Nuoret tarvitsevat vanhemmilta nähdyksi tulemisen kokemuksia

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 12 май 2024
  • Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sosiaaliohjaaja Elina kertoo videolla asiakastyön näkökulmasta, siitä millaisia tarpeita nuorilla on vanhempia kohtaan.
    Nuoret tuovat esille oman identiteetin ja oman elämän pohtimisiseen liittyviä asioita. Sitä, miten he tulevat kohdatuksi kotona tai koulussa, millaisia kaverisuhteita ja muita ihmissuhteita heillä on.
    Nuoret pohtivat omaa jaksamistaan ja mielenterveyttään paljon. Myös transitioon liittyvät aiheet kiinnostavat, erityisesti täysi-ikäisyyttä lähestyessä.
    Sekä transnuoret, sukupuoleltaan moninaiset tai sukupuoltaan pohtivat nuoret kaipaa tukea ja nähdyksi tulemista, jossa heidän ei tarvitse selitellä itseään.
    Joskus nuoret kertovat saavansa sellaista tukea kotoa, mutta myös ammattilaisen antama tuki, voi olla tosi tärkeää ja merkityksellistä. Perhetilanteista nuoret kertovat usein sellaisia asioita, jotka koskevat kohdatuksi tulemiseen tai siihen, miten heidät nähdään kotona. Nuoret painottavat erityisesti pieniä asioita: käytetäänkö oikeaa nimeä, onko vanhemmat huomioineet nuorta jotenkin, jos nuori on muuttunut jollain tavalla.
    Nuoret aktiivisesti tarkkailevat sitä, voivatko he kertoa itsestään. Voivatko he tulla kaapista tai ottaa näitä asioita esille. Ja sitten jos voi, miten tuki näkyy käytännössä kuten onko vanhemmat valmiita auttamaan nuorta taloudellisesti esimerkiksi vaatteiden hankinnassa tai byrokratia asioissa kuten ilmoitetaanko kouluun mitä nimeä käytetään tästä eteenpäin tai vaihdetaanko nimi virallisesti, johon tarvitaan vanhemmilta ainakin henkistä tukea.
    Vanhemmille suunnattua tietoa ja palveluja löydät täältä: sukupuolenosaa...
    Videot on tuottanut Sense of belonging -hanke. Sense of belonging on Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen, Helsingin Diakonissalaitoksen Vamoksen ja Helsinki Pride -yhteisö ry:n yhteishanke. Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+). Lue hankkeesta lisää: sukupuolenosaa...
    Nuorille suunnattua tietoa ja tukipalveluita löydät täältä: sukupuolenosaa...
    Kuvaus ja editointi: Mikko Patrikainen

Комментарии •