Vähämarmorisuus johtuu Charolais (lausutaan about sharolee) rodun lihan vähärasvaisuudesta, eli on suurikokoinen, erittäin energia- ja valkuisintesiivistä ruokintaa vaativa rotu.
Kyllä mutta sen vuoksi se on risteytetty Wagyun kanssa. Se rotu taas tuo juuri sitä rasvaa siihen lihaan. Tässä vaiheessa Ristelin meininki ei ollut ihan vielä niin pitkällä kuin tänä päivänä. Maistoin samaa settiä tuossa viime syksynä ja siinä oli jo rasvakin saatu kuntoon ja se oli paras pihvi mitä olen syönyt👍
Näin opiskelijana ei oikeen oo mahdollisuutta ostaa isoja pihvejä, joten tuun kyllä kateelliseks näistä sun videoista. Granissa oli juhannuksena K-kaupassa jotain aussi dry age pihvejä, kilohinta ei ollut niin paha mutta pienin pihvi oli 680g! Vähän harmittaa ettei tullut ostettua, harvoin lähikaupassa tollasia. Kerran tänä vuonna oli A5 wagyuta, 200e kilo :D Oon seurannut sun kanavaa ihan alkuvaiheilta saakka. Kiva nähdä että sulla on tälläsiä yhteistyömahdollisuuksia! Lisäys: nyt näin kun leikkasit ton pihvin auki. Ihan sairaan hyvän näkönen! Aijaijai!
Kiitoksia ja mahtavaa, että olet pitkään katsellut videoita! Tämän pihvin kopion saa aika halvalla niin, että tilaat esimerkiksi Atrian lihakaupasta premium entrecote palan ja leikkaat siitä sellaisen todella paksun pihvin. Se liha on usein todella hyvää ja tämä tomahawk on kuitenkin vain entrecote luun kanssa. Noi A5 lihat on usein aika kalliita enkä itse lähtisi niihin ensiksi muutenkaan. Useista paikoista saa myös Donierin dry age T-luu pihvejä hintaan 39,90€/kg ja ne on usein vajaan kilon painoisia ja loistavia. Tuo Atrian liha taitaa olla noin 23€/kg ja ne palat on 1,5kg painoisia eli sillä pääsee alkuun hyvin.
Missäpäin asut? Ihan siitä syystä että miten isossa kaupungissa pitää asua jotta voi odottaa että lähi k-kaupassa tulee jtn tollasta vastaan? Ja muistatko vielä suunnilleen kilohintaa?
@@joonaslehtonen7965 Asun Kauniaisissa. Kilohinta tolle aussilihalle oli joku 80e muistaakseni. Oon jutellut kauppiaan kanssa ja hän kertoi, että hoitaa juhlapyhille aina jotain erikoisempaa. Ihan joka viikko ei siis löydy. Yleensä tarjolla on kotimaista nautaa, ulko-, sisäfileetä ja entrecotea. Sanoi myös, että mielellään tilaa vaikka tota A5 jos joku pyytää 😄
Joo ehdottomasti kannattaa tilata, jos haluaa jotain spesiaalia. Ne lihamestarit tilaavat kyllä mielellään asiakkaita varten erilaisia lihoja. Näitä Suomi Wagyu lihoja on myös mahdollista saada ensi vuonna lisää ja niistä varmaan useimmat leikkaa (ja myy kaupoille) Kivijalka Butchery. Eli lihamestarille kun kertoo tämän tiedon niin saattaa olla, että joku päivä sielöä omassakin kaupassa on jotain tällaista lihaa tarjolla.
Nyt alkaa näyttämään Suomen Gugalta meno, visuaalisestikin näyttää siltä että on taidettua katsoa kanavaa ;) Slideriajot ja lähärit tutun näköisiä sieltä :)
Omaan makuun Gugalla on parhaimman näköiset lähikuvat, joten sillä tyylillä menty koko aika. Toki vasta nyt ne alkaa onnistumaan sillä tavalla mitä haluan. Seuraan itse paljon erilaisia BBQ tubettajia ja kaikista varmaan jotain vaikutteita otettu.
Mites tuo Ristelin ja Ohra-ahon wagyut vertautuu noihin AUS ja USA wagyu crosseihin? Huomaako maussa olennaista eroa tai mureudessa? Jenkki ja AUSsi wagyut taitaa olla aina angus risteytyksiä niin varsinkin vertailu Ohra-ahon tilan kanssa kiinnostaisi.
Kyllähän niissä vielä on aika isokin ero. Suomessa ollaan vasta matkan alussa kun esimerkiksi Aussit on jo todella pitkällä. Ohra-Ahon lihaa vastaan laitoin juuri Aussi Wagyu ulkofileen. Tässä linkki tuohon videoon ruclips.net/video/-ICmiBjNbrk/видео.html
Ehkä rotuina juurikin Wagyu ja Angus on hyvin lähellä toisiaan energiatarpeen suhteen, eli näiden risteytyksellä ei oikeastaan marmorissa voi epäonnistua, eli käytännössä rasvoittuvat pelkästään hyvällä nuorena tehdyllä säilörehulla jo lyhyemmälläkin kasvatusajalla, kun taas esim. Charolais ja Blonde d'Aguitaine (blondi), vaativat marmorin muodostamiseen huomattavasti energia- ja valkuaisintensiivisemmän ruokinnan sekä pidemmän kasvatusajan.
Jep toi mittari on mulla käytössä jatkuvasti. Tätä lihaakin saisi olla jatkuvasti täällä, mutta sitä valitettavasti tuotetaan liian vähän täällä Suomessa😄
Näitä videoita katsellessa kyllä harmittaa kun itse asuu kerrostalossa. Tosin täällä järvenpään kaupoissa ei kyllä edes tuollaisia lihoja näy. Todella hyviä grillaus ja liha videoita joita mukava katsella :)
Kiitoksia! Kyllähän siellä Jägen Cittarissa on vaikka minkälaisia lihoja tarjolla (ei toki juuri tätä). Kerrostalossa asumisen iso miinus on juuri se, että grillaus hankalampaa.
Osta Sous Vide laite. Itekin asun kerrostalossa mutta mulla on kyllä savustimet ja grillit tossa "maaseudulla" että siellä voi tehdä tälläisiä bbq hommia mutta hommasin just kotiin ton sous vide systeemin + vakuumikoneen ja just pari päivää sitten tein 580 g rib eyen sillä. Medium rare - semmonen 52,5 astetta ja ihan vitun hyvää tuli. Ei yhtään harmaata reunoilla vaan vajaa 5 cm paksu pihvi oli kauttaaltaan tasaisen pinkki sisältä. Ehdottomasti juuri kerrostaloon suosittelen sous videä.
Hyvä mies! Tiedän kyllä et savustettu liha on hyvä mutta älä nyt sitä kuitenkaan savusta ja ota pintaa jos haluat sen lihan varsinaisen maun mukaan. Tämäkin on vaan ihan kokemus mitä pystyy tekemään siellä pelkässä pallogrillissä jo usean vuoden kokemuksella.. varmasti hyvää lihaa näinkin, mutta täydellisen lihan maun saamiseksi tekisin toisella tavalla. Joista luultavasti sous vide olisi lähestymiseni jos kunnon lihanmaun haluaa saada.
SV toimii kyllä loistavasti mutta tällä tavalla saa sitä hyvää savun+grillin makua mukaan. Tällä keinolla ei ainakaan omaan makuun tule yhtään liikaa savua. Taas pelkällä pallolla voisi toimia ihan yhtä hyvin mutta toi mun Weber on hieman oikukas (varmaankin käyttäjässä vika) ja sen vuoksi koen kaikista helpoimmaksi tavaksi tämän. Kaikkia näitä tapoja olen testannut useaan kertaan ja tällä savu+grilli yhdistelmällä tulee paras. Vielä jos haluaisi helpottaa asioita niin jättäisi ton pallon pois ja paistaisi pinnat piippusytyttimen päällä. Siitä ei vaan tule niin hienoa videota :)
@@TheReinoPaasonen grillattu maku ja lihan maku on taasen kanssa kysymys. Parhaimpia pihvielämyksiä on tullut myös top 10 joukkoon sillä että on kuumalla valuraudalla paistettu ja valeltu voilla. Tässä taas sen verran sisäistä rasvaa joten saattaisi riittää sekin myös valeluun. En sano että tässä tavassa olisi mitään vikaa, mutta jos itse lihan haluaa maistaa niin jätän ainakin itse savustamisen pois ja joko otan pinnat ruskeaksi joko grillissä tai sv-gunilla.
Siinä olet Kai ihan oikeassa, että savun maku peittää lihan makua jonkin verran ja tämän huomasin erittäin hyvin kun tein pari viikkoa sitten Wagyu sisäfileen. Sillä kertaa paistoin pannulla voissa pinnat alkuun ja sen jälkeen sisälämmöt savussa. Sillä kertaa liha ei enää maistunut kuin savulle. En olisi savua niille antanut mutta uuni meni rikki juuri ennen kokkausta niin sitä ei voinut käyttää. Tein siitä lihasta myös videon (julkaisu ensi kuussa) ja sillä kertaa otin sisälämmöt pallogrillissä ja se toimi huomattavasti paljon paremmin noin herkälle lihalle.
Joo olen uusimmissa videoissa yrittänyt pitää alkuhöpinän mahdollisimman lyhyenä ja silti siitä usein tulee noin 3 minuutin mittainen. Tämä lyhyt tiivistelmä ja sit suoraan asiaan on ollut mielessä pidemmän aikaa ja pitää kokeilla sitä jossain vaiheessa.
Vähämarmorisuus johtuu Charolais (lausutaan about sharolee) rodun lihan vähärasvaisuudesta, eli on suurikokoinen, erittäin energia- ja valkuisintesiivistä ruokintaa vaativa rotu.
Kyllä mutta sen vuoksi se on risteytetty Wagyun kanssa. Se rotu taas tuo juuri sitä rasvaa siihen lihaan. Tässä vaiheessa Ristelin meininki ei ollut ihan vielä niin pitkällä kuin tänä päivänä. Maistoin samaa settiä tuossa viime syksynä ja siinä oli jo rasvakin saatu kuntoon ja se oli paras pihvi mitä olen syönyt👍
Näin opiskelijana ei oikeen oo mahdollisuutta ostaa isoja pihvejä, joten tuun kyllä kateelliseks näistä sun videoista. Granissa oli juhannuksena K-kaupassa jotain aussi dry age pihvejä, kilohinta ei ollut niin paha mutta pienin pihvi oli 680g! Vähän harmittaa ettei tullut ostettua, harvoin lähikaupassa tollasia. Kerran tänä vuonna oli A5 wagyuta, 200e kilo :D
Oon seurannut sun kanavaa ihan alkuvaiheilta saakka. Kiva nähdä että sulla on tälläsiä yhteistyömahdollisuuksia!
Lisäys: nyt näin kun leikkasit ton pihvin auki. Ihan sairaan hyvän näkönen! Aijaijai!
Kiitoksia ja mahtavaa, että olet pitkään katsellut videoita! Tämän pihvin kopion saa aika halvalla niin, että tilaat esimerkiksi Atrian lihakaupasta premium entrecote palan ja leikkaat siitä sellaisen todella paksun pihvin. Se liha on usein todella hyvää ja tämä tomahawk on kuitenkin vain entrecote luun kanssa. Noi A5 lihat on usein aika kalliita enkä itse lähtisi niihin ensiksi muutenkaan. Useista paikoista saa myös Donierin dry age T-luu pihvejä hintaan 39,90€/kg ja ne on usein vajaan kilon painoisia ja loistavia. Tuo Atrian liha taitaa olla noin 23€/kg ja ne palat on 1,5kg painoisia eli sillä pääsee alkuun hyvin.
Missäpäin asut? Ihan siitä syystä että miten isossa kaupungissa pitää asua jotta voi odottaa että lähi k-kaupassa tulee jtn tollasta vastaan? Ja muistatko vielä suunnilleen kilohintaa?
@@joonaslehtonen7965 Asun Kauniaisissa. Kilohinta tolle aussilihalle oli joku 80e muistaakseni. Oon jutellut kauppiaan kanssa ja hän kertoi, että hoitaa juhlapyhille aina jotain erikoisempaa. Ihan joka viikko ei siis löydy. Yleensä tarjolla on kotimaista nautaa, ulko-, sisäfileetä ja entrecotea. Sanoi myös, että mielellään tilaa vaikka tota A5 jos joku pyytää 😄
Joo ehdottomasti kannattaa tilata, jos haluaa jotain spesiaalia. Ne lihamestarit tilaavat kyllä mielellään asiakkaita varten erilaisia lihoja. Näitä Suomi Wagyu lihoja on myös mahdollista saada ensi vuonna lisää ja niistä varmaan useimmat leikkaa (ja myy kaupoille) Kivijalka Butchery. Eli lihamestarille kun kertoo tämän tiedon niin saattaa olla, että joku päivä sielöä omassakin kaupassa on jotain tällaista lihaa tarjolla.
Nyt alkaa näyttämään Suomen Gugalta meno, visuaalisestikin näyttää siltä että on taidettua katsoa kanavaa ;) Slideriajot ja lähärit tutun näköisiä sieltä :)
Omaan makuun Gugalla on parhaimman näköiset lähikuvat, joten sillä tyylillä menty koko aika. Toki vasta nyt ne alkaa onnistumaan sillä tavalla mitä haluan. Seuraan itse paljon erilaisia BBQ tubettajia ja kaikista varmaan jotain vaikutteita otettu.
Mites tuo Ristelin ja Ohra-ahon wagyut vertautuu noihin AUS ja USA wagyu crosseihin? Huomaako maussa olennaista eroa tai mureudessa? Jenkki ja AUSsi wagyut taitaa olla aina angus risteytyksiä niin varsinkin vertailu Ohra-ahon tilan kanssa kiinnostaisi.
Kyllähän niissä vielä on aika isokin ero. Suomessa ollaan vasta matkan alussa kun esimerkiksi Aussit on jo todella pitkällä. Ohra-Ahon lihaa vastaan laitoin juuri Aussi Wagyu ulkofileen. Tässä linkki tuohon videoon ruclips.net/video/-ICmiBjNbrk/видео.html
Ehkä rotuina juurikin Wagyu ja Angus on hyvin lähellä toisiaan energiatarpeen suhteen, eli näiden risteytyksellä ei oikeastaan marmorissa voi epäonnistua, eli käytännössä rasvoittuvat pelkästään hyvällä nuorena tehdyllä säilörehulla jo lyhyemmälläkin kasvatusajalla, kun taas esim. Charolais ja Blonde d'Aguitaine (blondi), vaativat marmorin muodostamiseen huomattavasti energia- ja valkuaisintensiivisemmän ruokinnan sekä pidemmän kasvatusajan.
Jep siinä on enemmän työtä mutta uskoisin, että palkinto on myös suurempi kun työ on tehty hyvin👍
@@Pihvimies ja näillä suurilla roduilla ruokintakustannus on tietysti suurempi, mutta lihasaantokin/eläin ihan omassa luokassaan..
Haaveillut tuosta Meaterista jo kauan, nythän se on pakko hakea. Ja mikä liha!
Jep toi mittari on mulla käytössä jatkuvasti. Tätä lihaakin saisi olla jatkuvasti täällä, mutta sitä valitettavasti tuotetaan liian vähän täällä Suomessa😄
@@Pihvimies On vaan hintava. Ei sattuisi olemaan The awesome Pihvimies koodilla -10% ? 🤓
Ei näistä lihoista ole koodeja mulla valitettavasti. Vakuumikaupasta saat -10% koodilla Pihvimies😄
Lähetäänkö ilman mittareita 🤔🧐😎
En mä näin paksun pihvin kanssa lähtisi tekemään ilman mittaria.
Näitä videoita katsellessa kyllä harmittaa kun itse asuu kerrostalossa. Tosin täällä järvenpään kaupoissa ei kyllä edes tuollaisia lihoja näy. Todella hyviä grillaus ja liha videoita joita mukava katsella :)
Kiitoksia! Kyllähän siellä Jägen Cittarissa on vaikka minkälaisia lihoja tarjolla (ei toki juuri tätä). Kerrostalossa asumisen iso miinus on juuri se, että grillaus hankalampaa.
Kunnon pannulla saa kans tosi hyvät pihvit :)
Ehdottomasti! Välillä jopa parempaa kuin grillissä ja kun siihen lisää voin ja yrtit mukaan niin se on kyllä loistavaa.
Osta Sous Vide laite. Itekin asun kerrostalossa mutta mulla on kyllä savustimet ja grillit tossa "maaseudulla" että siellä voi tehdä tälläisiä bbq hommia mutta hommasin just kotiin ton sous vide systeemin + vakuumikoneen ja just pari päivää sitten tein 580 g rib eyen sillä. Medium rare - semmonen 52,5 astetta ja ihan vitun hyvää tuli. Ei yhtään harmaata reunoilla vaan vajaa 5 cm paksu pihvi oli kauttaaltaan tasaisen pinkki sisältä. Ehdottomasti juuri kerrostaloon suosittelen sous videä.
Joo ehdottomasti SV keittimellä tulee loistavat pihvit ja tältä mun kanavalta löytyy myös vinkit sen kanssa touhuamiseen.
Hyvä mies! Tiedän kyllä et savustettu liha on hyvä mutta älä nyt sitä kuitenkaan savusta ja ota pintaa jos haluat sen lihan varsinaisen maun mukaan. Tämäkin on vaan ihan kokemus mitä pystyy tekemään siellä pelkässä pallogrillissä jo usean vuoden kokemuksella.. varmasti hyvää lihaa näinkin, mutta täydellisen lihan maun saamiseksi tekisin toisella tavalla. Joista luultavasti sous vide olisi lähestymiseni jos kunnon lihanmaun haluaa saada.
SV toimii kyllä loistavasti mutta tällä tavalla saa sitä hyvää savun+grillin makua mukaan. Tällä keinolla ei ainakaan omaan makuun tule yhtään liikaa savua. Taas pelkällä pallolla voisi toimia ihan yhtä hyvin mutta toi mun Weber on hieman oikukas (varmaankin käyttäjässä vika) ja sen vuoksi koen kaikista helpoimmaksi tavaksi tämän. Kaikkia näitä tapoja olen testannut useaan kertaan ja tällä savu+grilli yhdistelmällä tulee paras. Vielä jos haluaisi helpottaa asioita niin jättäisi ton pallon pois ja paistaisi pinnat piippusytyttimen päällä. Siitä ei vaan tule niin hienoa videota :)
Höpö höpö.. se savun maku on juuri se juttu. Hickory hiilillä tulee loistava savu ilman mitään kikkailuja.
Varmasti tulee mutta silti väitän, että tämä tyyli on helpompi. Mulla oli tässä vedossa käytössä juurikin hikkoripellettejä.
@@TheReinoPaasonen grillattu maku ja lihan maku on taasen kanssa kysymys. Parhaimpia pihvielämyksiä on tullut myös top 10 joukkoon sillä että on kuumalla valuraudalla paistettu ja valeltu voilla. Tässä taas sen verran sisäistä rasvaa joten saattaisi riittää sekin myös valeluun.
En sano että tässä tavassa olisi mitään vikaa, mutta jos itse lihan haluaa maistaa niin jätän ainakin itse savustamisen pois ja joko otan pinnat ruskeaksi joko grillissä tai sv-gunilla.
Siinä olet Kai ihan oikeassa, että savun maku peittää lihan makua jonkin verran ja tämän huomasin erittäin hyvin kun tein pari viikkoa sitten Wagyu sisäfileen. Sillä kertaa paistoin pannulla voissa pinnat alkuun ja sen jälkeen sisälämmöt savussa. Sillä kertaa liha ei enää maistunut kuin savulle. En olisi savua niille antanut mutta uuni meni rikki juuri ennen kokkausta niin sitä ei voinut käyttää. Tein siitä lihasta myös videon (julkaisu ensi kuussa) ja sillä kertaa otin sisälämmöt pallogrillissä ja se toimi huomattavasti paljon paremmin noin herkälle lihalle.
Koska hot wings videoo?
Millos sie teet videon?
Katsellaan ja näkyillään mitä tulevaisuus tuo tullessaan vai tuoko se yh tään mi tään
Eiköhän se sieltä vielä joku päivä putkahda ulos. Voin kyllä sanoa, että menee varmaan useampi viikko siinä hommassa.
Pitäiskö ton pitkän alkuhöpötyksen tilalle ottaa jotain... Voit kertoa tiivistelmä muodossa ei 7min
Joo olen uusimmissa videoissa yrittänyt pitää alkuhöpinän mahdollisimman lyhyenä ja silti siitä usein tulee noin 3 minuutin mittainen. Tämä lyhyt tiivistelmä ja sit suoraan asiaan on ollut mielessä pidemmän aikaa ja pitää kokeilla sitä jossain vaiheessa.
Mistä helvetistä tää video eksy mun suosituksiin? No ei sillä väliä, katoin videon ja sen jälkeen tilasin kanavan🤷♂️
Mahtavaa! Hyvä, että osui sun feediin tämä mun kanava.