Hienoa että näytät ja kerrot rehellisesti epäonnistumisistakin(sipulit).👍täälä kun näkee ajoittain niitäkin jotka vaan kehuu, että miten hyvää on vaikka selkeästi näkee että ei ihan nyt onnistuttu... Ja puolukkamajoneesia on myös tullut tehtyä hirviburgereihin ja juttua omasta löytyy itseasiassa paristakin fb-ryhmästä...
Mahtavaa kun näytetään myös niitä ikäviä hetkiä kuten sipuleiden kanssa, ettei hommat aina ole sitä "mulla onkin täällä jo kaikki valmiina, niin ei muuta kuin huomiseen" settiä :D
Ei oo paljon riistoja näkyny.. kaupassa maksaa liikaa.. mutta olishan tossa tietysti toi naapurin koira, joka saattaa eksyä 😁 Joku viisaampi kertokoon.. eiks sienistä kuulu aina paistaa se neste pois??
Noi oli tölkkisieniä, jotka sopii sellaisenaan ruokaan. Jos olisi tuoreita niin ehdottomasti. Koira saattaa olla hieman haastava raaka-aine tähän burgeriin🤣
Ei ole missään nimessä päätyö. Mennään Matin kanssa showkokeiksi Ruka Zoneen perjantaina ja lauantaina😄 Ihan ensimmäinen kerta, kun sellaista lähden tekemään👍
ja au omatehty majo hakkaa kaupan, chili majoneesi lisäämällä chiliketsuppia, chilimausteseosta tunteella ja nam sopii myös katkarapusalaattiin tai puhtaasti patongin kanssa
Et taida olla yhtään leipuri, mutta itse tehtyä sämpylöitä on tosi harvassa burgerivideossa. Niillä saa burgerit vielä pykälän paremmaksi, koska mikään kaupallinen pulla ei voita niitä.
Joo mulla ei ole yhtään lahjoja leipomisen suhteen eikä myöskään yleiskonetta, jolla ehkä jaksaisin opetella. Omaan makuun se Martin's potato roll on paras buni mitä olen syönyt ja en näkisi, että siitä pääsee itse tehdyllä paremmaksi (voin toki olla myös väärässä😄)
Suosittelisin testaamaan että paistaa pihvin vain pelkästä riistasta, tulee huippuhyvää ja jos possua pakko laittaa väkisin niin pekonina sitten vaikka päälle pari rapeaa siivua. Savujuusto kuulosti just sopivalta tuohon puolukkasoosin kera.
Jep parasta olisi laittaa riistan sekaan pelkkää Mangalitzan rasvaa. Siinä ei ole käytännössä mitään makua, joten riista olisi puhtaimmillaan sen kanssa.
Tahtoo vaan monesti olla että riistalihoihin työnnetään ihan liikaa mausteita ja sitten käy se että se riistan maku kärsii ja pahasti!! Onneksi tässä oli maltillisesti maustaminen tehty!
On se rohkee mies ton mandoliinin kanssa. Hankintalistalla on pitkään ollu, mutta kuullu semmosia kauhutarinoita että vielä en oo hommannu. Sopivat suojahanskat ostin kyllä jo.
Vettä ja valkopyykin pesuainetta kattilaa kiehuu hetkeksi, nii kiiltää pohjaan palanut kattila ku uus. Samalla voi nakata aterimetkin kirkastuun, jos on haalistunut :)
Mikä tuo ujo on. Ei kait nyt mitkään kuolleet ujoile. Miten voi olla suola ujo? Kertokaa nyt mulle
@@xgridxvittu kilo suolaa niin on överi...
Hienoa että näytät ja kerrot rehellisesti epäonnistumisistakin(sipulit).👍täälä kun näkee ajoittain niitäkin jotka vaan kehuu, että miten hyvää on vaikka selkeästi näkee että ei ihan nyt onnistuttu...
Ja puolukkamajoneesia on myös tullut tehtyä hirviburgereihin ja juttua omasta löytyy itseasiassa paristakin fb-ryhmästä...
Jep ei mulla ole mitään syytä piilotella virheitä👍 Puolukkamajo oli kyllä todella hyvä lisä tähän.
Kuinka monta ujoa tuli😂
Aika monta🤣
Ihan helvetin monta runkkua tuli
Ei kokit runkkaa noin paljon
Yllättävän monta ujoa!
Ei niin ujo määrä.
Mahtavaa kun näytetään myös niitä ikäviä hetkiä kuten sipuleiden kanssa, ettei hommat aina ole sitä "mulla onkin täällä jo kaikki valmiina, niin ei muuta kuin huomiseen" settiä :D
Jep mä en tosiaan ole mikään ammattikokki ja välillä niitä lapsuksia käy😄
Olipa ujo!
Mitä luulet pystyykö riistaa Dry Age kypsyttämään?
Ehdottomasti voi👍 Mulla löytyy videot kauriista ja villisiasta.
Yllättävän ujo video🤣
Ei oo paljon riistoja näkyny.. kaupassa maksaa liikaa.. mutta olishan tossa tietysti toi naapurin koira, joka saattaa eksyä 😁
Joku viisaampi kertokoon.. eiks sienistä kuulu aina paistaa se neste pois??
Noi oli tölkkisieniä, jotka sopii sellaisenaan ruokaan. Jos olisi tuoreita niin ehdottomasti. Koira saattaa olla hieman haastava raaka-aine tähän burgeriin🤣
@@Pihvimies En tommosta sienistä tiennykkän 👍..
No toisella naapurilla on kissa 🤣
@Jari1973 Sekin saattaa olla makumaailmaltaan ehkä hieman outo😄
Mitä tää ujorunkku selittää. Siis kysyit riistasta, niin ujo eli runkku puhuu sienistä. Ei oo totta. Eikö tuo oo Suomalainen
Kui sä rukalle meet paistelee burgereita? Onks tää sun pää työ?
Ei ole missään nimessä päätyö. Mennään Matin kanssa showkokeiksi Ruka Zoneen perjantaina ja lauantaina😄 Ihan ensimmäinen kerta, kun sellaista lähden tekemään👍
ja au omatehty majo hakkaa kaupan, chili majoneesi lisäämällä chiliketsuppia, chilimausteseosta tunteella ja nam sopii myös katkarapusalaattiin tai puhtaasti patongin kanssa
Oli hyvä 💪
Todella hyvännäköinen burgeri 🤌
Kiitoksia!
Hyvältä näytti! Hirvi on aika mieto riista maultansa vaikka poroon verrattuna. Voi kunpa asuisin Rukan lähellä niin tulisin maisteleen😋
Jep siellä tehdään tätä bursaa reilulla kädellä viikonloppuna👍
Et taida olla yhtään leipuri, mutta itse tehtyä sämpylöitä on tosi harvassa burgerivideossa. Niillä saa burgerit vielä pykälän paremmaksi, koska mikään kaupallinen pulla ei voita niitä.
Joo mulla ei ole yhtään lahjoja leipomisen suhteen eikä myöskään yleiskonetta, jolla ehkä jaksaisin opetella. Omaan makuun se Martin's potato roll on paras buni mitä olen syönyt ja en näkisi, että siitä pääsee itse tehdyllä paremmaksi (voin toki olla myös väärässä😄)
Hyvältä näyttää.
Kiitoksia!
Suosittelisin testaamaan että paistaa pihvin vain pelkästä riistasta, tulee huippuhyvää ja jos possua pakko laittaa väkisin niin pekonina sitten vaikka päälle pari rapeaa siivua.
Savujuusto kuulosti just sopivalta tuohon puolukkasoosin kera.
Jep parasta olisi laittaa riistan sekaan pelkkää Mangalitzan rasvaa. Siinä ei ole käytännössä mitään makua, joten riista olisi puhtaimmillaan sen kanssa.
Nyt oli semmoista ruokaa, että tuli nälkä vaikka just söin 😊😅
Hyvää settiä!
Kiitoksia!
Tahtoo vaan monesti olla että riistalihoihin työnnetään ihan liikaa mausteita ja sitten käy se että se riistan maku kärsii ja pahasti!! Onneksi tässä oli maltillisesti maustaminen tehty!
Nii, mitä nyt teryaki, tryffeli, puolukka, savu. Toki ei pihvissä kaikki, mutta aika vaikee varmaan noiden takaa se riista löytää... :)
Voipi se olla niinkin, että mausteet täydentää toisiaan 😊
aika herkku setti, tykkään ite peuran lihasta tosi paljon ja vähä anto vinkkiä miten vois sen kanssa kokeilla.
On se rohkee mies ton mandoliinin kanssa. Hankintalistalla on pitkään ollu, mutta kuullu semmosia kauhutarinoita että vielä en oo hommannu. Sopivat suojahanskat ostin kyllä jo.
Eise hullu laite oo ku tajuaa hiastaa ajoissa. Kerran sillä yleensä peukalon vettää
Jep yleensä sen peukalon silpoo kerran ja fiksut tyypit oppii siitä😄
Ammattimiehillä on kato se että ne on kerran jo vetässy sormesta palan pois. Siitä se itsevarmuus mandoliinin kans huitomiseen on peräsin :D
Onko tää joku ulkomaalainen?
Ujosti harrastelijoita x5
Nyt tuli kyllä niin läpipalanutta smashiä, että ei voi ku kyynel silmässä katsoa, kun hyvä purilainen pilataan pihvien käristämisellä...
Vettä ja valkopyykin pesuainetta kattilaa kiehuu hetkeksi, nii kiiltää pohjaan palanut kattila ku uus. Samalla voi nakata aterimetkin kirkastuun, jos on haalistunut :)
Tätä on joskus testattu ja toimii ihan oivasti👍
Jep ja saa myös hyvän kastikepohjan tosta setistä anopille
Nammmm -Hjallis
Opettele nyt leikkaan sipuli ja tekeen itte majot niin näitä vois joku pitää jonain kokkivideoina, idea hyvä. Niin ja purkista sienet...
Kukaan ei ole ikinä väittänyt mun olevan kokki🤣
sääli että sienikausi parhaimmillaan ja käytetään säilykettä
Viime yönä oli viis astetta pakkasta nii kyllä tiukin kausi on ohi jo.
@@apinanmaito tää video tuskin on kuvattu viime yönä :D
Tämä on viime viikolla kuvattu ja tässä tosiaan olisi voinut käyttää muitakin sieniä. Nyt mentiin tällä, kun sitä löytyi tuolta keittiöstä👍
@@Pihvimies Teeppä suippomadonlakeista joku sörsseli ja arvostele miten toimii
En pelaa golfia...
mä isken soijan tilalle balsamico etikkaa ja toimii
Heitetään sisään ja ujoa...... Vähän muutakin vois sanoa, muuten ihan mielenkiintoista
No mahtavaa! Ja jopa yllättävää😄
Aika ujosti tuo ujo tuli tuolta ujosti ujo nii.
Tuli kyllä ujon hyvä burgeri
Todellakin😄
Sitten rukalle tankkaamaan ujosti.
Teflon pannulla pihvit 😐
Koska hot wings videoo?
No johan on😄