Sain ko. lisäkaaret takuuna. Kaaret kuulemma asennetaan JOS asiakas niitä ymmärtää pyytää. Täydellistä pelastusta niistä ei saa, mutta auttavat vähän. Et maininnut takapenkin vieressä olevaa pölykertymää, joka on mielestäni liian suuri haitta tämän hintaisessa autossa. Aiempi XC60 malli oli parempi. Meidän XC60 vaihtui 55 tkm ajettuna uuteen täyssähkömalliin. Nyt on pysynyt pöly ja kura ulkopuolella. Tulevaisuudessa yritän muistaa, että en osta autoa jossa tuollainen likaa vuotava rakenne.
Hei ! Minulla on Volvo V40 T2 siinä kun avaa takaoven, niin oven tiivisteiden ympärille pääsee pöly. Sitten musta väri joka Volvossa on - erittäin hankala. Kun siinä näkyy kaikki lika pesun jälkeen. Laitatin Keraamisen pinnoitteen Fin korilla Joensuussa . Pesun jälkeen pitää pyyhkiä koko auto kun siihen pintaan pisaramaisia jälkiä kun auto kuivaa. Mutta säämiskällä kun pyyhkii se auttaa maalipinnasta irtoaa kalkia ( muistaakseni) näin kertoi pinnoittaja.
Pinnoitteista on varmasti hyötyä. Samoin huolellinen puhdistaminen kannattaa.👍 Noita jälkiä tosiaan jää automaattipesusta ainakin melko paljon myös tuulilasiin. Kuivuttua niitä on hankala saada pois.
Kolme vuotta siten sain vastaavat kaaret kysyttäessä Bilialta ilmaiseksi. Hyvin toimii kun vahaa ovien sisäpinnat ja muovikaaret sekä huuhtelee pesun yhteydessä. Voisi hyvin olla vakiona uusissakin. Suosittelen varauksetta hankintaa.
Ensiksikin aina on hyvä suojata noita pintoja, jotka jää helposti vähemmälle huomiolle/jaksamiselle. Toiseksi lika ja pöly ovat siitä ilkeitä kuin pienet käärmeet, että ne aina löytävät tiensä pienistäkin rakosista. Ainoa pelastus on, että tiiviste on ehdottomasti koko matkalta vastinpinnassa kiinni. Muut vippaskonstit eivät kunnolla ratkaise ongelmaa.
Leveät renkaat taitaa olla tuossa takapyränedessä yksi syy,monessa autossa,eikä ole suunnittelussa huomioitu.Paksu ikkunatiivisteen pätkä ,noin30cm tuohon oven pokkaukseen,auttaa myös.
Minua kiinnostaa, mitä tuollainen XC 60 kuluttaa bensiiniä pitkässä matka-ajossa maantiellä, silloin kun sähköstä ei ole varsinaista apua. Itellä vastaava diesel kun ajan väliä Naantali Kuusamo melkein yhdeltä istumalta ja kulutus pyörii siinä 5,5 litran tuntumassa/ satakilometriä.
Erinomaisesti ajoitettu kysymys.👍 Olen juuri tehnyt vähän pidempää matkaa niin, etten ole pystynyt lataamaan. Ajotietokone näyttää nyt 1200 km. Tästä olen vetänyt kolmasosan traileriani tyhjänä. Ensimmäisen 150 km pääsin ajamaan sähkön avustamana. Loput olen ajanut pääosin pitkää matkaa maantiellä. KeskiKulutus näyttää nyt olevan 7,8 l/100km. Mielestäni aika korkea, mutta tosiaan kärryn vetäminen nostaa kulutusta. Ilman traileria keskikulutus voisi alkaa kutosella. Iso ja painava auto sekä T6 moottori. Uskallan väittää, että ilman latauksen apua vähäkulutuksinen diesel on ympäristöystävällisempi.😁 Tilanne toki muuttuu siinä vaiheessa kun arki koittaa ja ajan työmatkaa pelkällä sähköllä mennen tullen. Tätä et toki kysynyt.🤗
@@HansSoolo Tuota vähän epäilinkin, olen muutamilta kyseisen auton haltijoilta kysellyt, niin puhuvat 4-5 litran bensakulutuksista, en oikein uskonut. Katselin jokin aika sitten Amerikkailaisen jälleen myyjän sivuilta bensaversioiden kulutuksia, siellä ilmoitetaan kulutukset gallonoina ja matkat maileina, mutta pienellä laskutoimituksella sain kulutuksen päälle 8 litraa sadalla kilometrillä joten kiitos tiedosta ja ajo dieselillä jatkuu...
@@esalindell5916 Pääsen tuohon 4-5 litran kulutukseen sadalla kilometrillä sähkön avittamana. Jos lataamaan ei pääse niin enemmän vähän meinaa kulua. Ajattelin seuraavaksi testata kulutuksia vähän eri tilanteissa. Pienimpiin kulutuksiin olen itse päässyt diisseleillä. Itse kovasti tykkäsin D5:sta.
Sen verran annan vinkkiä minkä olen saanut 25 vuotta sitten että kannattaa uudet autot käyttää ruostesuojauksessa heti uutena. Auttaa pitkällä tähtäimellä ja varsinkin nykyautoissa joihin kukkaa tulee jo parissa vuodessa. Ja pesu sekä kunnon kestovahaus pitää maalipinnan kunnossa. Siihen voi päälle sitten pinnoituksen laittaa koska pelkkä pinnoituskalvo on niin ohut että ei suojaa hiekkapuhallukselta. Tämä on tutkittu juttu..
Tytölle oli katsastuksessa myös suositeltu ruostesuojausta, että pysyy pohja hyvänä eikä tule jatkossa ongelmia. ... ai nii auto on -97 corolla 😂 (muistui tosta 25 vuodesta mieleen).
Opelin a Omegassa oli sama rakenne aikoinaan , niitä hitsattiin aikanaan näitä kaaria paljon . Kura seisoi ja suola välissä . Tiiviste kaaressa taattu ruostuttaja . Taitaa olla kiinan keksintö tuo ratkaisu . Aiemma Volvot oli suunniteltu paremmin korin korroosion kestolta . Onko sitten ollut halvempi rakentaa noin? Käsinpesu lienee merkittävä tuon auton korroosion ehkäisyssä . Koneet ei pese monessakaan hiekkaa plis oviaukoista . Sentään hyvä että muovit on tullut , mutta saisi olla jo takuu korjaus tuo asennus ja osat . Ei onneksi kalliit 😊
Mulla on vanhojakin Volvoja ja kyllä nekin on ruosteessa ollut.😂 Tämä rakenne on tosiaan huono. Veikkaan, että ruostuttaa tuon oven aika nopeasti jos ei pidä ovia puhtaana.
Hyvä kokemus sulla xc60:stä. 👍 Ei ne varmasti pölyä estä, mutta jos vähän ovia suojaisivat.🤔 Tuota pölyongelmaa on ollut myös ainakin Nissanilla. Tämä takakaarien rakenteellinen ratkaisu on jännä. Miten tuohon on mahdettu päätyä?
Mulla Skoda Fabiassa sama ongelma kuin Volvossa eli hiekkapöly pääsee ovien sisäreunoihin ja kynnyksiin kostealla säämiskällä lähtee hyvin pois pesun jälkeen mahtaakohan muihin automerkkeihin olla tuollaisia suojakaaria🤔🚗☀️💦🏁
Hyvä video! Oulun Wetterillä antoivat ja asensivat ilmaiseksi, kun valitin asiasta😉Ei täysin poista pölyä.
Kiitos. 👍 Täällä joku muukin kommentoi, että sai kaupan päälle kun nosti asian esiin. Ilmeisesti yleisesti havaittu ongelma tuo kuran kerääntyminen.
Kiitos vielä vinkistä näiden kurakaarien tai -läppien osalta. Oli helpot asentaa. Talvella mielenkiintoinen nähdä, että miten toimivat loskan kanssa.
Sain ko. lisäkaaret takuuna. Kaaret kuulemma asennetaan JOS asiakas niitä ymmärtää pyytää.
Täydellistä pelastusta niistä ei saa, mutta auttavat vähän.
Et maininnut takapenkin vieressä olevaa pölykertymää, joka on mielestäni liian suuri haitta tämän hintaisessa autossa.
Aiempi XC60 malli oli parempi.
Meidän XC60 vaihtui 55 tkm ajettuna uuteen täyssähkömalliin.
Nyt on pysynyt pöly ja kura ulkopuolella.
Tulevaisuudessa yritän muistaa, että en osta autoa jossa tuollainen likaa vuotava rakenne.
@@henrilaine403 Pölyä kieltämättä vähän tulee. Huono kokeilu Volvolta tuo rakenne.
Hei ! Minulla on Volvo V40 T2 siinä kun avaa takaoven, niin oven tiivisteiden ympärille pääsee pöly. Sitten musta väri joka Volvossa on - erittäin hankala. Kun siinä näkyy kaikki lika pesun jälkeen. Laitatin Keraamisen pinnoitteen Fin korilla Joensuussa . Pesun jälkeen pitää pyyhkiä koko auto kun siihen pintaan pisaramaisia jälkiä kun auto kuivaa. Mutta säämiskällä kun pyyhkii se auttaa maalipinnasta irtoaa kalkia ( muistaakseni) näin kertoi pinnoittaja.
Pinnoitteista on varmasti hyötyä. Samoin huolellinen puhdistaminen kannattaa.👍 Noita jälkiä tosiaan jää automaattipesusta ainakin melko paljon myös tuulilasiin. Kuivuttua niitä on hankala saada pois.
@@HansSoolo Kyllä, näin on. Mukavaa päivän jatkoa sinulle.😊
Kolme vuotta siten sain vastaavat kaaret kysyttäessä Bilialta ilmaiseksi. Hyvin toimii kun vahaa ovien sisäpinnat ja muovikaaret sekä huuhtelee pesun yhteydessä. Voisi hyvin olla vakiona uusissakin. Suosittelen varauksetta hankintaa.
Kiitos infosta. Samaa mieltä, että vois olla jo vakiona.👍
Ensiksikin aina on hyvä suojata noita pintoja, jotka jää helposti vähemmälle huomiolle/jaksamiselle. Toiseksi lika ja pöly ovat siitä ilkeitä kuin pienet käärmeet, että ne aina löytävät tiensä pienistäkin rakosista. Ainoa pelastus on, että tiiviste on ehdottomasti koko matkalta vastinpinnassa kiinni. Muut vippaskonstit eivät kunnolla ratkaise ongelmaa.
Noi pitää aika usein muistaa puhdistaa. Muuten voi ruoste iskeä nopeasti.👍
Hyvä että tuli puheeksi -- onkin häirinnyt mua toi takaovien kuraisuus
Useampi on kehunut, että näistä on apua. Toivotaan niin.👍
Musta on kyllä hieno väri. Mutta aika armoton niinku videolta näkee 😮
Leveät renkaat taitaa olla tuossa takapyränedessä yksi syy,monessa autossa,eikä ole suunnittelussa huomioitu.Paksu ikkunatiivisteen pätkä ,noin30cm tuohon oven pokkaukseen,auttaa myös.
Minua kiinnostaa, mitä tuollainen XC 60 kuluttaa bensiiniä pitkässä matka-ajossa maantiellä, silloin kun sähköstä ei ole varsinaista apua. Itellä vastaava diesel kun ajan väliä Naantali Kuusamo melkein yhdeltä istumalta ja kulutus pyörii siinä 5,5 litran tuntumassa/ satakilometriä.
Erinomaisesti ajoitettu kysymys.👍 Olen juuri tehnyt vähän pidempää matkaa niin, etten ole pystynyt lataamaan. Ajotietokone näyttää nyt 1200 km. Tästä olen vetänyt kolmasosan traileriani tyhjänä. Ensimmäisen 150 km pääsin ajamaan sähkön avustamana. Loput olen ajanut pääosin pitkää matkaa maantiellä. KeskiKulutus näyttää nyt olevan 7,8 l/100km. Mielestäni aika korkea, mutta tosiaan kärryn vetäminen nostaa kulutusta. Ilman traileria keskikulutus voisi alkaa kutosella.
Iso ja painava auto sekä T6 moottori. Uskallan väittää, että ilman latauksen apua vähäkulutuksinen diesel on ympäristöystävällisempi.😁
Tilanne toki muuttuu siinä vaiheessa kun arki koittaa ja ajan työmatkaa pelkällä sähköllä mennen tullen. Tätä et toki kysynyt.🤗
@@HansSoolo Tuota vähän epäilinkin, olen muutamilta kyseisen auton haltijoilta kysellyt, niin puhuvat 4-5 litran bensakulutuksista, en oikein uskonut. Katselin jokin aika sitten Amerikkailaisen jälleen myyjän sivuilta bensaversioiden kulutuksia, siellä ilmoitetaan kulutukset gallonoina ja matkat maileina, mutta pienellä laskutoimituksella sain kulutuksen päälle 8 litraa sadalla kilometrillä joten kiitos tiedosta ja ajo dieselillä jatkuu...
@@esalindell5916 Pääsen tuohon 4-5 litran kulutukseen sadalla kilometrillä sähkön avittamana. Jos lataamaan ei pääse niin enemmän vähän meinaa kulua. Ajattelin seuraavaksi testata kulutuksia vähän eri tilanteissa. Pienimpiin kulutuksiin olen itse päässyt diisseleillä. Itse kovasti tykkäsin D5:sta.
Sen verran annan vinkkiä minkä olen saanut 25 vuotta sitten että kannattaa uudet autot käyttää ruostesuojauksessa heti uutena. Auttaa pitkällä tähtäimellä ja varsinkin nykyautoissa joihin kukkaa tulee jo parissa vuodessa. Ja pesu sekä kunnon kestovahaus pitää maalipinnan kunnossa. Siihen voi päälle sitten pinnoituksen laittaa koska pelkkä pinnoituskalvo on niin ohut että ei suojaa hiekkapuhallukselta. Tämä on tutkittu juttu..
Ruostesuojaus ei varmaan nykyautoihinkaan olisi huono juttu.👍
Tytölle oli katsastuksessa myös suositeltu ruostesuojausta, että pysyy pohja hyvänä eikä tule jatkossa ongelmia. ... ai nii auto on -97 corolla 😂 (muistui tosta 25 vuodesta mieleen).
Opelin a Omegassa oli sama rakenne aikoinaan , niitä hitsattiin aikanaan näitä kaaria paljon . Kura seisoi ja suola välissä . Tiiviste kaaressa taattu ruostuttaja . Taitaa olla kiinan keksintö tuo ratkaisu . Aiemma Volvot oli suunniteltu paremmin korin korroosion kestolta . Onko sitten ollut halvempi rakentaa noin? Käsinpesu lienee merkittävä tuon auton korroosion ehkäisyssä . Koneet ei pese monessakaan hiekkaa plis oviaukoista . Sentään hyvä että muovit on tullut , mutta saisi olla jo takuu korjaus tuo asennus ja osat . Ei onneksi kalliit 😊
Mulla on vanhojakin Volvoja ja kyllä nekin on ruosteessa ollut.😂 Tämä rakenne on tosiaan huono. Veikkaan, että ruostuttaa tuon oven aika nopeasti jos ei pidä ovia puhtaana.
Ainakin omat kokemukset on, että kura ei pääse niin helposti oven väliin noitten kans. Eli kyllä on ton n.30 arvoset.
Hyvä juttu.👍 Talvella mielenkiintoista nähdä miten estää loskaa.
Vetäse joku hyvä vaha sinne ovenväliin niin sekin auttaa
Ehdottoman hyvä idea. Just tänään katselin takaovien reinoja ja minusta likaa on huomattavasti vähemmän kuin ennen.👍
Olen sillon tällöin vahannut ovien sisäpuolia, niin kura lähtee helpommin huuhtelemalla pois.
Se ois kyllä fiksua.👍
sanoisin että paremmin saa auton pestyä itse esimerkiksi auto duden tuotteilla
Käsipesu on yleensä aina parempi. Työsuhdeautoa en jaksa pestä käsin.😁
Tällä on mukava alottaa aamu💪💪
Kiitos. Mukavaa viikonloppua!
@@HansSoolokiitti💪💪💪
Harvassa autossa takalokakaari aukeaa, on yleensä kiinteä😂😂
Tämä on mielenkiintoinen ratkaisu Volvolta. Olisi mielenkiintoista tietää, että miten tähän on suunnittelupöydällä päädytty.🤔
Mulla viides xc 60. Ensimmäinen 2015. Siinä ei ollu mitään ongelmaa. Kaikissa muissa pöly tullu sisälle. Ei parane noista listoista.
Hyvä kokemus sulla xc60:stä. 👍 Ei ne varmasti pölyä estä, mutta jos vähän ovia suojaisivat.🤔 Tuota pölyongelmaa on ollut myös ainakin Nissanilla. Tämä takakaarien rakenteellinen ratkaisu on jännä. Miten tuohon on mahdettu päätyä?
Vielä yksi vinkki, Toyotassa ei ole suunnitteluvirheitä.
😁 niillä vaan ei ollut mun toiveiden mukaista vaihtoehtoa tarjolla silloin kun autoa kyselin. Seuraava mun auto voi olla vaikka Toyota.🤔
harjapesu naarmuttaa aika rumasti autoa
Mulla Skoda Fabiassa sama ongelma kuin Volvossa eli hiekkapöly pääsee ovien sisäreunoihin ja kynnyksiin kostealla säämiskällä lähtee hyvin pois pesun jälkeen mahtaakohan muihin automerkkeihin olla tuollaisia suojakaaria🤔🚗☀️💦🏁
Tässä oli ainakin jo valmiina paikat. Ihme, että ei ole vakiona.
Itellä kanssa on
@@esalindell5916 Uskon, että kyllä noista hyötyä on.👍