***** Koska kaikkia ihmisiä ei haittaa, kun sketsin toimivampia osia toistetaan, sillä se synnyttää hauskuuden tunnetta niissä tavallisissa ihmisissä, jotka eivät pura kyynisyyttään muita ihmisiä alentamalla.
Videon alusta asti kasvoillani viihtyi oikein mieluisa hymynpoikanen mutta 1:35 kohdassa levisin ihan vitusti. "kyrpäni on kuin hirvellä" ei herranperkele! :D
Tämä oli tosi hauska ja nauroin mutta ehkä teijdän vanhemmat sketsit olivat hieman vielä hauskempia... Varmaankun johtuu siitä että teillä on niin paljon sketsejä että voi olkaa nää läpät lopppumaan mutta odotan innolla teidän uutta sarjaa ja odotus on sen suhteen todella korkealla! Jatkakaa samaan malliin pojat!
Siis kieltämättä paras video minkä oon nähny vuoteen ! XD Päivän naurut kaveriporukan kanssa. SIiis aivan mahtava video. Jatkakaahan samaan malliin :) !
Ööö ei? Suomessa avioliiton voi solmia avioliittolain mukaan 18 vuotta täyttänyt. Avioliiton solmiminen edellyttää siis täysi-ikäisyyttä. Oikeusministeriö voi kuitenkin myöntää luvan nuoremmallekin raskauden, uskonnollisen vakaumuksen tai kulttuurisen syyn vuoksi. Käytännössä on kuitenkin niin, että kulttuurisen tai uskonnollisen syyn vuoksi avioliittolupaa ei anneta alle 17-vuotiaalle. Näin ollen alle 17-vuotias voi saada luvan solmia avioliiton vain raskauden perusteella. Luvan saaminen edellyttää kirjallista hakemusta. Luvanhakijan huoltajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen päätöstä, jos se on kohtuullisesti katsottuna mahdollista. Jos avioliittolupaa hakeva on erityisen nuori hakija, häntä tulee haastattelemaan lastensuojeluviranomaiset. Luvan myöntää lopulta oikeusministeri.
Kysymys olikin se että saitko jotenkin paremman mielen tosta vai oliko ton tarkotuksena olla hauskaa? Sillä mä en iha ite ymmärrä et miksi ihmiset tekee noita baitteja/trolleja tai miksi niitä nyt haluaa kutsua... eikä kukaan voi olla oikeesti niin tyhmä että lankeis tohon.
Onkohan Justimusfilms huijannut maailmaa tällee ku sil on 300 miljoonaa tilaajaa mut maapallolla on vaan 7 miljoonaa ihmistä? Eli onko ne jotain häkkereitä? :o
''En minä koskaan autoani aja, mutta saatana vie on se parempi ku naapurien'' xD
Tuo oli aika 5/5 kohtaus
Sehän on itse lentävä sirkkeli!
LaksatiiviLate2 Aivann!!
ei saatana vie katottiiko me sama video?
Eih! Minähän kuolen itse. Tämä on perseestä!
''Kyrpäni on kuin hirvellä.'' - Joose Kääriäinen 2014
Eipä tainnu Sirpalle 25,5cm kyrpä riittää
ARK TWELVE en nyt uskoisi
No sä et oo kyrpää nähnykkää
@@iiroseta1664 no veikkaan että toi justiin onki
@@KermaPee jep
nii sillä toisel miehel oli 25,6 cm
Tässä on tulevaisuuden Simo, Spede ja Vesku :) Aivan mahtavaa jälleen kerran!
Huh, imartelevaa! Kiitos :)
+JustimusFilms
DeWexsit oon tilannu sut ******************* PS ;;;777
Sellane 6v myöhässä mut et ois kovin paljoa paremmi voinu sanoa :O
@@kuha8077 minäki oon 6v myöhäs😐
Kyllä suosikkeihin pakko laittaa! Siis tää on aivan helvetin loistava video :D Ja ei kyllä mitenkään voinut olla nauramatta :DD
Terska👋👋
Moro arskaz
FINArskaz™ j
"kyrpäni on kuin hirvellä tarkalleen ottaen 25,5 cm"
Osaat kuunnella, hyvä poika.
Älä huijjaa. Kusetat kummikski. =/
Hypernauris kato video!
O5scu870 Katoin sen kyllä ennenkuin kommentoin.
***** Koska kaikkia ihmisiä ei haittaa, kun sketsin toimivampia osia toistetaan, sillä se synnyttää hauskuuden tunnetta niissä tavallisissa ihmisissä, jotka eivät pura kyynisyyttään muita ihmisiä alentamalla.
Pääasia että kulissit kunnossa :)
Like
HUOMIO IHMISET !! "tv-sarja" :D:D
Daisy bell taustalla
Missä Markon pleikkari?
Katottii tää tänää luokan ja opettejan kesken valkokankaalla koulussa! Ihan älyttömän hyvä
Haha :D mitäs opettajat tykkäs?
*****
Opettaja osasi yllätävän hyvin arvostaa tekelettänne! Kiitos että olette mahtavia! :)
+Hackedideal eiks ope sanonu mitää kiroilusta :D
+Hackedideal nii ja muutenki vähän yhes kohtaa henkilökohtasta
Mistä tietää että hevoset tykkää pizzasta? Ne on aina salamina paikalla :D
Tän vitsin avulla olen lukion ylilyömätön vitsiniekka
Jermaxy p
:D
Jermaxy haha
Koulumme entisen rehtorin nimi oli markku. vaimonsa nimi oli sirpa, ja työkaverin jussi. ironista.
eikä :D
Hän oli varmaan myös pomonsa suosikki kaksinkertaisista joulubonuksista puhumattakaan. Enpä yhtään ihmettelisi vaikka hän ajelisi upouudella mersulla.
Juu en ole ottanut selvää 😂
Sara H en usko. Näytä!
Meijänki entisen reksin nimi oli Markku...
On teidän ryhmällä kyllä hyvät jutut.👍 kiitos hyvistä ja hauskoista videoista.
moi petri, teet hyvii videoita :)
Ei juma toi nauru repesin :D
Jep :D
+Siskeyyz mitä sä täällä sua ei ole kutsuttu!!!!!!
+Smoothie ööö ok :D
AKAKAK AKAKAK AKAKAK
A a a a a a a
Ootte kyl taitavia käsikirjottamaan! Piilomerkityksiä, yhteiskunnallisia huomioita, vaikeille asioille nauramista ja muutenkin älykästä huumoria :) 5/5. Toivottavasti teistä tulee jatkossa vieläkin isompi ilmiö!
0:49 "Minä olen varakas mies. Minulla on vitusti rahaa käyttötilinnäni." XDDDD
Kela rotta kuun ensimmäinen päivä:
Hauska video, Justimus = Suomen Smosh!!
***** ja erona se että smosh tekee rahasta tätä, Justimus enemmänkin harrastuksesta
Ootte oikeassa, mutta molemmat on suht samanlaisia ja hyviä (mun mielestä Justimus on itse asiassa parempi)!!
Ei, smosh on nykyää täyttä paskaa. 2011 ruletti kyllä vielä
No joo, Smosh ei kyllä ole enää niin hyvä, kuin se oli joskus, mutta ei se mun mielestä oo ihan huonokaan!!
Kiitos!
Eihän se naapuri nyt niin köyhä ole kun kerran käy siwas :D
totta
Ei ole Siwaa enää olemaasa.
Rip Siwa
@@tommirosenberg8697 oli siwa vielä ku tää video julkastii
"Kyrpäni on kuin hirvellä" Toi tuli niin puskista😂😂😂😂
Eiii repesin naurulle ja veriselle kahvikupille XD ihan paras video, en tajuu miten teijän pokka pitää pojat! Ootte parhaita!
man i wish i understood this channel, it seems to be such quality content :(
gaia35 subtitels
Yeah, this is quality content
Katottii tää tänää luokan ja opettejan kesken valkokankaalla koulussa! Ihan älyttömän hyvä
Markku on nykypäivän Linkedin-"vaikuttaja"
Videon alusta asti kasvoillani viihtyi oikein mieluisa hymynpoikanen mutta 1:35 kohdassa levisin ihan vitusti. "kyrpäni on kuin hirvellä" ei herranperkele! :D
0
Mahtava video, tuttua JF laatua! :) näistä kun pääsisi nautiskelemaa hieman useammin, olisin erittäin tyytyväinen teidän kavastanne ;)
Hyvä nähä jätkät taas klassisessa sketsissä! Loistavaa settiä
Sais muuten hyvän mukin. Siin lukis tekstinä "Ratkaistaan kaikki ongelmat kahvikupposen ääressä" ja olis jotain veritahroi :D
EI HELVETTI XD hyvä pojat! :D iha mahtava!!
Just hyvä video.
Sit ton "Markun" nauri oli nii epic Ähähhähhähähähä😂😂😂😂😂💪👍👍👌👌
Ootte kyl parhaita. 👌
Tämä oli tosi hauska ja nauroin mutta ehkä teijdän vanhemmat sketsit olivat hieman vielä hauskempia... Varmaankun johtuu siitä että teillä on niin paljon sketsejä että voi olkaa nää läpät lopppumaan mutta odotan innolla teidän uutta sarjaa ja odotus on sen suhteen todella korkealla! Jatkakaa samaan malliin pojat!
Siis kieltämättä paras video minkä oon nähny vuoteen ! XD Päivän naurut kaveriporukan kanssa. SIiis aivan mahtava video. Jatkakaahan samaan malliin :) !
"saatana vie on se parempi kun naapurilla" XDDD
Ei helkutti mitä settiä taas !! Mahtavaa :DD
Agh agh agh agh agh agh agh agh!
Superhauskoja sketsejä teillä!❤
ikää 43v ollu naimisissa 26v eli meni naimisiin 17v?
Se on mahdollista presidentin erikoisluvalla
@@weejees jos et tienny niin kun on käyny rippikoulun voi mennä naimisiin
Ööö ei? Suomessa avioliiton voi solmia avioliittolain mukaan 18 vuotta täyttänyt. Avioliiton solmiminen edellyttää siis täysi-ikäisyyttä. Oikeusministeriö voi kuitenkin myöntää luvan nuoremmallekin raskauden, uskonnollisen vakaumuksen tai kulttuurisen syyn vuoksi. Käytännössä on kuitenkin niin, että kulttuurisen tai uskonnollisen syyn vuoksi avioliittolupaa ei anneta alle 17-vuotiaalle. Näin ollen alle 17-vuotias voi saada luvan solmia avioliiton vain raskauden perusteella. Luvan saaminen edellyttää kirjallista hakemusta. Luvanhakijan huoltajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen päätöstä, jos se on kohtuullisesti katsottuna mahdollista. Jos avioliittolupaa hakeva on erityisen nuori hakija, häntä tulee haastattelemaan lastensuojeluviranomaiset. Luvan myöntää lopulta oikeusministeri.
@@weejees aivan oikeassa olet.
Entäs tuo nainen
"Minä olen varakas mies, minulla on vitusti rahaa käyttötililläni"
markun ulkomuoto muistuttaa hyvin paljon erästä itävaltalaista maalaria
Teijän näyttelytaidot on kehittyny!
Hehhehheeee, te teette jätkät musta onnellisen miehen teiän videoilla
Vihdoin uutta videoo! Oon oottanu tosi kauan. Ja hyvä oli! 👍👏
Nyt on löydetty hyvin johtajan tyypilliset luonteenpiirteet :D! Jatkakaa tällä linjalla!
jumalauta tää oli hyvä ! melkonen mies tämä markku :'DD
Rakastan sellasii videoita mis on joku SamixJuho moment :'D
Aika outo fetish
Hahahah tää on taas ihan takuuvarmaa JF laatua!! :D wau mahtavaa jätkät! Ihan huikeen viihyttävä video taas!
tästähän on jo kaksi vuotta...
joo jee tästä jo 7 kuukautta
Tästähän on jo vuosi
Tästähän on 15kk
ricecookie 3*
Mitä sä sekoilet tästä on neljä vuotta
wau! 300 000 tilaajaa! Onnee!❤
sairaan hienot viikset😂😂
peppiina lumijärvi Hitleri :D
Aivan helvetin mahtava, jatkakaa samaan malliin! :)
1:31 aika rajua menoa(repesin täysin ja katoin varmaan 20 kertaa uudestaan saman kohdan)
Btw ketkä kattoo vielä 2024
👇
Tää oli aivan mahtava!! :D
vittu että naauratti kohassa
1:36 kyrpäni on kuin hirvellä
Te olette kyllä taitavia! Huippuhauska video!
tällä logiikalla markku on mennyt naimisiin 17 vuotiaana. jos hän on 43 vuotias ja liitto kestänyt 26 vuotta...
Nii paras ,oikeeati xD "erimielisyydet ratkaistaan kahvikupposen ääressä " ei oikeesti mikä läppä xD kerta kaikkiaan huippu ,justimusfilms! :D
Didn't understood everyhing, but the things I got where funny :D
greetings from Germany ^.^
300K RIKKI!!!👏👏👏👏✌️✌️✌️
Minä olen varakas mies. Minulla on... vitusti rahaa käyttötililläni.
Paras video fanitan teitä niin paljon
1:50 ikkunasta näkyy kamera :D
Legenda kolmen vuoden takaa!.
Kuka kattoo 2018
Onnee, miljoona näyttökertaa💜
"Kyrpäni on kuin hirvellä tarkalleen ottan 25,55cm " 😂😂
25,5cm, ei 25,55cm.
"Mistä tietää, että hevonen tykkää pitsasta? Ne on aina salamina paikalla" Vitun tyhmä ja hyvä vitsi! Pakko sen takia peukkua painaa pystyyn! xD
kuka kattoo ennen 2019
Täähän oli hyvä. 300. kommentti. Kinosti. Täällä on ex luutturätti.
Miksi Markku näyttää Hitleriltä:D
Aiva loistava!!!! :DDD You guys made my day!
haha
Haha
Taas täydellistä huumoria! En vaa pysy kasassa! XD
noi Joosen ilmeet :D
DillerWX Tossa "kyrpäni on kuin hirvellä" kohassa :Ddd
Ihan Mahtavaa! Tuo En minä koskaan autoani aja.. on ihan mahtava tuo lause Liket siitä! :D
2:16 mikäs pullo tos pöydäl on :D
Tää oli aivan mahtava :D
1:13 reps...
Justimus on paras seuraan 😘😍
Kuka kattoo 2019
Mä 2020
aivan mahtava sketsi! Näitä taas lisäääÄ!!!!
1:47 Abit...
Hahahaha k = kuin hirvellä...
Jumalauta hyvää mstskuu.
Salute jätkät.
1:07 mitä sun vanhemmat ei ikinä sanois mutta markku tekee iha mitä se haluu😂 likee jos katot viel 2023🎉
Kivaa parodiaa niistä, joilla kaikki on paremmin :-D
toi "markun" nauru!
Raha ei ole ongelma :D hauska video!
Kyllä teijän taso laskee jatkuvasti
Tää oli hyvä sketsi taas pitkäst aikaa :)
häh? näkyy et 300 näyttökertaa ja silti 4000 tuhatta likejä? xD?
Sieltä se tuli, tätä odotin. Kiitos kun jäit baittiin. Hyvää päivänjatkoa.
***** Siis saitko tosta jotenki nyt paremman mielen vai oliko muutenvaa tosi hauska juttu?
"4000 tuhatta likeä" eli mitä, 4 000 000 likee
Tom Mi Onko kaikki ihan hessuja? Tämä oli baitti
Kysymys olikin se että saitko jotenkin paremman mielen tosta vai oliko ton tarkotuksena olla hauskaa? Sillä mä en iha ite ymmärrä et miksi ihmiset tekee noita baitteja/trolleja tai miksi niitä nyt haluaa kutsua... eikä kukaan voi olla oikeesti niin tyhmä että lankeis tohon.
Vihdoin videoo
kunno killer face Tol isäl
Ihanaa♥ yhtä parhaita kuin aina 👍
kohassa 1:31 näyttää Hitleriltä
tällaisia lisää! Ihan mahtava xD
Kyrpäni on kuin hirvellä.
ootte niin ihanii hyvä lisää videoita vaan
laukesin
mahtavaa settii jätkät !😂😂😂
Onkohan Justimusfilms huijannut maailmaa tällee ku sil on 300 miljoonaa tilaajaa mut maapallolla on vaan 7 miljoonaa ihmistä? Eli onko ne jotain häkkereitä? :o
Tyhmä! Maapallolla on 7 miljardia ihmistä.
Tuomas Lapio mullekko sanoit vai tolle Lauri Mattila:lle?
Sanoo es jonne
RED EPIC Channel vitu urpo
:DD Nää reaktiot! :DD
Aivan paras sketsi :DDD ei juma!
tos lopus repesin xD
Oliko videossa muka muita kohtia johon vois/oli tarkotus revetä?
Marko Evo no eksä ymmärtänyt vitsiä?
Miten niin? tottakai mä ymmärsin videon pointin. Luepa mun kommentit tarkemmin.
No juu juu
oon nii kaivaannu teiän videoita!!!! :)
2:38
toi nauru on nii kaunis