Hyvä video 👍 On tuota huuhdottavaa kultaa vielä etelänpänäkin. Vielä pitää vain odotella että pääsee huudonta hommiin kun on niin kylymä että vesi jäätyy ränniin ja vaskooliin. 🥶
Mukavan oloista touhua. Ite hain etsintälupaa huuhdontakullalle tulevalle kesälle pohjoiseen. Näyttäisi kaivosrekisterin mukaan kaivosyhtöllä olevan etsintäĺupa myös yksityisten mailla. On tullut käytyä tammukkaa onkimassa kyseisellä paikalla joskus aikoinaan. Harmi vain, että mahdollisesti tuhoutuu kyseinen paikka, mikäli kaivostoiminta aukeaa.
Ei se niin sanottua ole, että se tuhoutuu jos ne joskus edes saisi ne Kaivokset kuntoon ne vesiasiansa niinkuin pitää. Mutta joo onhan se vähän sellaista.
Xrf pistooli pitäs olla aina takataskussa. Vois saaha mielenkiintoisia löytöjä sillä eri paikoista. Hinta ja koulutus rajoittaa käyttäjä kuntaa paljon. En tiiä millä hintaa niitä saa vuokrata.
Pitäisikö tuosta etsimestä suodattaa kaikki rauta? Pinpointteri ottaa kaiken, tai ainakin omani. Heittomagneetti on myös kova sana raudan toteamiseksi. Tässä filmissä on jo sitä jotain, joka kiinnostaa itseäni koskapa olen pikkuhiljaa kerännyt kalustoa kivien tutkimiseen. Etsimet eivät ota hengettömiä, ei yksittäisiä, eikä edes pieniä kasoja, koska jokainen hengetön muodostaa oman magnkentän. Hyvä pätkä...Kiitos!
Joo emme vain osanneet odottaa, että rautaa olisi noin lujasti. Magneetti oli kyllä paikallaan. Ja Piipperillähän emme oikeastaan kultaa etsineet vaan juurikin noita kobolttipitoisia järkäleitä minkä löysimmekin. Kiitos palautteesta!
@@jomsa Näin se joskus menee. No. 25v. oltu yhdessä vaikka jouduin kiertämään-töissä ympäri suomea, ja kesäisin. Ainoa sivu-luisu oli joku drinkki, sen niminen. Kerran syksyllä käytiin tutustumassa kullan vaskaukseen ja kolme viikkoa kesti reissu.
@@jomsa Se on kullan himo ihmeellinen, se laittanut monen pään sekaisin, äkki rikastumisen toivossa. Käsin-kaivuu parempi harrastus, kuin kapakan pöydässä pilkkiminen. Korundit taskuun ja tunturi-konjakkia* kitusiin.
Juu ei yllättäs, ne kivet oli todella todella mineralisoituneita siellä ja kaikenlaisia. Sinnekin pitää palata vielä joskus tutkimaan lisää kun ehtisi vain.
@@juhanisoininen2082 Jos omalta maalta kaivat niin eihän se ole ku kaivat. Ja jos jonkun muun haluat kaivamaan niin varmasti löytyy innokkaita kaikenlaisille prosenteilla.
Kultarikasta uutta vuotta!
Kiitos, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Kiitos, hyviä ovat.
Mistä päättelit susia 5 kulkenut samaa jotosta, vai näköhavainto?
Nyt en ole ihan varma mistä puhut? Mitä susia?
Hyvä video 👍 On tuota huuhdottavaa kultaa vielä etelänpänäkin.
Vielä pitää vain odotella että pääsee huudonta hommiin kun on niin kylymä että vesi jäätyy ränniin ja vaskooliin. 🥶
On tokiinsa ja olisi kiva käydä etelämpänäkin etsimässä kun ehtisi vain joka paikkaan.
Great day out there fam. Keep on having fun and living the dream. Gold Squad Out 🤠
Will do.
Mukavan oloista touhua. Ite hain etsintälupaa huuhdontakullalle tulevalle kesälle pohjoiseen.
Näyttäisi kaivosrekisterin mukaan kaivosyhtöllä olevan etsintäĺupa myös yksityisten mailla. On tullut käytyä tammukkaa onkimassa kyseisellä paikalla joskus aikoinaan. Harmi vain, että mahdollisesti tuhoutuu kyseinen paikka, mikäli kaivostoiminta aukeaa.
Ei se niin sanottua ole, että se tuhoutuu jos ne joskus edes saisi ne Kaivokset kuntoon ne vesiasiansa niinkuin pitää. Mutta joo onhan se vähän sellaista.
Xrf pistooli pitäs olla aina takataskussa. Vois saaha mielenkiintoisia löytöjä sillä eri paikoista. Hinta ja koulutus rajoittaa käyttäjä kuntaa paljon. En tiiä millä hintaa niitä saa vuokrata.
Kalliilla, mutta joo sellainen olis kova.
@jomsa saako 1000 viikko lainattuun sellasen. Tiedän mitä se maksaa ostettuna.
@@Ruusti Ei ole tullu vastaan ketään kuka lainais / vuokraisi.
Congratulations to your find, as they say, The Gold Is Were You Find It👍
Yes that is what they say. They also say "Gold is elusive" ...
@jomsa indeed!
@@outnorthprospecting ...then again, they do say a lot of things...
Pitäisikö tuosta etsimestä suodattaa kaikki rauta? Pinpointteri ottaa kaiken, tai ainakin omani. Heittomagneetti on myös kova sana raudan toteamiseksi. Tässä filmissä on jo sitä jotain, joka kiinnostaa itseäni koskapa olen pikkuhiljaa kerännyt kalustoa kivien tutkimiseen. Etsimet eivät ota hengettömiä, ei yksittäisiä, eikä edes pieniä kasoja, koska jokainen hengetön muodostaa oman magnkentän. Hyvä pätkä...Kiitos!
Joo emme vain osanneet odottaa, että rautaa olisi noin lujasti. Magneetti oli kyllä paikallaan. Ja Piipperillähän emme oikeastaan kultaa etsineet vaan juurikin noita kobolttipitoisia järkäleitä minkä löysimmekin. Kiitos palautteesta!
Joskus Kulta kävelee kadulla vastaan, se on vaan osattava ottaa mukaan.
Minulla tuli kerran kulta vastaan Ivalon kapakassa, osasin ottaa mukaan.
@@jomsa Näin se joskus menee. No. 25v. oltu yhdessä vaikka jouduin kiertämään-töissä ympäri suomea, ja kesäisin. Ainoa sivu-luisu oli joku drinkki, sen niminen. Kerran syksyllä käytiin tutustumassa kullan vaskaukseen ja kolme viikkoa kesti reissu.
@@ariaasi Täälläkin jo 21 vuotta.
@@jomsa Se on kullan himo ihmeellinen, se laittanut monen pään sekaisin, äkki rikastumisen toivossa. Käsin-kaivuu parempi harrastus, kuin kapakan pöydässä pilkkiminen. Korundit taskuun ja tunturi-konjakkia* kitusiin.
@ariaasi Näin on, joskin itse jätän konjamiinit muille. Tunturishampanjaa jos jotain.
lisää tästä alueeesta videoo
Tulossa vielä ainakin parin videon verran.
ei yllättänyt .. säteily mittari niin uraaniakin
Juu ei yllättäs, ne kivet oli todella todella mineralisoituneita siellä ja kaikenlaisia. Sinnekin pitää palata vielä joskus tutkimaan lisää kun ehtisi vain.
Veikkaan halkaistu leipäkivi oli raitainen rautamalmi.
Joo kyllä siinä rautaa varmasti oli. Selkeitä raitoja siitä ei erottanut, paitsi tietenkin sen isot ulkopinnat.
Tutun näköisiä maisemia . Monesti omilla mailla käyny mehtuu hommissa.
Eikun tutkimaan. Voipi olla kultaa jalkojes alla.
@@jomsa prosentti diili ? Valtaus omille maille
@@juhanisoininen2082 Jos omalta maalta kaivat niin eihän se ole ku kaivat. Ja jos jonkun muun haluat kaivamaan niin varmasti löytyy innokkaita kaikenlaisille prosenteilla.
@@jomsa mitä jos iso kaivosyhtiö osoittaa kiinnostusta , niin onko valtaus omille maille vaihtoehto ?
@@juhanisoininen2082 Omalla maalla saa huuhtoa kultaa ihan ilman lupia, ainakin niin kauan kuin toiminta ei edellytä ympäristölupaa.