Ilun Handu Duunaa, 9. jakso; Vaikeiden asioiden jakso
HTML-код
- Опубликовано: 7 фев 2025
- Tässä jaksossa leikitään koko jakso Ilun Päivän Poleemista. Ilu nimittäin pompahtelee sekavasti käsitöiden sukupuolittuneisuuden vaikeassa maastossa. Jakson nimenä piti olla "Sukupuolijakso"; mutta Ilu hylkäsi nimen kesken videon kuvaamisen ja nimesi sen uudelleen Vaikeiden asioiden jaksoksi. Koska asiat ovat.
Kiitos mielenkiintoisesta jaksosta!
Tämä käsitöiden jakautuminen sukupuolen mukaan on varmasti vahvasti perua entisajoista. Ajalta kun oli vahvasti naisten ja miesten työt. Mutta tuolloinkin on naisten käsitöihin vaikuttanut paljon se, että naiset hoitivat kotona lapset ja huolehtivat ruoanlaitosta yms. kotona tehtävistä asioista. Ne käsityöt on sitten ehkä olleet sellaisia kun sisällä on ollut mahdollista.. kirjonta, neulonta, kudonta, nypläys, ompelu.. Mutta mielenkiintoista on muuten se, että kankurit olivat aikoinaan miehiä. Silloin kankaat olivat arvokasta kauppatavaraa.
Onkohan kangaspuut sittenkin mitoitettu miesten mukaan? 🤔 Välillä ainakin tuntuu, että jalat saisi olla pidemmät ja leveämmästä käsien välistäkään ei olisi haittaa kun ylettäisi paremmin eikä tarvitsisi kutoessa niin paljon kurotella puolelta toiselle. 😊 Toisaalta polkusten sitomiseen ei ole tilaa kunnolla naisillekaan. 😃
On ihanaa, että nykyään kuka vaan saa ja voi käsitöiden (tai minkä vain alan) suhteen harrastaa ja harjoittaa ammattia materiaalista ja tekniikasta riippumatta, oman kiinnostuksen mukaan. Muutokset vaan vie valitettavasti aikaa ja asioita mielletään vanhojen tottumusten mukaan.
Ehkä tulee vielä kokonaan uusi sukupolvi, jolle ei ole neulovassa miehessä ihmettä!
Meidän perheessämme on nämä asiat vähän päälaellaan. Mies on tykännyt aina ruuanlaitosta ja hän tekee meillä aina ruuat, ja se sopii mulle oikein hyvin. Hän on käynyt toistakymmentä vuotta kansalaisopiston miesten kokkikursseilla siksi, kun tykkää ruuanlaitosta ja haluaa oppia uutta. Neuloa hän ei osaa eikä kuulemma halua oppiakaan. Lapsenlapsemme, nyt 24-vuotias nuori nainen opiskeli ammattikoulussa autonasentajaksi. Hän on tykännyt aina autoista. Hän on ollut varaosamyyjänä ja ajanut taksia jne. Nyt hän haluaa oppia neulomaan ja mummihan mielellään häntä opettaa. :) Onhan se pitkälti - naisten työt ja miesten työt - ihan fyysisistä ominaisuuksistakin kiinni. Itse olen pieni, 154-senttinen tappi ja mieheni on raamikas 181-senttinen mies. Minä en jaksa omakotitalossamme tehdä kaikkia niitä hommia mitä mieheni tekee. Tarvitsen monessa asiassa fyysistä apua. Muuten kotitöitä, pyykkihuoltoa ja siivoamista ym. tekee meillä kumpi ehtii. Tiedän kyllä muutamia tapauksia, että kun vaimo on kuollut tai on erottu, niin mies on ihan kädetön esim. ruuanlaiton kanssa. Yhden tällaisen tapauksen mieheni sai houkuteltua mukaansa kokkikurssille ja nyt hän osaa jo laittaa ruokaakin. :D
Asioissa on puolia.... silti joskus juuri vaikka autonasentajanainen yhä yllättää :)
Ruohonleikkuri oli paras😂🤩👏 mielenkiintosta pohdintaa!
Pitää vähän yrittää aina yllättää :)
@@ilunhanduduunaa3276 onnistuit🤩
Mun mielestä tyttö/poika asettelu on ihan keskiajalta ja sieltä syvältä. Olen nainen, olen äiti, ompelin "rättikässässä" yhden anorakin, jonka poltin koulun jälkeen koska yök. Siirryin tekniseen ja olin peruskoulun loppuun saakka poikien seassa sorsittavana, mutta ylpeästi erilainen. Ammatikseni tuli maatalouskoneasentaja, ja tuo poikien kanssa opiskelu oli jo tuttua, eikä häirinnyt opiskeluani sillä olinhan päättänyt alkaa koneasentajaksi. Aloin odottamaan esikoistani ja käsityöt nousivat taas ajankohtaisekseksi, hyvin sujui koneet, maatalous, metsähommat, ompelu, neulonta jne. Olen neljän lapsen äiti, konehommat luonnistuu, käsityöt luonnistuu ja kaikki luonnistuu. En ole itse koskaan pitänyt erilaisia töitä vain miesten tai naisten töinä, ja olenkin omille lapsilleni opettanut että: "pystyt ihan mihin itse haluat". Minun mielestäni voitais tulla jo pois keskiajalta ja ottaa ihminen ihmisenä ;) Tällä hetkellä olen pyörätuolissani neulova kasvivärjäri, mutta en pelkää tyhjentää esim tukkeutunutta lavuaarinputkea ;)
Ah, ihana kommentti! Juuri näin!
Usein tuntuu siltä, että kun huomataan joku ongelma tai pulma, niin lähtökohtaisesti todetaan että peruskoulu voi sen ratkaista. Niin kävi käsityöllekin. Itse en opeta käsitöitä, mutta vierestä seuranneena voin kertoa, että kun viikkotuntimäärä putosi ja samalla sisällöt kaikille tuplaantui, niin yhtälö voi monessa kohtaa johtaa siihen askartelupaskarteluun, kun missään tekniikassa ei päästä niin syvälle, että voisi saada jotain hyvää ja konkreettista aikaiseksi. En väitä että tuotoksen pitäisikään olla sen kummemmin arvioinnin kohteena, mutta kyllä se motivaatiota syö jos ei saa käyttökelpoista esinettä aikaiseksi. Tasa-arvo on todella monella koululla lisääntynyt nyt niin, että kumpikaan käsityö ei enää kiinnosta ketään. Ja tulevien opettajien ammatitaidosta olen huolissani, jos viiteen vuoteen pitääkin opiskella kaikki käsityön tekniikat.
Tuossa on varmaan iso totuus! Kaikkien taito- ja taideaineitten osuus on niin pieni, tuntimäärä surkea, että kukaan ei enää tosiaan opi oikein mitään ja koko idea katoaa. Musiikinopetusta pitkään seurattuani totean sen ainakin menneen. Käsityössä olis tosiaan hyvä, jos olisi aikaa oppia edes joku asia.
Kiitos jälleen mielenkiintoisesta jaksosta! Monta ajatusta tuli mieleen, muistankohan enää kaikkia.. Olisiko nämä miesten/naistentyöden jako perua entisajoista. Miehet oli tienaamassa elantoa, naiset kasvattivat lapset, hoitivat kodin ja vaatetuksen.. Asiat muuttuu todella hitaasti, eihän ole pitkä aika siitäkään kun nainen ei voinut toimia esim. pappina, varmaan vieläkin löytyy ihmisiä jotka ei naissukupuolista pappia hyväksy. Mikä tekisi papinvirasta vain miehille sopivaksi? Papin työ ei kumminkaan ole kovin fyysisesti raskasta. Kun taas esim. hoitajan työ on, miksi on niin vähän miespuolisia hoitajia. Luulen että yksi syy on palkka... Minun edes mennyt pappani ompeli hänen äitinsä vanhalla ompelukoneella tossuja. Itsekin silloin lapsena ihmettelin tätä mutta olin todella ylpeä papasta ja saamistani tossuista.
Lapsena itse en ollut kiinnostunut pehmeistä materiaaleista, en erityisemmin tykännyt tekstiilityöstä. Kun taas tekninentyö, puukäsityö kiinnosti. Ihmettelin äidin isän äidin ompelukonetta, siinä ei ollut sähköä ja silti se ompeli, enemmänkin olin kiinnostunut sen toiminnasta kuin se että sillä voi ommella. Rakastin ollan toisen pappani verstaalla jossa hän teki veneitä. Sain höylätä puuta ja laittaa puristimia paikoilleen. Ah, sitä puun tuoksua! Ja koska olin tyttö, puukkoa pappa ei voinut käteeni antaa vaikka saman ikäinen serkkupoikani vuoleskeli vieressä. Mummo sen puukon kumminkin antoi.
Todella ajatuksia herättävä jakso, kiitos siitä. Mun ajatukset nyt karkasi jonnekin, enkä kerennyt napata kaikesta kiinni. Ehkä vielä joskus on maailma jossa ei erotella ihmisiä sukupuolen tm. perusteella, mutta luulen että siihen menee vielä pitkä aika...
Lähinnä minusta on tärkeää, että näitä asioita pyöritellään ja pohditaan, ehkä joskus tulee oivalluksia tai joku peräti muuttaa ajatteluaan, uskaltaa ehkä jotain sellaista, mitä ei ennen. Kiitos kanssapohdinnasta!
Apua... Toivoin viimeksi poleemista, mutta enpäs arvannut mitä saisin. Oon joutunut henkilökohtaisesti nyt hiukan yli 40 v äitinä miettimään tätä sukupuolen ja sen suomien mahdollisuuksien/haasteiden maailmaa, kun keskimmäinen lapseni, 12v tyttöni, näyttää useimpien vieraiden silmiin pojalta ja näin siis omasta tahdostaan. Siis näyttää. En usko, että hän kuitenkaan mieltää itseään pojaksi tai edes varsinaisesti tahtoisi olla poika. Hän pelaa jalkapalloa ja on siinä hyvä. Hän pelaa pelejä, pyöräilee, viettää aikaa kavereiden kanssa. Käsityöt eivät juurikaan kiinnosta häntä, sen enempää rätit kuin puutkaan. Juhliin laitetaan kauluspaita ja siistit farkut. On ollut äitinä hankalaa mieltää, miksi tiettyjä asioita sallitaan/oletetaan sukupuolesta riippuen ja hyvin nuoresta lähtien. Olen joutunut/saanut itsekin mahdollisuuden tuulettaa pölyttyneitä oletuksiani sukupuolesta tämän myötä. Voi kun ihmiset voisivat olla sitä mitä haluavat, tehdä mikä kiinnostaa, riippumatta ympäristön ja "perinteiden" vaatimuksista. Kiitos Ilu, todellakin vaikeiden asioiden jakso. Keep on going! 😘
Tämänhän oikeastaan pitäisi olla ”helppojen asioiden jakso”, koska pitäisi olla aivan helppoa olla aivan oma itsensä ja tehdä asioita, joita haluaa ja näyttää miltä haluaa. Mutta ei se aina ole. Käsitykset ja opitut mallit ja vielä ulkoinen paine kyllä pitävät huolen, ettei se helppoa ole! Uusi sukupolvi olkoon vapaampi!
Olipas ajatuksia herättävä jakso ja voisin kirjoittaa kommenttia vaikka kuinka pitkästi. Hirveen hyvä jakso siis.🤩 Olen reilu kolmekymppinen nais-ihminen ja nuorempana oli tosi vaikea edes sanoa ääneen, että neulon, saati neuloa julkisesti missään. Pelkäsin mummo/täti -leimaa. Annoin sukkia lahjaksi vähän nolostellen "nää nyt vaan on tämmöset". Edelleen ihan hölmö ajatus tulee joskus mieleen kun laitan kuvia instaan, jossa mulla paljon ei-neulovia kavereita ja tuttuja.. että kiinostaako nää kuvat ketään, onko noloo, tällaista puuhastelua. Noh, nykyään kyllä arvostan omaa osaamistani ja käsitöitäni ihan eri tavalla. Yks juttu mitä ihmettelen on se, että neuleohjeita on paljon vähemmän miehille. Siis miesten puseroita, sukkia, lapasia, mitä vaan. Toki ohjeita voi soveltaa, mutta ei kaikki osaa tai halua. Ehkä se vähän jopa kannustaisi ja innostaisi miehiä kokeilemaan neulomista/virkkaamista jos olisi enemmän tarjolla upeita neuleohjeita mies-ihmisille. Onko Ilu sun mies kokeillut neulomista tai tekeekö hän jotain muita käsityöhommeleita? Mun mies tekee ihan sika hienoja kalastus -perhoja ja se vasta vaatii tarkkuutta! 😊
Jaa! Oma mieheni on kyllä tosi näppärä käsistään. Ennen kuin alettiin heilastella, se opetteli neulomaan, ehkä tehdäkseen vaikutuksen? Pari vuotta sitten hän osti lankaa ja puikot, mutta jaksoi harjoitella ihan tosi vähän :D
Olipa mielenkiintoista! Eiköhän nuo käsityökalut ole peräisin siltä ajalta kun vaimot oli kotona ja miehet töissä. Miehet siis suunnittelivat työkalunsa sopivaksi. Minun mielestä on miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia. Nykyaikana voit olla tyttö vaikka toimit kuin poika. Vartalon muodotkin jo se kertovat. Että mennäänkö pian siihen että nimetkin sekoitetaan? No joo.. Mutta siis itse olen päätöissä metallikoneistamossa, hoidan isoa vesileikkuria, nostelen nosturilla satasesta tuhansiin painavia levyjä pöydälle. Ajan trukeilla, lastaan ja purkaan pääasiassa meidän firman kaikki rekkakuormat ja tarvittaessa sahaan tai koneistan työstökeskuksilla. Lisäksi teen ”naisen” työn eli olen sihteeri. Koskaan en ole itseäni sihteeriksi luokitellut. Käytän isoa lekaa, kumivasaraa ja porakoneita. Ja kädet on todellakin hajalla jos joudun tehdä sitä paljon. Taisi tuo painopisteasia selittää senkin asian... Mutta nautin ja tykkään siitä, että käsistä ja jaloista löytyy tarvittaessa sitä poweria. Kuitenkin nautin myös kevyistä ja pehmeistä käsitöistä, nytkin neuletyö sylissä. Ja myyn ihan ilomielin lankaa ihmisille, oli se sitten nainen tai mies, ihminen. Mies voi joskus tietää enemmän pehmeistä käsitöistä kuin itse, joten niitä ei voi nykyään kyseenalaistaa. Nuorempana asiat oli toisin, oli jakautuminen ja silloin olit erilainen kun teit toisin. Nykyään kukaan ei sitä enää edes huomaa (paitsi uusi rekkakuski, joka ei usko (kävelee ”läpi”) kun työmies viisaa minua purkamaan lasti🤣)
Juu tuo onkin muuten ärsyttävää, että josksus mies puhuu vain miehelle, vaikka nainen olisi se, jota asia koskee tai olisi se asiantuntija. Ärrrrhhhh!!!
Mielenkiintoinen aihe! Menee ehkä hieman asian viertä, mutta ehkä tällä pohdiskelen mikä on opettajien osuus tässä "rättikässä" / tekninen työ osuudessa. Olen opiskellut käsityönopettajaksi (nimenomaan tekstiilipuolen), ja saanut kuulla ihmisiltä mielenkiintoisia kertomuksia omista käsityönopettajista. Ja nimenomaan niistä "rättikässän" opettajista (hauska sinänsä etten muista kenenkään kertoneen niistä teknisen opettajista, liekö heissä samaa katkeraa kaikua) ja sellaisia kertomuksia, jotka saa aina vähän niskavillat pystyyn. Aika monella se opettaja on ollut se, joka on tuhonnut sen innostuksen. Tai se, että opettajalla on ollut opetussuunnitelman tai kokemuksen tai minkä ikinä takia vahva käsitys siitä, mitä voidaan tehdä. Olihan niitä itselläkin aika värikkäitä persoonia opettamassa: ensimmäinen oli vanhoillinen kuin mikä ja ensimmäinen ompelutyö oli tytöillä hameet ruutukankaasta (toim. huom. tämä siis 90-luvun puolivälissä). Yläasteella sattui taiteilija, joka sai kaiken näyttämään taiteelliselta - myös sen että hänen ohjeellaan paitaani tuli koko pitkä vetoketju eikä toivomani lyhyt... Mutta mun etu on ollut koulussa se, että olin innostunut ja kiinnostunut ja taitava. Ne, jotka eivät olleet, kokivat sen kaiken epätoivoisena yrityksenä. Tekniseen siirtyneitä tyttöjä ihailtiin, kuinka he uskalsivat tehdä jotain mitä muut eivät. Onneksi nykyään opetus on muuttunut, ja uskoakseni opiskelukaverini (joista vain muutama toimii käsityönopettajana) puhuvat enemmän käsitöiden hyvinvointipuolesta. Ja tosiaan sillä puheella niitä miesoletettujakin voisi saada enemmän pehmeiden materiaalien pariin. Luulen että lähtökohtaisesti miesoletetut innostuvat niistä kovista materiaaleista enemmän siksi, että niissä pääsee käsiksi koneisiin ja niissä on aina pieni vaaran tunne (Saa sen vaaran tunteen pehmeisiinkin materiaaleihin, nimimerkillä Meni virkkuukoukku jalan läpi :'D).
Muutosta on tässäkin asiassa ilmassa. Onneksi. Teen siis nuorisotyötä, ja neulon aika ahkerasti töissä, ja sitä kautta moni nuori - myös ne miesoletetut - ovat olleet kiinnostuneita aiheesta. Vielä mä nappaan jollekin leirille yleisen kaulahuivineuleen yhdessä tehtäväksi.
Kiitos tästä pyörittelystä! Ei kai kukaan oikein pääse eroon sukupolvestaan ja sen kantamasta painolastista. Mutta josko tää pikkuhiljaa tästä!?
Lukioikäisenä olin yhden kesän isällä sepänsällinä, ja hyvin jaksoin. Sällihän pitää monasti sitä raskaampaa vasaraa. Sinä kesänä kyllä haba kasvoi. Hienoja muistoja. ❤ Meidän ala-asteella 80-luvulla oli pakollisena sekä tuo mainitsemasi "rättikässä" että puutyöt, ja lisäksi sai valita jompaa kumpaa extrana. Kyllä osa tytöistä hakeutui puutöihin, mutta poikia en muista käsitöissä nähneeni. Oman tyttären kanssa viimeksi tänään juttelin taideaineista ja hän oli innoissaan menossa puutöihin syksyllä, vaikka kässäkin on mieluisaa.
Työvälineiden suhteen kysyntä varmasti määrittää tarjonnan vahvasti. Hain viime syksynä heijastavaa työtakkia työpaikkakäynneille, ja oli todella haastavaa löytää naisten mallia. Lopulta onnisti kuitenkin.
Terv. Reetta
Mutta kuinka olisi käynyt vuoskymmenten saatossa sen raskaan vasaran kanssa? Olisiko painopistettä muuttamalla voinut helpottaa työtä? Näistä on paljon asiaa tuossa mainitsemassani kirjassa!
@@ilunhanduduunaa3276 painopiste on siinä vasaran/lekan päässä, eikä sitä oikeastaan voi muuttaa tai tarvitsekaan muuttaa käyttäjän mukaan. Olihan niitä toki eri painoisia. Konevasarat hoitaa tänä päivänä melko paljon sitä sällin virkaa, ja näen että sukupuolella ei tässä ole oikeastaan väliä. Kävihän se sepän ammatti itselläkin mielessä, vaan toisin valitsin. 😁
@@rosarat1 Okei. Painavin piste ei kuitenkaan ole painopiste vaan työkaulun käytettävyyteen voi vaikuttaa merkittävästi suhteuttamalla esim. varren pituus käyttäjän pituuteen. Kuuntele tai lue tuosta kirjasta tuo työkalujen osuus, hirveän mielenkiintoista asiaa tosi arkisistakin kappaleista!
Aivan ihana tää sun podi 🥰 Mikä ton puseron ohjeen nimi olikaan, meni ohi 🤭
Tän kerran aiheeseen liittyen niin oma äiti on yksinhuoltaja joten siinä suhteessa on varmasti tullut nähtyä just että nainenkin voi tehä remppahommaa ja muuta mutta koulumaailma on sitten opettanut muuta. Ja toinen mikä itellä tuli eriarvoisuudesta mieleen kun olen itse vaihtanut koulua muutamankin kerran miten eri tasoista opetus voi olla. Esim just rättäkässässä kun 5lk vaihdoin koulua toisella paikkakunnalla alettiin siirtyy vähän vaativimpiin ompeluihin essun muodossa niin uudella paikkakunnalla ommeltiin vaatteita jo täyttähäkää 🙄 ompelu ei itellä muutenkaan koskaan ole ollut se ykkösjuttu. Mutta toivottavasti kaikki saisivat tulevaisuudessa tehdä sitä mitä itse haluavat 🤗🧡
Toivotaan, että asiat muuttuvat ja nimenomaan vapaampaan ja parempaan suuntaan. Ja pusero on Fjördur, jossa d taitaa olla sellainen islandilainen d, en muista oikeasti.
Olipas hyvä jakso, puhut asiaa. Itse teen ehkä turhan paljon ”naisten” töitä, mutta lapset on onneksi minua parempia ja osaavat vaikka korjata pyöränkumin ja purkaa ruohonleikkurin. Lankakauppiaana häiritsee miksi niihin harvoihin miesneulojiin suhtaudutaan vähän niinkuin nähtävyytenä?
Juu! Heti on paikallislehden etusivu myyty, jos mies neuloo! Miksi se onkin niin!
On aika jännä aihe. Itse olen saanut kasvatuksen jossa ei ole miesten ja naisten töitä. Isä esim. leipoi, lypsi lehmiä, kutoi mattoja ja ryijyjä sekä leikkasi äidille ryijynukat. Itse olen "joutunut" tekemään kaikki työt itse, koska jäin leskeksi enkä aina viitsi pyytää naapureilta tai jälkikasvulta apua. Viimeksi maalasin ulkoportaat uudelleen. Annetaan kaikkien tehdä mitä haluttaa eikä arvostella koko ajan heitä. Hyvää kesän jatkoa.
Nimenomaan! Kaikkien pitäisi voida sen enempää arvostelematta tehdä mitä hyvänsä töitä tai harrasteita! Ja upeaa, että on tuollainen esimerkki! Aika monet kyllä ovat saaneet kokea kovia tällä saralla, jos onkin ollut kiinnostunut "epäsopivasta" harrasteesta. Kiitos kommentista!
mä muuten olin 70-luvulla poikien kässässä eli puukässässä, meidän luokalta oli kaks tyttöö valinnut näin....mutta neulonta tuli sit intohimoksi kuitenkin myöhemmin
Luin itsekin alkukesästä nuo Näkymättömät naiset ja se herätti todella paljon ajatuksia, mm siitä miten asioita suunnitellaan lähtökohtaisesti (valkoiselle) miehelle mutta aivan erityisesti se herätti pohdintaa siitä millaista vallankäyttöä erilaisten asioiden tekemisen arvoon liittyy. Toivotaan että tulevaisuudessa kaikki osaaminen, tekeminen, ammattitaito ja -ylpeys saavat ansaitsemaansa arvostusta, huolimatta tekijän sukupuolesta.
DITTO! Erittäin hyvin muotoiltu. Kiitos! 💪🏻
Jep, vaikea ja monipuolinen aihe. Eiköhän se sieltä perinteistä tule nämä erilaiset työnjaot. Naiset teki mihin heillä oli mahdollisuus, eli kutoa sukkia sisällä lapsia paimentaen. Miehet eivät sisällä mahtueet veneitään veistelemään niin olivat ulkosalla. Perinteitä on hidasta muuttaa, aina on joku joka haraa vastaan. Täytyykö tehtävien asioiden tekijää edes vaihtaa ellei joku sitä itse halua. Saakoon naiset tehdä naisten töitä ja miehet miesten töitä mutta sallittakoon myös päinvastaiset työt ja tekijät.
Ehkä osa tyttö ja poika asioista on sisäänrakennettuina lajimuistissa niin että ihan automaattisesti toimitaan tyttönä tai poikana. Kestää aikansa ennenkuin tämäkään asia muuttuu, ja tarviiko muuttuakaan.
Mä luulen, että sepät on aina tehneet omat työkalunsa itse omilla mitoillaan, siis oppipoikana ollessaan. Ei niitä vehkeitä K-Raudasta ostettu muinoin ja tuskin nykyäänkään.
Kuinkahan paljon nuorisoon vaikuttavat perinteiset käsitykset miesten ja naisten ammateista, vaikka niitä ei olisi lähipiirissä mitenkään korostettukaan? Tai jos olisi? Siis omaa ammattiaan valitessaan? Kiitos pyörittelystä!
@@ilunhanduduunaa3276 Niinpä, mehän ei tiedetä mitä kaikkea tietoa aivoissa on muistissa perintönä, siis ilman että sitä on sinne nyt tämän ihmisen eläessa tallentunut. Sukupuolineutraalisti kasvatettu lapsi usein tarttuu perinteisen sukupuolensa esineisiin ja asioihin.
Hei, en ymmärrä miksi nykyisin niin paljon puhutaan ettei pitäisi olla sukupuolieroja, mutta kun niitä on. On mies ja on nainen, nainen ei fysiikan takia pysty tekemään kaikkia samoja kuin miehet esim. Palomiehet, moni nainen haluaisi, mutta ei se vaan onnistu kaikilta, muutamilta harvoilta kyllä. Palomiehet menevät kaksi yhdessä ja toisen on jaksettava kantaa toinen pois palosta yms. Työkalut ovat painavia, koska niillä murretaan ovia, auton, katon peltejä. Naisille sopiville työkaluilla ei sitä tehdä. On myös naisia palomiehinä tai pelastajana kumpaa nimeä sitten haluaakin käyttää, eli kyllä sitäkin työtä nainen voi tehdä jos on tarpeeksi vahva. Itse olen nainen, ajan autolla päivittäin, olen ajanut bobcatilla, korjannut päältä ajettavan ruhonleikkuukoneen, käyttänyt raivausahaa ja moottorisahaa yms silti en pidä itseäni miehen veroisena fysiikan takia, olen nainen. Hyväksyn ihmiset sellaisena kuin he haluavat olla, myös heidät jotka haluavat olla muuta. En vaan ymmärrä tätä että kaikki pitäisi olla sukupuolineutraalia, meitä on kuitenkin aina miehiä naisia ja ihan mitä vaan. Hyväksytään kaikki sellaisina kuin haluavat olla. Kuitenkin on paljon asioita mitä miehet eivät voi tehdä esim odotus ja synnytys, myös paljon mitä naiset eivät voi tehdä. On paljon asioita mitä kummatkin voi tehdä ja niissä toivoisin tasa-arvoa esim palkat.
Entäpä, jos oikeilla välineillä kaikki voisivat tehdä kaikkea? Jos olemme vain niin vangittuja ajatukseen siitä, että ei vaan voi? (Paitsi ehkä tuo synnytys).
Tämä oli tärkeä jakso, jossa oli paljon ajalteltavaa sekä käsityöalan että muidenkin harrasteiden ja toiminteiden kannalta. Hirmuisen monet asiat, esimerkiksi liikuntalajit, ovat edelleen voimakkaasti sukupuolittuneita ja tuntumani mukaan miehille tuntuu olevan vaikeampaa tulla ns. naisten tontille kuin toisin päin. Olen naimisissa miehen kanssa, joka on mieheksi poikkeuksellisen hoikka, harrastaa joogaa, neuloo ja pitää värikkäistä vaatteista. Hänellä on onneksi hyvä itsetunto, sillä etenkin toiset miehet kokevat hänet helposti uhkaksi ja sortuvat etenkin hieman alkoholia nauttineina homotteluun. Onneksi ei läheskään kaikki, mutta ihan riittävän moni siltikin. Viime kesän neulefestareilla useampikin toimittaja halusi haastatella häntä, koska mies neulefestareilla oli kuriositeetti. Tämä kaikki kertoo siitä, mistä tuossa jo puhuitkin, että asioita sukupuolitetaan meille jo hyvin varhaisesta lähtien ja ihmisiä on ainakin vielä 1990-luvun koulumaailmassa ohjattu vahvasti harrasteisiin ja valintoihin sukupuolen perusteella. Onneksi maailma muuttuu ja uskon ja toivon, että uudet sukupolvet ovat vanhempiaan viisaampia ja asiat ovat joskus vain asioita ilman sukupuolimääritteitä. Jotain on sentään mennyt oikein, sillä nykyään esimerkiksi ruoanlaitto on muuttunut neutraaliksi asiaksi. 1940-luvulla syntynyt isäni ei näet osaa laittaa ruokaa, koska se on aina ollut "naisten hommaa."
Kyllä me varmaan parempaan suuntaan koko ajan mennään, mutta ei tämä maailma valmis ole. Tarvitaan juuri sun miestä ja muita samanlaisia rohkeita oman tiensä kulkijoita, kaikkiin suuntiin rajoja ylittäviä ihmisiä. Paukautetaan rumpua aina kun mahdollista!
Huh, olipa taas poleeminen. Tuhat asiaa tuli mieleen. Olen kaikenlaisen taas-arvon kannalla, mutta en ymmärrä miksi ei saa olla tyttöjä ja poikia, miehiä ja naisia, siis käyttää noita sanoja. Radiossakin haastateltava käytti sanoja sukupuolioletettu mies/nainen. No meni ohi aiheen. Ehkä nämä käsityöt kin muuttuu pikkuhiljaa. Minun lapsuudessa miehet eivät tehneet ruokaa tai hoitaneet lapsia niinkuin nykyään. Tuli vielä mieleen onko Suomessa yhtään miespuolista neulesuunnittelijaa?
Suomessa ei taida olla miessuunnittelijoita - vielä! Ulkomailla sitten on ja ovatkin heti valtavan suosittuja!
Suomessa on yksi neulesuunnittelija, toki tekee vain lankamerkkien takana ja nimi löytyy silloin tällöin käsityölehdistä. Ja on meidän paikkakunnalta
Mielenkiintoista!!
Ilun Handu Duunaa ja on ihan käsittämätön tekemään pitsejä...
Minä olisin sitä mieltä, että ei enää käsitöiden tekemistä mielletä ainoastaan tätien harrastukseksi. Paitsi keski-iän ylittäneet, ei käsitöitä tekevät saattavat olla ajastaan jäljessä ja luulla että vain marttakerholaiset tekee käsitöitä. No sanonta marttakerholainenkin luo omanlaisen kuvan ihmisestä. Sen olen kyllä kokenut että tällaista "täti-ikäistä" käsityön harrastajaa saattaa jotkut nuoremmat käsityön tekijät karttaa, no ei se haittaa. Mutta tähän ennakkoluuloihin tai ennakko ajatuksiin liittäisinkin myös sellaisen puolen, kun värit. Miksi aika yleisesti ollaan sitä mieltä, että värikkäitä neuleita tai vaatteita ei voi käyttää syksyllä ja talvella vaan vain keväällä ja kesällä? Itse rakastan värejä ja ne tuo hyvän mielen itselleni, siispä pukeudun värikkäästi useimmiten vuoden ajasta riippumatta. Erilaisuus kunniaan :)
Kiitos taas jaksosta ja pohdinnasta. Ihanat värit muuten sun tulevassa kaarokepaidassa, pinkki (olihan se pinkki, tai jotain sinne päin) sopii tosi hyvin vihreän kanssa
Joo purppurainen pinkki ja vihreä. Saa nähdä, kuinka lopulta erottuvat! Ja kiitos tästä kommentista, ajatusten pyörittelyä!
Oikein hyvä poleeminen, aihe ansaitsee todellakin emä pyörityksen! Kunpa ihmiset saisivat toimia oman ominaislaatunsa mukaan ja kokeilla estoitta kaikkea mikä kiinnostaa ja löytää sen oman juttunsa kokoon, näköön tahi sukupuoleen katsomatta, siis lokeroitumatta. Onneksi kaikki muuttuu. Itse olen ollut aina kallellaan pehmeisiin materiaaleihin ja tykännyt varsinkin neuloa. Muistan, kuinka lukiossa (80-luku) joittenkin opettajien tunneilla ei saanut neuloa, jotkut tyytyivät vinoilemaan, että pitäisikö poikienkin saada tuoda höyläpenkit tänne. Ehkäpä kotoa jo kasvattajien asenteilla on merkitystä. Isoäitini opetti 6 poikaansa leipomaan ja ompelemaan siinä missä pari tytärtäänkin. Itse en edes ole ajatellut asiaa sen kummemmin. Tyttäreni ei perustanut tekstiilikäsitöistä ja siinä kun itkun kanssa yhdessä tuherrettiin ja neulottiin kasaan läksylapasia, niin 5 v juniori oppi neulomaan. Poikani neuloo edelleen menemään, tytär tykkää rempata autoa ja sen sellaista. Ammatinvalinnassa menivät myös epätyypillisille urille noin yleisesti katsoen. Vävykokelas on opetellut omepelemaan, koska se häneltä luontuu ja kiinnostaa enemmän, vaikka keskiaikaharrastus on yhteinen. Jotenkin tuntuu, että tytöille sallitaan ja hyväksytään helpommin totuttujen sukupuolirajojen ylitykset kuin pojille... mene tiedä sitten. Mutta ei maailma vielä valmis ole, ja omia ajatuksia joutuu jatkuvasti tarkistamaan ja ennakkoluuloihinsa törmäämään. Luin sen kolumnin myös ja osui ja upposi. Uskon, että meidän nuoret tulee muuttamaan kaiken paremmaksi.
Kyllä. Omien nuorisolaisten jutut ovat niin paljon vapaampia kuin omamme aikoinaan. Vapaampia lokeroista ja menneistä lasteista. Ehkä mekin osataan tehdä jotain oikein, kun meidän sukupolvemme yrittää olla istuttamatta sukupuolisidonnaisuutta vesoihimme. Ainakin osa saa nauttia ennakko-odotuksettomuudesta, ehkä? Vaikka tiukassa ovat, ajatukset vielä!
Mä olen kans kasvanut tasavertaisuuteen yleensäkin. Koskaan en ole pokkuroinut ketään, edes pomoja. Pankille mulla ei ole velkaa, niin ei tarvii pokkuroida sinnekään. Yhtä auktoriteettia arvostan, ja se on lääkäri. Silti hekin ovat ihmisiä enkä pokkuroi. Mutta joku ylempi on oltava. Se johtuu taas siitä, että lääkärit ovat kuunnelleet ja arvostaneet minua potilaana tasavertaisesti. Kiitos! Miehiä ja naisia on ja kaikkee muutakin, mutta olen samaa mieltä että kaikki saavat vain olla mitä on eli oma itsensä. Tämä on hyvä aihe keskustella, enkä millään malttaisi lopettaa kirjoittamistakaan. Niin paljon kun inhoan lokeroimista, sitäkin vieläkin on ja tapahtuu.
Kirjoita vaan, niin paljon kuin näppis kestää! Tää on tärkeä aihe eikä siitä koskaan liikaa puhuta!
Juu minunkin mielestäni miehetkin tarttis jotain mukavaa harrastusta, vaikka virkkaus tai neulominen, niin meillä kaikilla olis harrastus sohvan nurkkaan. Suhteellisen siistiäkin ovat käsityöt, niinku vähemmän tulee roskaa ku esim. Vuolemisesta tai vasaralla hakkaamisesta. Joskus vaarin aikoina vuoltiin pirtissä ja iskä veisti voiveitsiä eteisessä. Sekin taito pitäisi nostaa kunniaan vaikka kenen tekemänä. Soppakauhat ja paistinlastat, kuka niitä osaa vielä käsin tehdä? Minäkin olen täti ja ylpeä siitä ansaitusta tittelistä. Neulon ja virkkaan, mutta puhun kuin vanha ämmä puhuu... enkä ole tyttö, enää. Vaan oma itseni tekniikasta yhä kiinnostunut ihminen. Onneksi kiinnostus ei lopu, vaikka ammattitaito on hiipunut.
Kyllä saa kukin tehdä aivan mitä tahtoo! Vaan käykö liian usein niin, että ei ymmärrä tahtoa, jos tahtomisen kohde on perinteisesti ”miesten juttu” tai ”naisten puuha”?
Mielenkiintoisia teemoja. Jäin miettimään, että en kokenut, että tekstiilityöt olisi ollut vähemmän hieno käsityö kuin tekninen työ. Jäin kovin miettimään, minkälaisia naisen malleja oli ympärillä ja miten he itse arvosti tekemisiään oli he virkanaisia tai emäntiä ja miehet arvostivat heitä myös.
Kyllä, arvostuskysymykset tulevat myös tähän voimakkaasti.
Räätälit ja suutarit olivat ennen miehiä.
Totinen tosi!
On se vähän vaikeaa olla ajatteleva ihminen. Itse olen ikäni karttanut lokeroita ja mut on kasvatettu siihen, että nainen pystyy kaikkeen siihen mihin mieskin. Itse jäin pohtimaan, miksi en saa rintarottingilla mainostaa naisellista käsityöharrastustani? Tai siis saan - etenkin kun olen jo ihan täti-iässä, mutta miksi se leimaa minut hömpäksi? Vai leimaako? Vai onko hömppä- leima vain omaa ennakkoluuloani?? Miksi naisen pitäisi olla ns sukupuoleton ollakseen fiksu ja vakavasti otettava?? Vai pitääkö?? Eli ei vastauksia vaikeaan asiaan, vaan lisää kysymyksiä. Aivot nyrjähtää, joten jatkan neulomista. Se miksi minä neulon enkä tao johtuu myös siitä, että tämä neulominen onnistuu kotisohvalla vähän helpommin. 😊 Ja siis onko ja miksi neulominen naisellinen / tätien harrastus??
Sullahan on ihan samat kysymykset kuin mullakin! Vastaukset tosin on paljon vaikeampia.... enkä yritäkään vastata, kuhan kyselen!
Kyllä pää menee pyörälle, kun tätä päivän poleemista miettii. On mennyt niistä aikaisemmistakin. Omassa taustassa on ollut yritystä rikkoa raja-aitoja ja monesti vastassa on erilaisia asenteita. Mistäköhän nekin meidän päihin tulevat? Asenteet? Tytöt eivät pelaa jalkapalloa, no ei ainakaan jääkiekkoa!? Tai ei tytöt ole autonasentajia!? Ihan olen itse kokeillut, kyllä voi 😃. En uskonut, vaikka kuinka sanottiin. Kun pitkään elelee itsenäisesti ja tottuu hoitamaan itse erinäiset remppahommat, niin saattaa seurustelukumppanikin tokaista, että ”mihin sä miestä tarvitset?” Siinäpä kysymys... Ihan itse olen myös valinnut ”rättikässän”, opiskellut kudontaa ja mieluiten vietän vapaa-aikaani neuloen.
NIin, onko sen miehen ainoa tehtävä taloudessa tehdä "miesten töitä", voisiko se vaikka silittää, mankeloida ja pestä pyykkiä. Noh, eiköhän kullekin löydy se luonteva ja mieluisa työ, mutta josko ei ole tullut koskaan ajatelleeksikaan, että tykkäisi enemmän huoltomieshommista (huoltonainen siis!), koska ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, että niin saisi ja voisi olla! Kiitos pyörittelystä :)