Jokainen OCD:ta sairastava varmasti tunnistaa sen tunteen, että "mitä jos valehtelen itselleni/elän valheessa jos en nyt ratkaise tätä ongelmaa". Mitä sen takana oikeasti on?
Onko totta että jos ocd-oireet ei ole hyvin tyypillisiä "jäikö hella päälle" tai jotain "pitää painaa tästä 3 kertaa tai mummo kuolee" niin sitten ocd jää diagnosoimatta ja tilalle tulee jokin muu väärä diagnoosi tai ehkä monia? Mun äidillä on paha ocd jonka takia ei ole työelämässäkään että mulla on jo geneettinen alttiuskin. Mun ocd-oireet (jos mulla sitä on) on enemmän tämmösiä omaan terveyteen ja eksistentiaaliseen ahdistukseen liittyviä. Joskus myös jatkuvaa omien tunteiden kyseenalaistamista loppuunpalaamiseen asti... "niin mutta ajattelenko oikeasti näin"-tyyppistä. Psykoterapia tuntui lähinnä vahingolliselta koska siinä tahallaan kyseenalaistetaan kaikki mahdollinen. Jos sanot asian olevan X, terapeutti ehdottaa Y:tä. Sitten lähdet sieltä hämmentyneenä ulos ja ahdistut vain lisää. En ikinä kokenut psykoterapiaa mitenkään voimaannuttavana tai eheyttävänä. Enemmänkin tuntui että tämä ajaa mut hulluksi.
Moikka! Pahoittelut, että vastaus tulee näin myöhään. Mutta usein valitettavasti menee noin 😔 Toki ei tietenkään aina. Mutta vastaava kokemus on monella muullakin, myös itselläni. Toivottavasti löydät hyvin asiaan perehtyneen terapeutin ❤
Voi kun hyviä videoita,monelle OCD- ajattelijalle tarpeellisia. ❤
Todella selkeästi ja sisäistetysti sanottu. Puhuit juuri minulle. Kiitos siitä. ❤
kiitos taas hyvästä videosta! :) voin kyllä samaistua taas
Itse pyrin nykyisin olla miettimättä pakko ajatusta joka tulee ja yritän tehdä muita kiinnostavia juttuja. Se unohtuu kun en taistele vastaan
Hitsi kun on hyvin sanoitettu tääkin, iso kiitos tälle hetkelle tarpeellisesta ja lohduttavasta vertaistuesta.
Kiitos itsellesi ja ihanaa jos oli avuksi ❤🙏
Onko totta että jos ocd-oireet ei ole hyvin tyypillisiä "jäikö hella päälle" tai jotain "pitää painaa tästä 3 kertaa tai mummo kuolee" niin sitten ocd jää diagnosoimatta ja tilalle tulee jokin muu väärä diagnoosi tai ehkä monia? Mun äidillä on paha ocd jonka takia ei ole työelämässäkään että mulla on jo geneettinen alttiuskin. Mun ocd-oireet (jos mulla sitä on) on enemmän tämmösiä omaan terveyteen ja eksistentiaaliseen ahdistukseen liittyviä. Joskus myös jatkuvaa omien tunteiden kyseenalaistamista loppuunpalaamiseen asti... "niin mutta ajattelenko oikeasti näin"-tyyppistä. Psykoterapia tuntui lähinnä vahingolliselta koska siinä tahallaan kyseenalaistetaan kaikki mahdollinen. Jos sanot asian olevan X, terapeutti ehdottaa Y:tä. Sitten lähdet sieltä hämmentyneenä ulos ja ahdistut vain lisää. En ikinä kokenut psykoterapiaa mitenkään voimaannuttavana tai eheyttävänä. Enemmänkin tuntui että tämä ajaa mut hulluksi.
Moikka! Pahoittelut, että vastaus tulee näin myöhään. Mutta usein valitettavasti menee noin 😔 Toki ei tietenkään aina. Mutta vastaava kokemus on monella muullakin, myös itselläni. Toivottavasti löydät hyvin asiaan perehtyneen terapeutin ❤
Tunsin samoin. Terapeutti oli mielestäni 'epäpätevä' väheksyi oireitani ja jotenkin empatia ja kannustus puuttui kokonaan.
@@alikersantti1 kommentistani on nyt 3 vuotta ja edelleen diagnoosi puuttuu. Kaikki laitetaan ahdistuneisuushäiriön piikkiin että niin.