Nyt vaan musiikkiin tätä elämänkokemusta ja rujoutta. Oot hieno tyyppi! Tuo toivoa meille, joilla ei elämä oo mennyt hyvin. Kerro musiikillasi, että miten päästään vaikeuksista eteenpäin. Ehkä susta tulee Suomen uusi Irwin! Kaikkea hyvää sulle ❤
Tässä on hyvä esimerkki, että ihmisen täytyy hankkia oikea ammatti nuorena ja sitä kautta työ, jolla elää. "Taiteilija" ja musiikkijutut sitten ihan harrastushommia. Voin olla ottamattakin, jos haluun, mut ilmeisesti ei haluu😂 Tsemppiä kuitenkin Janille ja älä vejä velliä, pysyt terveenä👍.
Olipa mukava kuulla sinusta Jani. Elämä on murjonut toden teolla. Onkin jo ollut huoli ja ikävä että missähän Jani on. Uutta musaa putkeen ja baanalle mut oo ensin tekemättä mitään. Paineettomana oleminen on parasta. Rukoilen sun puolesta että jaksat. Rukoilen että paranet. Rukoilen että eheydyt 🙏 Kaikkea hyvää sinulle Jani!! ❤❤
KERTA ei ollut Wickholmin ensimmäinen. Kesäkuussa 2019 Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi hänet 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 35 päiväsakon oheissakkoon törkeästä rattijuopumuksesta. Tuolloinkin hän vetosi hätätilanteeseen.
Jos ite jään kiinni ratista ja humalassa ajaneenna metsään.. niin tuomio oltava sama..tasa arvo oltava...en itse rupea sepastuksia kehittelemään.. sitten jos veneellä ajan käynnissä sillan kaiteeseen ja kaveri vieressä kuolee..ei tuomiota mullekkaan..piste..piste..
Vaikka hakattais minkälaisilla harjanvarsilla niin en kyllä päissään ajamaan lähtis!! Toivottavasti ei ole enää ajo-oikeutta!! Tuommoset on yleensä menossa rekkojen alle??
Kiitos rehellisestä haastattelusta. Olet lahjakas musiikissa, muista se. Tsemppiä Jani! Ammenna musiikkiin kokemuksistasi!
Tsemppiä ja toivottavasti elämä kantaa. Ota vastuu elämästäsi ja tervehdy. Olet lahjakas musantekijä.
Rehellinen kaveri. Voimia Jani. Kokemukset sanoiksi levylle. Uutta musaa odoteltu siitä se elämä lähtee nousuun taas. 👍💪❤️☺️
Nyt vaan musiikkiin tätä elämänkokemusta ja rujoutta. Oot hieno tyyppi! Tuo toivoa meille, joilla ei elämä oo mennyt hyvin. Kerro musiikillasi, että miten päästään vaikeuksista eteenpäin. Ehkä susta tulee Suomen uusi Irwin! Kaikkea hyvää sulle ❤
Tässä on hyvä esimerkki, että ihmisen täytyy hankkia oikea ammatti nuorena ja sitä kautta työ, jolla elää. "Taiteilija" ja musiikkijutut sitten ihan harrastushommia. Voin olla ottamattakin, jos haluun, mut ilmeisesti ei haluu😂 Tsemppiä kuitenkin Janille ja älä vejä velliä, pysyt terveenä👍.
Nyt on stereotypioita ja yksinkertaistamista koko rahan edestä.
Ota iisisti.
Olipa mukava kuulla sinusta Jani. Elämä on murjonut toden teolla. Onkin jo ollut huoli ja ikävä että missähän Jani on. Uutta musaa putkeen ja baanalle mut oo ensin tekemättä mitään. Paineettomana oleminen on parasta. Rukoilen sun puolesta että jaksat. Rukoilen että paranet. Rukoilen että eheydyt 🙏
Kaikkea hyvää sinulle Jani!! ❤❤
Kiva Video ❤
Onko sulla vielä viina ongelma??..ei missään nimessä 😂
Melodista kantria kehiin, Jani!!!
9:59
Järkevä ja sympaattinen mies, Jani.
Jani tsemppiä. Eikun parempaa huomista kohti, olet tehnyt hienoja sovituksia. Anna palaa olet todella lahjakas.👍
KERTA ei ollut Wickholmin ensimmäinen. Kesäkuussa 2019 Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi hänet 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 35 päiväsakon oheissakkoon törkeästä rattijuopumuksesta. Tuolloinkin hän vetosi hätätilanteeseen.
Jos ite jään kiinni ratista ja humalassa ajaneenna metsään.. niin tuomio oltava sama..tasa arvo oltava...en itse rupea sepastuksia kehittelemään.. sitten jos veneellä ajan käynnissä sillan kaiteeseen ja kaveri vieressä kuolee..ei tuomiota mullekkaan..piste..piste..
Ei lahjakkaampaa suomalaista muusikkoa, sanoittaajaa! Hieno mies!
Juhlat loppuu ku terveys loppuu. Nyt tilalle järkiasioita. Ei musiikilla nykyään kukaan elä kun kaikki on pikaruokaa
terveysongelmat ei ole kivoja
Rohkea ja rehellinen ulostulo tämäkin.
Oliko toi joku idols kilpailija? 🤔
joo
Ei tuo kyllä mukavaa ole, kun fysiikka pettää, mutta muuten on edelleen elossa. Tsemppiä kuitenkin sulle, Jani!
Tämä ja,ihan pelle mies,siis tää toimittaja
Siunausta Varjelusta ja Johdatusta ❤🙏❤
😬
Mitä tänä päivänä kuuluu
Pyörähtänyt psykiatrisessa hoidossa ja maksakirroosi edennyt pitkälle mutta eihän se tietenkään Alkosta ikinä johdu vaan geeneistä 😅
huomiota halusi hän.
vieläkin nuoriso idoli
Maalaisjärjellä Iso Kiitos!
tsemppiä .. toivottavasti asiat järjestyy
Juopoilla on aina selitys kaikkeen.
jos juoppo puhuu!niin se on totta
Elämä kun potkii päähän kunnolla alkaa se alko monelle maistumaan. Se että nousee tuoasta ylös on se mikä ratkaisee.
❤
Ihana Noi Pusuhuulet.
Kaipaan hänen musiikkiaan. VAIN sillä jaksoin itse eteenpäin.
Kaikki muuttuu biisiä tullut kuunneltua vuosien saatossa. Hyvä melodia, ja laulunsanatkin osuvat.
Merirosvo :000
Kaikkea on. Mutta olet Suomen paras mies artisti! Iso sydän mies.T.hetero mies.
Ei oo viina enää ongelma. 😂
Joo sä tarttisit uuden hitin kitarataito riittää sulla kirjottakaapa sanat kuka osaa
Vaikka hakattais minkälaisilla harjanvarsilla niin en kyllä päissään ajamaan lähtis!! Toivottavasti ei ole enää ajo-oikeutta!! Tuommoset on yleensä menossa rekkojen alle??
Heikosti menee tarjoiluista päätellen.