Jumaleissön, että yksinäisyys raastaa, omien ajatusten kanssa yksin piehtaroidessa kenenkään välittämästä minusta, muilla on kivaa tekemistä, vaan ei minulla aina ole.
Tämähän se mullakin välillä. 😔 Mutta viime aikoina rupesin heräämään aikaisin ja aikatauluttamaan ihan perus asioita kuten kissasta huolehtimista ja syömiset, tuntuu että jaksan vähän paremmin. Myöskin kannattaa rohkeasti hakea apua jos ihan masennus tai ahdistus kyseessä, lääkkeistä löytyy myös sellaisia millä on varsin olemattomat sivuvaikutukset. Ja lääkkeet tietty vaan siksi aikaa että toipuu, kuntoutuksena terapia samalla (vaikkapa musiikkiterapia jos pelkkä puhuminen ei oo se oma juttu)
Juicen yksi parhaimpiia biisejä ❣️
Jumaleissön, että yksinäisyys raastaa, omien ajatusten kanssa yksin piehtaroidessa kenenkään välittämästä minusta, muilla on kivaa tekemistä, vaan ei minulla aina ole.
Tämähän se mullakin välillä. 😔
Mutta viime aikoina rupesin heräämään aikaisin ja aikatauluttamaan ihan perus asioita kuten kissasta huolehtimista ja syömiset, tuntuu että jaksan vähän paremmin.
Myöskin kannattaa rohkeasti hakea apua jos ihan masennus tai ahdistus kyseessä, lääkkeistä löytyy myös sellaisia millä on varsin olemattomat sivuvaikutukset. Ja lääkkeet tietty vaan siksi aikaa että toipuu, kuntoutuksena terapia samalla (vaikkapa musiikkiterapia jos pelkkä puhuminen ei oo se oma juttu)
Tätä videota oon kaivannut. Kiitos.
Vahva tulkinta koskettaa vieläkin...
Eino Leinon veroinen sanoittaja!
Puffata Hyvä 😂🤠🥰😎🦾😇🤓👊🥳🧐🤝😅☺️☺️☺️☺️☺️
Yksi Juicen parhaista sanoituksista
sanat puhuvat puollestaan
Se oli Juisea
Juicen Rakkaus on Meidän :D
Missä ila louenranta??
Mihin sytelä on kenkäsä hukannu? Hieno kappale kyllä
Intiaani kulkee paljasjaloin kun mokkasiinit on jo syöty