Ruusujen fanina oikeastaan alusta asti, voin kai sanoa samaa, mitä olen bändin jäsenille sanonut, että tässä kappaleessa kiteytyy soundi ja ääni, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.
Depche Mode has been one of the biggest imfluence and to me this guitarist Kode Koistinen, which is damn good, smart and musical, has many phrases like U2 Edge has, same type of thinking keeping rhytm and melody together, not just messing around with guitar. Absolutely one of the best songs ever made in Finland.
Oliko ennen kaikki paremmin Mistäpä mä sen tietäisin Maailman muuttuvan sanotaan Kuitenkin tullaan ja kadotaan Palava maa ja valuva taivas Huutavat kunniaa ja Jumalaa Jokainen yö ja jokainen päivä Jää historiaan, lopulta unholaan Oltiinko silloin sekaisin Kun kierrettiin maata jalkaisin Iltaisin rauhaa rukoillaan Lumottu kansa polvillaan Palava maa ja... x2 Oliko ennen kaikki paremmin Palava maa ja... x2
Parkkele tautta paskaa,,mita tama on,,paska Soomi-poppiako?? Ei tukata tasta laulusta,,todela uksinkertainen joka sopii porokansalle eika meile Eestilaisille!! Meile varsinkin minule kelpaa kulla Soomi-tutto,,see on selgee??!!
@NesteHukka2 The distinction is, Finnish is a phonetic language. Take English, for example. Even though you know how a word is spelled, it doesn't mean you know how to pronounce it. Finnish pronunciation is very straightforward.
@lordviorio I'm not sure if this is helpful to you, but I tried to write the name of the band with IPA characters to make it easier for you to learn the correct pronunciation :3 /neljæru:sua/ Note that Finnish has tapped r, quite like Scottish, so it's different from the English r. :) I hope this helped!
@aqajahua Finland is actually part of Fennoscandia. And part of Fennoscandia is Scandinavia. For example Etelä-Pohjanmaa or the Swedish speaking areas above Oulu area. So it really depends.
Kyllä se vain on niin että saatanan kirkkoon, eli salaseuraan kuuluvat, ovat yliluonnollisen lumoissa. "Lumottu kansa", johon monet menestyneet julkkikset ja kuuluisuudet kuuluvat. Kun taas oikeasti Jeesukseen uskovat, Jumalan rauhaa, ja Pyhän Hengen johdatusta rukoilevat, ovat heränneet oikeaan uskoon, eivätkä ole lumottuja. Aidot tosi kristityt, ovat herännyt kansa!
Nopeasti menee aika! Ei ole kyllä pitkä aika, kun tuo Valuva taivas soi radiossa 2001 vuodesta lähtien, ja mä olin silloin 14.v. Ja Ilkka on ollut silloin samanikäinen mitä minä nyt, eli 32.v. Ja mä olen käynyt viimeksi Lotmanvaaralla syksyllä 2000. Mä olin silloin 13.v, ja Ilkka on ollut silloin 31.v, eli vuoden nuorempi kuin minä nyt. Käytiin siellä retkellä isosiskoni Katjan kanssa. Otettiin sieltä valokuvia, ja muistan sen kirkkaasti kuin eillisen päivän! Kuvat ovat vieläkin tallessa kirkkaana albumissa. Voi vain ihmetellä miten nopeasti aika menee! Nykyisin en ole uskaltanut siellä käydä ainakaan yksin, koska pelkään karhuja. Kun olin Närekartanossa TET-jakson, eli työelämään tutustumassa 8-luokan keväällä, eli olin silloin 15-v, vuosi oli 2002, Ilkka ollut silloin 33-v, eli vuoden vanhempi kuin minä nyt, muistan elävästi miten radiosta alkoi soimaan: "Oliko ennen kaikki paremmin?" Äitini vastasi siihen nauraen: "No en tiedä!" Ja äidin työkaveri Anita vastasi nauraen: "Niin!" Ja Ilkka jatkoi laulamista: "Mistäpä mä sen tietäisin." Ihan vasta tämäkin tapahtui, muistan kirkkaasti, ja Närekartanolta äitini otti silloin myös valokuvia, kun leivoin keittiössä korvapuusteja. Sain sieltä hyvät arvosanat, ja kehun positiivisesta hymystä.
Biisejä on senkin takia vaikea kääntää täysin suoraan, koska kukin tajuaa biisin sanoitukset eri tavallaa ja sen takia käyttää eri sanoja eri tilanteissa luoden erilaisia mielleyhtymiä..
Olen aivovammainen erittäin vakavasti 35 vuotias Timo vammautunut päästä jäänyt vajaa miten sattuu ihan kaikki ole kunnossa henkinen hyvinvointi fyysinen väsyttää aina miten sattuu ylös alas vammainen Mies päästä kehitys surkea testit ei ole oikein mitään pamahti päähän ajoin auton kanssa yhteen. Nykyään nukkuu 12-14h rasitus pidempään 20h alle yli putkeen herään kaffit nuuska tupakointi lääkkeet alle stimuloivat concertat amfetamiini lääkkeet tenox rauhoittavat ilta marevan forte joka päivä monta pillerit depressio syvä masennus loppu on itteni kanssa asioita paljon muuta vammainen Mies päästä vartalo nykyään kunto hiihto salille lenkkeily urheilu mies kunto joskus hyvä yleiskunto kovempaa. Ostin sukset pulverit fluori nestemäistä eteenpäin kova kalusto toimii hyvin vehkeet pitkän matkan hiihto lahti.
Ruusujen fanina oikeastaan alusta asti, voin kai sanoa samaa, mitä olen bändin jäsenille sanonut, että tässä kappaleessa kiteytyy soundi ja ääni, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.
Rupes tulee melkein kyynel silmään, ku tätä kuuntelee ♥️💘😭
Depche Mode has been one of the biggest imfluence and to me this guitarist Kode Koistinen, which is damn good, smart and musical, has many phrases like U2 Edge has, same type of thinking keeping rhytm and melody together, not just messing around with guitar. Absolutely one of the best songs ever made in Finland.
Depech mode, indeed. I wondered why this sounds so familiar, now I got the answer
Wow, eight years ago and I totally agree with this. Depeche Mode, Edge and this. Makes sense to me too.
Paras yhtye Suomesta ikänä ja kiistatta parhainta miesääntä mitä kuulla voi.
Videon 3:12 kohdassa oikealla oleva blondi myös ikuinen ihastukseni viimeisen 20 vuoden ajan
Tämä biisi toimii aina kun sen kuuntelee !
Lapsena kuullut ekaa kertaa ja siitä lähtien kuulunut elämääni kappale ja yhtye❤️
Oliko ennen kaikki paremmin
Mistäpä mä sen tietäisin
Maailman muuttuvan sanotaan
Kuitenkin tullaan ja kadotaan
Palava maa ja valuva taivas
Huutavat kunniaa ja Jumalaa
Jokainen yö ja jokainen päivä
Jää historiaan, lopulta unholaan
Oltiinko silloin sekaisin
Kun kierrettiin maata jalkaisin
Iltaisin rauhaa rukoillaan
Lumottu kansa polvillaan
Palava maa ja... x2
Oliko ennen kaikki paremmin
Palava maa ja... x2
Great music! Heard them first on a visit to Finland
hi from Spain
Neljä Ruusua , Suomen paras bändi , niin hyvää musiikkia , ja Ilkan ääni , YES ❤
Täytyy myöntää olevani samaa mieltä!
don huonot vielä parempi mut joo, hyvä orkesteri silti!
Tämä on kyllä yksinkertaisesti hyvä kappale, yksi Neljän Ruusun parhaita. Toivottavasti innostaa joitakuita kuuntelemaan lisää suomalaista musiikkia!
mitään muuta en kuuntele
No kyllä.
Parkkele tautta paskaa,,mita tama on,,paska Soomi-poppiako?? Ei tukata tasta laulusta,,todela uksinkertainen joka sopii porokansalle eika meile Eestilaisille!! Meile varsinkin minule kelpaa kulla Soomi-tutto,,see on selgee??!!
@@jtorst3789 Mika on Soomi-tutto?
Vain elämää on lisännyt kevyen musiikin arvostusta :D
Oli kai paremmin 1971 syntynyt. Me luodaan uutta maailmaa yhdessä ❤️
Edelleen 4.7 2023 kuullostaa loistavalta👍
neljä ruusua
Oliko ennen kaikki paremmin? Näin 1991 syntyneenä nuorena miehenä voin omien kokemusten perusteella sanoa, että kyllä oli 🙏💗. Loistava kappale.
1976 syntyneenä voin sanoa että oli, ainoa mikä hyvä asia nykyisyyteen katsottuna on se että lääketiede on nyt parempi kuin silloin mutta muuten ei.
Ennen koronaa kaikki oli paremmin :D
89 syntyneenä voin sanoa että oli
Oli😊😅😮😢🎉😂
81 vuonna syntyneenä komppaan sua..
Just fantastic lyrich. No one can do this better than 4Roses. Thanx a lot Ilkka Alanko of this master piece from the past years :-)
Septemper 2021 and still here...♋🦂😇🇫🇮🌹4roses rules..now..and ....
Mestariteos
Rakastan sua!❤
Tämä on paras ikinä.....palava taivas ja valuva taivas EI JÄÄ UNHOLAAN !!!!!
Ihana biisi ♥️ ja mä kuuntelen Neljä Ruusua kotona ... mun rakas dogi tykkää myös ♥️
Tää on ehdottomasti yks tän bändin parhaista kappaleista : )
vau yhtä hyvältä kuulosta vieläkin ..muistan kun ostin cd.....
Kyllä Pitäjän Kirkko Vantaalla on varmaan Suomen hienoin tausta musiikkivideolle!
Jep
yksi parhaista neljän ruusun kappaleista ;) totta joka sana kyllää..
Uskomattoman kaunis ääni!!!!!! Niin upea biisi!!!
brilliant lyrics and Band,with Ilkka Alanko on vocals ,being top of male singers in Finland :)
Noi aurinkolasit tossa ekassa kertsissä on nii pirun hienot :D
Kiitos Isälle , Veri on sun,
Tosi hyvä vanha kappale :) kuulostaa tänäkin päivänä yhtä hyvältä.
Mahtava biisi, joka tunteisiin palaa ja antaa syvää tunnetta....helv hyvää sitä...
Tämä on super! Terveisiä Saksasta.
hienoa musiikkia, 4 ruusua takaisin!!
Alangon poikien äänet on uskomattoman samanlaiset.
Neljä ruusua , selkäpiitä karmii , ilkan ääni : )
Totta! That's true!!!
ilkalla ja ismolla on sellaset äänet että aina menee kylmätväreet. loistavia tulkitsijoita ja hyvin maanläheisiä tyyppejä molemmat
Upea biisi ja bändi❤❤❤🎉🎉🎉🎉
best band ever
Nostalgiaa yli 10 takaa neljä ruusun paras biisi
Sut löytää melkee kaikkialt kommenteist
Ihan parhauttaaaaa....
Marraskuun alussa Lahden Mössöllä; can't wait...
ihan mahtava!;) tuo muistoja mieleen
@NesteHukka2 The distinction is, Finnish is a phonetic language. Take English, for example. Even though you know how a word is spelled, it doesn't mean you know how to pronounce it. Finnish pronunciation is very straightforward.
Often when talking about Neljä Ruusua, it's common also to hear about Depeche Mode and U2 in the same conversation.
ilkka alangolla on mahtavan maskuliininen ääni
Pyhä jeesus... Ilkka Alanko on nyt mun uus jumala. O.O On sen verran upea lauluääni jäbällä. =)
tää biisi on nin hemmetin hyvä ja kaunis
Hyvä kappale, ei voi muuta sanoa.
todella hyvä!!!
Aivovammainen urheilu mies kunto hiihto lenkkeily Mäki treenit rullahiihto pyöräily paikat venyttely avaus kuntosali.
Erittäin hyvä biisi :)
No jopas! Tämähän oli kuuntelemisen arvoinen kappalle.
Kaunista :')
Helkutin hyvää U2 henkeä .... mun mielestä.
Alangon sisarukset on antanut Suomen musiikille niin paljon hyvää.
@lordviorio I'm not sure if this is helpful to you, but I tried to write the name of the band with IPA characters to make it easier for you to learn the correct pronunciation :3
/neljæru:sua/
Note that Finnish has tapped r, quite like Scottish, so it's different from the English r. :)
I hope this helped!
Tulee kyll niin paljon muistoja tästä biisistä :D
Hyvä biisi 👍👌💯
Ihana kappale.
Haikeutta elämän huippuajalta! 🥲
❤
upeeta,taitoa,tietoa,rakkautta,luovuutta
vittu miten hyvä
this song is all about us, the Finns. Melancholy with balls of steel.
Teppo Alho what is this song about? I love it but don't understand a word
Sugeiryb, Same. English lyrics, pleeeaase
lyricstranslate.com/en/Valuva-Taivas-Falling-Sky.html#songtranslation
On kyllä hyvä kappale...
asiallinen tuulenhalkoja laulajalla ainakin
Ilkka Alanko, the King of finnish Rockmusic!
Ui ihana
@aqajahua
Finland is actually part of Fennoscandia. And part of Fennoscandia is Scandinavia. For example Etelä-Pohjanmaa or the Swedish speaking areas above Oulu area. So it really depends.
💕💕💕
valuva taivas
Jeesus jäällä
tästä musiikista tulee mieleen isän kuolema :( kaunis biisi
Well, your English is far better than my Finnish :-) Paljon kiitoksia for your käännös.
Veri guud :)
❤❤❤
biisin lyriikoita viittoon. :)
Yup, hyvä biisi :)
Hyvä!!!
ainakin pienessä olut päissään. tippuu!
aivan upee biisi♥♥
et oo ainut .. tää on tosi hyvä biisi
would someone like to tell me what this song is about. I think it is so beautiful and i only understand little pieces of it...
Juha 'Watt' Tolvanen :D
fabulous
Kyllä se vain on niin että saatanan kirkkoon, eli salaseuraan kuuluvat, ovat yliluonnollisen lumoissa. "Lumottu kansa", johon monet menestyneet julkkikset ja kuuluisuudet kuuluvat. Kun taas oikeasti Jeesukseen uskovat, Jumalan rauhaa, ja Pyhän Hengen johdatusta rukoilevat, ovat heränneet oikeaan uskoon, eivätkä ole lumottuja. Aidot tosi kristityt, ovat herännyt kansa!
Ehkä yks parhaimmista..loistavaa
Nopeasti menee aika! Ei ole kyllä pitkä aika, kun tuo Valuva taivas soi radiossa 2001 vuodesta lähtien, ja mä olin silloin 14.v. Ja Ilkka on ollut silloin samanikäinen mitä minä nyt, eli 32.v. Ja mä olen käynyt viimeksi Lotmanvaaralla syksyllä 2000. Mä olin silloin 13.v, ja Ilkka on ollut silloin 31.v, eli vuoden nuorempi kuin minä nyt. Käytiin siellä retkellä isosiskoni Katjan kanssa. Otettiin sieltä valokuvia, ja muistan sen kirkkaasti kuin eillisen päivän! Kuvat ovat vieläkin tallessa kirkkaana albumissa. Voi vain ihmetellä miten nopeasti aika menee! Nykyisin en ole uskaltanut siellä käydä ainakaan yksin, koska pelkään karhuja. Kun olin Närekartanossa TET-jakson, eli työelämään tutustumassa 8-luokan keväällä, eli olin silloin 15-v, vuosi oli 2002, Ilkka ollut silloin 33-v, eli vuoden vanhempi kuin minä nyt, muistan elävästi miten radiosta alkoi soimaan: "Oliko ennen kaikki paremmin?" Äitini vastasi siihen nauraen: "No en tiedä!" Ja äidin työkaveri Anita vastasi nauraen: "Niin!" Ja Ilkka jatkoi laulamista: "Mistäpä mä sen tietäisin." Ihan vasta tämäkin tapahtui, muistan kirkkaasti, ja Närekartanolta äitini otti silloin myös valokuvia, kun leivoin keittiössä korvapuusteja. Sain sieltä hyvät arvosanat, ja kehun positiivisesta hymystä.
Hieno 'muistelo'! Valuva Taivas. Kuin virsi.
Joo ennen oli kaikki paremmin. Mä tiedän sen!
uskomattoman upee biisi, ei voi muuta sanoo
Rööperi 👌👌
🧡🌻
yes
tuun tänne aina, kun tarvitsen elämääni tarkoituksen.
kettu tää on hyvä !!!! mie 53 v
Hieno kappale,ja osaa myös laulaa...
Oli !
Biisejä on senkin takia vaikea kääntää täysin suoraan, koska kukin tajuaa biisin sanoitukset eri tavallaa ja sen takia käyttää eri sanoja eri tilanteissa luoden erilaisia mielleyhtymiä..
AHHHHHHHHH good
Olisi
Olen aivovammainen erittäin vakavasti 35 vuotias Timo vammautunut päästä jäänyt vajaa miten sattuu ihan kaikki ole kunnossa henkinen hyvinvointi fyysinen väsyttää aina miten sattuu ylös alas vammainen Mies päästä kehitys surkea testit ei ole oikein mitään pamahti päähän ajoin auton kanssa yhteen. Nykyään nukkuu 12-14h rasitus pidempään 20h alle yli putkeen herään kaffit nuuska tupakointi lääkkeet alle stimuloivat concertat amfetamiini lääkkeet tenox rauhoittavat ilta marevan forte joka päivä monta pillerit depressio syvä masennus loppu on itteni kanssa asioita paljon muuta vammainen Mies päästä vartalo nykyään kunto hiihto salille lenkkeily urheilu mies kunto joskus hyvä yleiskunto kovempaa. Ostin sukset pulverit fluori nestemäistä eteenpäin kova kalusto toimii hyvin vehkeet pitkän matkan hiihto lahti.
Oliko ennen kaikki paremmin? mistä mä sen tietäisin..❤
ilikkkaaaaaa
Tämä kappale on vahvistanut uskoani Jeesukseen.Mahtavaa
Tämä kappale on vahvistanut uskoani johonkin aivan muuhun ... Ihmiseen! Mahtavampaa.
mulla taas Spagettihirviöön