@kukusha142 Kampiakselin kytkinpuolen laakeripinta on sorvissa hiottu vesihiomapaperin kanssa naarmuttomaksi ja samanlaiselle välykselle mitä kytkinpuolen akseli. Säästää lohkoja kummasti, kun ei joka purkukerralla lähde laakeri pois pesästään.
@Videonauha Kuten jo pariin kommenttiin vastasin: 2t öljyllä voitelin männän, sylinterin ja lirautin hieman vielä kiertokangen ylä/alapään laakerille. Ei ole pakollista, mutta todella suotavaa. Antaa kivasti voitelua ensikäynnistykseen.
@tohtori50 Mg-puolen lohko joo uusittiin koska petilaakerin pesä oli todella väljä ja moni kierrekin oli sileänä. Tarkotus olis laittaa se lohko kuosiin toki, ettei ihan roskikseen kumminkaan lentäisi. Käsin kiristellessäkin pitää, mutta kierrelukite ois ihan kohdallaan toki. Ite vaan varmuudeks kiristin iskumeisselillä. Niin vaihderummun päässä? Ite joo kerran joskus purkasin sen ja pähkäilin samaa, mutta muistaakseni se kolollinen tappi ei mene kuin oikeinpäin.
@95kimmo Joo, tiedossa on että siihen kuuluisi prikka, mutta itsellä ei ole sellasta koskaan ollut ja eroa en ole toiminnassa tai kestävyydessä huomannut.
hyvä video mulle tulee oleen apuu, mutta miks laitoit tota punast öljyy kampikammioon vai mikä nyt onkaan ku mulla tippu männän sokka sinne ni mitä tehä?
@MrLaitela69 Eipä siinä mene kuin puolisen tuntia kun sopivalla tahdilla niputtaa. Sikafleksiä meni tiivisteisiin ja 2t öljyä iskin pyttyyn ja kampikammioon.
@SuzukiPVpower Kyllähän se aika paljon maksaa, mutta käytettynä löytää halvalla joskus hyväkuntoisiakin lohkoja. Valitettavan usein tulee niitä huonokuntoisia tosin.
Mitenkä toi kampiakseli meni noin nätisti tonne magneeton puoleiseen lohkoon ? Kun mulla yleensä joutuu käyttämään jotain muovivasaraa, et sen saa sinne. Kytkimen puoleiseen taas se menee ihan käsin painamalla. Kiitos hienosta ja opettavaisesta kuvamateriaalista !
Aika väljä kampiakselin koolinki kun meni melkein painamalla lohkot kiinni. Timmit Pv:n koneet kasataan lämmöllä kasaan. Ei mene ilman lämmitystä paikalleen, mutta hyvä että on kasaus hallussa, näitä ei jokainen hallihde :D
@KYBAMASTERC Se ehtii tossa muutamassa minuutissa hieman kuivahtaa jonninverran tahmeemmaks mitä se tuubista tulee. Ja eipä ne kaikki sieltä todellakaan tursu pois.. :)
@Tigeraquaonvoimakone jepjep, toivottavasti tästä on jollekin joskus hyötyä. Tuli ite huomattua tosta pätkästä että jäi ensiörattaan mutterin jälkikiristys tekemättä. Pitänee avata kytkinkoppaa sen verta.. :D
@Darkskate12 Vuorokaus on aika yläkanttiin, jos tämän pätkän materiaalia meinasit. Video on koottu n.35min materiaalista ja nopeutettu jotta ei ole niin puuduttavaa katsottavaa. Eiköhän se huolto onnistu jos on räjäytyskuvat vieressä ja maalaisjärki käytössä.
mitenkä ku jos mulla on toi ässän kampura vähä ruosteessa, meinasin että avaan lohkot ja otan kampuran+kiertokangen pois ja putsaan ruosteesta ja vaihan stefat.... nii lähteekö se toi kampiakseli vetämällä vaan tost ettei tarvii avata vaihelaatikkoo ja kytkintä? en haluis heti sekaantuu niihi xD jotai unohtuu tai menee vääri päin nii kalliiks tulee... kun sitä rahaa ei muutenkaa ole....
MrBanaanipommi Lohkot kun avaat niin vaihteisto on esillä. Osia ei helpolla saa väärinpäin tai vääriin paikkoihin kiinni, etenkään jos sulla on räjäytyskuvat vierellä auttamassa. Jos kampiakseli on kovasti ruosteessa, on ilmeisesti myös kiertokangen alapään laakerointi ruosteessa jolloin kiertokanki pitää vaihtaa. Peeveen motti on simppeli, eikun osiksi!
Tuo pulttipyssy on melko lelu, ei sillä noita kierteitä paskaks saa. Mutteri käsin alkuun ja siitä vasta sitten pulttipyssyllä. Kai se järkikin sanoo ettei tollasia mennä millään raskaskoneasentajan pulttipyssyllä paukuttaa kiinni..?
tietääkö kukaa et ku vaihtaa pv:n käynnistyspolkimen jousen mikä nostaa sen takas ylös nii että pitääkö siinä ottaa vaa se kytkinkoppa vai pitää purkaa koko kone ku en ite löytäny kytkinkopasta sellasta jousta mikä nostas sen takas mut oli siin yhes rattaas jousi mut ei se sitä hommaa tee kait voisiko joku kommentoida ja kertoo????
Onko siitä jotain haittaa jos magneeton puolen stefa on 2mm syvemmällä kuin lohkon pinta. Vai onko se tarkoitus olla niin, koska sain videosta sellaisen käsityksen
Kunhan se ei hiero itteensä paskaks laakeria vasten niin ihan ok. Jos laakeri on nahkee pyörimään että se stefa hieroo laakeriin, hajoaa se stefa alta aikayksikön.
Mielestäni kyllä. Usein tarvike-kampiakseleissa on magneeton puolen petarin sovite aivan liian tiukka jolloin monella on ollut ongelmia jo pelkän kasauksen kannalta. On tullut tässä vuosien mittaan hierottua monesta kampiakselista magneeton puolen petarin sovite nahkeaksi slip-fitiksi.
mikäs vois olla ku kuletin peeveetä kärrillä parikyt kilsaa. sitä ennen toimi hyvin mut ku kokeilin laittaa himas käyntii ni lähti huonosti ja ku lähti ni borrrborrr ku anto kaasua ja paukahteli
Eiköhän se ole jokasen oma asia mitä painaa. Mitä se muita liikuttaa miltä itse näyttää, vai petyitkö kun ei ollutkaan unelmien mies peeveetä kokoamassa :'( Vähän petyin videoon sillä oisin odottanut sitä kohtaa kun se potkastaan sentään käymään!
eipä tossa kokoomisessa mitää insinöörinkoulutusta tarvii, mun mielest pv:n koneen kokoominen pitäs kuulua peruskoulun opetussuunnitelmaan.
Kyllä muuten vitutti aina pv:n konetta aukoa, jos vanha omistaja oli laittanu ristipää/talttapää pultteja lohkoihin.
Tiedän tuntee ja viimeks 1.5 kk sitte vitutti:3
legendaarista :)
@kukusha142 Kampiakselin kytkinpuolen laakeripinta on sorvissa hiottu vesihiomapaperin kanssa naarmuttomaksi ja samanlaiselle välykselle mitä kytkinpuolen akseli. Säästää lohkoja kummasti, kun ei joka purkukerralla lähde laakeri pois pesästään.
Kiitos videosta! Auttoi todellapaljon oman pv:n laakereitten vaihdossa.
@Videonauha
Kuten jo pariin kommenttiin vastasin: 2t öljyllä voitelin männän, sylinterin ja lirautin hieman vielä kiertokangen ylä/alapään laakerille. Ei ole pakollista, mutta todella suotavaa. Antaa kivasti voitelua ensikäynnistykseen.
@tohtori50
Mg-puolen lohko joo uusittiin koska petilaakerin pesä oli todella väljä ja moni kierrekin oli sileänä. Tarkotus olis laittaa se lohko kuosiin toki, ettei ihan roskikseen kumminkaan lentäisi. Käsin kiristellessäkin pitää, mutta kierrelukite ois ihan kohdallaan toki. Ite vaan varmuudeks kiristin iskumeisselillä.
Niin vaihderummun päässä? Ite joo kerran joskus purkasin sen ja pähkäilin samaa, mutta muistaakseni se kolollinen tappi ei mene kuin oikeinpäin.
Perkeleen kaunista musaa.
@Walzeri
Radiorock soi taustalla, nopeudet on vaan normikohdissa 200% ja nopeissa kohdissa 650%
@MrLaiZee
Öljy on 2t öljyä ja siitä on tullut tapa pudottaa pikku liraus kiertokangen ylä- ja alapään laakerille. Kokeile ilmanpaineella suihkia pois.
@95kimmo Joo, tiedossa on että siihen kuuluisi prikka, mutta itsellä ei ole sellasta koskaan ollut ja eroa en ole toiminnassa tai kestävyydessä huomannut.
hyvä video mulle tulee oleen apuu, mutta miks laitoit tota punast öljyy kampikammioon vai mikä nyt onkaan
ku mulla tippu männän sokka sinne ni mitä tehä?
@MrLaitela69
Eipä siinä mene kuin puolisen tuntia kun sopivalla tahdilla niputtaa. Sikafleksiä meni tiivisteisiin ja 2t öljyä iskin pyttyyn ja kampikammioon.
@SuzukiPVpower
Kyllähän se aika paljon maksaa, mutta käytettynä löytää halvalla joskus hyväkuntoisiakin lohkoja. Valitettavan usein tulee niitä huonokuntoisia tosin.
@TheArtsi25 Sikamassaa lohkojen väliin (moottoreihin tarkoitettua) ja sitten sylinteriä voitelin 2t öljyllä.
En niin. Muistui tuolloin mieleen vasta kun koneella oli höräytetty ensikäynnistykset. Otin auki ja paukutin pulttipyssyllä kireelle.
@TheRapanaama Tottakai pitää. Mulla oli hieman löysälle jäänyt auennut ja sitten tehnyt tuhojaan kytkinkopan alla.
oot nähtävästi muutamia kertoja kasanu peussin koneita:D hyvä video:D
Ihmeen helposti menee kampura kasaan ilman kuuma/kylmä-systeemiä. Kuis noi isot välykset?
Mitenkä toi kampiakseli meni noin nätisti tonne magneeton puoleiseen lohkoon ?
Kun mulla yleensä joutuu käyttämään jotain muovivasaraa, et sen saa sinne.
Kytkimen puoleiseen taas se menee ihan käsin painamalla.
Kiitos hienosta ja opettavaisesta kuvamateriaalista !
@tombe97
Niin katsoin videosta juu että ois käyny, mutta olipa se kireellä kun auki käytin ja tarkistin. Tiedä sitten.
Aika väljä kampiakselin koolinki kun meni melkein painamalla lohkot kiinni. Timmit Pv:n koneet kasataan lämmöllä kasaan. Ei mene ilman lämmitystä paikalleen, mutta hyvä että on kasaus hallussa, näitä ei jokainen hallihde :D
@KYBAMASTERC
Se ehtii tossa muutamassa minuutissa hieman kuivahtaa jonninverran tahmeemmaks mitä se tuubista tulee. Ja eipä ne kaikki sieltä todellakaan tursu pois.. :)
@Hondaz89 Kuten jo aikasemminkin vastannut pariin kertaan; 2t öljyä.
Kuinkas kauan kesti kasata? Mitä ainetta käytit tiivisteitte liimaamisee ja sylinterin ja kampuran ''voiteluun''?
@Hondaz89
Lohkot pitää halkasta, ei riitä kytkinkopan irroitus.
@Tigeraquaonvoimakone jepjep, toivottavasti tästä on jollekin joskus hyötyä.
Tuli ite huomattua tosta pätkästä että jäi ensiörattaan mutterin jälkikiristys tekemättä. Pitänee avata kytkinkoppaa sen verta.. :D
@suhari123
Ihan sikafleksin valmistamaa moottoritiivistemassaa. Samaa tavaraa menee kannen väliin yms muuallekin missä tarvitsee. Hyvää tököttiä.
@korkki540 Juu ei kannata. Nuo osat oli juuri pesty dieselissä joten puhdasta on. :P
@Darkskate12
Vuorokaus on aika yläkanttiin, jos tämän pätkän materiaalia meinasit. Video on koottu n.35min materiaalista ja nopeutettu jotta ei ole niin puuduttavaa katsottavaa.
Eiköhän se huolto onnistu jos on räjäytyskuvat vieressä ja maalaisjärki käytössä.
@sellyoursoul90 voi helvettti. ja kiitos pikaisesta vastauksesta =D
Osaisikko sanoa, että minkä takia mulla ei suostu menee nuo lohkot omassa pv:sä yhtee vaa ne jumittuu sitte ku on 1 cm päässä toisistaan?
mitenkä ku jos mulla on toi ässän kampura vähä ruosteessa, meinasin että avaan lohkot ja otan kampuran+kiertokangen pois ja putsaan ruosteesta ja vaihan stefat.... nii lähteekö se toi kampiakseli vetämällä vaan tost ettei tarvii avata vaihelaatikkoo ja kytkintä? en haluis heti sekaantuu niihi xD jotai unohtuu tai menee vääri päin nii kalliiks tulee... kun sitä rahaa ei muutenkaa ole....
MrBanaanipommi Lohkot kun avaat niin vaihteisto on esillä. Osia ei helpolla saa väärinpäin tai vääriin paikkoihin kiinni, etenkään jos sulla on räjäytyskuvat vierellä auttamassa. Jos kampiakseli on kovasti ruosteessa, on ilmeisesti myös kiertokangen alapään laakerointi ruosteessa jolloin kiertokanki pitää vaihtaa.
Peeveen motti on simppeli, eikun osiksi!
Huvittavan kuulonen tuo radio girl tuossa 6 min kohalla ... :D Ja nice vid BTW =)
Oletko monesti purkinut ja kasannut pv:een koneen ? :D
oot tainnu muutaman koneen kasata?oli niin "täydellisen" näköstä :)
millä/miten sä sait sen kampiakselin kytkinpuolella olevan lukon pois joka on siinä laakerin ympärillä?
Tuo pulttipyssy on melko lelu, ei sillä noita kierteitä paskaks saa. Mutteri käsin alkuun ja siitä vasta sitten pulttipyssyllä.
Kai se järkikin sanoo ettei tollasia mennä millään raskaskoneasentajan pulttipyssyllä paukuttaa kiinni..?
kasasin koneen tänään ja lohkot yhteen kasattua ja kytkimen kasattua huomasin ettei vaihteet tahdo mennä silmään vaikka kuinka nussisi
tarviiko avata muutaku kytkinkoppa ku vaihtaa polkasukammen akselin ku se napsahti poikki?
miten sulla menee noin päin nuo käämit? itellä menee siten, et toi musta on edessö ja kuparinen takana :O ja on hyvin toiminu?
nopeutus kuulostaa siltä että jätkä vetää pirin voimalla mottia kasaan samalla ku nightcoret pauhaa taustalla :D
on jätkä tainnu ennenki purkaa ja koota ton pv:n koneen?
sattuisitko tietämään mitä peeveen alakerras on vialla jos se kolisee ku polkasee??
Homma hallussa.
monta laakeri pesää tuolla pv koneessa on? :D
kuinka monta pitää olla pv:ssä vaihteen siirtäjää??? :D
Joo tulee kyllä mopoajat mieleen, meinaan vähä turhan tutun näköistä puuhaa :D
ostikko mistä noi kuusiokolopulti tonne magneeto puolel??
moro piti kusuu jos joku tietää derbi senda x race että en tiiä oikee onko vaihe öljyt samaa öljyä mitä koneessa on tai kone öljyt ??
tietääkö kukaa et ku vaihtaa pv:n käynnistyspolkimen jousen mikä nostaa sen takas ylös nii että pitääkö siinä ottaa vaa se kytkinkoppa vai pitää purkaa koko kone ku en ite löytäny kytkinkopasta sellasta jousta mikä nostas sen takas mut oli siin yhes rattaas jousi mut ei se sitä hommaa tee kait voisiko joku kommentoida ja kertoo????
missä käynnistyspolkimen palautusjousi sijaitsee?
missä kohtaa sulla on mangeeton pohjalevy asento?? kun itel 80cc pytty ja sen saa mangeettoa mitenkään oikeeseen kohtaan
Kiva katella apuu tämmösist jos ei ite omin neuvoin osaa.
Onko siitä jotain haittaa jos magneeton puolen stefa on 2mm syvemmällä kuin lohkon pinta. Vai onko se tarkoitus olla niin, koska sain videosta sellaisen käsityksen
Kunhan se ei hiero itteensä paskaks laakeria vasten niin ihan ok. Jos laakeri on nahkee pyörimään että se stefa hieroo laakeriin, hajoaa se stefa alta aikayksikön.
@@sellyoursoul90Ei sen pitäis osua siihen laakeriin ku jaksaa käydä tyhjäkäyntiä ja kulkee samalla lailla ku ennenki
@@samskizz4620 Hyvä juttu. Ehkä kannattaa silti varalle hankkia yks stefa hyllyyn 😅
Jep
missäs asustelet jos kiinnostas korjata mun peussin kone tietysti pientä maksuu vastaa
Vanha video mutta kannattaako kampiakselin kaulat hioa liukusovitteisiksi?
Mielestäni kyllä. Usein tarvike-kampiakseleissa on magneeton puolen petarin sovite aivan liian tiukka jolloin monella on ollut ongelmia jo pelkän kasauksen kannalta. On tullut tässä vuosien mittaan hierottua monesta kampiakselista magneeton puolen petarin sovite nahkeaksi slip-fitiksi.
@@sellyoursoul90 kestääkö petarit hyvi
Kestäähän ne?
Miksi toine lohko musta :D
@sanzukadude Hyvä juttu että on hyötyä!
Paitsi kun ite kasailussa meni se kolme varttia. Tätä on nopeutettu ja leikelty.
Oliko peräti koko motin uusiminen?
Oisko vinkkiä antaa miten lähtis nää ristipää pultit lohkosta ja kytkinkopasta ku on kovaa kii ja kanta menny jostain?
sellyoursoul90 täytyypi tehdä näin🤔
Itse tein silleen kun kanta oli menny nii hakkasin talttapäämeisselillä lovet siihen ja sitte iskumeisselin talttapäällä.
Pystyisikö linkkaa pvn koneen räjäytyskuvat, että sit tulostais? ITE en oo löytäny vaik kuinka ettiny.
sykeröz Kew moposportin sivuilla mun mielestä on
Kui kaua meni kasauksessa? :)
Thank you =)
@juustouunni27 Jepjep, 50,2mm koossa suoraan porautuksesta. ;)
muistatko kauan meni purkaa ja kasata ?
Se onkuin kellokoneisto :)
miksi pv pojat on aina pulleita?
Videon perusteella huomaa että tiedät mitä teet :)
hullu minä en kyllä sais koottua noista :o
Mitä kohdassa 10:29 tapahtuu?
mikäs vois olla ku kuletin peeveetä kärrillä parikyt kilsaa. sitä ennen toimi hyvin mut ku kokeilin laittaa himas käyntii ni lähti huonosti ja ku lähti ni borrrborrr ku anto kaasua ja paukahteli
tulppa hajal? rikkaalla? sytytys kohallaa?
Eiköhän se ole jokasen oma asia mitä painaa. Mitä se muita liikuttaa miltä itse näyttää, vai petyitkö kun ei ollutkaan unelmien mies peeveetä kokoamassa :'( Vähän petyin videoon sillä oisin odottanut sitä kohtaa kun se potkastaan sentään käymään!
@bobestr990
Juuri tänään kävin pitkästä aikaa rääkkäämässä vähän aikaa. Moitteetta pelaa siis.
äänet ois voinu jättää pois :DD
Spraymaalilla :D
Tuolla lyömävehkeellä paskoin oman lohkon.. Jos ei pultti aukee niin suosittelen porausta
kytkimen puoleisen lohkon sisäpuolella
-.-voi helvetti
Mitenkä tuo kytkinkellon mutteri lähtee
Ympäristön Paskaaja eti youtubesta "derbin moottori" ja katso eka video siinä näytetään
Mikä kappale on kohassa 06:55 jos muistat. En ite osaisi kasata mulla on surkea samurai 50
kuinka kauan oikeesti tähän meni?
Sun pitäs mennä ennätys-tehtaase , ei nimittäi moni saa 14minuutissa kasattuu konetta
Vähä myöhäs mut video on nopeutettu
Nii
Nopeutettu on. Ja onhan tuo nopea jos kaikki osat ja työkalut ihan käsietäisyydellä
Ja video oli nopeutettu 200% ja joissain vaiheessa jopa 650%
@bobestr990
Radio Rock tottakai.
no pvshän on näköjää vitun helppo vaihtaa kytkinlenyt:D
millä aineella voitelit männän?
Kenkäliimalla kannattaa mutta puu tai pikaliimakin käy :).
NOVITTU 2T MIX
Ihan vakiokampura sielä vatkaa menemään..
mitä ainetta käytit tossa ku yhdistit lohkot takaisin, itellä ois sama homma eessä :/
Tintsa Gee se on tiivisteliimaa
@@freshh1 Tintsa gee-haulla ei löydy mitään liimaa. Eikös moottorisilkoni kävis?
@@masadelacasa tiivistemassa
Radiohead - Creep
pitääkö nuo kytkinjouset muka ruuvata ihan pohjaan asti
Joo ei kyllä löysällekkää kannata jätttää😂
kyl äijä hommansa osaa :)
paskat ollu oikkee
tästä voi olla kyllä mulle hyötyy jos peveen ostan, että kiitos.