto liikenteessä joka päivä pakkasillakin. Ensimmäisellä ajoin n.100 tkm, nykyisellä jo n. 60 tkm takana.

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +6

      En ole kyllä kuullut! Volvot kyllä saa muutenkin vahvan suosituksen käytettävyyden puolesta.

  • @jyrirautiainen8070
    @jyrirautiainen8070 10 месяцев назад +2

    Onko iso työ palauttaa adblue järjestelmä, jos on ollut pari vuotta käyttämättä? Taitaa olla monella edessä..

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +3

      Katsotaan. Nyt tulee perjantaina ensimmäinen potilas työn alle.

  • @sampsani
    @sampsani 10 месяцев назад

    Eikai adblue kumia pitäisi pehmentää, eli ei luulis haittaavan vaikka oliskin päässyt adblueta hihnan päälle. Tuommosen muoviputken saa kyllä helposti korjattua raufossin pikajatkolla, jos vaan on standardi kokoinen putki.

    • @migu250
      @migu250 10 месяцев назад

      Mahtaisko kiteet, haurastaa hihnan?? On aikas teräviä kulmia. Tämä vain oma hajatelma.

  • @tuomaspetlin92
    @tuomaspetlin92 10 месяцев назад +4

    Oot guru

  • @teemu1718
    @teemu1718 10 месяцев назад +2

    Kyllähän näissäkin pitäisi olla ettei tarvi maissa joissa ei ole kohonneita ilman typenoksidipitoisuuksia. Suurkaupunkien ongelmia. Ohittaa nämä pitäisi.. tulee varmaan suuri harmaa markkina näille ohituksille ja virityksille kun uusi laki astuu voimaan😅

  • @johannesmarttinen4422
    @johannesmarttinen4422 10 месяцев назад

    Tehokkaan oloista tavaraa toi lisäaineen lisäaine. Nissan NV400 Adblue-vikavalot palo, mutta korjaantui itsestään kun olin Kenttiä sekoittelemassa. 😁 Nyt jo tankissa testissä. Toivottavasti ei tänä talvena enää reistaa..

  • @mampe8898
    @mampe8898 10 месяцев назад +1

    Mulla oli jännä ku ei ollut vitossa 3v mitään ongelmia adblue järjestelmässä. 🤔

  • @markkulindgren7404
    @markkulindgren7404 10 месяцев назад +4

    kyllä tuo sylettää tehdas maksattaa kaiken testauksen joka ei menen heidän normiin kuluttajilla...!

  • @Hepi60
    @Hepi60 10 месяцев назад

    Peugeotille elosys tuli 607:aan muistaakseni 2001

  • @PopeyeSailor-tp7im
    @PopeyeSailor-tp7im 9 месяцев назад

    Eikö tuollaista putkea voi itse tehdä? Ihminen ne Kiinassakin tekee.

  • @adwerb
    @adwerb 9 месяцев назад

    Paljon kommentteja en lukenut ees kaikkia mutta mikä ajatus kentin urea anti chrystal lisäaineesta

  • @VelluBro
    @VelluBro 10 месяцев назад

    Vinkkinä voin kertoa että paljon vahemmällä purkamisella pysyyy homman tekemään niin että vanhasta putkesta katkaisee moottoritilan puolen ja purkaa uudesta suojakuoren sekä liittimen. Vanhalla putkella saa vedettyä uuden paikalleen!

  • @tuomasyli-heikkuri2318
    @tuomasyli-heikkuri2318 10 месяцев назад +4

    Onkohan kukaan kokeillut kaataa viinaa tuonne adblue järjestelmään jotain jäänestoa tuohon on kyllä saatava on meinaan susipaska keksintö

    • @jannuko5489
      @jannuko5489 10 месяцев назад

      Tuossa järjestelmässä on laatutunnistin että jos ei ole oikea ainetta niin ei toimi.

  • @jukka7697
    @jukka7697 10 месяцев назад

    Just korjasin Passatista halenneen putken pihalla. Oli jo toinen korjaus samalle putkelle. Pistoliittimellä yhdistin taka- ja etuputken, kutistesukkaa päälle ja ei samasta kohtaa enää halkea toistamiseen

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +1

      Kova 🫱🏻‍🫲🏼

  • @urpahei4371
    @urpahei4371 10 месяцев назад +1

    Patongissa onkin euro6 tasolla molemmat systeemit..Adblue ja eolys,että kohtuu tympeä on sekin!

  • @nismosx200
    @nismosx200 10 месяцев назад

    Hei mitäpä olet mieltä Kentin lisäaineesta. Mitä riskejä onko laatuanturi ainut joka voisi ottaa itseensä?

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад

      Pitäis olla toimiva aine! 👍🏻

  • @joonassalo6944
    @joonassalo6944 10 месяцев назад

    Omissa autoissa ei ole adbluen kanssa ollut ongelmia. Nykyinen toki onkin sen verran iäkäs, ettei tuossa kyseistä järjestelmää ole.

  • @ebunnes
    @ebunnes 10 месяцев назад

    Tämä video olikin täynnä syitä siihen miksi ajelen vain bensa-autoilla 😅

  • @Timo-st8bu
    @Timo-st8bu 10 месяцев назад +1

    Milloin saamme öljy arvostelu videon nähtäville 🤔

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +1

      Yritän ehtiä tekemään tänä vklp! Tässä on muutama aihe kuljettimella, mutta luulen ens viikon vklp tulevan pihalle,

  • @Lumperi65
    @Lumperi65 9 месяцев назад

    "Konserin miehille on varmasti tullut tutuksi jäätyvät putket" 😂😂. Iski tuossa autokuume niin kysyin heti ensimmäiseksi onko Toyota Auriksessa vm. -16 diesel jo se addblue systeemi. Ei osannut suoraltakäsin vastata kun oli joku puhelinvälittäjä.

  • @jessekroger3585
    @jessekroger3585 10 месяцев назад +2

    Ei tarvii irrottaa noita muita putkia. Tuolleen tulee kyllä työläs tuosta hommasta

    • @jone5901
      @jone5901 10 месяцев назад

      Eikä tarvi myöskään paisaria eikä polttoainesuodatinta siirtää. VCDSllä on saatu kaikki herjat pois ilman ajamista ainakin tähän asti. Vika kuntoon, auto lämpimäksi ja tyhjäkäynnille. SCR overall test päälle ja paineet näkyville. Näytössä lukee running, mutta kun testi on läpi niin herjat häviää näytöltä.

    • @jessekroger3585
      @jessekroger3585 10 месяцев назад

      Mulla menny aina silleen et koodit poistaa ja ajaa noin 10 km nii viat häviää…

  • @tapanijuntunen6429
    @tapanijuntunen6429 10 месяцев назад

    Uusi liitin pakkanen pullistelee ....liittimiä saa varaosana....Arkipäivää noiden vaihto

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад

      Kiva kuulla! Missä päin teet?

    • @HesNet
      @HesNet 10 месяцев назад +1

      Ei se liitin pullistele vaan nylon putki. VOSS pikaliitin on lujaa tekoa ja kestää kyllä pohjolan ääriolosuhteet. Liittimiä ei saa varaosana koska SCR DEF putket valmistetaan autokohtaisesti ja koko paketti (putki + liittimet) on myös lämmitetty sekä painetestattu. Lähtökohtaisesti putkea ei ole tarkoitettu purettavaksi vaikka sen toki voi purkaa mutta "varaosia/liittimiä" putkistoon ei todellakaan myydä. Koko paketilla on aina max. XX bar painekesto ja se kyllä kestää n. 6.5 bar pumpun paineen.

  • @villelaalo8775
    @villelaalo8775 10 месяцев назад

    On nuo paskoja vehkeitä. Parempi ajaa bensakasilla.

  • @Keep-on-Rockying
    @Keep-on-Rockying 7 месяцев назад

    Vanhan Camryn omistajana kiva katella näitä hymy huulessa 😂

  • @taistohalme4160
    @taistohalme4160 10 месяцев назад +2

    Nissan kusitemppa 2000 Euroa

  • @kimmoreilamo9958
    @kimmoreilamo9958 10 месяцев назад +1

    suojakuoren sisällä olevat sininen ja valkoinen johto, lämmitys?

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +3

      Oikein 👍🏻

    • @kimmoreilamo9958
      @kimmoreilamo9958 10 месяцев назад

      onko lämmitys päällä vain moottorin käydessä@@Simolammikko

  • @jarikinnunen1718
    @jarikinnunen1718 10 месяцев назад +1

    Eiköhän noihin pian tule halpa tarvikeputki, koska mitään ihmeellistä niissä ei ole.

    • @HesNet
      @HesNet 10 месяцев назад

      Tarvikeputki olisi jo tullut jos tulisi markkinoille. AdBlue putkia on Suomessa (Pohjoismaissa) vuosikaudet poksahdellut rikki mutta ollaan valitettavasti niin pieni maa kansainvälisesti ettei "tarvikeputkien" valmistajat näe tässä markkinarakoa.

    • @jarikinnunen1718
      @jarikinnunen1718 10 месяцев назад

      @@HesNet Entäs muut pohjoismaat? Voisi kysellä muovitetaista olisiko kiinnostusta jos saisi myyntiketjut innostumaan.

    • @HesNet
      @HesNet 10 месяцев назад

      @@jarikinnunen1718eiköhän tämä kehitys ja myynti keskity sähköautoihin ja akkutekniikkaan - halusimme tai ei. Niissä ei urea letkuja tarvi. Putkea kyllä saa myös paljon halvemmalla, jos ei ole kiire mutta kun se hajoaa niin aika pian on tarve uudelle putkelle.

    • @jarikinnunen1718
      @jarikinnunen1718 10 месяцев назад

      @@HesNet Maailmassa on 1,47 miljardia autoa. Niiden vaihto sähköisiin vie vuosikymmeniä. Kyllä noita letkuja vielä tehdään.

    • @RH-jj7ck
      @RH-jj7ck 8 месяцев назад

      @@jarikinnunen1718 mutta paljon noista on helsingin leveyspiirin pohjoispuolella. ei kovin moni

  • @kattotuuletin
    @kattotuuletin 10 месяцев назад

    Mitä varten nuo johdot on tuossa? Voisiko tuon tehdä suoraan uudella esim. bensaletkulla, ilman liittimiä, klemmareilla kiinni?

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +1

      Lämmitysvastus.

    • @kattotuuletin
      @kattotuuletin 10 месяцев назад

      @@Simolammikko ai niin, okei😀Onnistuisko vaihtaa vain tuo letku, tuleeko joku este mieleen? Esim. Rinnalle pujottelis uuden bensaletkun ja klemmareilla kiinni🤔

  • @lau12342
    @lau12342 10 месяцев назад +4

    Euro 5 on viimeinen diesel jota voi harkita...

    • @rkan2
      @rkan2 10 месяцев назад +3

      Nää kyllä se Euro 3 on ilman DPF:ää😅

  • @jmen6359
    @jmen6359 10 месяцев назад +4

    Vai pitää sitä ureaa laittaa sekaan että päästään päästöistä läpi, melkoinen pirkkaniksi. Ostakaa hyvät ihmiset bensa- tai sähköauto tänä päivänä 😅

    • @Elmeri79
      @Elmeri79 10 месяцев назад +2

      Näyttää siltä, että Toyotan itselataava Hybridi on ainoa vaihtoehto jos haluaa mielenrauhassa ajella, eikä kylvää koko omaisuutta autoiluun😅

    • @Elmeri79
      @Elmeri79 10 месяцев назад +1

      Siitä puuttuu dieselverokin...

    • @jusku5918
      @jusku5918 10 месяцев назад +1

      @@Elmeri79 käyttövoimavero 😀, sitä maksetaan sähköautoista ja lataushybrideistäkin.

    • @Elmeri79
      @Elmeri79 10 месяцев назад

      ​@@jusku5918Toki, mutta pienempi kuitenkin.

    • @Elmeri79
      @Elmeri79 10 месяцев назад

      ​@@jusku5918Co2 päästöt kuitenkin niissä matalat.

  • @mr.wizeguy8995
    @mr.wizeguy8995 10 месяцев назад

    Oliko nämä niitä autoja mitkä tankataan 3 minuutissa ja ajetaan ainakin 1000 km ilman kusitaukoa, jotenkin osuva :)

  • @korpijorma8019
    @korpijorma8019 10 месяцев назад

    "Kusista hommaa"

  • @maurikarkkainen8294
    @maurikarkkainen8294 10 месяцев назад

    😊

  • @marksun.7861
    @marksun.7861 10 месяцев назад

    ❄️❄️❄️❄️❄️👍

  • @juhavp7363
    @juhavp7363 10 месяцев назад +3

    On toi kusi järjestelmä aivan paska. Ei tule itsellä oleen koskaan autoa missä on kusi järjestelmä

  • @jannuko5489
    @jannuko5489 10 месяцев назад +1

    Eilen vaihdoin viimeksi tuommosen.45 minuuttia meni ja vartti vikailmoituksen nollaus/koeajo.tuo webaston pumpou lähtee helposti irti tankista niin on enempi tilaa siellä tankin vieressä.

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +1

      Kova kaveri. Ohjeaika 3,6 tuntia + testerikäyttö. Oliko superb kyseessä? Muissa versioissahan ei mene runkopalkin sisässä välttämättä tankille asti.

    • @Simolammikko
      @Simolammikko  10 месяцев назад +2

      Täällä olis töitä tarjolla 😃

    • @jannuko5489
      @jannuko5489 10 месяцев назад

      VW tiguan oli
      Auto nosturille,polttoaineletkut putkista irti ja suojatuloat putkiin.paisuntasäiliö pois paikoiltaan
      adblue,putki irti suuttimelta ja oidikkeestö.auto ylös.alustamuovin takaosa pois.webaston pumppu irti tankista.polttoaineputkien liitokset auki ja suojatuloat kaikkiin putkiin.
      Putkien pidike pois webaston putki saa jäädä paikoilleen.
      Adblue putken liitos ja johtoluitin auki ja putkeen käypäisellä liittimellä varustettu sähköjohto putkeen kiinni.auto alas putkien muovikotelo irti pidikkeistään.adblue putki ja webaston putki irti muovikotelosta polttoaineputket muovikotelon kanssa pois.adblue putki pois.uusiputki johdossa olevaan liittimeen kiinni ja johdosta vetäen putki paikoilleen.polttoaineputket ja muovikotelo paikoilleen samalla adbblueoutki ja webaston putki koteloon paikoilleen.kotelo kiinnikeisiin.paisari,letkut ja putket paikoilleen.
      Auto ylös.
      Johto irti adblue putkesta ja putken/johtojen liittimet kiinni ja paikoilleen pidikkeeseen.
      Webaston pumppu kiinni tankkiin.
      Putkien pidike paikoilleen ja polttoaine putket kiinni
      Alustamuovin takaosa paikoilleen.
      Liuotin ainetta ja vedellä huuhtelu.
      Sitten noin vartti vikailmoituksen nollaukseen koeajolla.

    • @jannuko5489
      @jannuko5489 10 месяцев назад +3

      Nelivedossa ohjeaika on 5.6 tuntia jossa siinäkin on tuon putken irroitus/kiinnitys 0.6.
      Alustamuovin takaosan irroitus kiinnitys olikohan 0.1
      Ja vikailmoituksen nollaus 0.2 ​@@Simolammikko