hei ois kiva saada time stampit videoille nii tietää mistä puhutaan ja millon esim ku ittee ei futis nii paljo kiinnosta voi sit mennä lätkän pariin heti
@@samivartiainen702 kyl toi näyttää siltä et ne satsaa ny tohon joukkueeseen ja yrittää voittaa mestiksen, sinne tullaa hankkii viel pelaajia jos on tarvetta, pleijareis toki voi si kyykätä mut mä haluisin nähdä jokerit mahdollisimman pian liigassa
Tuosta Pelsujen videosta sen verran, että tuo oli sellainen puhe mitä voidaan pitää suljettujen ovien takana joukkueen kesken pv:n ja kapteenin toimesta. Mutta se, että tuollaista horistaan ulospäin kertoo siitä, että selitellään ulkopuolisille. Koitetaan vakuuttaa joitain ulkopuolisia sidosryhmia ja pitää niitä hengessä mukana. Sanoisin, että tuo kertoo siitä missä se ongelma on tällä hetkellä. Tuore päävalmentaja joutuu myymään itseään paitsi joukkueelle, niin yhteisölle. Tämä sanottuna, niin SaiPa pelin ekalla kympillähän näkyi kyllä, että puheita on pidetty myös siellä missä sillä on jotain oikeaa merkitystä(vaikka puheiden piti toki olla ohi). Olivat todella latautuneita ja täynnä taistelutahtoa. Oli oikein sellaista kusipää kiekkoa, että välittämättä etäisyyksistä tai mistään järkevyydestä lähettiin paineistamaan ja taklaamaan joka tilanteessa. No, jaksaako sitä 60min, jaksaako sitä pelistä toiseen -tuskin. Lisäksi oli sellaisiakin taklauksia alkupelistä, että noita kun jakelee niin jossain kohtaa napsuu rangaistuksiakin, isojakin. Kun tiedetään, että usein ratkaiseva on ikävä kyllä teon lisäksi se mitä siitä seuraa(lue: taklattava loukkaantuu).
Hyvät arviot👍. Hpk olis toki pitänyt rankata selvästi Tepsiä ja Jyppiä paremmin. Sinäkin taisit veikata ennen kautta Hpk:n sijalle 16. ja Tepsin 8. Vai miten perustelet? Manner on onnistunut mielestäni vähintäänkin hyvin HPK:n kans.
Aki seuraavan kerran ku puhut liigasta niin poimi huomioon, että IFK:n 2 kenttä on alkanut tuottaa kovaa tulosta plus muut yksittäiset pelaajat (marleau, kodytek, komarov) ja loukkaantumisella jopa yllättävän hyviä tuloksia… toki niitä häviöitä tulee kun sairastupa on laaja
Ite laittaisin ehkä K-Espoon Saipan edelle tai vähintäänkin samalle levelille ihan vaan sen takia, että kyseessä on Mestiksestä täksi kaudeksi noussut joukkue
Seurahan sieltä Mestiksestä nousi eikä suinkaan tämä joukkue. Tämä tämän kauden nippuhan on paljon kovempi kuin esim. HPK:lla. Toki se ei himmennä Espoon tekemistä. Rahaa ja muita kannustimia saa ja pitääkin käyttää, jotta saadaan hyvä boomi aikaan. Onnittelut Espooseen!
@@urheiluromantikkoKun vaan sinivalkoisten silmälasien läpi kehutaan Lainetta. Ei nähdä kuin yv onetimer, KAIKISSA muissa pelin osa-alueissa isoja puutteita. Kannattaa tutustua Laineen syvädataan hehkutuksen keskellä, on NHL:n huonointa 1%:a tasakentällisin!!! Onhan sekin saavutus, eli huonointa prosenttia!! Kehun paikka 😂.. Nyt 4 peliä ilman maalia, todennäköisesti menee ainakin 12-15 peliä, jos ikuinen kylmä-kuuma jatkuu. En ihmettelisi vaikka keväällä Pate söisi popcornia, ja kesällä taas uusi seura. Kuherruskuukausi on ohi!!
Tapparassa paljon tällä kaudella epävarmuustekijöitä. Maalivahtitandemi Metsola-Kohonen. Välillä hyviä pelejä, välillä huonompia. Jos Metsola esimerkiksi loukkaantuu, on vaikea nähdä että Kohonen pystyisi pleijareissa kantamaan. Loukkaantumisia ollut paljon ja hankittu leveyspelaajia. Esimerkiksi Kempe, Suhonen ja uusimpana Jonas engström. Kun Puhakat ja Mattilat palaavat rosteriin, niin ei osaa yhtään sanoa mihin lopullinen kokoonpano sitten istahtaa. Isoin virhe tällä kaudella tapahtunut Mattilan kohdalla, ei oikein vakuuta ykkössentterinä. Kuten Tapparan kohdalla aina, kevättä kohden kun mennään niin nähdään mihin peli asettuu ja onko mahdollisuuksia neljänteen perättäiseen kannuun. Viime kausikin oli kyllä epävarmaa ihan loppuun asti
@06:37 5v5 pelaamisessa on tottakai paljon tekemistä. Millä perusteella? Oletko käynyt pelitilanteita läpi vai onko sinun kirjoissa se puolikin kunnossa sitten kun tulee tasakentällisinkin maaleja?
@ eiköhän kaikilla änärissä se 5v5 pelaaminen ole ihan hyvällä tasolla. Jos siinä on kerta ”paljon tekemistä” niin olisi voinut nostaa videolle jotain esimerkkejä. Se että Lainetta on kritisoitu asiasta aiempina vuosina ja Laine haluaa brändätä itseään muuksikin kuin ylivoiman B-pisteruoskaksi, ei mielestäni oikeuta meitä ajattelemaan että normi pelissä Laineella olisi vielä paljon parannettavaa ilman konkreettisia esimerkkejä nykytilasta.
On kyllä edelleen valitettavasti IFKn kohdalla noi valmennusongelmat erittäin pahat. Ei tunnu jotenkin osaavan lukea pelaajiaan tai olemaan auktoriteetti kun pistetään väsynyttä Lehterää ja Pakarista kentälle kriittisini H hetkinä. Samaan aikaaan kun on muita pelimiehiä, jotka ovat viime aikoina todistaneet arvonsa mm. Kodytek ja Marleu. Tässä vielä, että vaikka on kova H hetki vikat minuutit jne. niin jos se tähtikokoonpano on ihan lopussa, niin voisko sitteen pari peliä peluuttaa sitä toista kenttää vähän enemmän.
@@urheiluromantikko Jos ihan sarjataulukkoa katsoo niin pettänyt kuitenkin. Eikös hyvä (8+) kuuluisi antaa kun on täyttänyt odotukset eli 4 sija kuten sinunkin papereissa oli? Itse siis raumalainen eli jos jotakin mulla on sinikeltaset lasit päässä, mutta en ole fanituksen sokaistuma varsinkin kun haluan muutosta nyt 1,5 kautta tätä vuoristorataa miljoonamiehistöllä katelleena. Kyllä sen heittelyn syy vaan on sieltä penkin takaa löydyttävä, itse en ainakaan pysty muuten selittämään miten mystisesti sama ongelma on vaivannut 1,5 kautta (ja ylivoima oli myös viime kaudella umpisurkeaa). Kiitti videoista, näitä on mukava kattella!
KalPalla on ollut isoja ongelmia pelaamisen kanssa sen jälkeen, kun tiedotettiin Petri Karjalaisen vaihtavan maisemaa. Pelin taso alkoi heittelemään otteluiden ja erienkin välillä todella paljon, ja joulukuussa 5v5 hyökkääminen ei ole toiminut alkuunkaan (paikkoja tulee satunnaisesti, mutta viimeistely ontuu samalla, kun kaveri rokottaa). Ainoat posit viimeisten viikkojen ajalta annettava erikoistilannepelaamisesta
Lähes jokaisella kaudella Liigassa puhutaan näistä uhkista konkurssiin, mutta silti ei kukaan tipahda kyydistä. Tietysti jonkun pitää olla ensimmäinen, mutta silti väitän että ihmiset ylireagoi talousvaikeuksiin.
Talousongelmat ovat kyl ihan todellisia. Tosin Liigajengit ovat arvottaneet liigaosakkeen arvon eri lailla, jolloin tulee vielä lisää "vääristymää". Kun rahat loppuu, ne loppuu.
@@urheiluromantikko Kyllä talousongelmat ovat tosiasia, mutta se että talous on tiukillla on kuitenkin aika kaukana vielä konkurssista, kun kyllä näille seuroille löytyy uutta omistajaa ja uutta rahaa kuitenkin. Esimerkiksi SaiPallakin puhuttiin jo monta kautta sävyyn milloin luopuvat sarjapaikasta ja yllätys uudet omistajat, uudet rahat, uusi alku.
huh huh, vaikka porilaisen silmin tätä tuijottelen niin ässät ja lukko tasapisteissä jouluna, lukon arvosana 8+ ja ässien 7.5 miksi näin? :D Mitä ässien olisi pitänyt tehdä että olisi saanut saman arvosanan, lukolla vielä miljoonan kalliimpi joukkue. Muutenkin tuntuu että katsottu tulokset ja tilastot ei pelejä ja tämä pätee kaikkiin joukkueisiin tästä iso lampaan perse.
Ihmeen paljon saa anteeksi jos vetää tuollaisella 0,85 per. Ottelu maalitahdilla jatkossakin. Fakta on se että ketju kaverit ei ole mitään huippuluokkaa ja laine kaipaisi sellaisia rinnalle tukemaan hänen 5vs5 peliä. Nyt hän joutuu koittamaan tehdä sen pelin ja se on täysin tuhoon tuomittua.
Kerho veikattiin viimeseks ja pelaa nytkin hyvin ja johtaa kalpaa jos voittaa nii hyvä.. itse antasin 7 tähän mennessä jos voittavat jos häviää 6.5. Ootko katsellu edes niiden pelejä viime aikoina?? Et kun noin pihalla olet. Siis tämä siksi koska paskimpana piditte ja on mantereen jälkeen 10 sarjataulukossa ei 16. Ei täs mittalleista pelata mutta ei olla viimesenäkään 😂
@urheiluromantikko nii paljon kun oot haukkunu nii kokoajan on parantanut peli kun katsot tuloksia. Eikö se suhteessa nouse pikkusen nro jos sijoitus on paljon korkeampi joulutodistuksessa jos on Tepsiä korkeemmalla 😂
Kommentoin kausiennakossa, ettei Pelicans tipu niin pahasti. No, kyllähän tässä Pelicans-fanina on vituttanut koko kauden. Luotto valmennukseen aika minimissä. Se "puheet pidetty" -video oli joo aika outo... Sillee, eikö nuo asiat ois pitänyt olla itsestäänselvyyksiä alusta saakka 😁 Voittoon päättyneessä Saipa-pelissä sentään näkyi, että nyt jätkiä kiinnosti taistella voitosta. Varovaisen toiveikas jatkon suhteen. Mutta katsotaan nyt lähteekö se tästä rullaamaan... Saipasta toivoin yllättäjää ja Saipa todella on yllättänyt.
@urheiluromantikko Jep. HPK-pelin jälkeen sanoin, että Yli-Junnila ulos ja kokenut valmentaja esim. Karri Kivi tilalle. No, sit tuli se Yli-Junnilan ja Roineen video. Eli ei ainakaan vielä potkuja. Mutta luulis nyt, että ollaan aika hilkulla jos ei ihme tapahdu ja suunta muutu. Niin Kärpät, menneiden vuosien kestomenestyjä. Odotin niiltä enemmän. Aloin ihan muistella liigakarsinta-aikoja kun Pelicans ja Kärpät aikoinaan niissä kohtasivat 🙈
Liiga on erittäin tasainen. Liigan toiseksi viimeisen ja kärjen ero on vain noin 20 pistettä. Ei siinä tarvitse kun pieni notkahdus ja huono hetki niin SaiPa valahtaa liigakärjestä liigakarsintaan...ja nythän ne pelit oikeasti vasta alkavat.
On kiva nähdä että Patelle autto se breikki.
Nöyrää tekemistä ja inhottaa ihmisten asenteet.
Katsojat alkaa löytään videot mutta sitten tulee perinteinen katoamistemppu
Kyllä tää on vaan SaiPa kannattajalle hienoa aikaa.
hei ois kiva saada time stampit videoille nii tietää mistä puhutaan ja millon esim ku ittee ei futis nii paljo kiinnosta voi sit mennä lätkän pariin heti
Jukurit pelaa ens kaudella mestiksessä, oon valmis lyömään betsin
Hei! Lyödään ihmeessä, 500e?
Jokerit liigaan ja Jukurit mestikseen olisi betin paikka.
@@ACorpseWithoutSoul toivottavasti mutta ei riitä kyllä vielä täl kaudel
@@samivartiainen702 kyl toi näyttää siltä et ne satsaa ny tohon joukkueeseen ja yrittää voittaa mestiksen, sinne tullaa hankkii viel pelaajia jos on tarvetta, pleijareis toki voi si kyykätä mut mä haluisin nähdä jokerit mahdollisimman pian liigassa
26:10
Tapparalla ja Ilveksellä on vähän vaikea ottaa muilta kuin pienemmiltä turpaan kun niitä isompia ei kauheesti ole.
Kiitos Akille upeista videoista!
Kiitos
Missä uus video???
Tuosta Pelsujen videosta sen verran, että tuo oli sellainen puhe mitä voidaan pitää suljettujen ovien takana joukkueen kesken pv:n ja kapteenin toimesta. Mutta se, että tuollaista horistaan ulospäin kertoo siitä, että selitellään ulkopuolisille. Koitetaan vakuuttaa joitain ulkopuolisia sidosryhmia ja pitää niitä hengessä mukana. Sanoisin, että tuo kertoo siitä missä se ongelma on tällä hetkellä. Tuore päävalmentaja joutuu myymään itseään paitsi joukkueelle, niin yhteisölle. Tämä sanottuna, niin SaiPa pelin ekalla kympillähän näkyi kyllä, että puheita on pidetty myös siellä missä sillä on jotain oikeaa merkitystä(vaikka puheiden piti toki olla ohi). Olivat todella latautuneita ja täynnä taistelutahtoa. Oli oikein sellaista kusipää kiekkoa, että välittämättä etäisyyksistä tai mistään järkevyydestä lähettiin paineistamaan ja taklaamaan joka tilanteessa. No, jaksaako sitä 60min, jaksaako sitä pelistä toiseen -tuskin. Lisäksi oli sellaisiakin taklauksia alkupelistä, että noita kun jakelee niin jossain kohtaa napsuu rangaistuksiakin, isojakin. Kun tiedetään, että usein ratkaiseva on ikävä kyllä teon lisäksi se mitä siitä seuraa(lue: taklattava loukkaantuu).
Hyvät arviot👍. Hpk olis toki pitänyt rankata selvästi Tepsiä ja Jyppiä paremmin. Sinäkin taisit veikata ennen kautta Hpk:n sijalle 16. ja Tepsin 8. Vai miten perustelet? Manner on onnistunut mielestäni vähintäänkin hyvin HPK:n kans.
Manu voitti Cityn. Cityn, joka on kontillaan! Wau!
Pillejä pussiin,once again Aki😂
aina sama asia😂
Kouluarvosanat on yhdyssana 🤣
Aki seuraavan kerran ku puhut liigasta niin poimi huomioon, että IFK:n 2 kenttä on alkanut tuottaa kovaa tulosta plus muut yksittäiset pelaajat (marleau, kodytek, komarov) ja loukkaantumisella jopa yllättävän hyviä tuloksia… toki niitä häviöitä tulee kun sairastupa on laaja
Ite laittaisin ehkä K-Espoon Saipan edelle tai vähintäänkin samalle levelille ihan vaan sen takia, että kyseessä on Mestiksestä täksi kaudeksi noussut joukkue
Seurahan sieltä Mestiksestä nousi eikä suinkaan tämä joukkue. Tämä tämän kauden nippuhan on paljon kovempi kuin esim. HPK:lla.
Toki se ei himmennä Espoon tekemistä. Rahaa ja muita kannustimia saa ja pitääkin käyttää, jotta saadaan hyvä boomi aikaan. Onnittelut Espooseen!
Jukurit vs. Jokerit ois kyl hienoa nähdä liigakarsintana. Menisin kyllä paikanpäälle katsomaan.
Toivottavasti Kaapo Kakko pääsee pelaamaan keskellä Krakenissa ja Tolvanen rinnalle. Siinä voisi olla Krakenin sensaatiomainen duo.
Miks se pelais keskellä kun koko nhl uransa ollut laidassa? Ei heillä mistään senttereistä pulaa ole.
Arvosanat prikulleen👌
No perhana
@@urheiluromantikkoKun vaan sinivalkoisten silmälasien läpi kehutaan Lainetta. Ei nähdä kuin yv onetimer, KAIKISSA muissa pelin osa-alueissa isoja puutteita. Kannattaa tutustua Laineen syvädataan hehkutuksen keskellä, on NHL:n huonointa 1%:a tasakentällisin!!! Onhan sekin saavutus, eli huonointa prosenttia!! Kehun paikka 😂..
Nyt 4 peliä ilman maalia, todennäköisesti menee ainakin 12-15 peliä, jos ikuinen kylmä-kuuma jatkuu. En ihmettelisi vaikka keväällä Pate söisi popcornia, ja kesällä taas uusi seura. Kuherruskuukausi on ohi!!
Tapparassa paljon tällä kaudella epävarmuustekijöitä.
Maalivahtitandemi Metsola-Kohonen. Välillä hyviä pelejä, välillä huonompia. Jos Metsola esimerkiksi loukkaantuu, on vaikea nähdä että Kohonen pystyisi pleijareissa kantamaan.
Loukkaantumisia ollut paljon ja hankittu leveyspelaajia. Esimerkiksi Kempe, Suhonen ja uusimpana Jonas engström. Kun Puhakat ja Mattilat palaavat rosteriin, niin ei osaa yhtään sanoa mihin lopullinen kokoonpano sitten istahtaa. Isoin virhe tällä kaudella tapahtunut Mattilan kohdalla, ei oikein vakuuta ykkössentterinä.
Kuten Tapparan kohdalla aina, kevättä kohden kun mennään niin nähdään mihin peli asettuu ja onko mahdollisuuksia neljänteen perättäiseen kannuun. Viime kausikin oli kyllä epävarmaa ihan loppuun asti
@06:37 5v5 pelaamisessa on tottakai paljon tekemistä. Millä perusteella? Oletko käynyt pelitilanteita läpi vai onko sinun kirjoissa se puolikin kunnossa sitten kun tulee tasakentällisinkin maaleja?
Ihan hänen omista lausunnoista ja plus miinuksesta voi päätellä, että vielä hakee. Mikä on ymmärrettävää. En liitä maaleihin tätä.
@ eiköhän kaikilla änärissä se 5v5 pelaaminen ole ihan hyvällä tasolla. Jos siinä on kerta ”paljon tekemistä” niin olisi voinut nostaa videolle jotain esimerkkejä. Se että Lainetta on kritisoitu asiasta aiempina vuosina ja Laine haluaa brändätä itseään muuksikin kuin ylivoiman B-pisteruoskaksi, ei mielestäni oikeuta meitä ajattelemaan että normi pelissä Laineella olisi vielä paljon parannettavaa ilman konkreettisia esimerkkejä nykytilasta.
Tappara kumminkin pelannut noita chl pelejä yli 10-kpl liigan lisäksi! Ja,kun katsoo noita Hifk viimeisimpiä otteluita max 8
SaiPa 💛🖤
tää aki lupailee aina tyhjiä lupauksia...
SaiPa ois ansainnut vähintään 12.
On kyllä edelleen valitettavasti IFKn kohdalla noi valmennusongelmat erittäin pahat. Ei tunnu jotenkin osaavan lukea pelaajiaan tai olemaan auktoriteetti kun pistetään väsynyttä Lehterää ja Pakarista kentälle kriittisini H hetkinä. Samaan aikaaan kun on muita pelimiehiä, jotka ovat viime aikoina todistaneet arvonsa mm. Kodytek ja Marleu. Tässä vielä, että vaikka on kova H hetki vikat minuutit jne. niin jos se tähtikokoonpano on ihan lopussa, niin voisko sitteen pari peliä peluuttaa sitä toista kenttää vähän enemmän.
Marleun maalivire on kyllä erittäin tervetullut.
Ei kyllä Lukko ansaitse 7 korkeempaa millään. Heiluu esitykset kovasti.
Kuten sanoin, minusta ei pahasti ole pettänyt, mutta ei myöskään ylittänyt odotuksia. Outoa kyllä, miten heittelee.
@@urheiluromantikko Jos ihan sarjataulukkoa katsoo niin pettänyt kuitenkin. Eikös hyvä (8+) kuuluisi antaa kun on täyttänyt odotukset eli 4 sija kuten sinunkin papereissa oli? Itse siis raumalainen eli jos jotakin mulla on sinikeltaset lasit päässä, mutta en ole fanituksen sokaistuma varsinkin kun haluan muutosta nyt 1,5 kautta tätä vuoristorataa miljoonamiehistöllä katelleena. Kyllä sen heittelyn syy vaan on sieltä penkin takaa löydyttävä, itse en ainakaan pysty muuten selittämään miten mystisesti sama ongelma on vaivannut 1,5 kautta (ja ylivoima oli myös viime kaudella umpisurkeaa). Kiitti videoista, näitä on mukava kattella!
KalPalla on ollut isoja ongelmia pelaamisen kanssa sen jälkeen, kun tiedotettiin Petri Karjalaisen vaihtavan maisemaa. Pelin taso alkoi heittelemään otteluiden ja erienkin välillä todella paljon, ja joulukuussa 5v5 hyökkääminen ei ole toiminut alkuunkaan (paikkoja tulee satunnaisesti, mutta viimeistely ontuu samalla, kun kaveri rokottaa). Ainoat posit viimeisten viikkojen ajalta annettava erikoistilannepelaamisesta
Nää on kyl mielenkiintoisia tilanteita.
Lähes jokaisella kaudella Liigassa puhutaan näistä uhkista konkurssiin, mutta silti ei kukaan tipahda kyydistä. Tietysti jonkun pitää olla ensimmäinen, mutta silti väitän että ihmiset ylireagoi talousvaikeuksiin.
Talousongelmat ovat kyl ihan todellisia. Tosin Liigajengit ovat arvottaneet liigaosakkeen arvon eri lailla, jolloin tulee vielä lisää "vääristymää". Kun rahat loppuu, ne loppuu.
@@urheiluromantikko Kyllä talousongelmat ovat tosiasia, mutta se että talous on tiukillla on kuitenkin aika kaukana vielä konkurssista, kun kyllä näille seuroille löytyy uutta omistajaa ja uutta rahaa kuitenkin. Esimerkiksi SaiPallakin puhuttiin jo monta kautta sävyyn milloin luopuvat sarjapaikasta ja yllätys uudet omistajat, uudet rahat, uusi alku.
tällä hetkellä jukurit ovat kunnossa kolmantena joten kyllä niillä on alkanut kulkemaan tuloksellisesti
IFK on kyllä juurikin sellanen joukkue jota ysin arvosanaa antaessa faneilta tai keltään, ni tuntuu silti olevan jotain mikä mättää.
Jep. Ja tosiaan tällä videolla ollaan vahvasti menneessä ajassa syksyn tapahtumissa.
huh huh, vaikka porilaisen silmin tätä tuijottelen niin ässät ja lukko tasapisteissä jouluna, lukon arvosana 8+ ja ässien 7.5 miksi näin? :D Mitä ässien olisi pitänyt tehdä että olisi saanut saman arvosanan, lukolla vielä miljoonan kalliimpi joukkue. Muutenkin tuntuu että katsottu tulokset ja tilastot ei pelejä ja tämä pätee kaikkiin joukkueisiin tästä iso lampaan perse.
Kivikova 💙💛💪 aivan uskomaton syksy ollut koko jengiltä
👑
5vs5 pelissä pitäisi jotain tuoda pöytään kun katselee ihan edistyneitä tilastoja ja niiden antamaa dataa niin saa vähän erilaisen kuvan pelaajasta.
Ihmeen paljon saa anteeksi jos vetää tuollaisella 0,85 per. Ottelu maalitahdilla jatkossakin. Fakta on se että ketju kaverit ei ole mitään huippuluokkaa ja laine kaipaisi sellaisia rinnalle tukemaan hänen 5vs5 peliä. Nyt hän joutuu koittamaan tehdä sen pelin ja se on täysin tuhoon tuomittua.
@@SixpackHukassa😂
Laine ei koita, eikä ole koskaan koittanut tehdä peliä. Maaleja sen sijaan kylläkin jos joku tekee pelit.
Kerho veikattiin viimeseks ja pelaa nytkin hyvin ja johtaa kalpaa jos voittaa nii hyvä.. itse antasin 7 tähän mennessä jos voittavat jos häviää 6.5. Ootko katsellu edes niiden pelejä viime aikoina?? Et kun noin pihalla olet. Siis tämä siksi koska paskimpana piditte ja on mantereen jälkeen 10 sarjataulukossa ei 16. Ei täs mittalleista pelata mutta ei olla viimesenäkään 😂
Pelejä reilu 30 alla. Eihän yks voitto voi arvosanaa nostaa puolella.
@urheiluromantikko nii paljon kun oot haukkunu nii kokoajan on parantanut peli kun katsot tuloksia. Eikö se suhteessa nouse pikkusen nro jos sijoitus on paljon korkeampi joulutodistuksessa jos on Tepsiä korkeemmalla 😂
@@urheiluromantikko 25 pelin kuntopuntarilla Kerho on sijalla 7
Se että pate pelaa just ja just sillä tasolla kuin 9 milliä vuodessa tienaavalta pelaajalta odotetaan. Ei silloin voida sanoa että on "liekeissä"
Kommentoin kausiennakossa, ettei Pelicans tipu niin pahasti. No, kyllähän tässä Pelicans-fanina on vituttanut koko kauden. Luotto valmennukseen aika minimissä. Se "puheet pidetty" -video oli joo aika outo... Sillee, eikö nuo asiat ois pitänyt olla itsestäänselvyyksiä alusta saakka 😁 Voittoon päättyneessä Saipa-pelissä sentään näkyi, että nyt jätkiä kiinnosti taistella voitosta. Varovaisen toiveikas jatkon suhteen. Mutta katsotaan nyt lähteekö se tästä rullaamaan...
Saipasta toivoin yllättäjää ja Saipa todella on yllättänyt.
Hämmentävää, miten kokemattomilla koutseilla Kärppien ja Pelsun resursseilla on päätetty mennä. Toki, Niemeläkin oli kysymysmerkki.
@urheiluromantikko Jep. HPK-pelin jälkeen sanoin, että Yli-Junnila ulos ja kokenut valmentaja esim. Karri Kivi tilalle. No, sit tuli se Yli-Junnilan ja Roineen video. Eli ei ainakaan vielä potkuja. Mutta luulis nyt, että ollaan aika hilkulla jos ei ihme tapahdu ja suunta muutu. Niin Kärpät, menneiden vuosien kestomenestyjä. Odotin niiltä enemmän. Aloin ihan muistella liigakarsinta-aikoja kun Pelicans ja Kärpät aikoinaan niissä kohtasivat 🙈
Keväällä peli muutuu ja voittajat kyllä löytyy.. no siellä on todennäköisesti tappara.
Raumalla alkaa lentokeli kohta, kannattaa valmistautua eikä yllätyä.
Onks tätä samaa uutisten lukua mahdollisesti tuossa puol ysi väestön proggis-pläjäyksessä lisää?
Nyt kun englannin valioliigaan päästiin, mikä on Tottenhamin lopullinen sijoitus sarjassa?
6-8
Liiga on erittäin tasainen. Liigan toiseksi viimeisen ja kärjen ero on vain noin 20 pistettä. Ei siinä tarvitse kun pieni notkahdus ja huono hetki niin SaiPa valahtaa liigakärjestä liigakarsintaan...ja nythän ne pelit oikeasti vasta alkavat.
Odotin otsikon perusteella et oisit puhunu Laineesta vähän enemmän ku 2.03min
Pate viel painaa tänä kauten +20 maalii
Aina joku valittaa et miten vois ja mis pitäis mennä ;)