Kiitos tämän kanavan olen saanu parannettua Raivaamis vauhtia ja tehokkuutta 👍 Itsellä on 5litran vesitonkka, jäädytän siitä puolet pakastimessa ja sitten täytän vedellä ennenkuin lähden metsään, mukava kun pysyy monta tuntia jääkylmänä
Kyllä on hyvän näköstä työjälkeä...harvon näkee nuin tiukkaan jäänyttä metsurin jäljeltä.hyvä kun uskallat jättää koivua...näkee niin paljon 4m puuvälillä nuorta taimikkoa,käytännössä pilalle hakattua.hyviä videoita teet
Luonto täydentää kyllä. Suosituksen mukainen 1800-2000 runkoa hehtaarilla on aivan turhan paljon. Puulla pitää olla tilaa kasvaa myös sivulle eikä vain kohti taivasta
Varhaisperkkuu vaiheessa saapi jäähä tiukempaan. Taimikonhoito vaiheessa harventelee sitten runkolukuun. Onpahan tuossakin mahdollista että hirvet käypi vielä valikoimassa.
Riisipiirakan päälle metvurstia ja juustoo, sillä on menty lukuisia tunteja metsässä. Juomaksi vesipullo ja hardsport pullo. Ja kylmän kelin aikaan antaa hyvän säväyksen kun on ruokatermoksessa joku "pussikeitto" liian raskasta ei saa olla. Suolaa tasapainottaan nestetankkausta, ja makeaa antamaan energiaa.
Kiitos mahtavista videoista, kumpa olisi aikaisemmin katsonut niin olisi monelta virheeltä ja vikaostokselta välttynyt! Videotoiveena olisi raivaussahan, nyt erityisesti 555:n kaasuttajan säätö tehdassäädöistä taloudellisiim työsäätöihin.
Terve ja kiitokset! Hieno homma! Tuossa on 555 säädöistä video: ruclips.net/video/G8iqkLeWetg/видео.html Perussäätö mikä on toiminu hyvin: H 1h ja 45min ja L: 1h ja 30min auki. T: silleen että just pyörii tyhjäkäyntiä.
Nätti sekametsä siihen muodostuu. Meillä kanssa ohjesääntönä, että vähintään 10% pitää nykyään jäädä lehtipuuta. Siksi joutuu jopa väkisin jättämään koivua sinnekin mihin sitä ei muuten jättäisi. On ajat muuttuneet, kun aloittelin raivuut 1998 kun ohje oli, että kaikki lehtipuu nurin ja jos jossain näky koivun latva niin sanottiin "käy tuo vielä kaatamassa".😅 Kun on pefc.tä, fsc.tä, mg plussaa jne jne niin voi olla, että kolme samanlaista rinnakkaista kuviota raivataan kolmella eri tyylillä. Vieläkin kuulee vähättelyä alasta, että "tuon nyt osaa kaikki". Kun sanoisin, että mene tekemään raivuu jollakin edellämainitulla sertifikaatilla tai vaatimuksella, niin sormi menisi vähättelijällä suuhun. Itse pärjään raivuulla vain teellä, vedellä ja omenoilla. Tankkaan sen verran kovin aamulla ja töiden jälkeen, että metsässä ei varsinaisesti tule syötyä muuta kuin hedelmiä jotka takaavat myös nesteytyksen eikä leivät jne pysyisi kesähelteillä oikein syömäkuntoisinakaan.
Lisään vielä tuosta märän koiran hajusta. Jos olisi supikoira, niin haju olisi ennemminkin paha ja jopa oksettava eli huomattava ero koiran märkään turkkiin. Hirvestäjänä tiedän että hirvi ei haise käytännössä millekään ja karhun kaadoilla olleena karhusta taas lähtee sellainen ehkä tunkkainen haju. Itse törmään metsätöissä väliin sellaisen tunkkaisen ja navetan hajun välimuodolle ja olen tulkinnut sen karhuksi. Täällä missä itsekin raivailen on karhujakin ihan riittämiin.
Näyttäis olevan ensimmäisen sukupolven huskin valjaat, ootko testannu päivitettyä xt2 mallia? Siihen nimittäin saa suoraan stillin valjaiden lonkkalevyn kiinni ja lantiovyöhön myydään valmiita pussukoita jotta saa viilan ja bensan ja veden kulkemaan varsin kevyesti.
Sulla varmaan pysyy kunto hyvin yllä pelkästään työn puolesta? Vai tuleeko vapaa-ajalla vielä lisäksi kuntoiltuakin? Kyllä tossa hommassa askeleita kertyy ja kroppaa joutuu käyttämään kiitettävästi verrattuna perus toimistotöihin 😅
Noh, eipä kunto tunnu kummoselta mutta metässä jaksaa kuitenkin tehä. Enempi tuo raivuu on semmosta aerobista liikuntaa peruskunto alueella. Jos oot vaikka kuukauden pois metästä, nii sillon kyllä huomaa että sahaus kunto on tippunu mutta äkkiä sen saa takasi. Venyttelyä tulloo harrastettua, en muuten kuntoile.
Nuista eväistä tuli mieleen, oltiin -70 luvulla KML-Tapiolla ojalinjoja tekemässä. Oli pätevä työnjohtaja, ei tarvinu vettä mehtään raahata. Rymdipussit reppuun ja leivät, se velho kyllä löysi lähteet. Aina oli nuotiopaikka lähteen vieressä. Nyt kun on jo ojitettu kaikki niin voi olla vaikeenpaa löytää lähteitä🤔😔
Eikö noi koivut ole liian isoja esim. 1:51 kohdassa? Täälläpäin (keski-suomi) ainakin normaali että pitää olla pienempi tai samanmittanen ja yleensä ei varhaisperkauksella jätetä oikeestaan ollenkaan lehtipuita paitsi johonkin isohkoon aukkokohtaan ojan viereen
Käytännössä on muuten aika vaikea jättää saman pituista tai pienempää koivua mitä kasvatettava havupuusto. Kun ajatellaan, että istutuksesta on se reilu viisi vuotta ja alue luonnollisesti vesakoituu koivulle on koivut poikkeuksetta pidempiä kuin kasvatettava havupuusto. Senverran nopeaan se koivu puskee siemenenäkin ohi alkuun jurovien havupuiden. Kuitenkin siemensyntyinen koivu pitäisi jättää, kun meillä ohjesääntö että 10% oltava lehtipuuta. Näinollen käytännössä se 10% osuus ylittää aina havupuuston pituudellaan. Olen tästä puhunut metsäasiantuntijoille eikä työjäljestäni moitteita ole kuulunut, mutta on erittäin haastavaa löytää matalampia hyvälaatuisia koivuja kuin valtahavupuusto. Periaatteessa taimikonharvennukseenkaan asiaa ei voi jättää, jos kaikki lehtipuut vedät perkuulla maahan on se matalampi koivun alku poikkeuksetta vesasyntyinen taimikonharvennuksella eli talouspuuna arvoton. Videon kohde olikin monimuotoinen vaihdellen välillä perkuusta taimikonharvennukseen, joten silmääkin pitää olla tekijällä että tietää miten tekee niin kuin Samin ammattilaisen otteesta hyvin näkeekin.
Mille puljulle teet hommia?Eri firmoilla erilaisia vaatimuksia varhaisperkauksien taimitiheyksistä😮.Minkä toinen firma hyväksyy,toinen ei.Tuota koivuakaa ei liian tiheään saisi jättää mihinkään.Tullut muutoksia paljon viimme aikoina,siksi teen nykyisin suoraan metsän omistajille raivuita.t:Jukka
Tehhään oikeestaan kaikille jotka pyytää töihin. Nykyään linjaukset ruppee olemaan melko samoja myös lehtipuiden suhteen. Eli mennään Tapion metsänhoitosuositusten mukaan.
@@samihytonen On eri firmoilla eroja varhaisperkauksessa.Toiset vaatii nykyisin taimikko harvennusta jo silloin,toisille riittää että raivataan vesakko taimien päältä.Ja vasta varsinaisessa taimikon hoidossa harvennetaan.Tästähän oli keväällä metsälehdessäkin juttu.Itse törmäsin käytännössäkin tähän muutokseen.t:Jukka
Paljos sami 555fxtn perus säädöt oli videokin sulla siitä joskus oli mutta en löydä nyt. 545ssa käytin sillai että h kierroksen ja l siinä puol kierrosta- kolme varttia
Mite sulla 545 säädöt on. Mulla nuo säädöt mitkä laitoin on pelannut hyvi. Ainii nykyää sulla autotune. Mitnekäs vertaat tehoa ja kiihtyvyyttä vanha 545 ja autotune. Itse en oo autotunea päässy koittaa ku en oo enää raivannut työkseni. Aikanaan tuli useampi 545 sahailtua
Paikoin jäi tiukempaan. Tuo oli varhaisperkkuu kuvio, niin mäntyjä ja lehtipuuta suap olla yhteensä se 4000-5000kpl/ha, mutta jäi keskimäärin alle 3000kpl/ha, oli osa kuviosta sen verran pitempää.
Ei tokkiisa nuo pitkät kannot vielä oo? Talven jälestä vähän reilummat. Toen perään pitemmät kannot ei veso niin paljon ja on helpompi sahata. Eikä kivi osumia tule kovin usein.
Kiitos tämän kanavan olen saanu parannettua Raivaamis vauhtia ja tehokkuutta 👍
Itsellä on 5litran vesitonkka, jäädytän siitä puolet pakastimessa ja sitten täytän vedellä ennenkuin lähden metsään, mukava kun pysyy monta tuntia jääkylmänä
Jes, mukava kuulla!
on se hienoa kahtoa ammattilaisen työn jälkeä :) ruokatottumukset on yksilöllisiä ei kannata lehtiä lukea siinä!
Beautiful work.
Hyvvee jäläkee pukkoo tulemaan!👌🏻
Hyvä homma sinulla. Taimikoita kyllä on paljon huonolla hoidolla paljon täälläkin koillis-savossa.
On hyvä kun uskaltaa jättää aukkoihin lehtipuuta,se
kä pihlajiakin lintuja varten!!🤠
Pittää sitä koivua nykyään olla muttei liikaa.
Kyllä on hyvän näköstä työjälkeä...harvon näkee nuin tiukkaan jäänyttä metsurin jäljeltä.hyvä kun uskallat jättää koivua...näkee niin paljon 4m puuvälillä nuorta taimikkoa,käytännössä pilalle hakattua.hyviä videoita teet
Luonto täydentää kyllä. Suosituksen mukainen 1800-2000 runkoa hehtaarilla on aivan turhan paljon. Puulla pitää olla tilaa kasvaa myös sivulle eikä vain kohti taivasta
Varhaisperkkuu vaiheessa saapi jäähä tiukempaan. Taimikonhoito vaiheessa harventelee sitten runkolukuun. Onpahan tuossakin mahdollista että hirvet käypi vielä valikoimassa.
@@samihytonen Se on totta että varhaisperkaus ja taimikon hoito kaksi eri asiaa. Moni luulee että kaikki työ taimikossa on taimukon hoitoa!
Riisipiirakan päälle metvurstia ja juustoo, sillä on menty lukuisia tunteja metsässä. Juomaksi vesipullo ja hardsport pullo. Ja kylmän kelin aikaan antaa hyvän säväyksen kun on ruokatermoksessa joku "pussikeitto" liian raskasta ei saa olla. Suolaa tasapainottaan nestetankkausta, ja makeaa antamaan energiaa.
Kiitos mahtavista videoista, kumpa olisi aikaisemmin katsonut niin olisi monelta virheeltä ja vikaostokselta välttynyt! Videotoiveena olisi raivaussahan, nyt erityisesti 555:n kaasuttajan säätö tehdassäädöistä taloudellisiim työsäätöihin.
Terve ja kiitokset! Hieno homma! Tuossa on 555 säädöistä video: ruclips.net/video/G8iqkLeWetg/видео.html
Perussäätö mikä on toiminu hyvin: H 1h ja 45min ja L: 1h ja 30min auki. T: silleen että just pyörii tyhjäkäyntiä.
Nätti sekametsä siihen muodostuu. Meillä kanssa ohjesääntönä, että vähintään 10% pitää nykyään jäädä lehtipuuta. Siksi joutuu jopa väkisin jättämään koivua sinnekin mihin sitä ei muuten jättäisi. On ajat muuttuneet, kun aloittelin raivuut 1998 kun ohje oli, että kaikki lehtipuu nurin ja jos jossain näky koivun latva niin sanottiin "käy tuo vielä kaatamassa".😅
Kun on pefc.tä, fsc.tä, mg plussaa jne jne niin voi olla, että kolme samanlaista rinnakkaista kuviota raivataan kolmella eri tyylillä. Vieläkin kuulee vähättelyä alasta, että "tuon nyt osaa kaikki". Kun sanoisin, että mene tekemään raivuu jollakin edellämainitulla sertifikaatilla tai vaatimuksella, niin sormi menisi vähättelijällä suuhun.
Itse pärjään raivuulla vain teellä, vedellä ja omenoilla. Tankkaan sen verran kovin aamulla ja töiden jälkeen, että metsässä ei varsinaisesti tule syötyä muuta kuin hedelmiä jotka takaavat myös nesteytyksen eikä leivät jne pysyisi kesähelteillä oikein syömäkuntoisinakaan.
Lisään vielä tuosta märän koiran hajusta. Jos olisi supikoira, niin haju olisi ennemminkin paha ja jopa oksettava eli huomattava ero koiran märkään turkkiin. Hirvestäjänä tiedän että hirvi ei haise käytännössä millekään ja karhun kaadoilla olleena karhusta taas lähtee sellainen ehkä tunkkainen haju. Itse törmään metsätöissä väliin sellaisen tunkkaisen ja navetan hajun välimuodolle ja olen tulkinnut sen karhuksi. Täällä missä itsekin raivailen on karhujakin ihan riittämiin.
Kylläpä näyttää hyvältä ennen ja jäläkeen sahaustilanne. Eikun oottelemmaan kruunun lehmiä ruokailemmaan pitopöytään ☺
Siinä on vara valita. Joillakin kuvioilla tehneet aika pahaa jälkeä.
👍👍👍👏👏👏
Kun vaan hirviltä säästys muutaman vuoden niin ei hirvi kaulallaan ennee katkaises jälki kasvulleen(vasalleen) syömiseksi!
No sepä. Joskus ollu kuusivaltasia kuvioita missä hirvet on taasen napostellu ja harvennellu vesakkoa, sehän on ihan ok.
Näyttäis olevan ensimmäisen sukupolven huskin valjaat, ootko testannu päivitettyä xt2 mallia? Siihen nimittäin saa suoraan stillin valjaiden lonkkalevyn kiinni ja lantiovyöhön myydään valmiita pussukoita jotta saa viilan ja bensan ja veden kulkemaan varsin kevyesti.
Kiitos tiedosta. En oo vielä uusia valjaita testannu. Mulla on nuissa valjaissa Savotan 6l reppu, sinne mahtuu kaikki tarvittavat.
Sulla varmaan pysyy kunto hyvin yllä pelkästään työn puolesta? Vai tuleeko vapaa-ajalla vielä lisäksi kuntoiltuakin? Kyllä tossa hommassa askeleita kertyy ja kroppaa joutuu käyttämään kiitettävästi verrattuna perus toimistotöihin 😅
Noh, eipä kunto tunnu kummoselta mutta metässä jaksaa kuitenkin tehä. Enempi tuo raivuu on semmosta aerobista liikuntaa peruskunto alueella. Jos oot vaikka kuukauden pois metästä, nii sillon kyllä huomaa että sahaus kunto on tippunu mutta äkkiä sen saa takasi. Venyttelyä tulloo harrastettua, en muuten kuntoile.
Nuista eväistä tuli mieleen, oltiin -70 luvulla KML-Tapiolla ojalinjoja tekemässä. Oli pätevä työnjohtaja, ei tarvinu vettä mehtään raahata. Rymdipussit reppuun ja leivät, se velho kyllä löysi lähteet. Aina oli nuotiopaikka lähteen vieressä. Nyt kun on jo ojitettu kaikki niin voi olla vaikeenpaa löytää lähteitä🤔😔
Mielenkiintoista! Nykyään tosiaan harvemmin törmätään lähteisiin. Vaikea kuvitella että niitä oli joskus nuinkin paljon!
Eikö noi koivut ole liian isoja esim. 1:51 kohdassa? Täälläpäin (keski-suomi) ainakin normaali että pitää olla pienempi tai samanmittanen ja yleensä ei varhaisperkauksella jätetä oikeestaan ollenkaan lehtipuita paitsi johonkin isohkoon aukkokohtaan ojan viereen
Ryhmiin jätin koivuja. Jos en olis koivuja jättäny yhtään, nii puolet kuviosta olis jääny ilman puustoa. Sen verta harvaa oli paikoin.
Käytännössä on muuten aika vaikea jättää saman pituista tai pienempää koivua mitä kasvatettava havupuusto. Kun ajatellaan, että istutuksesta on se reilu viisi vuotta ja alue luonnollisesti vesakoituu koivulle on koivut poikkeuksetta pidempiä kuin kasvatettava havupuusto. Senverran nopeaan se koivu puskee siemenenäkin ohi alkuun jurovien havupuiden. Kuitenkin siemensyntyinen koivu pitäisi jättää, kun meillä ohjesääntö että 10% oltava lehtipuuta. Näinollen käytännössä se 10% osuus ylittää aina havupuuston pituudellaan. Olen tästä puhunut metsäasiantuntijoille eikä työjäljestäni moitteita ole kuulunut, mutta on erittäin haastavaa löytää matalampia hyvälaatuisia koivuja kuin valtahavupuusto.
Periaatteessa taimikonharvennukseenkaan asiaa ei voi jättää, jos kaikki lehtipuut vedät perkuulla maahan on se matalampi koivun alku poikkeuksetta vesasyntyinen taimikonharvennuksella eli talouspuuna arvoton.
Videon kohde olikin monimuotoinen vaihdellen välillä perkuusta taimikonharvennukseen, joten silmääkin pitää olla tekijällä että tietää miten tekee niin kuin Samin ammattilaisen otteesta hyvin näkeekin.
Itse vedän joka tankin välissä yhden leivän huiviin niin jaksaa sahata.
Hali modositottàl husqwarna scarlettet ?6.3mm reszelövel?
Toimii 👍
Mille puljulle teet hommia?Eri firmoilla erilaisia vaatimuksia varhaisperkauksien taimitiheyksistä😮.Minkä toinen firma hyväksyy,toinen ei.Tuota koivuakaa ei liian tiheään saisi jättää mihinkään.Tullut muutoksia paljon viimme aikoina,siksi teen nykyisin suoraan metsän omistajille raivuita.t:Jukka
Tehhään oikeestaan kaikille jotka pyytää töihin. Nykyään linjaukset ruppee olemaan melko samoja myös lehtipuiden suhteen. Eli mennään Tapion metsänhoitosuositusten mukaan.
@@samihytonen On eri firmoilla eroja varhaisperkauksessa.Toiset vaatii nykyisin taimikko harvennusta jo silloin,toisille riittää että raivataan vesakko taimien päältä.Ja vasta varsinaisessa taimikon hoidossa harvennetaan.Tästähän oli keväällä metsälehdessäkin juttu.Itse törmäsin käytännössäkin tähän muutokseen.t:Jukka
Paljos sami 555fxtn perus säädöt oli videokin sulla siitä joskus oli mutta en löydä nyt. 545ssa käytin sillai että h kierroksen ja l siinä puol kierrosta- kolme varttia
555fx toimivat säädöt (vähän tapauskohtaset): H: 1h ja 45min ja L: 1h ja 30min. Talvella pikkusen aukasee molempia.
Mite sulla 545 säädöt on. Mulla nuo säädöt mitkä laitoin on pelannut hyvi. Ainii nykyää sulla autotune. Mitnekäs vertaat tehoa ja kiihtyvyyttä vanha 545 ja autotune. Itse en oo autotunea päässy koittaa ku en oo enää raivannut työkseni. Aikanaan tuli useampi 545 sahailtua
Kauanko sahhoot normaalisti per päivä?
Päivän pituus keskimäärin on se +-8h. Sahhuuta tuosta ajasta n.5-6h.
Eikös karhu dunkkaa märältä koiralta?
Karhujakin täällä liikkuu. Työkaveri omalla kohteella tapaa päivittäin uusia karhunjälkiä.
Tuommosta olisin tehnyt itekin tuossa vaiheessa ...saattaa jotain hirvi raapasta , niin ei paniikkii ...ja hyvä kun joskus helpommallakin alaa saa....
Hirviä on täällä paljon. Ja kyllä, taimikonhoito vaiheessa sitten hyvät valikoi runkolukuun.
Onko mäntyjen tiheys 2000 per ha? 😊
Paikoin jäi tiukempaan. Tuo oli varhaisperkkuu kuvio, niin mäntyjä ja lehtipuuta suap olla yhteensä se 4000-5000kpl/ha, mutta jäi keskimäärin alle 3000kpl/ha, oli osa kuviosta sen verran pitempää.
Pitkät kannot on jättänyt...minkä takia ?
Ei tokkiisa nuo pitkät kannot vielä oo? Talven jälestä vähän reilummat. Toen perään pitemmät kannot ei veso niin paljon ja on helpompi sahata. Eikä kivi osumia tule kovin usein.
Mitä ne pitköt kannot haittaa. Lehti puulla saisi olla vielä pitemmät.
Mehun sokeri vei hamppaat.
Sopiva shotti sokeri ja suola ....pitää janon loitolla ....Sokeri on pahin ja on aiheuttaja ...Kylmä maito paras ....Kokemusta on.....
Jännän äärellä katsoin että minkälainen oli tulos,mutta sitten katsottiinki mitä se metsuri oli syöny.😆
No mitä pidit eväistä 😃?
No hyvät eväät tietenki 🤝
😮 Laita video kuinka saa sahan terän käännettyä kun on pyörähtänyt väärin sellainen on osoittautunut vaikeaksi
Niin siis teräketju?
@@samihytonen niin olen yrittänyt saada käännettyä on sähkö sahan terä pyörähtänyt väärin päin
Komiaa jälkeä
Moro... "haisee" supikoiralta
Joo supin käry
Kiitos tiedosta! Ajattelin hirven eka hirven hajuksi, mutta ei ollu semmonen "navetan" haju.
Tiälä rannikolla haisee joskus kalalle.
No sitä hajua ei tarvihe arvuutella!
törmäsin tollaseen viteoon, ketjuraivaussaha ruclips.net/video/A2jLuFJWDc0/видео.html
hämärästi muistan tollasen mut en tollasta kantokehikkoa, oletkos päässy kokeilee t:Pete
Tiiän tuon laitteen. Hidas tehä vrt. Raivuriin.
täällä pohjosessa ei ole supia en tiiä sen hajua mut ketunki haistaa
saattaapi olla kettu se haju
Se voipi olla.