Kiitos hyvästä arviosta. Drive on mielestäni viime vuosikymmenen paras elokuva. Uskomattoman hallittu ja täyteläinen kokonaisuus, joka menee tyylikkäimpien ikinä tehtyjen leffojen joukkoon. Esteettisen elokuvakerronnan mestarisuoritus. Tästä tulikin mieleen, että voisit tehdä top 5 -listauksen 2010-luvun suosikkileffoistasi.
Olen pääosin samaa mieltä arviosi kanssa, arvon herra Totuus. :-) Tosin Ron Perlman ei itseäni millään tavalla häiritse, ja nimenomaan pidän siitä miten leffa kasvattaa tarinankerronnallista vauhtiaan loppua kohti. WAU. Drive on oma ykkössuosikkini Nicolas Winding Refnin tähänastisista ohjaustöistä. Ihan mielettömän upea elokuva. Taiteellinen, viihdyttävä, äärimmäisen cool ja myös armottoman raaka. 10/10.
Itse asiassa tänään katselin tämän leffan, kun se itseltäni löytyy ja nyt sitten vasta katson tämän videon. Mielestäni on ihan 5/5 leffa. Kaikki toimii mielestäni todella hyvin tässä. Aika ajoin katselen kyllä tämän. Kiitos jälleen erinomaisesta arvostelustasi tästäkin leffasta.
Itse myös tykkäsin elokuvasta paljon, 2000-luvun parhaimmistoa. Kävin katsomassa teatterissa, ja sen jälkeen ostin sen blu-raynä. Musiikki sopii loistavasti elokuvan kohtauksiin.
Aikonaan käyty teatterissa katsomassa ja kyllähän tuo kolahti lujaa. Elokuvan alku on tosiaan erittäin cool, mutta Kavinskyn Nightcall nosti sen tasolle übercool. Tuohon biisiin ei ole kyllästynyt vieläkään, vaikka soitin sitä repeatillä vähintään vuoden leffan ilmestymisestä. Ja niin soitti moni kaverikin. Väittäisin myös, että koko tämä nykyinen synth/retrowave -buumi olisi nykyistä pienempi ilman Driveä ja Nightcallia. Jännä myös miten paljon mainstreamimpi Drive tavallaan on Winding-Refnin uudempiin elokuviin Neon Demon ja Only God Forgives verrattuna (jotka molemmat katselin ekaa kertaa vasta tässä parin viikon sisällä). Nuo uudemmat teokset tarjoavatkin enemmän vain visuaalista symboliikkaa kuin tarinankerronnallista sisältöä toisin kun Drive joka onnistuu molemmissa liki täydellisesti. Mutta summa summarum, melkein 5/5 leffa jolla on myös uudelleenkatsomisarvokin ihan tapissaan.
Omasta mielestä The Neon Demon on Refnin paras elokuva ja sisältää hienon tarinan, joka on kerrottu lopulta aika hienovaraisesti. Ja mun näkemyksen mukaan olet täysin oikeassa tuon synthwave-buumin suhteen. Drive -> Hotline Miami -> monet muut.
Erinomainen leffa kyl. Samaa mieltä ei ihan täysin viiden tähden arvoinen suoritus. Näin tän leffan ekaa kertaa 2014 vuonna. Olin just tuolloin amkissa, kansainvälisenä tutorina ja mun piti sopivasti leffan jälkeen lähtee keskellä yötä hakee lentokentältä suomeen saapuvia vaihto-oppilaita. Hyvin kyllä jäi leffan tunnelma päälle kun ajelet autolla yksin öisissä kaupungin valoissa :D. Drive on kyllä malliesimerkki siitä, kuinka paljon toteutus ratkaisee elokuvassa kuin elokuvassa. Hyvin heplosti tästä olis saanu perus--unohdettavan rikosleffan, mut Refnin käsissä nostaa tasoa huimasti. Olen tässä mietiskellyt että olikohan Drive se leffa joka toi tällaista nykyään jo kyllästymiseen asti käytettyä kasariretro-estetiikkaa, neonvalojen ja synthwaven muodossa. Toimi ainakin inspiraationa hotline miamille(mahtava peli btw!).
Oliko muuten v.1978 Keikkakuski (Driver) tuttu elokuva? (Ihan kun olisin tuolta sun hyllystä sen joskus bongannut) Sehän on tälle Drivelle oiva double feature.
Tämä leffa mielestäni todella hyvä. Täytyisi vaan itselleni hankkia tuo dvd:nä jostakin hyllyyni. Hienoa, että kiireesi keskellä ehdit tehdä myös näitä elokuva vs kirja arvosteluja. Leffasta 4,5/5. Arvostelustasi 5/5. Voisitko arvostella jossain vaiheessa A Hidden Life leffan. Itse katselin tuon eilen illalla. Tykkäsin kovasti tästä leffasta. Kiitos jo etukäteen, jos ehdit tuonkin arvostella. Ei tarvi pyydellä anteeksi tätäkään videosi julkaisemista. Kanavasi videot ovat kaikki hyviä.
Leffa on mestariteos ja tänään sain kirjan kirjastosta kun sun vinkistä vasta tajusin että perustuu tosiaan kylmään kyytiin. Luin yhdeltä istumalta ja mielestäni kirja eroaa kyllä leffasta todella paljon. Hyvä sekin silti oli.
Kiitos hyvästä arviosta. Drive on mielestäni viime vuosikymmenen paras elokuva. Uskomattoman hallittu ja täyteläinen kokonaisuus, joka menee tyylikkäimpien ikinä tehtyjen leffojen joukkoon. Esteettisen elokuvakerronnan mestarisuoritus. Tästä tulikin mieleen, että voisit tehdä top 5 -listauksen 2010-luvun suosikkileffoistasi.
Mestariteos, 6/5, viime vuosikymmenen paras elokuva.
Olen pääosin samaa mieltä arviosi kanssa, arvon herra Totuus. :-) Tosin Ron Perlman ei itseäni millään tavalla häiritse, ja nimenomaan pidän siitä miten leffa kasvattaa tarinankerronnallista vauhtiaan loppua kohti. WAU. Drive on oma ykkössuosikkini Nicolas Winding Refnin tähänastisista ohjaustöistä. Ihan mielettömän upea elokuva. Taiteellinen, viihdyttävä, äärimmäisen cool ja myös armottoman raaka. 10/10.
Itse asiassa tänään katselin tämän leffan, kun se itseltäni löytyy ja nyt sitten vasta katson tämän videon. Mielestäni on ihan 5/5 leffa. Kaikki toimii mielestäni todella hyvin tässä. Aika ajoin katselen kyllä tämän. Kiitos jälleen erinomaisesta arvostelustasi tästäkin leffasta.
Itse myös tykkäsin elokuvasta paljon, 2000-luvun parhaimmistoa. Kävin katsomassa teatterissa, ja sen jälkeen ostin sen blu-raynä.
Musiikki sopii loistavasti elokuvan kohtauksiin.
Just ostin Prismasta blu-Rayna 5€ nähnyt toki aikaisemmin tuoreeltaan, menee siis uusinta katseluun, muistaakseni hyvä leffa 🤗
Aikonaan käyty teatterissa katsomassa ja kyllähän tuo kolahti lujaa. Elokuvan alku on tosiaan erittäin cool, mutta Kavinskyn Nightcall nosti sen tasolle übercool. Tuohon biisiin ei ole kyllästynyt vieläkään, vaikka soitin sitä repeatillä vähintään vuoden leffan ilmestymisestä. Ja niin soitti moni kaverikin. Väittäisin myös, että koko tämä nykyinen synth/retrowave -buumi olisi nykyistä pienempi ilman Driveä ja Nightcallia. Jännä myös miten paljon mainstreamimpi Drive tavallaan on Winding-Refnin uudempiin elokuviin Neon Demon ja Only God Forgives verrattuna (jotka molemmat katselin ekaa kertaa vasta tässä parin viikon sisällä). Nuo uudemmat teokset tarjoavatkin enemmän vain visuaalista symboliikkaa kuin tarinankerronnallista sisältöä toisin kun Drive joka onnistuu molemmissa liki täydellisesti. Mutta summa summarum, melkein 5/5 leffa jolla on myös uudelleenkatsomisarvokin ihan tapissaan.
Omasta mielestä The Neon Demon on Refnin paras elokuva ja sisältää hienon tarinan, joka on kerrottu lopulta aika hienovaraisesti.
Ja mun näkemyksen mukaan olet täysin oikeassa tuon synthwave-buumin suhteen. Drive -> Hotline Miami -> monet muut.
Kävin kattoon aikanaan leffassa. Tykkään tosi paljon tän elokuvan äänimaailmasta ja sen toteutuksesta, kaiken muun lisäksi. 4/5
Erinomainen leffa kyl. Samaa mieltä ei ihan täysin viiden tähden arvoinen suoritus.
Näin tän leffan ekaa kertaa 2014 vuonna. Olin just tuolloin amkissa, kansainvälisenä tutorina ja mun piti sopivasti leffan jälkeen lähtee keskellä yötä hakee lentokentältä suomeen saapuvia vaihto-oppilaita. Hyvin kyllä jäi leffan tunnelma päälle kun ajelet autolla yksin öisissä kaupungin valoissa :D.
Drive on kyllä malliesimerkki siitä, kuinka paljon toteutus ratkaisee elokuvassa kuin elokuvassa. Hyvin heplosti tästä olis saanu perus--unohdettavan rikosleffan, mut Refnin käsissä nostaa tasoa huimasti. Olen tässä mietiskellyt että olikohan Drive se leffa joka toi tällaista nykyään jo kyllästymiseen asti käytettyä kasariretro-estetiikkaa, neonvalojen ja synthwaven muodossa. Toimi ainakin inspiraationa hotline miamille(mahtava peli btw!).
Todennäköisesti se oli juurikin tämä. Ja mulla on ollut jo pari vuotta toiveissa, että pääsisin joskus tekemään Hotline Miamista leffaa :D
Oliko muuten v.1978 Keikkakuski (Driver) tuttu elokuva? (Ihan kun olisin tuolta sun hyllystä sen joskus bongannut) Sehän on tälle Drivelle oiva double feature.
Pitäis kyllä antaa uusi mahdollisuus tälle leffalle kun viime katselusta on aikaa ja silloin en pitänyt erityisemmin.
Suosittelen. Itse diggailen kovasti.
Tämä leffa mielestäni todella hyvä. Täytyisi vaan itselleni hankkia tuo dvd:nä jostakin hyllyyni. Hienoa, että kiireesi keskellä ehdit tehdä myös näitä elokuva vs kirja arvosteluja. Leffasta 4,5/5. Arvostelustasi 5/5. Voisitko arvostella jossain vaiheessa A Hidden Life leffan. Itse katselin tuon eilen illalla. Tykkäsin kovasti tästä leffasta. Kiitos jo etukäteen, jos ehdit tuonkin arvostella. Ei tarvi pyydellä anteeksi tätäkään videosi julkaisemista. Kanavasi videot ovat kaikki hyviä.
Pistetään listalle.
Leffa on mestariteos ja tänään sain kirjan kirjastosta kun sun vinkistä vasta tajusin että perustuu tosiaan kylmään kyytiin. Luin yhdeltä istumalta ja mielestäni kirja eroaa kyllä leffasta todella paljon. Hyvä sekin silti oli.
Eilen ostin kans 5 e prismasta hyvä filmi
Täysin nollaodotuksilla ihan sattumalta valittiin tämä elokuvateatterissa katottavaksi ja 6/5:hän se oli...