DGF:n uudet selostajat PDPT-kaudelle 2024

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 30 сен 2024
  • Arvoisa frisbeegolfyhteisö 17.5.2024 käynnistyy talvitauolta Suomen ykköskiertue Prodigy Disc Pro Tour (PDPT) ja tälläkin kaudella DGF toteuttaa avoimen luokan kärjen videotuotannon.
    Uutena tavoitteenamme on seuraavan päivän julkaisut, eli kierrosvideot tulisivat DGF:n kanavalle RUclipsen katsottavaksi kisakierrosta seuraavana päivänä.
    Teemme tämän pääasiassa siksi, koska
    1) Haluamme olla kisanjärjestäjille ja yleisölle mediatuottaja, joka kykenee alan standardeihin, joihin seuraavan päivän julkaisutahti kuuluu.
    2) Pääsemme aiemmin takaisin kotiin perheidemme pariin. Parhaimmillaan 6 päivän reissut voisivatkin muuttua 4-päiväisiksi.
    Nopeampi tahti tarkoittaisi sitä, että selostajien täytyisi olla kisojen aikaan samalla paikkakunnalla. Siihen Arttu ja Rauli eivät perustelluista syistä ole voineet sitoutua. Kaudella 2024 PDPT:n avointa luokkaa selostaa siis uusi kaksikko, joten Arttu ja Rauli siirtyvät kiertueen osalta syrjään toistaiseksi.
    Uudet selostajat ovat Niko Strömberg (selostaja) ja Otto Karpio (kommentaattori asiantuntija). He ovat jo harjoitelleet pöytälaatikkoon, mutta totutteleminen vaatii aikansa. Pyydämme katsojilta kärsivällisyyttä. DGF pysyy sellaisena kanavana, joka ei poista kriittisiä ääniä kommenttiosiosta. Osallistumme myös itse keskusteluun viimeistään tapahtuman jälkeen.
    Rakkaudesta lajiin sekä kestävään yritystoimintaan,
    Disc Golf Finland
    Lopun kommentti (maailma muuttuu, hyvä laatu säilyy) on otettu RUclips-postauksesta DGF:n yhteisövälilehdellä. Kiitos ​⁠‪@tkoivu‬ inspiraatiosta! Yllä oleva teksti on samaisesta tiedotteesta.
    Tue meitä Patreonissa: / discgolffinland
    / discgolffinland
    / disc.golf.finland
    / discgolffinland
    DGF-kiekot: powergrip.fi/h...

Комментарии • 55

  • @DiscGolfFinland
    @DiscGolfFinland  4 месяца назад +5

    Frisbeegolfmedian juttu ja pikkuhaastattelu selostajista frisbeegolfmedia.fi/uutiset/kilpailut/prodigy-disc-pro-tour/selostajakaksikko-vaihtuu-tassa-ovat-avoimen-luokan-uudet-selostajat-prodigy-disc-pro-tourilla/
    PS: Kiitos kaikille viesteistä, näiden lukeminen auttaa. Tämä on järkyttävän iso muutos meillekin, mutta nähdäksemme välttämätön toimintamme jatkuvuuden kannalta.

  • @kanervatie
    @kanervatie 4 месяца назад +87

    Tsemppiä uusille kundeille selostusurakkaan. Täytettävät saappaat ovat isot ja haisevat, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään ja kauas on pitkä matka. Anekdoottitehtaalta soittivat, että nyt saa riittää, heillä on hihna rikki ja tämä loppuu tähän.
    Kiitos Artulle ja Raulille mahtavista videoista!

  • @hydrogenhexafluoride
    @hydrogenhexafluoride 4 месяца назад +48

    Ei mitään henkilökohtasta uusia vastaan, mutta itelle Arttu ja Rauli on ollu syy näiden katsomiseen enkä ole minkään muun selostuksen kanssa ikinä jaksanut katsoa mitään fribakisoja kun taas näiden sankareiden jokainen video on katseltu moneen kertaan :(

    • @markush1122
      @markush1122 4 месяца назад +3

      DGF on tänä vuonna Prodigy Pro Tourin videosisällön päätuottaja ja haluavat siksi pyrkiä alan standardiin, eli seuraavan päivän julkaisuihin. Tämä vaatii heidän mukaansa sen, että selostajat ovat kisapaikalla mukana, ja Artulla ja Raulilla ei ole mahdollisuutta tähän. Siksi piti hankkia uudet selostajat.
      Sitä vähän tosin ihmettelen (tämä kysymys DGF:lle), miten esim. MDG Media pystyi hoitamaan Copenhagen Openin selostukset etänä (toinen selostaja Suomessa ja toinen oletettavasti Sveitsissä) ja siitä huolimatta saivat videot ulos seuraavan päivän aikana? Eikö tämä olisi ollut mahdollista myös Artulle ja Raulille (jos heiltä vain löytyy halua)?

    • @DiscGolfFinland
      @DiscGolfFinland  4 месяца назад +7

      Ollaan kokeiltu etänä PDPT Turku 2021. Se toimi, mutta selvästi huonommin. Sanoivat, etteivät enää halua sellaista. Asia kuitenkin kiikastaa siitä, että seuraavan viikon julkaisuaikataulu on se, johon he voivat sitoutua.

    • @markush1122
      @markush1122 4 месяца назад +7

      @@DiscGolfFinland Sepä se. Jos ei ajankohta (eli pe-su) sovi Artulle ja Raulille, niin eipä siinä mitään voi tehdä.

  • @manuisla7981
    @manuisla7981 4 месяца назад +60

    Muistetaan myös antaa uusille selostajille aikaa kehittyä ja hakea omaa tyyliään. Selostaminen on haastavaa työtä ja vaikka sen hoitaisi hyvin, Arttuun ja Rauliin tottuneet saattavat tuntea ensimmäistä kierrosvideota katsoessa negatiivisia fiiliksiä selostajista johtumattomista syistä.

    • @hydrogenhexafluoride
      @hydrogenhexafluoride 4 месяца назад +13

      Muistetaan myös, että katsojalla ei ole mitään velvollisuutta antaa sisällölle mahdollisuutta tai katsoa mitään mitä ei halua. Moni on täällä Artun ja Raulin takia ja se on ihan fine jos nyt ei enää halua jatkaa kanavan kanssa.

    • @manuisla7981
      @manuisla7981 4 месяца назад +5

      ​@@hydrogenhexafluorideEi tietenkään ole mitään velvollisuutta. Jos on näitä videoita katsellut pelkästään Artun ja Raulin takia, kanava on onneksi täynnä heidän vanhoja selostuksiaan, joihin voi palata.
      Itselleni hyvä selostus on kiva lisämauste, mutta ei se pääjuttu.

  • @TuukkaAronen
    @TuukkaAronen 4 месяца назад +49

    Ompa harmillinen tilanne, tämä uusien selostajien esittelyvideo ei antanut kummoista lupausta tulevasta.
    Lajin ulkopuolisena seuraajana nimenomaan tämä kanava on ollut mieluisin, vain ja ainoastaan selostajien ansiosta.
    Isot on saappaat uusilla täytettävänä, mutta toivottavasti onnistuu.

  • @KyykkyAnneli
    @KyykkyAnneli 4 месяца назад +37

    Raulin ja Artun pitäisi kyllä käydä sisäänheittämässä nämä tyypit. Arttu ja Randy vs. Niko ja Otto Vesalan montulla. Ihme jos ei ole jo toteutuksessa :D
    Tämäkin voisi pehmentää laskua niille, jotka esittävät kovinta muutosvastarintaa.

  • @leo-4142
    @leo-4142 4 месяца назад +67

    Ei oo totta. Rauli ja Arttu on suomen paras selostuskaksikko, niiden juttuja olen odottanut tässä jo pitkään. No toivottavasti uudet selostajat osaa asiat hyvin ja pitää sen tunnelman mitä tällä kanavalla on aina ollut.

  • @Pietrood
    @Pietrood 4 месяца назад +14

    Annetaan nyt pojille mahdollisuus enne kun tuomitaan😂. Kaikkea hyvää Arttu ja Rauli, älkää nyt kokonaan hävitkö eetteristä💔

  • @skybluediscgolf
    @skybluediscgolf 4 месяца назад +8

    Muutos on mahdollisuus! Täällä odotellaan jo innolla tulevia julkaisuja ja uusien selostajien antia. 😎

  • @LethalWalou
    @LethalWalou 4 месяца назад +7

    Ei kai muuta voi sanoa ku hyvää jatkoa vaan. Toivotaan että Arttu ja Rauli tekee edes cameoita kanavalle, tai laittavat pystyyn jotain omaa satunnaista. Niiden kahden takia tänne itekin tulin muiden kanavien sijaan.

  • @anza38
    @anza38 4 месяца назад +79

    mä en tiiä pystyykö näitä enää katsoa ilman Artun ja randyn selostusta😢

    • @JakeLe82
      @JakeLe82 4 месяца назад +10

      Joo se on laitettava tilaus pois.😢

  • @t1n4ukk02
    @t1n4ukk02 4 месяца назад +27

    Itse olen katsonut dgf'ää ennen kaikkea tuotannon laadun (kameratyö, editit ym.) takia. Selostuksesta on mielestäni viime vuosina puuttunut jokin, ehkä intohimo tekemiseen? ihan kelpo selostus toki, muttei mitenkään korvaamaton. Näin ollen ehdottomasti innolla odotan uutta selostusta ja asiantuntevaa kommentointia!

    • @eekkuviz
      @eekkuviz 4 месяца назад +2

      Tämä☝️💯

    • @kengame8827
      @kengame8827 4 месяца назад +2

      Iso tämä

  • @kissakala12
    @kissakala12 4 месяца назад +6

    Raulin ja Artun muistoa kunnioittaen👑 tsemippiä pojille, teillä on aikamoiset saappaat täytettävänä💪🏼

  • @ErnoAlias
    @ErnoAlias 4 месяца назад +8

    Tsemppiä uusille selostajille 👍

  • @MrLuuska
    @MrLuuska 4 месяца назад +3

    Toivottavasti Arttu ja Rauli jatkavat muun sisällön parissa kanavalla. Uudet selostajat vaan sisään rennolla otteella niin hyvä tulee. Tervetuloa Niko ja Otto!

  • @julle638
    @julle638 4 месяца назад +25

    Arttu ja Rauli legendat

  • @telia5g222
    @telia5g222 4 месяца назад +4

    Hei aprilli meni jo😂

  • @Niko-jq9wj
    @Niko-jq9wj 4 месяца назад +21

    Nyt oli iso pettymys. Itsekkin nimenomaan selostajien takia katsonut täältä videoita.

  • @jarkkokokkinen5775
    @jarkkokokkinen5775 4 месяца назад +4

    Arttu ja rauli takas

  • @xSeoz
    @xSeoz 4 месяца назад +17

    Ei ei ja ei…

  • @kimmitube
    @kimmitube 4 месяца назад +11

    R.I.P DGF

    • @hydrogenhexafluoride
      @hydrogenhexafluoride 4 месяца назад +6

      Jep isosti tämä. Itse ainakin kiitän ja kumarran tässä vaiheessa. Tulen ehkä katselemaan vanhoja videoita muistellen :(

  • @mikkirousi_dg
    @mikkirousi_dg 4 месяца назад +3

    Hyvä äijjät!

  • @eetsa_5
    @eetsa_5 4 месяца назад +1

    Vrm kestää hetki uusilla selostajilla oppia "talon tavoille" mutta eiköhän me saada tälle kaudelle kummiksin laatu viihdettä.

  • @Sorjonen69
    @Sorjonen69 4 месяца назад +1

    where is Rauli rändi savela ja arttu?

    • @Sorjonen69
      @Sorjonen69 4 месяца назад +1

      ja tarkottaako tää sitä että raulin iskä vitsejä ei kuulla enää?

  • @eekkuviz
    @eekkuviz 4 месяца назад +6

    Muutos aina alkuun järkyttää... Tämä kuitenkin positiivinen sellainen. Hyvä että laatuun halutaan panostaa niin pysyy itekin jatkos ajan tasalla🔥Tsempit❤️

    • @Seeppo
      @Seeppo 4 месяца назад +1

      Mihin laatuun, ei viellä yhtään selostusta tullut ulos???

    • @eekkuviz
      @eekkuviz 4 месяца назад

      ​@@SeeppoNiin, uuteen on vaikea tottua heti, mutta eiköhän nääki selostajat tule hoitaa hommansa hyvin ja jos kuvanlaatuki pysyy samana, mikä tärkeintä, niin en nää tässä muuta kun positiivista🙏toi on mulle hyvän laadun tavoittelemista, et tosiaan pyrkivät tuottamaan videot _jatkossa_ nopeemmin ulos, ettei esim. itsellä kärsi pelien seuraaminen mm. spoilerit peleistä muualta mitä ennen käyny. Mut voidaan olla erimieltä. ❤

    • @eekkuviz
      @eekkuviz 4 месяца назад +2

      Must iso parannus ja laadun tavoitteluu se et ottavat tavoitteeksi nopeamman videoiden ulostulon 🙏 Ite saan siis jatkossakin hyvää videoo pelaajien pelistä katottavaks (tärkein) ja järkevää selostusta siihen päälle, mihin nyt luotan että nämä uudetkin selostajat pystyvät ihan hyvin🙏 Kiitos siis heille tästä. Ei tarvii jatkossa pelkää spoilereita nii paljoo ja odottaa montaa päivää.❤ Voidaan olla erimieltä ❤

  • @pate8787
    @pate8787 4 месяца назад +1

    Vihdoin

  • @Kenefatsi
    @Kenefatsi 4 месяца назад

    L

  • @tuksuu9172
    @tuksuu9172 4 месяца назад

    mitä kisoja tälle kanavalle kuvataan tänä kesänä

  • @awssi3419
    @awssi3419 4 месяца назад +8

    Sanat eivät riitä kuvaamaan pettymystä. Ymmärrettävä strategianmuutos siinä mielessä, että hype kisoista ehtii kadota kun videot tulevat vasta seuraavalla viikolla. Rauli ja Arttu olivat useimmille kuitenkin koko dgf:n kasvot ja syy miksi pro tour haluttiin katsoa juuri dgf:ltä. Tsempit uusille selostajille, odotukset ovat monilla epärealistisen korkeita. Toivottavasti seuraavina vuosina kuultaisiin taas heipä hei...

  • @sakripeltola4789
    @sakripeltola4789 4 месяца назад +5

    Eiiiii!!!! Tekis nii mieli rupee boikotoimaan tätä kanavaa😡😡😡

  • @rikuvaltanen
    @rikuvaltanen 4 месяца назад

    Kuka tuo toinen o

    • @loska-ari
      @loska-ari 4 месяца назад +2

      Niko Strömberg ja Otto Karpio, puttaamassa Penjami Pesonen

    • @tomahoks
      @tomahoks 4 месяца назад

      Oto ja Nikko🫣

  • @Jetset699
    @Jetset699 4 месяца назад +9

    Harmi juttu, nyt täytyy sitten katsella jo moneen kertaan katsottuja vanhoja videoita että pääsee kuulemaan Artun ja Raulin hyviä juttuja.

  • @suunkostuttaja6196
    @suunkostuttaja6196 4 месяца назад +5

    Toivottavasti viimeisetkin patreon tilaajat lopettavat nyt tilaamisen 👍🏻 Vittuun vaan koko kanava, suomen hömppäkisoissa ei ole mitään väliä tuleeko kierros päivän vai kahden jälkeen, tuntuu että tässä on jotain hampaan kolossa arttua ja raulia vastaan

  • @eemeliS
    @eemeliS 4 месяца назад

    Asiallinen intro, auttaa rikkomaan jään!

  • @equaldo
    @equaldo 4 месяца назад +7

    Mielestäni vähentyvät patreon tilaajat kertovat päätösten todellisen arvon. Ensinnäkin alan standardit on jonkun markkinointi insinöörin keksimä juttu. Yleisesti katsojat haluavat parempaa laatua vs tuotannon nopeus. Toiseksi se että TE pääsette helpolla ja tienaatte saman verran rahaa pienemmästä työ määrästä ei takaa laatua. Päinvastoin. Ensin vaihtu dronet ja sitten selostajat. Seuraavaksi 4k->1080p ja sekin tehdään teidän katsojien parhaaksi vaikkakin vaikuttaa siltä että nämä päätökset ei selvästikkään ole tehty katsojien parhautta ajatellen. Mielummin annan patreon rahani jonnekkin muualle. Ilmaisena kelpaa.

    • @DiscGolfFinland
      @DiscGolfFinland  4 месяца назад +20

      Nää kyllä täytyy ampua alas. Näissä töissä ei kukaan pääse helpolla. Sen vuoksi sinäkin lopetit DGF-kierrosmateriaalin leikkaamisen. Dronepilotti vaihtui siksi, koska sinä lopetit sen työn ja syyksi kerroit, että oli liian rankkaa. Patroneista lähdit silloin vuosi sitten, etkä nyt, kuten viestistäsi voisi päätellä. Päätöksen todellisen arvon kertoo se, miltä kanava näyttää vuoden parin päästä. 4K:sta FullHD:yyn siirtyminen kuulostaa jo rienaamiselta, älä kehtaa. Kiitos kuitenkin työpanoksestasi vuosien varrella ja moikataan, kun tavataan. Olisi mukava muistella vanhoja ja saada kuulumisia.

    • @ikiteekkariri
      @ikiteekkariri 4 месяца назад +6

      Kyllä jälkilähetyksissä ennekaikkea tuotannon nopeus on tärkeää, että asiasta kiinnostuneet voivat elää uutispimennossa videon ulostuloon asti. Viisi vuotta sitten tämä ei ollut ongelma, mutta nykyisin friballa on jo niin paljon näkyvyyttä että uutispimennossa taiteilu vaatii todellista panostusta. Yksi päivä on ihan maksimi tässä tapauksessa. Mielestäni alan yleisessa standardissa voisi ottaa jo seuraavan askeleen, jossa jälkilähetys tulisi samana iltana. Lähettämällä videokuvaa reaaliajassa pilveen, voisi editoinnin aloittaa jo kierroksen aikana ja myös etuysin selostaminen voisi alkaa ennenkuin videokortti on edes maalissa. Teoriassa varmasti mahdollista, mutta toki tämän kokoisella tuotannolla ei välttämättä taloudellisessa mielessä vielä kannattavaa? Olisi hauska jossain erikoistapauksissa (esim sm-finaali tms) nähdä kokeilu, että miten tämä onnistuisi.

  • @perakaralahti3993
    @perakaralahti3993 4 месяца назад +1

    Toivotaan ettei oo iha kuraa selostus.. ei kukaa jaksa kattoo rundeja jos selostus o jotain iha kuraa! Tsemppiä👍