EPÄONNEA KEVÄÄN VIIMEISELLÄ TALVIVERKKOJEN KOKEMISKERRALLA
HTML-код
- Опубликовано: 20 сен 2024
- Talviverkoilla kalastamisen päätösjaksossa ei selvitä ilman ongelmia. Verkoilla kalastaminen talvella on suurimmaksi osaksi onnistunut ilman sen suurempia ongelmia. Tällä kertaa kuitenkin jokin painoi verkkoa niin, että järven alla se olla ja pysyä halusi. Mietittiin, olisiko puu tai kivi juuttunut verkkoon tai sitten paula jäätynyt jäähän. Verkon paulan jäätyminen jäähän on kuitenkin harvinaista näin keväällä, kun ei ole juuri pakkasia. Jokin se kuitenkin talviverkkoa jään alla piteli ja tiukasti - ja verkon irroittamisen parissahan sitä tällä videolla äpöstettään!
Verkkokalastajalle sitä voi sattua ja tapahtuma talvella monenlaista. Hieman epäonnea oli siis matkassa kevään viimeisellä talviverkkojen kokemiskerralla, mutta saapi sannoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Verkkokalastus talvella ei ole aina mikään helpoin laji saada kalaa pöytään. Työtähän sitä kalojen etteen saa silloin tehdä, mutta toisaalta saalis palkitsee aina. Tälle kalastajalle kelpaa kalastuslaji mikä vain! Muutama ahven sieltä verkosta tuli rospuuttoajalle otettua ja pakastettua. Ei huano.
Voit jättää kommentin, että millaisia vastuksia sinulla on ollut talviverkkoja kokiessa, jos on ollut! Ps. Muistakaahan HiltusenLauran synttärilive 27.4. klo 16 alkaen! Poristaanpa sitte porukalla lissää. :)
Voit jättää kommentin, että millaisia vastuksia sinulla on ollut talviverkkoja kokiessa, jos on ollut! Ps. Muistakaahan HiltusenLauran synttärilive 27.4. klo 16 alkaen!
Kiitos Laura.
Terveiset täältä Ivalosta reippaille kalastajille. Odottelen veneilykautta ja verkottelua suurella inarilla. Ainahan sitä tuppaa talviverkoilla sattumaan kaikenlaista...
Kiitos. 😊 Niin se on. Tulisikin pian avovesikausi! Sitä jo oottaa. Inarilla sitä onkin lääniä eri tavalla.
Taas oli hyvä video, kiitos siitä!😊
Kiitos 🤗
Aikoinaan norppa rupesi tekemään kiusaa mulle...
Nyt on rantakatiskat jäässä😅
Kyl siit on ajanut venäläinen sukelusvene.😂
Hyvä video taas 😊
Kiitos 🤩😍
Luultavasti verkko tarttunut johonkin hakoon kiinni ja tiukasti,😂👍
Niinkin voi olla 😅
Joo ei sinne tartte tukkia ennää jääle.. Onkohan jossain juurakossa kiini. Oli hyvä video!👍
Todennäköisesti oli pohjassa kuitenkin jotain.🤔 Kiitti 😊 Loppu hyvin, kaikki hyvin
Kiitos videosta sinne Puolangalle. lisäys että ihan Oikein toimittu, kyllä se kannattaa olla varovainen keväisin järvellä.
Joo on vähän kammo jäänyt.😬 Äkkiä se kevätkin tulee ja jäät lähtee lopulta.
Kun puhuit että GoPro temppuili, niin mikä kyseessä?
Meillä itsellä GoPro hero 12 Black, on ihan hyvin toiminut. Kerran on äänet hävinnyt kesken kelkka videon kuvauksen, mutta silloinkin en olisi ihmetellyt vaikka ei olisi toiminut mikään kun kaikki muut jäätyi vaikka oli miinusta ja satoi alijäähtynyttävettä.
Ja akku on ihan ok kestänyt esim koirienreki ajo -30 asteessa akku kesti 45min, niin ihan tyytyväinen akun kestoon.
Kiitos videosta
11 on tuo. Ja hankittu joskus loppuvuonna 2022, eli onhan tuota tullu jo tovi käytettyä. Sitä ihmettelin kun sisällä lämpimässä oli äänet hävittänyt. On tullu käytettyä vaikka millaisissa olosuhteissa. Nytkin vähän oudosti otti äänet, tämän videon lopulla sen kuulee. Saattaapa se alkaa jo hourata, vaikkei kovin vanha ookaan. 😁 Akun kestävyys on kyllä Goprossa monella ongelma. Tuo jumittaminen on myös meille usein käynyt kesken kuvauksen, vaikka perus HD ois laatuna eli ei mikään 4k tai 5k
Kohtahan niät tietää
tuleeko kalaa vai ei.
Eipä ole enää Puulan jäille menemistä, tai ainakaan tähän kotilahdelle. Naapurilla on vastustanut verkkokalastus sikäli, että verkot jäätyivät kiinni jo alkutalvesta ja siellä ne ovat vieläkin. Täytyy yrittää katsoa mihin päin jäät lähtevät ja koittaa etsiä sitten verkonresut rannoilta. Saattaa olla kuollutta kalaa jonkin verran tarjolla ☹
Niin se on monella tavalla ikävää jos niitä ei saa pois. Siksi olin onnellinen että me saimme kuitenkin!
Et ole ollenkaan myöhässä pönttöjen laitossa ja itse teen puhdistuksen joka syksy. kun linnut ovat jo muuttaneet pois. Tiaiset viettävät talvisin öitä pöntöissä...
Syksyllä se puhdistus oiskin parrein tehä van unohtunut.
Pöntöt ois turvallisia kun laittaisi etuosan esim. Saranoilla. Siivous on helpompaa.
Siinä on ideaa 😊👍🏻
Täällä järvet jo sulat ei jäille uskalla enää.
Joo se oli nyt niin lämmintä. Etelässäkö päinkö olet?😊
Ois kanatanut alasesta vetää kun oli kiini
Tulihan siinä kyllä kaikkea kokeiltua
Hakoja järven pohjassa on ollut joskus ja verkko piloilla.
Juu niitä saattaa olla
Voit laittaa risat verkot reserviläisjärjestön kautta Ukrainaan. He tekee niistä naamio- ja suoja merkkoja.
👍👍👍
😊😊