Ukkini taisteli lippumme puolesta, rauha hänen Kultaiselle sielulleen 🇫🇮 Ilman ukkini ja mummini kaltaisia ihmisiä meillä ei olisi siniristiä ja nyt pitäisi olla tuo kirottu eu lippu? Isovanhempamme kääntyvät haudassaan. 🤔
Täsmälleen samaa mieltä itsekin. Kansallis valtioiden liput ovat saaneet olla edustajien pöydillä jo pari kymmentä vuotta. Kuinka niistä nyt, tuli niin vaarallisia? EU ta emme tarvitse mihinkään. Hajotkoon kuin korttitalo. EU ON kaikkien jäsenmaidensa maksamien maksujen varassa, joita ei enää tule yhtäkään euroa. Päästään silloin kaikista turhake sopimuksista, varsinkin niistä laittomista sekä tyhmistä direktiiveistä, joita mielivaltaisesti jakelivat ympäriinsä. Vaihteeksi tolkun ihmiset ohjaksiin suvakkien tilalle ARKADIANMÄEN toimiin ELI PS. Eräs Perus nainen.
@@kissakissa4779 okei tämä on sun mielipide.. Niinkuin eräs sanoi jo niin sanon sen uudelleen suomi on tuhoon tuomittu eu:n kanssa sekä ilman eu:ta ja kaikki tämä perustuu suomen valtion lainan määrään.. Jos lähtee maksamaan miljardien arvoista lainaa markalla on kansantalous vielä huonommassa kunnossa kuin nyt🙂
Lipunryöstö oli vasta alkua itsenäisyytemme menettämiselle. Tästä se lähtee, hiljaa hivuttaen, kuten Laura totesi. Pirun mielenkiintoinen haastattelu, tuntui kuin aika olisi loppunut kun vasta päästiin alkuun. Kiitos Laura ja Arto ja teveiset Lapin lumilta ja normikylmästä keväästä, arktisen oskillaation keskeltä.
Suomihan ei ole ollut itsenäinen petosliitoksen jälkeen....tuo lipun ryöstö vaan lujittaa sitä tietoa, että se kansallinen mieli, lippu, joka ilmentää kansan identiteettiä....
@@artoluukkanen9455 En olisi uskonut, että sinä Arto uskot raamattuun kirjaimellisesti, niin fiksuja ovat nämä luentosi. Minun täytyy ehkä ajatella asioita uudestaan. Ja todella monta kertaa, sillä propagandaa näköjään sinäkin teet! Luulin, että kerrot vain faktoja, mutta sinullahan on poliittinen agenda.
Hallituksen coronapako ja sen puheet laumaimmuniteetin eduista on aika kuvaavasa millainen "vastuunkantaja" hallitus on. Miksi sama ei kelpaa sille minkä se katsoo olevan paras kansalle? Kolmannes maaseutuväestöstä kuuluu riskiryhmiin.
Laumaimmuniteetti toimii. Ja globalistit yrittää tehdä kaikkensa saadakseen meidän immuniteetin luhistettua. Stressi heikentää sitä, valtamedian pelkopropaganda heikentää sitä, Bill Gatesin suunnitelma pimentää aurinko olisi kuin kirsikka kakun päälle.
@@yesyes6145 Fiftisiksti, Jussi on kyllä hieman fiksumpi mutta toisaalta Laura on edustavamman näköinen. Kumpikin kyllä kelpaisi siihen virkaan. Tai sitten Jussi pääministeriksi, Laura pressaksi.
4 года назад+32
Nyt mieki taijan ostaa semmosen Suomi-lippiksen jossa on siniristilippu ja jellonakin.
@@ari4681 kaukana ei olla kriittisestä pisteessä. Toivottavasti kaikilla keskustan kokoomuksen sdp:n vihreiden äänestäjillä on hyvä uni lääkitys sillä eivät taida nukkua kovin hyvin. Saattaa ne niin unessa jo olla ettei tajua virhettään.
Totuus löytyy niiden suista joille ei makseta tutkimisesta eikä kukaan /mikään pakota laittamaan sanoja suuhun. Puoluekuri jne. Niin kauan kuin on sananvapautta jäljellä on toivoa.
ei se auta jos suomeen tulee uusi kansallinen valuutta pankkien hallintaan suomeen tarvitaan avoin ja rehellinen kaupankankäynti esim Bitcoinilla tai kultakolikoilla tai molemmilla ja kuka vaan suomalainen voi tehdä hyvän teon ja lopettaa kaupankäynnin euroilla ja siirtyä kultaan tai kryptoihin se ei tarvitse päättäjien lupaa vaan tavallisia ihmisiä jotka itse vaihtavat valuutan ilman pankkeja tai päättäjiä.
On se vitun kummaa että mahantunkeumista vastustaviin mielenosoituksiin osallistuu kourallinen määrä ihmisiä ja samaan aikaan pride kulkueeseen 40000 aivovammaista.
Suurin osa suomalaista äänesti EU:ta vastaan mutta vaalitulosta manipuloitiin !
4 года назад+4
Kateus - Wikipedia määrittelee kateuden erittäin hyvin. Kateus on mielentila, joka merkitsee toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Kateus - Wikipedia fi.wikipedia.org/wiki/Kateus
Tässä on hyvä ohje: Kun hylkäämme jokaisen ideologian, uskonnollisen tai muunkaltaisen oppijärjestelmän, pystymme arvioimaan oikein myös itse näitä oppijärjestelmiä. Kun emme anna kenenkään henkilön olla ehdottomana auktoriteettina, pystymme oikein arvioimaan myös näitä auktoriteettejä. Sitoutuminen johonkin aatteeseen estää näkemästä tämän aatteen kaikkia puolia. Kun asennoidumme kaikkiin asioihin kuin ylhäältäpäin, näemme sekä hyvät että huonot puolet. Ei kannata vannoa koskaan fanaattisesti jonkun kuppikunnan nimeen
Hello You all nice peoples please read this because later You see infornation what they dont want me to tell. I can only use email anymore. Hello Everyvody THIS IS MESSAGE FROM OUR LOVING GOD AND JESUS❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. Can you contact me please❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏 Our God is the God of love's judgment and justice❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. After manmade the first sin: God was forced to remove people from paradise otherwise the paradise would have destroyed. That's why the. .d...l. is here because the first people experienced it. Same for everyone. God gives you the freedom to choose. God does not want anyones us to go hell. The judgment of hell is the same as sin will eventually lead to. The meaning of life is love❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. We must accept Jesus because we received grace through this. Jesus is coming very very soon❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. God gives the last warnings to the people. Thats why the forest's are burning all over the world. There are many Christians here in the Philippines so there is no forest fire. HELLO HOW ARE YOU? THIS WORLD IS GOING TO VERY BAD DIRECTION RIGHT NOW. IM SHOCKED HOW BAD EVERYTHING HAVE WENT. I HOPE YOU CONTACT ME. YOU NEED THIS WiSDOM AND I KNOW SO MUCH MORE. WE HAVE TO DO SOMETHING QUICKLY. I ONLY WANT TO TELL THE TRUTH. I HAVE SEND THIS SO MANY WORLDWIDE. GOD GAVE ME ALL THIS WISDOM❤❤❤❤❤❤❤🙏. THINK ABOUT THIS PLEASE: HOW THOSE BIRDS WOULD HAVE SURVIVED WITHOUT WINGS? WHY BERRIES AND FRUITS TASTE SO GOOD? I SEND ONLY THESE TWO QUESTIONS TO EVOLUTION PROFESSOR AND NOTHING CAME BACK. THEY ALSO SAY EVOLUTION PUT CAMOFLASH TO ANIMALS TO SURVIVE. WHY THEN PANTHER EXAMPLE IS BLACK. MEAPY THEY SAY ITS BLACK BECAUSE ITS A NIGHT TIME HUNTER. I DONT REMEMBER IS IT NIGHT TIME HUNTER OR NOT BUT IF ITS: HOW WOULD EVOLUTION KNOW WITHOUT INTELLIGENCE TO PUT BLACK COLOR? HOW WOULD EVOLUTION KNOW TO PUT RABBIT A WHITE COLOR WHEN IS WINTER AND BROWN COLOR WHEN ITS SUMMER WITHOUT INTELLIGENCE? THEY PROBABLY SAY EVOLUTION DEVELOPS ANIMALS WHERE THEY LIVE: WHY THEN WHALES HAVE LUNGS AND FISHES GILLS? AND THEY ALSO SAY LEGS DEVELOP TO FISHES AND IT WAS FROG OR SOMETHING FINALLY: THEY BRAKE THEIR OWN LOGIC WHEN THEY SAY THAT! AND HOW ABOUT FISH GILLS? FISH GILLS SHOULD ALSO TURN INTO LUNGS. ITS INPOSSIBLE AND THEY BRAKE THEIR OWN LOGIC AGAIN! AND HOW ABOUT PLANTS: THEY SAY PLANTS DEVELOPED IN THE SEA! HOW THOSE PLANTS AND TREES THEN CAME TO LAND? I HEARD SOMEBODY OF THOSE EVOLUTION THEORIST TOLD: PLANTS AND TREES WALKED. HOW COULD THE EVOLUTION ALSO DEVELOP FOOD TO ANIMALS, LIKE BERRIES AND PLANTS WITHOUT INTELLIGENCE. EVOLUTION DONT HAVE INTELLIGENCE BUT IT DEVELOP EVERYTHING WHAT WE, ANIMALS AND THIS WORLD NEED! ONLY GOD CAN CREATE LIFE AND EVERYTHING WHAT WE NEED❤❤❤❤❤❤❤🙏. I WAS SO SICK AND I WAS SURE IM GOING TO DIE BUT AFTER MY MOTHER SAW THREE VISIONS OF JESUS AND ONE ANGEL VISION MY HEALTH CAME BACK VERY FASTLY❤❤❤❤❤❤❤🙏. e..l is running now and try to destroy us all! hell is real and I saw how terrible those horrible e...s are and dont give. US ANY MERCY. GOD AND JESUS WANT TO SAVE US😥❤❤❤❤❤❤❤🙏. AFTER I STARTED TALK I HAVE LOST SO MANY FRIENDS😥. THIS IS HOW YOU CAN CALCULATE evolution is a lie. AFTER I SEND THIS TO DAVID ATTENBOROUGH I LOST MY RIGHTS TO GO IN FACEBOOK AND I CANT COMMENT TO RUclips TOO. FINNISH NEWSPAPERS ALSO BLOCK MY STORIES. THOSE HOW BELIEVE IN EVOLUTION TELL WE ARE ABOUT 2-2.5 MILLION YEAR OLD. THEN EXPLAIN THIS THEY ALSO TELL EARTH HAD 252 MILLION PEOPLE WHEN WE START TO CALCULATE OUR TIME 2019 YEARS AGO. HOW THEY CAN KNOW THAT ITS INPOSSIBLE! DOUBLE THAT AMOUNT EXAMPLE EVERY 100 YEAR. YOU ARE GONNA SEE ITS INPOSSIBLE. AND THIS IS ONLY DOUBLING THE AMOUNT OF PEOPLE. MY FATHER TEACHED IN SCHOOL AND CALCULATED THIS VERY QUICKLY: 252X10POTENSSIIN6X2POTENSSIIN20=2,64×10POTENSSIIN14 250 MILLION 500 1000 2000 4000 8000 16000 32000 64000 128000 256000 512000 1024000 2048000 4096000 8192000 16384000 32768000 65536000 131072000 AND WHEN WE TAKE 131072000MILLION÷EARTHS POPULATION 7530 MILLION=17406,6 TIMES HIGHER WHAT WE HAVE NOW. THOSE EVOLUTIONIST LIE TO US. e..l is working and try to destroy. us. PUT SMALL NUMBER EXAMPLE 10000 AND CALCULATE HOW THAT EXBLODES. OVER A THOUSAND SCIENTIST HAVE APPEALED THAT THEY NO LONGER BELIEVE IN THE THEORY OF EVOLUTION. THE LIST JUST GROWS ALL THE TIME. YOU CAN FIND THAT VIDEO ON RUclips: ruclips.net/video/xQgOjHsMEeE/видео.html WITHOUT GODS GUIDANCE I WOULD NEVER UNDERSTAND CALCULATE THIS. I PRAY AND HOPE YOU SHARE THIS OTHER PEOPLE TOO❤❤❤❤❤❤❤🙏. PLEASE READ ISAIAH 24 IN THE BIBLE BECAUSE ITS HAPPENING NOW! THE MOST IMPORTANT THING: IN MARK 13, JESUS TELLS WHAT HAPPENS BEFORE HE COMES. GOD BLESS YOU AND YOUR FAMILY♥♥♥♥♥♥♥🙏.
4 года назад+5
Sananvapauden ydinajatus Sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin.Ydinajatukseltaan: sananvapautta on perinteisesti pidetty ennen muuta poliittisena perusoikeutena
niinpä me ollaan oltu paperiyhtiöissä jo aikoja paremmin mutta myytin ulkomaille kuin myös telakat
4 года назад+4
TARUA: Kostean illan jälkeen voi tuntua siltä, että aivoista on hävinnyt melkoisesti älynystyröitä, vaikka tosiasiassa soluja on entinen määrä. Tähän tulokseen tultiin vuonna 1993 tanskalaistutkimuksessa, jossa selvitettiin kahden vertailuryhmän avulla, mitä tiedonsiirtoyhteyksiä vilisevälle aivokuorelle eli aivojen pintakerrokselle tapahtuu, kun käytetään alkoholia. Tanskalaistutkijat totesivat kuitenkin, että aivojen valkeat osat, jotka koostuvat pääasiassa hermosyistä, surkastuvat säännöllisen runsaan alkoholinkäytön seurauksena. Alkoholi tuhoaa viejähaarakkeiden eristekerrosta, mistä taas seuraa, että tiedonsiirtonopeus laskee 120 metristä sekunnissa vain metriin sekunnissa. Lisäksi hermosolujen toiminta häriintyy.
4 года назад+4
SE ON TÄSSÄ: Etuteoria. Ihmisen toimintaa ja kaikkea käyttäytymistä ohjaavat hänen etunsa, joiden perusta on perityssä motivaatiossa enemmän kuin ympäristön luomissa tarpeissa. Edut muodostavat hierarkisen järjestelmän: yksilön etu voittaa aina pienen ryhmän edun jne. Pienen ryhmän etu voittaa aina suuren ryhmän edun jne.
4 года назад+8
Tapio Rautavaara muunmuassa lauloi jo muinoin: Hän minne menee, mistä tulee...On musta kissa aina seuranaan jne. Tämä musta kissa on kuolema. Elikkä virkamiehenkin maallinen paratiisi päättyy mustaan kissan noutoon. Eipä siinä auta virkakaan, eikä kk-palkka 5000 - 15 000 Euroa. Musta kissa noutaa kyllä aikanaan kaikki. ruclips.net/video/h1Wzp_4KL_8/видео.html
concerning the incident in Bryssels - at Europarliament - the speaker ordered that all national flags of the MEP's should be confiscated. Flemish and Finnish MEP's declined.
Eila Rajahalme - Avioliiton puhtaus ja pyhyys ❤️☝️ ruclips.net/video/gHg4N3NgY5E/видео.html Tässäpä vahvaa ruokaa! Laittakaapa kaikille mahdollisille tahoille! Raamattumarssi www.adressit.com/raamattumarssi
4 года назад+1
Sodankylä Jeesiö 23.9.2018. Yhden miehen justeeri. Mikalin justeeri Jeesiössä. Suomessa justeeri oli pokasahan ja kirveen ohella tärkeimpiä metsurin työkaluja ennen moottorisahan yleistymistä. Tavanomaisen justeerin lisäksi on olemassa myös "yhdenmiehenjusteeri", jota kutsutaan pukkuriksi. Justeeri tunnetaan myös nimellä tukkisaha. ruclips.net/video/1fPZ3dcYI4A/видео.html&list=PL6Bf-oswWvHDCpGmmdTJXVs7VZPwpIH3Q&index=163
Koronakeskustelua on tullut seurattua nyt yli pari kuukautta. Miten Suomen nykyhallitus on hoitanut tilanteen, niin voisi arvioida sen menneen kohtuullisesti. Kummallista onkin että Suomi oli tavallaan ajoissa liikkeellä. Oppositiopuolueen Perussuomalaisten Arja Juvonen kysyi tammikuussa hallituksen linjasta ja helmikuussa puhuttiin varautumisesta, mutta maaliskuun aikana oli vielä varauduttu huonosti. Suurimpana hallituksen virheenä näen sen, että hallitus loi esim. koronatyöryhmän, mutta sillä ei ollutkaan mitään käyttöä. Tavallaan hallitus reagoi, mutta ei vienyt mahdollisen osaamispulan takia asioita maaliin. Kaikki muutkin ongelmat johtuivat osittain samasta syystä eli siinä oli johtamisessa ja henkilöosaamisessa ongelmia. Hallitus on osannut silti reagoida tilanteisiin ennemmin tai myöhemmin. Samoin ei ole tehty toimenpiteitä äärimmäisellä kiireellä, vaan on haluttu käyttää harkintakykyä. Mistä asiasta ei julkisuudessa liiemmin puhuta liittyy siihen, että miten ihmeessä useat maat mukaan lukien Suomi yllätettiin täysin koronan kohdalla eli pimittikö Kiina tietoja vai annettiinko EU:ssa väärää informaatiota? Mikä on ECDC:n rooli tässä kaikessa? EU:lla on oma tartuntatautivirasto, kaikkien EU-maiden reagointi on hyvin samanlaista, mutta mikään taho ei kysy miksi tilanne on tämmöinen... ECDC on antanut tosiaan viruksesta muutakin tietoa mutta minkä tiedon perusteella esimerkiksi THL ja STM ovat toimineet? Mistä syystä reagointi oli niin hidasta Italiassa? Kummallista on sekin, että tiedetään viruksesta paljon ja sen vaarallisuudesta. Siitä huolimatta taudin liikkumista halutaan nopeuttaa THL ja STM toimesta. Tämä siitäkin huolimatta vaikka uutta tietoa tulee koko ajan ja rokotteitakin kehitetään ennätysmopeaa tahtia. Hallitus joutuu purkamaan taloudellisten ja sosiaalisten syiden takia rajoituksia, mutta pelkästään tartuntatautilaki estää vaarallisten tautien levittämisen. Siitä huolimatta näin on tehty niin lentokentillä kuin kouluissa.
THLn tunareiden eli kaveri nimitetyt. He eivät ole todellisia asiantuntijoita. Tämä 46n todellisen asiantuntijoiden tekemä suositus, jota "tytteli jallitus viisikko", noudatti. Tästä samasta joukosta tehdään UUSI THL.
@@pvahanen. Piti mitä piti. Eihän kaveri nimityksensä mitään osaa, muuta kuin olla hyviä kavereita. Ammatillinen kyvykkyys on taas aivan toinen, jolla en viitsi suutani liata.
päättäjät voisivat kertoa tv ssä tai täällä internetissä mitä he tekevät päätöksissään fiat-valuuttojen ja pankkien erosta pääsemiseen ja kulta markkina ja bitcoin ja kryptovaluutta kaupankäynnin edistämiseen
Sodankylä 22.12.2015. Joulutortut paistuu. - RUclips Minun tapa on ylivoimaisesti paras. ruclips.net/video/YlyvQWp4_0c/видео.html&index=20&list=PL6Bf-oswWvHCiI6-t3VITCkIRLjfXQ69g
4 года назад+3
Niinsanottu kohtuukäyttäjä: Alussa kaikki ovat kohtuukäyttäjiä, toisilla on vain pitempi alku, toisilla lyhempi. Lopulta kaikki ovat pahasti riippuvaisia alkoholisteja eli huumeriippuvaisia. Kiitosta pukkaa, kiitosta pukkaa, siis siitä etten kuulu tuohon kyseiseen populaatioon. ruclips.net/video/TcSke9_DILI/видео.html
4 года назад+1
Se on yleistynyt käyttöön tuo sana keli. Se ei kyllä tarkoita säätilaa. Substantiivi keli (5) tien, ladun tai muun kulkuväylän säästä riippuva kulkukelpoisuus
Tämä oli siis alusta saakka tiedossa mihin oltiin menossa kun Euroopan Unionia muodostettiin. Sekin oli myös tiedossa että Euroopan Unionin kaltainen "Utopian" luominen erilaisten kansojen ja kulttuurien välillä on täysi mahdottomuus ja tulee kaatumaan siihen mahdottomaan yhtälöön. Viimeistään jonkinlaisen sisällissodan muodossa.
4 года назад+1
Näin se vain oleskelee. Joka tapauksessa se kuitenkin on niin kuin se on. Miten se muutenkaan voisi olla muuten, kuin mitä se on.
Miten niin me ollaan niin kuin DDR 60,70,80 luvulla. Ei sananvapautta ! nettipoliisi tarkkailee kaikkia yötä pävää ! ja kohta meitä hävitetään vähin äänin.
Huhtasaari on siinä oikeassa että Suomesta tulee kuin osa USA:sta. EU on ollut jo vuosikymmeniä mutta liittovaltiokin on vielä kymmenien vuosien takana jolloin Laurakin on liian vanha puhumaan mistään tulevaisuudesta. Mitään liitovaltiota ei vältttämättä sittenkään ole vieläkään syntynyt.
Liittovaltio tarkoittaa kyllä, että kaikki maat menettävät kansallisuutensa... Silloin ei enään ole kansallisvaltioita. Kukaan ei ole velkaa kenellekään sen jälkeen liittovaltiossa.
EU on paras mitä Euroopalle on tapahtunut viimeisen 100 vuoden aikana. Toivottavasti EU lähentyy kohti liittovaltiota. Liittovaltiokehityksen voisi aloittaa Pohjois- ja Länsi-Euroopan vakavaraisista ja kehittyneistä valtioista.
Kun seuraava lähtee, Suomen on lähdettävä myös heti. Jos näin ei toimita, se osoittaa hallituksen kyvyttömyyden toimia mitenkään muuten kuin liikennemerkkien vaihtajana.
Johan Ranskan ja Saksan pankkeja tuettiin. Kreikan tuki valui niille. Vai vielä uudestaan tuettaisiin Ranskan pankkeja, jotka ovat Kreikan tapauksessa ottaneet isoja riskejä, koska Kreikka on mitä on.
Tuetaan koko maailma ! Rahaa on ja jos ei ole niin otataan lainaa. Minä en voi mitenkään ymmärtää miksi Kreikkaan on mennyt miljardeja euroja veronmaksajien selkänahasta . Kreikka on kusettanut eu:ta liittymispäivästä lähtien !
asp.trainershouse.fi/kassandran-huuto?hss_channel=fbp-175492304963&fbclid=IwAR0CTOwSxbardGbp1E-u0ppl1vLNEVoYNGeGeMVeH0tl3G9QegspSZUnzRQ Nyt kannattaa nopeasti erota EU.sta. siellä on EU:n yläpuolella rahoitusjärjestelmä, jolla on todella vaarallinen agenda!
Äänestäjänä olen pettynyt siihen, että PS:n mepit ovat pitäneet niin paljon esillä tätä pienten lippujen poistamisasiaa. Mitä väliä symboleilla on? Ne ovat vain viittauksia todellisiin asioihin. Haluaisin politiikkaan ihmisiä, jotka keskittyvät isoihin linjoihin eikä lipunryöstöön. Sellaisia ihmisiä kyllä oli PS:n ehdokaslistalla viime eurovaaleissa, mutta eivät tulleet valituiksi.
Boris Johnson hyvä pääministeri :D heh. ensin vähätteli koko koronaa ja sitten iski omaan nilkkaan (nieluun paremminkin). Onks tää dosentti joku persujen äänitorvi? en siis kritisoi vaan hämmästelen.
Kokoomuksen pitäminen irti hallituspolitiikasta, tiedät hyvin mistä, Nyt emme ole sinnepäin niin paljon, että sieltä määrättäisiin hallituksen kokoonpano...
4 года назад+1
Tämä on huippu. Suosittelen hyvän musiikin ystäville ja muillekin. ruclips.net/video/PhjPGGSuuNM/видео.html On se hyvä ainakin tämä: Siis että rapakarhu kättä antaa. Suosittelen älykkäille hyvän musiikkitajun omaaville persoonille. Olkaapa siis hyvät kaikki korkeatasoisen musiikin ystävät. Kyllähän se näin on. Rapakarhu kättä antaa. Olemme siitä vakuuttuneita kuuntelun jälkeen.
Oli tossa tänäänkin aika monta jolla oli Suomen lippu tallella, ainakin liputtivat äitienpäivän kunniaksi. Ehkä niillä on ollut hyvä vahtikoira tai lippu ei ole kenellekään kelvannut :)
RUclipsn pelkkä näyttökertamäärä ei oikeastaan kerro mitään. Oman kanavansa analyysistä näkee kaiken. Esimerkiksi kuinka kauan on kutakin videota prosenteissa keskimäärin katseltu. Ei edes parin minuutin pätkää katsota kuin vähän aikaa. Totuuden näkee siis oman kanavan analyysistään.
4 года назад+1
Tässä alla hyvää tietoa mitä tarkoittaa spännääminen eli roskapostitus. Tästä ketjusta sitä ei kylläkään löydy. Sitäpaitsi youtubekanavan haltija voi estää helposti roskapostituksen kokonaan tai poistaa epäasialliset kommentit. RUclips on kyllä siinä mielessä kehittynyt pitkälle. Elikkä älkää kadehtiko hyvää kommentoijaa. Minä olen muunmuassa hyvä. Se lisää kanavan katsojien määrää. Eikö se ole tarkoituskin kaikilla tubettajilla. Kiitos lukijoille. Esim. nettipalstalla voi törmätä kyseiseen ärsyttävään ilmiöön Spämmillä tarkoitetaan sitä, kun joku roskaa keskustelua turhilla viesteillä. Niitä ovat mm. pelkät hymiö viestit, "dkjf" -viestit, sekä tyhjät viestit. Ilmiön aiheuttaja (spämmääjä) on henkilö, joka aiheuttaa spämmäämisen. Spämmi on siis roskapostitusta
4 года назад+1
Kaikella millä on alku, täytyy olla myös loppu. Lopun ajan eläminenhän näin ollen alkaa heti alusta lähtien. Eli olemme eläneet ja elämme kokoajan lopun alkua. Elikkä alun ja lopun välinen ajan käsitys on aikalailla sinkuva. Mikä ei ole lyhyt, se on sitten pitkä jne
Vasemmisto irrottelee työväentalolla. www.riemurasia.net/video/Klubimeininkia-lahi-idan-malliin/175806#paradeJump Muuten hyvä, daamit vain puuttuu.
4 года назад+1
Ei tuo ainakaan minulle ole yllätys. www.mtvuutiset.fi/artikkeli/interaktiviinen-grafiikka-nama-ovat-maailman-vaarallisimmat-huumeet-yllattava-aine-ykkosena/5580532 Elikkä aivan oikein. Alkoholi on pahan riippuvuuden aiheuttava HUUME.
4 года назад+1
Täysikuuko se siinä mollottaa? i2-prod.mirror.co.uk/incoming/article12253110.ece/ALTERNATES/s615/North-Korean-leader-Kim-Jong-Un-delivering-his-speech-during-a-military-parade-to-mark-the-70th-anni.jpg
Tökkäsi pahasti.... Kuka tuo yrityksensä kontrolliin ja kalliimpaan paikkaan... Markkinanäkökulmasta? Miten siihen voidaan pakottaa?
4 года назад+1
SDP:n Taavitsainen iloitsee: Vihdoin alkaa tapahtua taistelussa perintäyhtiöitä vastaan! | Satu Taavitsainen - Ahkera poliitikko #kansansatu #sdp www.satutaavitsainen.com/uutiset.html?148868
Minun mielestä sosiaalipummin ei pidä kommentoida fiksun ihmisen puhumisia.
4 года назад+1
Alaspäin peukuttaminen on videon lataajalle tai kommentoijalle suunnattu negatiivinen reaktio. Syitä tuossa alla. Wikipedia. Tarkoituksena tietenkin yrittää lannistaa näitä. Suurin syy on tietenkin kateus. Se jyllää joka paikassa. Varmaan auttaa myös pahaan oloon, ainakin hetkeksi. No tukea se on sekin. Provokaatio - Wikipedia fi.wikipedia.org/wiki/Provokaatio Provokaatio on tahallista toimintaa, jonka tavoitteena on kohteen negatiivinen reaktio, kuten paheksunta, ärsyyntyminen, loukkaantuminen tai suuttuminen. Kohteena voi olla periaatteessa mikä tahansa elollinen olento, joka kykenee osoittamaan tunteensa toimintaa kohtaan, käytännössä usein jokin kehittynyt eläin kuten....
Mitä mieltä olette lipun ryöstöstä? Pysykää kanavalla!
Kaikki Dosentti- jaksot: ruclips.net/video/Kf_1C6CcLFA/видео.html
Lipun ryöstäjät ovat väärissä viroissa eikä ymmärrä näistä asioista mitään niin VAIHTOON. KANSALLISET liput tulee sallia nyt samoin kuin ennenkin.
Ukkini taisteli lippumme puolesta, rauha hänen Kultaiselle sielulleen 🇫🇮 Ilman ukkini ja mummini kaltaisia ihmisiä meillä ei olisi siniristiä ja nyt pitäisi olla tuo kirottu eu lippu? Isovanhempamme kääntyvät haudassaan. 🤔
eu on paskaa
Kansallisliput takaisin "rysseliin", Ei Eurostolittoa.
Täsmälleen samaa mieltä itsekin. Kansallis valtioiden liput ovat saaneet olla edustajien pöydillä jo pari kymmentä vuotta. Kuinka niistä nyt, tuli niin vaarallisia? EU ta emme tarvitse mihinkään. Hajotkoon kuin korttitalo. EU ON kaikkien jäsenmaidensa maksamien maksujen varassa, joita ei enää tule yhtäkään euroa. Päästään silloin kaikista turhake sopimuksista, varsinkin niistä laittomista sekä tyhmistä direktiiveistä, joita mielivaltaisesti jakelivat ympäriinsä. Vaihteeksi tolkun ihmiset ohjaksiin suvakkien tilalle ARKADIANMÄEN toimiin ELI PS. Eräs Perus nainen.
Suomen olisi jo korkein aika erota EU:sta.
Höpö höpö.
Onko markka parempi sitten😆😂
@@bestlife1116 joo.
@@kissakissa4779 okei tämä on sun mielipide.. Niinkuin eräs sanoi jo niin sanon sen uudelleen suomi on tuhoon tuomittu eu:n kanssa sekä ilman eu:ta ja kaikki tämä perustuu suomen valtion lainan määrään.. Jos lähtee maksamaan miljardien arvoista lainaa markalla on kansantalous vielä huonommassa kunnossa kuin nyt🙂
@@bestlife1116 kaikki raha ON velkaa...ei sitä ikinä makseta.
Lipunryöstö oli vasta alkua itsenäisyytemme menettämiselle. Tästä se lähtee, hiljaa hivuttaen, kuten Laura totesi. Pirun mielenkiintoinen haastattelu, tuntui kuin aika olisi loppunut kun vasta päästiin alkuun. Kiitos Laura ja Arto ja teveiset Lapin lumilta ja normikylmästä keväästä, arktisen oskillaation keskeltä.
kiitos! Lappi rulaa!
Suomihan ei ole ollut itsenäinen petosliitoksen jälkeen....tuo lipun ryöstö vaan lujittaa sitä tietoa, että se kansallinen mieli, lippu, joka ilmentää kansan identiteettiä....
@@artoluukkanen9455 En olisi uskonut, että sinä Arto uskot raamattuun kirjaimellisesti, niin fiksuja ovat nämä luentosi. Minun täytyy ehkä ajatella asioita uudestaan. Ja todella monta
kertaa, sillä propagandaa näköjään sinäkin teet! Luulin, että kerrot vain faktoja, mutta sinullahan on poliittinen agenda.
Kiitos Arto
Hallituksen coronapako ja sen puheet laumaimmuniteetin eduista on aika kuvaavasa millainen "vastuunkantaja" hallitus on. Miksi sama ei kelpaa sille minkä se katsoo olevan paras kansalle? Kolmannes maaseutuväestöstä kuuluu riskiryhmiin.
Laumaimmuniteetti toimii. Ja globalistit yrittää tehdä kaikkensa saadakseen meidän immuniteetin luhistettua. Stressi heikentää sitä, valtamedian pelkopropaganda heikentää sitä, Bill Gatesin suunnitelma pimentää aurinko olisi kuin kirsikka kakun päälle.
Laurasta pitää saada Suomen pääministeri 👍🇫🇮
@@yesyes6145 Fiftisiksti, Jussi on kyllä hieman fiksumpi mutta toisaalta Laura on edustavamman näköinen. Kumpikin kyllä kelpaisi siihen virkaan. Tai sitten Jussi pääministeriksi, Laura pressaksi.
Nyt mieki taijan ostaa semmosen Suomi-lippiksen jossa on siniristilippu ja jellonakin.
Ehkä myös kaulaan SUOMI leijona ja risti? Itselläni on jo kummatkin.
@Fuck russia in ass. Millä perusteella? Rakastan omaa koti-ja synnyinmaatani SUOMEA. Inhorealisti kansallismielinen SUOMI PATRIOOTTI.
@Fuck russia in ass . Vai niin?
Nehän on kiellettyjä symbooleja meidän kommunistipäättäjien toimesta !
@Finnish Socialist Kyllä on. Kommunismi ei voi ikinä toimia missään.
Nyt saatana jo vauhdilla eroon EU:sta
Suomi pysyy jäsenenä niin kauan kunnes kansantalous on ajettu täysin alas ja rotat jättäneet uppoavan laivan ! Rotat ei tule olemaan turvassa MISSÄÄN.
@@ari4681 kaukana ei olla kriittisestä pisteessä. Toivottavasti kaikilla keskustan kokoomuksen sdp:n vihreiden äänestäjillä on hyvä uni lääkitys sillä eivät taida nukkua kovin hyvin. Saattaa ne niin unessa jo olla ettei tajua virhettään.
Hyvä haastattelu. Hyvin oli Huhtasaari kartalla mitä tapahtuu Suomessa.
Laura on uskonnollinen hihhuli
Onko ollut yhtäkään uutista noista lippujen varasteluista Suomen valtamedioissa?
Onko tässä nyt kyse niistä poliisin itsenäisyyspäivänä takavarikoimista hakaristilipuista.
@@esa-petrituomola6792 ööö ei.
Ei ole eikä tule olemaan.
Ihana Laura ❤️
EU helvettiin!
Sieltähän se on. Ei tarvitse kuin kävellä eri suuntaan.
Odotahan muutama vuosi niin maailmassa on helvetti maan päällä.
Samoin Sinä
EU islamisaatio. Hallitukset taustaohjailussa, poliisi ja media vaikenevat - RUclips
ruclips.net/video/VhRwayIeyRU/видео.html
Vaihtoehtomediassa näkyy monenkirjavia mielipiteitä.
Totuus löytyy niiden suista joille ei makseta tutkimisesta eikä kukaan /mikään pakota laittamaan sanoja suuhun. Puoluekuri jne.
Niin kauan kuin on sananvapautta jäljellä on toivoa.
ei se auta jos suomeen tulee uusi kansallinen valuutta pankkien hallintaan
suomeen tarvitaan avoin ja rehellinen kaupankankäynti esim Bitcoinilla tai kultakolikoilla tai molemmilla
ja kuka vaan suomalainen voi tehdä hyvän teon ja lopettaa kaupankäynnin euroilla ja siirtyä kultaan tai kryptoihin
se ei tarvitse päättäjien lupaa vaan tavallisia ihmisiä jotka itse vaihtavat valuutan ilman pankkeja tai päättäjiä.
Kulta tulee olemaan aina kultaa eli käypää valuuttaa, cryptot voi hävitä kun aurinko kemikaalisumuun jos esim koko infra tuhoutuu
Ai Venäjän kanssa....
Miksei eurot, kun näet olet eurofederalisti. 🤣🤣🤣
Nyt peukalo ylös te kaikki täysijärkiset.
On se vitun kummaa että mahantunkeumista vastustaviin mielenosoituksiin osallistuu kourallinen määrä ihmisiä ja samaan aikaan pride kulkueeseen 40000 aivovammaista.
Oli aika hyvä haastattelu.
Eipä ole uutisoitu liiemmin EUn tulevista tukipaketeistakaan...
Laura on todella hyvä!☺☺☺☺☺
Minua on kusetettu. Aikanaan äänestin EU:n puolesta, mutta en äänestänyt yhteisvastuun puolesta.
Suurin osa suomalaista äänesti EU:ta vastaan mutta vaalitulosta manipuloitiin !
Kateus - Wikipedia määrittelee kateuden erittäin hyvin.
Kateus on mielentila, joka merkitsee toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.
Kateus - Wikipedia
fi.wikipedia.org/wiki/Kateus
Euro veke markka takas
Höpöhöpö.. lue vähän historia että opit ottamaan paremmin kantaa mistä on kyse.
ei siitä markasta ole apua jos se on suljettu ja vanhanaikainen pankki valuutta
Johan moni on sanonut että euro ei toimi eikä tule toimimaan markan saa takaisin halutessa.
Suomelle rahanpaino oikeus takaisin.
ei rahaa tarvitse enää painaa se on taakka tässä maailmassa
@@kirahvipaita8246 miten yhteiskunta toimisi ilman rahaa
@@boneleg6952 Bitcoinilla tai kryptovaluutta markalla jota ei hallitse kukaan
👍🇫🇮😃
Tässä on hyvä ohje: Kun hylkäämme jokaisen ideologian, uskonnollisen tai
muunkaltaisen oppijärjestelmän, pystymme arvioimaan oikein myös itse
näitä oppijärjestelmiä. Kun emme anna kenenkään henkilön olla
ehdottomana auktoriteettina, pystymme oikein arvioimaan myös näitä
auktoriteettejä. Sitoutuminen johonkin aatteeseen estää näkemästä tämän
aatteen kaikkia puolia. Kun asennoidumme kaikkiin asioihin kuin
ylhäältäpäin, näemme sekä hyvät että huonot puolet. Ei kannata vannoa
koskaan fanaattisesti jonkun kuppikunnan nimeen
Hello You all nice peoples please read this because later You see infornation what they dont want me to tell. I can only use email anymore.
Hello Everyvody THIS IS MESSAGE FROM OUR LOVING GOD AND JESUS❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. Can you contact me please❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏
Our God is the God of love's judgment and justice❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. After manmade the first sin: God was forced to remove people from paradise otherwise the paradise would have destroyed. That's why the. .d...l. is here because the first people experienced it. Same for everyone. God gives you the freedom to choose. God does not want anyones us to go hell. The judgment of hell is the same as sin will eventually lead to. The meaning of life is love❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. We must accept Jesus because we received grace through this. Jesus is coming very very soon❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. God gives the last warnings to the people. Thats why the forest's are burning all over the world. There are many Christians here in the Philippines so there is no forest fire.
HELLO HOW ARE YOU? THIS WORLD IS GOING TO VERY BAD DIRECTION RIGHT NOW. IM SHOCKED HOW BAD EVERYTHING HAVE WENT. I HOPE YOU CONTACT ME. YOU NEED THIS WiSDOM AND I KNOW SO MUCH MORE. WE HAVE TO DO SOMETHING QUICKLY. I ONLY WANT TO TELL THE TRUTH. I HAVE SEND THIS SO MANY WORLDWIDE.
GOD GAVE ME ALL THIS WISDOM❤❤❤❤❤❤❤🙏. THINK ABOUT THIS PLEASE: HOW THOSE BIRDS WOULD HAVE SURVIVED WITHOUT WINGS? WHY BERRIES AND FRUITS TASTE SO GOOD? I SEND ONLY THESE TWO QUESTIONS TO EVOLUTION PROFESSOR AND NOTHING CAME BACK. THEY ALSO SAY EVOLUTION PUT CAMOFLASH TO ANIMALS TO SURVIVE. WHY THEN PANTHER EXAMPLE IS BLACK. MEAPY THEY SAY ITS BLACK BECAUSE ITS A NIGHT TIME HUNTER. I DONT REMEMBER IS IT NIGHT TIME HUNTER OR NOT BUT IF ITS: HOW WOULD EVOLUTION KNOW WITHOUT INTELLIGENCE TO PUT BLACK COLOR? HOW WOULD EVOLUTION KNOW TO PUT RABBIT A WHITE COLOR WHEN IS WINTER AND BROWN COLOR WHEN ITS SUMMER WITHOUT INTELLIGENCE? THEY PROBABLY SAY EVOLUTION DEVELOPS ANIMALS WHERE THEY LIVE: WHY THEN WHALES HAVE LUNGS AND FISHES GILLS? AND THEY ALSO SAY LEGS DEVELOP TO FISHES AND IT WAS FROG OR SOMETHING FINALLY:
THEY BRAKE THEIR OWN LOGIC WHEN THEY SAY THAT! AND HOW ABOUT FISH GILLS? FISH GILLS SHOULD ALSO TURN INTO LUNGS. ITS INPOSSIBLE AND THEY BRAKE THEIR OWN LOGIC AGAIN! AND HOW ABOUT PLANTS: THEY SAY PLANTS DEVELOPED IN THE SEA! HOW THOSE PLANTS AND TREES THEN CAME TO LAND? I HEARD SOMEBODY OF THOSE EVOLUTION THEORIST TOLD: PLANTS AND TREES WALKED. HOW COULD THE EVOLUTION ALSO DEVELOP FOOD TO ANIMALS, LIKE BERRIES AND PLANTS WITHOUT INTELLIGENCE. EVOLUTION DONT HAVE INTELLIGENCE BUT IT DEVELOP EVERYTHING WHAT WE, ANIMALS AND THIS WORLD NEED! ONLY GOD CAN CREATE LIFE AND EVERYTHING WHAT WE NEED❤❤❤❤❤❤❤🙏. I WAS SO SICK AND I WAS SURE IM GOING TO DIE BUT AFTER MY MOTHER SAW THREE VISIONS OF JESUS AND ONE ANGEL VISION MY HEALTH CAME BACK VERY FASTLY❤❤❤❤❤❤❤🙏. e..l is running now and try to destroy us all! hell is real and I saw how terrible those horrible e...s are and dont give. US ANY MERCY. GOD AND JESUS WANT TO SAVE US😥❤❤❤❤❤❤❤🙏. AFTER I STARTED TALK I HAVE LOST SO MANY FRIENDS😥. THIS IS HOW YOU CAN CALCULATE evolution is a lie. AFTER I SEND THIS TO DAVID ATTENBOROUGH I LOST MY RIGHTS
TO GO IN FACEBOOK AND I CANT COMMENT TO RUclips TOO. FINNISH NEWSPAPERS ALSO BLOCK MY STORIES. THOSE HOW BELIEVE IN EVOLUTION TELL WE ARE ABOUT 2-2.5 MILLION YEAR OLD. THEN EXPLAIN THIS THEY ALSO TELL EARTH HAD 252 MILLION PEOPLE WHEN WE START TO CALCULATE OUR TIME 2019 YEARS AGO. HOW THEY CAN KNOW THAT ITS INPOSSIBLE! DOUBLE THAT AMOUNT EXAMPLE EVERY 100 YEAR. YOU ARE GONNA SEE ITS INPOSSIBLE. AND THIS IS ONLY DOUBLING THE AMOUNT OF PEOPLE. MY FATHER TEACHED IN SCHOOL AND CALCULATED THIS VERY QUICKLY: 252X10POTENSSIIN6X2POTENSSIIN20=2,64×10POTENSSIIN14 250 MILLION 500 1000 2000 4000 8000 16000 32000 64000 128000 256000 512000 1024000 2048000 4096000 8192000 16384000 32768000 65536000 131072000
AND WHEN WE TAKE 131072000MILLION÷EARTHS POPULATION 7530 MILLION=17406,6 TIMES HIGHER WHAT WE HAVE NOW. THOSE EVOLUTIONIST LIE TO US. e..l is working and try to destroy. us. PUT SMALL NUMBER EXAMPLE 10000 AND CALCULATE HOW THAT EXBLODES. OVER A THOUSAND SCIENTIST HAVE APPEALED THAT THEY NO LONGER BELIEVE IN THE THEORY OF EVOLUTION. THE LIST JUST GROWS ALL THE TIME. YOU CAN FIND THAT VIDEO ON RUclips:
ruclips.net/video/xQgOjHsMEeE/видео.html
WITHOUT GODS GUIDANCE I WOULD NEVER UNDERSTAND CALCULATE THIS. I PRAY AND HOPE YOU SHARE THIS OTHER PEOPLE TOO❤❤❤❤❤❤❤🙏. PLEASE READ ISAIAH 24 IN THE BIBLE BECAUSE ITS HAPPENING NOW! THE MOST IMPORTANT THING: IN MARK 13, JESUS TELLS WHAT HAPPENS BEFORE HE COMES. GOD BLESS YOU AND YOUR FAMILY♥♥♥♥♥♥♥🙏.
Sananvapauden ydinajatus
Sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata
kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva
vapaa mielipiteenmuodostus,
avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja
moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin.Ydinajatukseltaan:
sananvapautta on perinteisesti pidetty ennen muuta poliittisena
perusoikeutena
Arto nyt oli kiva jakso ja kiva kampaus
kiitos))))
niinpä me ollaan oltu paperiyhtiöissä jo aikoja paremmin mutta myytin ulkomaille kuin myös telakat
TARUA: Kostean illan jälkeen voi tuntua siltä, että aivoista on hävinnyt melkoisesti älynystyröitä, vaikka tosiasiassa soluja on entinen määrä.
Tähän tulokseen tultiin vuonna 1993 tanskalaistutkimuksessa, jossa selvitettiin kahden vertailuryhmän avulla, mitä tiedonsiirtoyhteyksiä vilisevälle aivokuorelle eli aivojen pintakerrokselle tapahtuu, kun käytetään alkoholia.
Tanskalaistutkijat totesivat kuitenkin, että aivojen valkeat osat, jotka koostuvat pääasiassa hermosyistä, surkastuvat säännöllisen runsaan alkoholinkäytön seurauksena.
Alkoholi tuhoaa viejähaarakkeiden eristekerrosta, mistä taas seuraa, että tiedonsiirtonopeus laskee 120 metristä sekunnissa vain metriin sekunnissa. Lisäksi hermosolujen toiminta häriintyy.
SE ON TÄSSÄ: Etuteoria. Ihmisen toimintaa ja kaikkea käyttäytymistä ohjaavat hänen etunsa, joiden perusta on perityssä motivaatiossa enemmän kuin ympäristön luomissa tarpeissa. Edut muodostavat hierarkisen järjestelmän: yksilön etu voittaa aina pienen ryhmän edun jne. Pienen ryhmän etu voittaa aina suuren ryhmän edun jne.
Tapio Rautavaara muunmuassa lauloi jo muinoin: Hän minne menee, mistä tulee...On musta kissa aina seuranaan jne.
Tämä musta kissa on kuolema.
Elikkä virkamiehenkin maallinen paratiisi päättyy mustaan kissan noutoon.
Eipä siinä auta virkakaan, eikä kk-palkka 5000 - 15 000 Euroa.
Musta kissa noutaa kyllä aikanaan kaikki.
ruclips.net/video/h1Wzp_4KL_8/видео.html
Hello 👋 I'm interested in what they are talking about. Please can anyone translate to English. Or just give basic idea of their video. Thank you
concerning the incident in Bryssels - at Europarliament - the speaker ordered that all national flags of the MEP's should be confiscated. Flemish and Finnish MEP's declined.
@@artoluukkanen9455 Thank you so much for your prompt reply
They are talking about, that some are robbing each countrys own flaks. Like Finnis flag? Does this help? One small member from TRUE FINN PARTY.
@@ailapiaaaltonen98 Thank you for your help
@@ailapiaaaltonen98 Are you on VK, Russian fb?
Eila Rajahalme - Avioliiton puhtaus ja pyhyys ❤️☝️ ruclips.net/video/gHg4N3NgY5E/видео.html
Tässäpä vahvaa ruokaa! Laittakaapa kaikille mahdollisille tahoille!
Raamattumarssi -> Tulkaapa mukaan marssimaan! www.adressit.com/raamattumarssi
Finexit kiitos
Eila Rajahalme - Avioliiton puhtaus ja pyhyys ❤️☝️ ruclips.net/video/gHg4N3NgY5E/видео.html
Tässäpä vahvaa ruokaa! Laittakaapa kaikille mahdollisille tahoille!
Raamattumarssi www.adressit.com/raamattumarssi
Sodankylä Jeesiö 23.9.2018. Yhden miehen justeeri. Mikalin justeeri Jeesiössä. Suomessa justeeri oli pokasahan ja kirveen ohella tärkeimpiä metsurin työkaluja ennen moottorisahan yleistymistä. Tavanomaisen justeerin lisäksi on olemassa myös "yhdenmiehenjusteeri", jota kutsutaan pukkuriksi. Justeeri tunnetaan myös nimellä tukkisaha. ruclips.net/video/1fPZ3dcYI4A/видео.html&list=PL6Bf-oswWvHDCpGmmdTJXVs7VZPwpIH3Q&index=163
Koronakeskustelua on tullut seurattua nyt yli pari kuukautta. Miten Suomen nykyhallitus on hoitanut tilanteen, niin voisi arvioida sen menneen kohtuullisesti.
Kummallista onkin että Suomi oli tavallaan ajoissa liikkeellä. Oppositiopuolueen Perussuomalaisten Arja Juvonen kysyi tammikuussa hallituksen linjasta ja helmikuussa puhuttiin varautumisesta, mutta maaliskuun aikana oli vielä varauduttu huonosti.
Suurimpana hallituksen virheenä näen sen, että hallitus loi esim. koronatyöryhmän, mutta sillä ei ollutkaan mitään käyttöä. Tavallaan hallitus reagoi, mutta ei vienyt mahdollisen osaamispulan takia asioita maaliin. Kaikki muutkin ongelmat johtuivat osittain samasta syystä eli siinä oli johtamisessa ja henkilöosaamisessa ongelmia.
Hallitus on osannut silti reagoida tilanteisiin ennemmin tai myöhemmin. Samoin ei ole tehty toimenpiteitä äärimmäisellä kiireellä, vaan on haluttu käyttää harkintakykyä.
Mistä asiasta ei julkisuudessa liiemmin puhuta liittyy siihen, että miten ihmeessä useat maat mukaan lukien Suomi yllätettiin täysin koronan kohdalla eli pimittikö Kiina tietoja vai annettiinko EU:ssa väärää informaatiota? Mikä on ECDC:n rooli tässä kaikessa?
EU:lla on oma tartuntatautivirasto, kaikkien EU-maiden reagointi on hyvin samanlaista, mutta mikään taho ei kysy miksi tilanne on tämmöinen... ECDC on antanut tosiaan viruksesta muutakin tietoa mutta minkä tiedon perusteella esimerkiksi THL ja STM ovat toimineet? Mistä syystä reagointi oli niin hidasta Italiassa?
Kummallista on sekin, että tiedetään viruksesta paljon ja sen vaarallisuudesta. Siitä huolimatta taudin liikkumista halutaan nopeuttaa THL ja STM toimesta. Tämä siitäkin huolimatta vaikka uutta tietoa tulee koko ajan ja rokotteitakin kehitetään ennätysmopeaa tahtia.
Hallitus joutuu purkamaan taloudellisten ja sosiaalisten syiden takia rajoituksia, mutta pelkästään tartuntatautilaki estää vaarallisten tautien levittämisen. Siitä huolimatta näin on tehty niin lentokentillä kuin kouluissa.
THLn tunareiden eli kaveri nimitetyt. He eivät ole todellisia asiantuntijoita. Tämä 46n todellisen asiantuntijoiden tekemä suositus, jota "tytteli jallitus viisikko", noudatti. Tästä samasta joukosta tehdään UUSI THL.
@@pvahanen. Piti mitä piti. Eihän kaveri nimityksensä mitään osaa, muuta kuin olla hyviä kavereita. Ammatillinen kyvykkyys on taas aivan toinen, jolla en viitsi suutani liata.
päättäjät voisivat kertoa tv ssä tai täällä internetissä mitä he tekevät päätöksissään fiat-valuuttojen ja pankkien erosta pääsemiseen ja kulta markkina ja bitcoin ja kryptovaluutta kaupankäynnin edistämiseen
Meitä viedään kuin pässiä narussa !
Sodankylä 22.12.2015. Joulutortut paistuu. - RUclips
Minun tapa on ylivoimaisesti paras.
ruclips.net/video/YlyvQWp4_0c/видео.html&index=20&list=PL6Bf-oswWvHCiI6-t3VITCkIRLjfXQ69g
Niinsanottu kohtuukäyttäjä:
Alussa kaikki ovat kohtuukäyttäjiä, toisilla on vain pitempi alku, toisilla lyhempi.
Lopulta kaikki ovat pahasti riippuvaisia alkoholisteja eli huumeriippuvaisia.
Kiitosta pukkaa, kiitosta pukkaa, siis siitä etten kuulu tuohon kyseiseen populaatioon.
ruclips.net/video/TcSke9_DILI/видео.html
Se on yleistynyt käyttöön tuo sana keli. Se ei kyllä tarkoita säätilaa.
Substantiivi
keli (5)
tien, ladun tai muun kulkuväylän säästä riippuva kulkukelpoisuus
Tämä oli siis alusta saakka tiedossa mihin oltiin menossa kun Euroopan Unionia muodostettiin. Sekin oli myös tiedossa että Euroopan Unionin kaltainen "Utopian" luominen erilaisten kansojen ja kulttuurien välillä on täysi mahdottomuus ja tulee kaatumaan siihen mahdottomaan yhtälöön. Viimeistään jonkinlaisen sisällissodan muodossa.
Näin se vain oleskelee.
Joka tapauksessa se kuitenkin on niin kuin se on.
Miten se muutenkaan voisi olla muuten, kuin mitä se on.
Onhan USA:ssakin osavaltioilla myös omat liput.
Kieltääkö eurostoliitto rintamerkit, sitä kannattaisi kokeilla.
“My daughter ask yourself for another kingdom
For what I leave is too small for you."
Tiedättekö mitä tarkoittaa, kilju litraa Kulju? No ei hätää, vastaus tuossa alla.
ruclips.net/video/AC5P8SXYrrY/видео.html
Suomi Pohjois-Korean viitoittamalla tiella - RUclips
ruclips.net/video/RVOMa54hTGA/видео.html
Miten niin me ollaan niin kuin DDR 60,70,80 luvulla. Ei sananvapautta ! nettipoliisi tarkkailee kaikkia yötä pävää ! ja kohta meitä hävitetään vähin äänin.
Laura on presidenttiainesta😮
Kaikkien valtioiden kansallislaulut jne.
ruclips.net/user/MrAlfa1984videos
RUclips tiedottaa. ruclips.net/video/HYu5uSnFyVs/видео.html Katseluaika kertoo paremmin kanavan mielenkiinnon kuin mitä katsojaluvut.
Huhtasaari on siinä oikeassa että Suomesta tulee kuin osa USA:sta. EU on ollut jo vuosikymmeniä mutta liittovaltiokin on vielä kymmenien vuosien takana jolloin Laurakin on liian vanha puhumaan mistään tulevaisuudesta. Mitään liitovaltiota ei vältttämättä sittenkään ole vieläkään syntynyt.
sauli niinistön pitäis nyt kertoa millasessa tilanteessa suomi on se ainakin kuuluisi koko suomelle
Seems like this Esko Määttää makes up half of the comment section.
Liittovaltio tarkoittaa kyllä, että kaikki maat menettävät kansallisuutensa... Silloin ei enään ole kansallisvaltioita.
Kukaan ei ole velkaa kenellekään sen jälkeen liittovaltiossa.
EU on paras mitä Euroopalle on tapahtunut viimeisen 100 vuoden aikana. Toivottavasti EU lähentyy kohti liittovaltiota. Liittovaltiokehityksen voisi aloittaa Pohjois- ja Länsi-Euroopan vakavaraisista ja kehittyneistä valtioista.
Vakavaraisuus toteutuu ottamalla tänne 30 miljoonaa torakkaa elätettäväksi !
Kun seuraava lähtee, Suomen on lähdettävä myös heti. Jos näin ei toimita, se osoittaa hallituksen kyvyttömyyden toimia mitenkään muuten kuin liikennemerkkien vaihtajana.
Johan Ranskan ja Saksan pankkeja tuettiin. Kreikan tuki valui niille.
Vai vielä uudestaan tuettaisiin Ranskan pankkeja, jotka ovat Kreikan tapauksessa ottaneet isoja riskejä, koska Kreikka on mitä on.
Tuetaan koko maailma ! Rahaa on ja jos ei ole niin otataan lainaa. Minä en voi mitenkään ymmärtää miksi Kreikkaan on mennyt miljardeja euroja veronmaksajien selkänahasta . Kreikka on kusettanut eu:ta liittymispäivästä lähtien !
asp.trainershouse.fi/kassandran-huuto?hss_channel=fbp-175492304963&fbclid=IwAR0CTOwSxbardGbp1E-u0ppl1vLNEVoYNGeGeMVeH0tl3G9QegspSZUnzRQ Nyt kannattaa nopeasti erota EU.sta. siellä on EU:n yläpuolella rahoitusjärjestelmä, jolla on todella vaarallinen agenda!
Toivon vilpittömästi että Suomesta tulee osa Euroopan liittovaltiota.
Äänestäjänä olen pettynyt siihen, että PS:n mepit ovat pitäneet niin paljon esillä tätä pienten lippujen poistamisasiaa. Mitä väliä symboleilla on? Ne ovat vain viittauksia todellisiin asioihin. Haluaisin politiikkaan ihmisiä, jotka keskittyvät isoihin linjoihin eikä lipunryöstöön. Sellaisia ihmisiä kyllä oli PS:n ehdokaslistalla viime eurovaaleissa, mutta eivät tulleet valituiksi.
Voi hyvä tavaton teitä ressukoita.
Suomihan on ollut Eurostoliiton osavaltio vuodesta 1995 asti.
Agenda 21
Ничего не понял, но очень сексуально)
me kansa ollaan politikka ei politiikot
Boris Johnson hyvä pääministeri :D heh. ensin vähätteli koko koronaa ja sitten iski omaan nilkkaan (nieluun paremminkin). Onks tää dosentti joku persujen äänitorvi? en siis kritisoi vaan hämmästelen.
1:16 Puhemies Mao määräsi.. eiku siis..
Puhemies Mao on parasta aikaa paikassa missä ei tarvitse talvitakkia!
Kokoomuksen pitäminen irti hallituspolitiikasta, tiedät hyvin mistä, Nyt emme ole sinnepäin niin paljon, että sieltä määrättäisiin hallituksen kokoonpano...
Tämä on huippu. Suosittelen hyvän musiikin ystäville ja muillekin.
ruclips.net/video/PhjPGGSuuNM/видео.html
On se hyvä ainakin tämä: Siis että rapakarhu kättä antaa.
Suosittelen älykkäille hyvän musiikkitajun omaaville persoonille.
Olkaapa siis hyvät kaikki korkeatasoisen musiikin ystävät.
Kyllähän se näin on. Rapakarhu kättä antaa.
Olemme siitä vakuuttuneita kuuntelun jälkeen.
Eu on hyvästä change my mind
Eu on totaallinen katastrofi . Mutta sehän tiedettiin jo vuonna 95 jos oli aivot päässä. Suomi on ollut lypsylehmä koko ajan !
Koshersaari
Ja ikioma pankki takaisin.
ei pankkeja enää tarvita ne on taakka tässä maailmassa
Oli tossa tänäänkin aika monta jolla oli Suomen lippu tallella, ainakin liputtivat äitienpäivän kunniaksi. Ehkä niillä on ollut hyvä vahtikoira tai lippu ei ole kenellekään kelvannut :)
eu on hyvä ja hieno asia suomelle alistukaa siihen
Tässä sitä nyt esitellään sitä kuuluisaa moniosaamista. Olkaapa hyvät.
ruclips.net/video/XQy5OUr0pcU/видео.html
Mistä poliittisista aiheista ei puhuta koronakriisin aikana www.is.fi/politiikka/art-2000006501576.html
Ei kai Laura sentään ole luopunut lipusta?
Pois paha liittovaltio
Hetkinen, eikö hänen pitäisi olla Brysselissä?
😎😎😥😥😥😥😥😥😥😥😎😎
RUclipsn pelkkä näyttökertamäärä ei oikeastaan kerro mitään. Oman
kanavansa analyysistä näkee kaiken. Esimerkiksi kuinka kauan on kutakin
videota prosenteissa keskimäärin katseltu. Ei edes parin minuutin pätkää
katsota kuin vähän aikaa. Totuuden näkee siis oman kanavan
analyysistään.
Tässä alla hyvää tietoa mitä tarkoittaa spännääminen eli roskapostitus.
Tästä ketjusta sitä ei kylläkään löydy.
Sitäpaitsi youtubekanavan haltija voi estää helposti roskapostituksen kokonaan tai poistaa epäasialliset kommentit.
RUclips on kyllä siinä mielessä kehittynyt pitkälle.
Elikkä älkää kadehtiko hyvää kommentoijaa.
Minä olen muunmuassa hyvä.
Se lisää kanavan katsojien määrää. Eikö se ole tarkoituskin kaikilla tubettajilla.
Kiitos lukijoille.
Esim. nettipalstalla voi törmätä kyseiseen ärsyttävään ilmiöön
Spämmillä tarkoitetaan sitä, kun joku roskaa keskustelua turhilla viesteillä. Niitä ovat mm. pelkät hymiö viestit, "dkjf" -viestit, sekä tyhjät viestit.
Ilmiön aiheuttaja (spämmääjä) on henkilö, joka aiheuttaa spämmäämisen.
Spämmi on siis roskapostitusta
Kaikella millä on alku, täytyy olla myös loppu. Lopun ajan eläminenhän
näin ollen alkaa heti alusta lähtien. Eli olemme eläneet ja elämme
kokoajan lopun alkua. Elikkä alun ja lopun välinen ajan käsitys on
aikalailla sinkuva. Mikä ei ole lyhyt, se on sitten pitkä jne
Länsi. West.
ruclips.net/video/gWTjjm-Gg3c/видео.html&list=PL6Bf-oswWvHCH3NWc46okc4i0PsVWnE7j
Vasemmisto irrottelee työväentalolla. www.riemurasia.net/video/Klubimeininkia-lahi-idan-malliin/175806#paradeJump
Muuten hyvä, daamit vain puuttuu.
Ei tuo ainakaan minulle ole yllätys.
www.mtvuutiset.fi/artikkeli/interaktiviinen-grafiikka-nama-ovat-maailman-vaarallisimmat-huumeet-yllattava-aine-ykkosena/5580532
Elikkä aivan oikein. Alkoholi on pahan riippuvuuden aiheuttava HUUME.
Täysikuuko se siinä mollottaa?
i2-prod.mirror.co.uk/incoming/article12253110.ece/ALTERNATES/s615/North-Korean-leader-Kim-Jong-Un-delivering-his-speech-during-a-military-parade-to-mark-the-70th-anni.jpg
realismi.blogspot.fi/2007/10/rotujen-vliset-lykkyyserot.html
Realismia.
ruclips.net/video/vX3ZVtnBSas/видео.html
Tässäkin se sanotaan. Siis totuus.
Oispa Huhtis gf
Tökkäsi pahasti.... Kuka tuo yrityksensä kontrolliin ja kalliimpaan paikkaan... Markkinanäkökulmasta? Miten siihen voidaan pakottaa?
SDP:n Taavitsainen iloitsee: Vihdoin alkaa tapahtua taistelussa perintäyhtiöitä vastaan! | Satu Taavitsainen - Ahkera poliitikko #kansansatu #sdp
www.satutaavitsainen.com/uutiset.html?148868
Ketä enää kiinnostaa tän hullun akan sanomiset?
Minun mielestä sosiaalipummin ei pidä kommentoida fiksun ihmisen puhumisia.
Alaspäin peukuttaminen on videon lataajalle tai kommentoijalle suunnattu negatiivinen reaktio. Syitä tuossa alla. Wikipedia.
Tarkoituksena tietenkin yrittää lannistaa näitä.
Suurin syy on tietenkin kateus.
Se jyllää joka paikassa. Varmaan auttaa myös pahaan oloon, ainakin hetkeksi. No tukea se on sekin.
Provokaatio - Wikipedia fi.wikipedia.org/wiki/Provokaatio
Provokaatio on tahallista toimintaa, jonka tavoitteena on kohteen negatiivinen reaktio, kuten paheksunta, ärsyyntyminen, loukkaantuminen tai suuttuminen. Kohteena voi olla periaatteessa mikä tahansa elollinen olento, joka kykenee osoittamaan tunteensa toimintaa kohtaan, käytännössä usein jokin kehittynyt eläin kuten....
Liittovaltio: autonomisten osavaltioiden muodostama valtio