Kauppojen ja ostoskeskusten parkkipaikoilla käy vilinä ja (kolina). Meno on kuin "villissä lännessä" Kun ihmiset singahtelee kiireen kaupalla kuin viimeistä päivää...
Hyvä, että sait korvauksen vaikka vanha auto. Minulle sattui kolarointi kaupan parkkipaikalla, kun nainen peruutti väyrys mrsun keulaan syytti minua ensin ja sanoi vanha auto joutaisi viedä purkaamoon Alkoi ottaa hernoon sanonta ja sanoin soitan poliisin paikalle muuttui nainen ääni kellossa ja sopi korvauksesta. Syytti vielä, että lapsia autossa kolarin syyksi. Lopuksi kaikki meni hyvin
Vai sai auto suukon persauksiin. Vaatii uutta ajattelukannan muutosta, kun liikennesivistys ja kiertoliittymät yleistyy. Oon oppinu parkkipaikalla kattelemaan sen reunimmaisen vapaan parkin, enkä tuki autoa ahtaaseen väliin.
ei ole oikein mahdollista kaupungeissa katella reunimmaista paikkaa tai voi sitä katella saattaamennä työpäivä siinä hommassa vaan ihmiset ei välitä toisista eikä toisten omaisuudesta se on surullista.
Juurikin näin kaikenmoisia autojen potkijoita kun riittää,kaupunkiasunnolla kävi pojat puhkoo naapurin pihalta autosta renkaita kun oil poikia ojennellu! eipä nuo kiinni jääny Että sellasta sattuu.
7 месяцев назад+1
@@Tessulandia Useimmat henkilöautot on tehty kesäisiin sääolosuhteisiin. Ihan jo lumi ja jää hajottaa Suomen sääoloissa korin osia ja mitä vaan voi. Ei näitä ole tarkoitettu käytettäviksi näissä sää-oloissa.
Kyllähän noista tulee aina kustannuksia kaikille osapuolille. Ainakin ennen törttöilijän bonukset laski, tosin nykyään on olemassa jotain bonusturvaa tms. joka antaa anteeksi sen ensimmäisen törttöilyn.
Hyvää maanantai päivää ja alkavaa viikkoa. Eikös auto hajottamalta saa puskureita sopivaan hintaan, kyllähän se toimii noinkin. Noita parkki paikka pusuja sattuu paljon, meidänkin auto on 3 kertaa korjattu parkki paikka pussista. Hyvä video
Niitähän nykysin on semmossii "lommo velhoja" jotka tuommosen nirhasun korjoovat muutamalla kympillä ja käynnin tieltä vielä. Naapurille uuteen mersuun sattu tuommonen nirhasu puskuriin. Niin ois monta tonnii maksana marmori tiskillä korjaus. Niin vei sitten kolhu velholle. Ja hyvin korjas siellä. Parempi tuli kun uus.
Jos multa menis puskuri kokonana palasiksi niin ei kyllä värillä ole enää mitään merkitystä jos vaan ehjän jostain saa,maaleja saa huomattavasti helpommin.
Oma auto meni aikoinaan lunastukseen samantyylisestä kolhusta joka oli lokasuojassa auto tällä hetkellä ajossa jossain päin Suomea 🤔 kovat selvittelyt vaan jäi itselle sain toki korvauksen. Puhutaan kuitenkin tonneista
Minulla on sellainen ihan normaali liikennevakuutus että kerran vuoteen korvaa vastapuolen vahingon bonuksia vähentämättä.Tuli esille kun peruutin yhden auton kyljestä sisään parkkipaikalla,oli tullut taakseni toiseen riviin enkä sitä huomannut,paitsi sitten kun vetokoukku osui siihen autoon.5000€ korjaus eikä bonukseni vähentynyt.Kun ilmoitin auheuttaneeni vahingon niin pyysivät viemään merkkiliikkeeseen ja asia sillä selvä,samalla ilmoittivat että bonuksenne eivät pienene yhdestä vahingosta vuodessa.Hyvä niin.
Kyllä autojen muovi puskurit kestää tosi kovia töllejä, vaimo ajoi teräs aitaa päin, että keulan kuva oli kaltereissa. Itse olen kaksi kertaa puskenut peräkärryn linkkuun ja etu kulman on trukki peruuttanut sisään lommolle, kaikki on oienneet jopa itsestään, kun on ensin pullauttanut ulos.
pakkasella ei kestää edes lumihankea. omastakin autosta pari viikkoa sitten halkesi ja eikä muuta ku hipasi lumipenkkaa. vaikutaa sekin mistä päin isku tulee. paljon tuli korjattua muovipuskureita ammattikoulussa ku alkoivat yleistyyn sillon
Nun autoo kolhittiin parkkipaikalla viime vuonna kolme kertaa, yks oli niin rehellinen että tuli soittelee ovikello että hän kolhi sun autoa, ei muuten mene täälläpäin katsastuksesta läpi jos puskuri rikki, mulla short videokin kanavallani kun joku perkele taas kolhinu autoani 😡🫣🤣
Kaupan pakkipaikalla autoni apukuskin paikalla ollut avasi vähän ovea ja valtava tuulenpuuska lennähti oven vauhdilla oven täysin auki. Ovi kolahti lähes uuden naapuriauton oveen. Siihen tuli pieni painauma. Minun LähiTapiolan vakuutus maksoi korjauksen ja se maksanut minulle mitään eikä vaikuttanut bonuksiin.
Ei se kolo komiassa haittaa😁👍 Aattelin, että oisit sähkömiehenä ottanu nippusiteitä läjän ja "tikannu" niillä kiinni nuo riekaleet😅 Menee se teipilläki, ei muuta ku kovaa ajoa💪
Kylläpä omakin Volvo V40 oo ku 700€Auto siinä ei varmasti tosiaan pikku viat puskurin tunnu miltään toista se on uudet Autot joissa kamerat. YMS puskureissa, silloin paisuu myös kustannukset, toi korilla teippi on hyvää on monta kohtaa mitä voi harkita korjata teipillä koska maalaukset ei ole niitä halvimman laiton hintoja
kerran näin ku vanhemepi pariskunta ajeli autolla. kuski katto suoraan eteenpäin ja rouva mikä istu vänkärin paikalla katto risteyksissä tuleeko sivuilta päin ketään
Itsekriminointisuoja eli myötävaikuttamattomuusperiaate on rikoksesta epäillyn tai syytteessä olevan suojaksi tarkoitettu käytäntö, joka tarkoittaa, että häntä ei saa pakottaa eikä painostaa omalla toiminnallaan edistämään syyllisyytensä selvittämistä. Toisin sanoen ihmisoikeussopimukset takaavat, ettei ihmisen tarvitse todistaa itseään vastaan
Se on kyllä perseestä että vaikka männee vastapuolen piikkiin korjuu. Joutuu vuokra autosta kuitehi ite maksamaan. Taisi olla jotakin 10 € vuorokausi. Kun viimeks oli auto korikorjaamolla
@@SiivikonSisu onko siinä itsensä ilmianto velvollisuus? Parkkihalleissa on usein kamera valvonta. Itse kolhaisin parkkipaikalla viereisen auton peilin rikki. Tein vahinkoilmoituksen omaan vakuutusyhtiöön. Vakuutus yhtiö ilmoitti kolhitulle osapuolelle vahingosta ja miten toimitaan korjauksen suhteen. Meni minun liikennevakuutuksesta ilman bonus seuraamuksia. Toivottavasti löytyy joku muu maksaja kuin sinä.
"Kolaroin autoasi,koska tapauksella oli silmin näkijöitä jätin lapun ikkunaan. Ihmiset luulevat että jätin tähän yhteystietoni,mutta he erehtyvät kyllä"😂😂😂
Kyseisen lappu onkin hyvä ottaa matkaan kun käy kysymässä niiltä silminnäkijöitä sen törttöilijän rekisterinumeron, ellei sitten satu olemaan tuulilasikameraa parkkivahdilla.
Se pitää tehdä tuollaisissa tapauksissa, jossa joku tuntematon auto on tökännyt parkkipaikalla; tekee rikosilmoituksen ja sitten vakuutusyhtiölle ilmoittaa.
Karttapallo näkyy olevan nurkassa. Maa ei ole pallo. Maa on liikkumaton tasainen kiekko ja maanpiirin yli kaareutuu taivaan vahvuus. "Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi." - Jesaja 40:22 - Raamattu 1933/1938 "Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.” - 1. Samuelin kirja 2:8 - Raamattu 1933/1938
minulle on kiertoliittymissä tullut useasti vastaan(!) mieshenkilöitä jotka on lunastaneet ajokorttinsa 50-60-luvulla
Hyvä, että sait korvauksen vaikka vanha auto. Minulle sattui kolarointi kaupan parkkipaikalla, kun nainen peruutti väyrys mrsun keulaan syytti minua ensin ja sanoi vanha auto joutaisi viedä purkaamoon Alkoi ottaa hernoon sanonta ja sanoin soitan poliisin paikalle muuttui nainen ääni kellossa ja sopi korvauksesta. Syytti vielä, että lapsia autossa kolarin syyksi. Lopuksi kaikki meni hyvin
Vai sai auto suukon persauksiin. Vaatii uutta ajattelukannan muutosta, kun liikennesivistys ja kiertoliittymät yleistyy. Oon oppinu parkkipaikalla kattelemaan sen reunimmaisen vapaan parkin, enkä tuki autoa ahtaaseen väliin.
ei ole oikein mahdollista kaupungeissa katella reunimmaista paikkaa tai voi sitä katella saattaamennä työpäivä siinä hommassa vaan ihmiset ei välitä toisista eikä toisten omaisuudesta se on surullista.
@@niinii2455 Kaupungis asutahan, ja yleensä väljä parkki löytyy minuutissa, kun kulukoo silimät auki.
@@pekkovainio6543😂
@@pekkovainio6543 Ei löydy kyllä.
Moi.
Tuommoista sattuu aika paljon,jäljen jättäjästä ei jää merkkiä
Siivikon Sisu....olet ilmeisesti lupakirjan omaava sähköasentaja...mitä mieltä olet sähköturvallisuusmääräysten mukaisesta asennuksesta sähköliitäntöjen/asennuksen tuohon hirsikehikon seinään? Sähköturvallisuusmääräykset määräävät ulkopistorasioiden asennuskorkeudeksi 170 cm maanpinnasta.
Tarkastettu on ja asianmukaiseksi todettu😊👍
Onko susiveräjän sillä puolellla omat sähköturvallisuusmääräykset....en uskaltaisi laittaa nimeäni tarkastuspöytäkirjaan.@@SiivikonSisu
@@topituppurainen4010en tarvi sun nimeäs yhtään mihinkään😁👍😊
SiivikonSisu on kova luu.😛 En kyllä noilla tiedoilla sitten uskaltaisi tehdä sähköasennuksia.@@SiivikonSisu
@@topituppurainen4010 Se on oikea homma🙂👍
Ei kannata omistaa mitään kallista peltilehmää jos sitä meinaa käyttääkkin.
Juurikin näin kaikenmoisia autojen potkijoita kun riittää,kaupunkiasunnolla kävi pojat puhkoo naapurin pihalta autosta renkaita kun oil poikia ojennellu! eipä nuo kiinni jääny
Että sellasta sattuu.
@@Tessulandia Useimmat henkilöautot on tehty kesäisiin sääolosuhteisiin. Ihan jo lumi ja jää hajottaa Suomen sääoloissa korin osia ja mitä vaan voi. Ei näitä ole tarkoitettu käytettäviksi näissä sää-oloissa.
Kyllähän noista tulee aina kustannuksia kaikille osapuolille.
Ainakin ennen törttöilijän bonukset laski, tosin nykyään on olemassa jotain bonusturvaa tms. joka antaa anteeksi sen ensimmäisen törttöilyn.
Tietenkin vaikuttaa millainen "hintalappu" korjauksesta/vahingosta muodostuu, vaikuttaako bonuksiin tai ei!
Hyvää maanantai päivää ja alkavaa viikkoa. Eikös auto hajottamalta saa puskureita sopivaan hintaan, kyllähän se toimii noinkin. Noita parkki paikka pusuja sattuu paljon, meidänkin auto on 3 kertaa korjattu parkki paikka pussista. Hyvä video
Löytyy tai ei, mutta siinä romiksen puskurissa, tuskin maalauksen väri ym...ym.. siis ihan paras ratkaisu niin kuin tehtiin...
Niitähän nykysin on semmossii "lommo velhoja" jotka tuommosen nirhasun korjoovat muutamalla kympillä ja käynnin tieltä vielä. Naapurille uuteen mersuun sattu tuommonen nirhasu puskuriin. Niin ois monta tonnii maksana marmori tiskillä korjaus. Niin vei sitten kolhu velholle. Ja hyvin korjas siellä. Parempi tuli kun uus.
Jos multa menis puskuri kokonana palasiksi niin ei kyllä värillä ole enää mitään merkitystä jos vaan ehjän jostain saa,maaleja saa huomattavasti helpommin.
Helvetin hyvä tuli. 👍
Oma auto meni aikoinaan lunastukseen samantyylisestä kolhusta joka oli lokasuojassa auto tällä hetkellä ajossa jossain päin Suomea 🤔 kovat selvittelyt vaan jäi itselle sain toki korvauksen. Puhutaan kuitenkin tonneista
Minulla on sellainen ihan normaali liikennevakuutus että kerran vuoteen korvaa vastapuolen vahingon bonuksia vähentämättä.Tuli esille kun peruutin yhden auton kyljestä sisään parkkipaikalla,oli tullut taakseni toiseen riviin enkä sitä huomannut,paitsi sitten kun vetokoukku osui siihen autoon.5000€ korjaus eikä bonukseni vähentynyt.Kun ilmoitin auheuttaneeni vahingon niin pyysivät viemään merkkiliikkeeseen ja asia sillä selvä,samalla ilmoittivat että bonuksenne eivät pienene yhdestä vahingosta vuodessa.Hyvä niin.
Hieno juttu!
Olisi hyvä nyrkkisääntö että kun ikää on sen verran kun suu auki ajetaan niin ajokortin pitäisi luovuttaa viranomaisille.
👍👍👍
Kyllä autojen muovi puskurit kestää tosi kovia töllejä, vaimo ajoi teräs aitaa päin, että keulan kuva oli kaltereissa. Itse olen kaksi kertaa puskenut peräkärryn linkkuun ja etu kulman on trukki peruuttanut sisään lommolle, kaikki on oienneet jopa itsestään, kun on ensin pullauttanut ulos.
pakkasella ei kestää edes lumihankea. omastakin autosta pari viikkoa sitten halkesi ja eikä muuta ku hipasi lumipenkkaa. vaikutaa sekin mistä päin isku tulee. paljon tuli korjattua muovipuskureita ammattikoulussa ku alkoivat yleistyyn sillon
Nun autoo kolhittiin parkkipaikalla viime vuonna kolme kertaa, yks oli niin rehellinen että tuli soittelee ovikello että hän kolhi sun autoa, ei muuten mene täälläpäin katsastuksesta läpi jos puskuri rikki, mulla short videokin kanavallani kun joku perkele taas kolhinu autoani 😡🫣🤣
Kaupan pakkipaikalla autoni apukuskin paikalla ollut avasi vähän ovea ja valtava tuulenpuuska lennähti oven vauhdilla oven täysin auki. Ovi kolahti lähes uuden naapuriauton oveen. Siihen tuli pieni painauma. Minun LähiTapiolan vakuutus maksoi korjauksen ja se maksanut minulle mitään eikä vaikuttanut bonuksiin.
Kivasti sitten meni😊👍
Niin vakuutuskin maksaa itselle kun sen ottaa,pelkkä likennevakuutus ei tuommosia korvaile
Ei se kolo komiassa haittaa😁👍 Aattelin, että oisit sähkömiehenä ottanu nippusiteitä läjän ja "tikannu" niillä kiinni nuo riekaleet😅 Menee se teipilläki, ei muuta ku kovaa ajoa💪
😂👍👍👍
Onneksi on näitä täydellisiä ihmisiä
Parempi kuin uusi venäläinen👌
Kylläpä omakin Volvo V40 oo ku 700€Auto siinä ei varmasti tosiaan pikku viat puskurin tunnu miltään toista se on uudet Autot joissa kamerat. YMS puskureissa, silloin paisuu myös kustannukset, toi korilla teippi on hyvää on monta kohtaa mitä voi harkita korjata teipillä koska maalaukset ei ole niitä halvimman laiton hintoja
aina on väistettävä jo kiertoliittymässä olevaa. helppo juttu. vanhukset on monesti sellaisia että ei katso sivulle ollenkaan.
kerran näin ku vanhemepi pariskunta ajeli autolla. kuski katto suoraan eteenpäin ja rouva mikä istu vänkärin paikalla katto risteyksissä tuleeko sivuilta päin ketään
@@pajakuokkalaracingteam2587😅👍👍👍
Lainmukaan ei tarvitse ilmiantaa itseään jos tökkii toista kulkinetta p-paikalla !
Itsekriminointisuoja eli myötävaikuttamattomuusperiaate on rikoksesta epäillyn tai syytteessä olevan suojaksi tarkoitettu käytäntö, joka tarkoittaa, että häntä ei saa pakottaa eikä painostaa omalla toiminnallaan edistämään syyllisyytensä selvittämistä. Toisin sanoen ihmisoikeussopimukset takaavat, ettei ihmisen tarvitse todistaa itseään vastaan
Moni muukin vapaus Suomessa tukee raukkamaisuutta ja epärehellisyyttä
@@anttipuhakka6079
Oikeassa olet, moni asia on vinksallaan tässä maassa.
Totta oikeassa oot,moniasia on vinksallaan tässä maassa
Se on kyllä perseestä että vaikka männee vastapuolen piikkiin korjuu. Joutuu vuokra autosta kuitehi ite maksamaan. Taisi olla jotakin 10 € vuorokausi. Kun viimeks oli auto korikorjaamolla
Silmä kyllä tottuu kaikenlaisiin, hyvä jos kaikki OK. Täytyypä tuota teippiä hommata.
Yleisiä mutta ikäviä vahinkoja. Hyvä että homma reilassa 👍
Suomen laki ei velvoita ilmiantamaan itseään tuollaisessa tapauksessa.
Onnettomuuspaikalta pakeneminen?
vahingonteko??
@@aimosavolainen3639 jos ei ole henkilövahinkoja niin ei ole. Itse olen sitä mieltä että pitäisi tekijän ilmoittautua.
@@SiivikonSisu onko siinä itsensä ilmianto velvollisuus? Parkkihalleissa on usein kamera valvonta. Itse kolhaisin parkkipaikalla viereisen auton peilin rikki. Tein vahinkoilmoituksen omaan vakuutusyhtiöön. Vakuutus yhtiö ilmoitti kolhitulle osapuolelle vahingosta ja miten toimitaan korjauksen suhteen. Meni minun liikennevakuutuksesta ilman bonus seuraamuksia. Toivottavasti löytyy joku muu maksaja kuin sinä.
Toinen Kirpaisiko video voisi olla, kun kolhijaa ei löydy, että miten sujuu vakuutusasiat☀️👍
Jos haluaa kolhut kuntoon, niin sitten taitaa mennä kolhitun kaskon verran omavastuuta .🤔
"Kolaroin autoasi,koska tapauksella oli silmin näkijöitä jätin lapun ikkunaan. Ihmiset luulevat että jätin tähän yhteystietoni,mutta he erehtyvät kyllä"😂😂😂
😅👍
Kyseisen lappu onkin hyvä ottaa matkaan kun käy kysymässä niiltä silminnäkijöitä sen törttöilijän rekisterinumeron, ellei sitten satu olemaan tuulilasikameraa parkkivahdilla.
Mulle on nuin kerran Lahessa käyny. Lappu oli tuulilasissa pyyhkijän ja lasin väliin laitettu. Arvaa harmittiko!😂😰
Hyvä video 🤗🙏💯
Kuuma liima pelastaa. Eikun kuuma liimalla vuan vahviketta sisäpuolelle ja vakuutusyhtiön kerta korvaus toisella kädellä sujuvasti taskuun
RUclipsstakin löytyy paljon muovin hitsaus /- korjaus videoita.
Se pitää tehdä tuollaisissa tapauksissa, jossa joku tuntematon auto on tökännyt parkkipaikalla; tekee rikosilmoituksen ja sitten vakuutusyhtiölle ilmoittaa.
Markettien pihat ovat talviaikaan lumen ja jään peitossa.Parkkiruutuja ei näy.Yksi syy näihin pusuihin.
Eiköhän ne autot kuitenkin näy vaikka ei parkki ruutuja näykään 😮
👍👍
Karttapallo näkyy olevan nurkassa. Maa ei ole pallo. Maa on liikkumaton tasainen kiekko ja maanpiirin yli kaareutuu taivaan vahvuus.
"Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi." - Jesaja 40:22 - Raamattu 1933/1938
"Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.” - 1. Samuelin kirja 2:8 - Raamattu 1933/1938
@@motozeta50 aivan sama mitä sinä perhanan pöljä uliset.......
Täytyy olla tarkkana ettei ajaudu liian reunalle jottei lipsahda reunan yli 😰
Morjesta Siivokon Sisu& peukku.