Venäjä hyökkää Ukrainassa Iranin droneilla

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 8 сен 2024
  • Iran on Lähi-idässä suurin uhka rauhalle myös monien arabimaiden mielestä. Se uhkailee koko ajan Israelia täystuholla ja lietsoo vihaa USA:ta vastaan.
    Iran tukee terroristeja Israelin Palesiinanlaisalueilla, kuten Hamasia ja Islamilaista Jihadia, jotka tekevät jatkuvasti erilaisia itsemurhaiskujaan Israelissa.
    Libanonissa Hezbollah on Iranin luoma terroristijärjestö, joka on pitänyt Libanonia vuosikymmeniä islamilaisessa kurjuudessa. Maa oli ennen kukoistava kristitty maa.
    Iran toimii myös Euroopassa, ja sitä pidetäänkin usein terroristivaltiona.
    Myös Syyriassa on Iranin sotilaallista toimintaa ja sillä on siellä myös asetuotantoa valmistaen muun muassa drooneja.
    Iranilla on myös valtava pyrkimys päästä ydinasevaltioksi, jota, muiden muassa USA ja Israel, eivät tule koskaan sallimaan.
    Ainakin Iran, Venäjä ja Kiina ovat jo jonkinlaisessa puolustusliitossa, jonka johdosta ne pitivät Arabianmerellä yhteisiä sotaharjoituksiakin aikaisemmin tänä vuonna.
    Iran on vienyt Venäjälle droonejaan ainakin heinäkuusta 2022 asti, joita Venäjä on viime aikoina käyttänyt hyökätessään Ukrainassa siviilikohteisiin.
    Ukraina sanoi sen johdosta diplomaattisuhteet irti Iranin kanssa.
    Ukraina pyysi Israelilta ilmatorjunta-apua, jonka Israel joutui kieltämään, koska laitteisto, jota Ukraina pyysi, sisältää niin paljon salaista teknologiaa, ettei sitä voi lähettää Ukrainaan ilman israelilaisjoukkoja. Jos Israel lähettäisi, olisi se vedetty mukaan Ukrainan sotaan, jota se ei halua, koska sota voisi vain edelleen kiihtyä kohti ydinsotaa.
    YK:ssa asia jo todettiin ja päätettiin lähettää Ukrainaan tutkijat vielä vahvistamaan, että kysymys on iranilaisdrooneista.
    Venäjän mukaan YK toimii tässä puolueellisesti ja uhkaa jättää koko YK:n, jos tämä toteutetaan.
    Iranin ja Venäjän tiedottajat väittävät myös YK:ssa, ettei Venäjällä ole Iranilaisia Drooneja aseistuksena.
    Monen taviksenkin intuitio jo sanoo, että Iran ja Venäjä ovat vaarallisia valehtelijoita, mutta onneksi myös tyhmiä.
    • Venäjä hyökkää Ukraina...

Комментарии •