Tortilla on ohut lättymäinen leipä. Kun sen täyttää, siitä tulee esim. taco tai burrito. Anteeksi tää hiusten halkominen, suomessa tähän vaan törmää ihan kaikkialla 😊
Pidän sun videoista. Ei oo mitään turhaa glamouria ja jäykkää näyttelyä niinkuin monissa kokkivideoissa tuppaa olemaan, silti osaaminen ja tietotaito tulee hyvin esiin videoissa. Kiitos näistä!
Ääni kuuluu toispuoleisesti, eikä johdu mun vehkeistä, koska muut videot toimii ihan normaalisti. Tortillat on kyllä hyviä mihin tahansa aikaan päivästä, menee aamupalalla, päivällä, illalla ja yöllä. ✌
Hyvää settiä. Näitä videoita aina odottaa tulevaksi sunnuntaisin, ja on kunnon leppoisaa ASMR kamaa kuunnella ja katsella. Menisköhän tollaset vähän tuoreemmat avocadot sellasella snadilla perunasurvimella ilman että on kaikki haarukat 90 asteen kulmassa varrestansa? Joillekin se korianteri maistuu saippualta, jos OR6A2-geeni on aktiivinen. Muille se maistuu sitruksiselle, kuten itsellenikin. Milläs kertoimella nykypäivän ADHD-sukupolvi jaksaa katsella videot loppuun asti? TikTokit yms palvelut on opettanut jonnet katselemaan niitä maksimissaaan minuutin mittaisia pystyvideoita niin luulisi että viimeistään kolmen minuutin kohdalla alkaa iskeä se ahdistuksen vuori kiivettäväksi.
Joo kirjoitin tuohon kuvatekstiin et exportissa tullu virhe. Pitäis tarkastaa aina kuulokkeiden kanssa 😁 Virheiden kautta opitaan niin ei toistu jatkossa. Pahoittelut👌
Kiitos taas hyvästä videosta. Onko äänet tarkoituksella vain toisessa kanavassa? Mielipuolista kuunnella tätä kuulokkeilla kun oikealta tulee musiikki ja vasemmalta puhe 😀
todella paha kunnela tätä kuulokeilla kun puhe kuuluu toisesta kuulokeesta ja musiikki toisesta saisko äänet kiitos stereoksi niinkuin yleensä ovat kaikissa videoissa videot muuten ihan priimaa
Joo eihän tämä tarkotuksella mutta ei niitä stereoksi julkaisun jälkeen jaksa enään muutella kun paskat on jo housuissa. Pahoittelut tästä ja kuunnellaan seuraava video kuukokkeilla vielä ennen julkaisua 👌 Tää kannattaa katsoo ilman niitä
On niissä jalapeenoreissakin potkua, kun ne poimii ja käsittelee kypsänä. Näkee jo videosta miten raaka japaleno on käsissä. Itse siis kasvatan ja tiedän miltä näyttää prime japaleno. Kiitos, hyvä video. Ps: Sano jos nykyinen vaimo ottaa hatkat ni voin tulla puolisoksi jos on tämmöiset edut siinä.
@@Juspa73 noo miksei mut useimmiten vaan tacoihin tehdään tortillat maissista ja burrito tyylisiin vehnästä 😁 mutta nää nyt on näitä. Tarvis olla prässi jos tekis pelkistä maissijauhoista
Sellainen vinkki tuosta mausteseoksesta, että se maistuu täysin juustokuminalta, saman saat kotona kun laitat sinne juustokuminaa ja suolaa, sillä erolla ettei ruuassa ole hirveää määrää sokeria ja voit jopa jatkomaustaa sitä millä haluat. Tuossa mausteseoksessa on järkyttävät määrät ruokosokeria mikä ei tee yhtään hyvää ihmiselle.
Joo onhan siinä paljon muutakin mutta tosiaan juustokuminasta tulee päämaku. Ja kyllä tuossa on noin 6g sokeria eli annosta kohden noin 1-2g. Voin itse ainakin elää sen kanssa ☺️👌
Helpompi ja huomattavasti parempi olis tehdä wräppi/ greppi taikina, eli normi lettutaikina ilman sokeria ja lopuksi varovasti sekoittaen himppasen vichyä... Saahan sitä toki amatöörit kokeilla millasia settejä tahtoo🤔
Joo me saadaan onneks kaikki tehdä just niinku halutaan😂 lettutaikinaa en tortillaks kyllä pysty kutsumaan ja en oikeen käytännössäkään tiedä miten semmonen pehmoinen ja hauras rakenne tortillassa muka toimii 😁
Pehmonen ja hauras rakenne on ihan paistoajasta kiinni. On vaan yksinkertaisesti helpompi tehdä. Ihan itse en oo keksinyt vaan yksi kansainvälisen kokkikoulun käynyt opetti joskus ja silloin siihen kouluun ei päässyt, kuin joku viisi vuodessa, et väitän olevan melko toimiva resepti.
Hyvännäköstä settiä, vesi herahtaa kielellä. MUTTA miksi ääni on nauhoitettu ns. monospeakerina, koska näin kuulokkeilla kuunnellessa vain vasemmasta korvasta kuuluu ääni????
@@karpollaonasiaa83 joo siellä on exportissa käyny joku moka. Sen on moni jo huomannut mutta En kuunnellu sitä kuulokeilla ni en huomannu ennen julkaisua. Mutta tällästä sattuu välillä ammattilaisillekkik😁
Semmonen protip nuitten äänien kans niin jos haluaa kattoa tämän luurit päässä niin ku irrottaa vähän sitä kuulokkeen plugia äänilähteestä niin äänet tulee monona. Vähän parempi kuuntelukokemus ku puhe ei tuu pelkästään vasemmalta. :D
Toimiiko oikeesti vai😂😂 joo oli export asetuksissa joku vähä pielessä. Pitäis tarkastaa aina kuulokkeet päässe mutku ei oo ennen käyny niin ei jaksanut 😁
@@ChefWallin Joo toimii sillon ku tärkeä tavara tulee vasemmasta kanavasta. :D Kuulokeliitin ku on stereoliitin niin tuolla niksillä pystyy vähän kusettaan systeemiä. Yhellä miljoonien tilaajien kanavalla oli käyny sama käpy aikoja sitten niin sillon keksin kokeilla tuota konstia. :D Se voi olla kyllä melko tarkkaa touhua jos kuulokeportti on väljä, mutta ainaki ite löysin sweet spotin ja kuuntelukokemus parani kummasti. :D
@@ChefWallin Tuli vielä mieleen, että onko sulla jossaki kameran tai vastaavan asetuksissa, mikä taltio sen ääniraijan, jääny stereonauhotus päälle ku se tekee just sen, että ääni kuuluu vaan vasemmalta jos nauhottaa yhellä mikillä? En oo perehtyny tuohon videokuvausmaailmaan, mutta äänimaailmaa on tullu ihmeteltyä senki edestä. :D
Joo exportissa joku menny pieleen. Ilman kuulokkeita ei juur huomaa jos ei tiedä mutta aina ei onnistu ja virheistä opitaan että exportin jälkeen kuunnellaan vielä kuulokkeilla läpi 😁 Ei sitä julkaisun jälkeen enää jaksa korjata kun paskat on jo housuissa 🤣
Nojoo onhan se mahdollista 😁 Mutta kyllä pitäis kestää. Mutta onhan niitä nähnyt kun on mennyt poikki. Varsinkin halvemman luokan veitset. Rosteri on hyvä 😁
Joo ihan alussa tuli jo ilmi. Kannattaa kattoo ilman kuulokkeita. Siellä on export asetuksissa ollu joku pielessä eikä tullu varmistettua kuulokkeilla enää 😁 nyt sitä oppi että pitäis
Burritot tehdään kyllä aika usein vehnästä niinkuin gyroksetkin. Nämä nyt on tälläsiä perus settejä. Maailmaan mahtuu kyllä kaikenlaiseia reseptejä 😄 toki onhan birriatacot esimerksi parempia. Tässä nyt tehtiin suomalaisten perus setistä vähän ”parempaa” jos et ymmärtänyt 😎👌
@@ChefWallin Joo en ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään. Tortillat siis on alunperin maissilättyjä, jotka voidaan nykyään tehdä vehnästäkin, koska kaikkihan pitää aina pilata. Ja todellakin helppo tapa tehdä tortilloista parempia on tehdä ne maissista. Sitten gyros onkin kreikkalaista varraslihaa, että sitä ei varmaan kannata vehnästä tehdä, ellet lähde tekemään kasvisversiota seitanista. Eli joo, sitäkään en aivan ymmärrä. Mutta kyllä tajuan sen, että suomalaiset on noista asioista hyvin kujalla, koska käsitykset on määrittänyt lähinnä joku lähimarketin santa maria -hylly. Ei muutako tsemppiä sinne ja toivottavasti tulevaisuudessa tulee vähän parempia reseptejä 😎
Noo nehän on käytännössä aikalailla sama. Tortilla on oikeestaan tuon pohjan nimi ja burrito on ruokalaji jossa tortilla toimii ns. Pakkauksena😁 Mutta nää on näitä maakohtasia eroja lähinnä millä kutsutaan. Toki täytteet vaikuttaa aina vähä myös
Näkee että on ammattilainen asialla. Testaan itsekin reseptiä ja kiitos videosta. Todella FRESH.
Tää ammattilainen on ammatiltaan rakennusmies 😂 nimi hämää. Mutta kiitos paljon 👌
@@ChefWallin Ahaa, ok. Mutta rakennat myös ruoka-annoksia :)
@ 👍👍👍
Kiitos!
Kiitos 💪💪💪
Ai että oli hyvän näköstä!!! Ei sun videot oo sähläystä, se on hallittua kaaosta😂 jatka samaan malliin
No äijähän sen sano😂😂
Tortilla on ohut lättymäinen leipä. Kun sen täyttää, siitä tulee esim. taco tai burrito.
Anteeksi tää hiusten halkominen, suomessa tähän vaan törmää ihan kaikkialla 😊
Joo kirjotin saman tonne kommenttiin myös. Suomessa vaan ei burito sanaa tunneta ni mennää tortillalla 😂
Pidän sun videoista. Ei oo mitään turhaa glamouria ja jäykkää näyttelyä niinkuin monissa kokkivideoissa tuppaa olemaan, silti osaaminen ja tietotaito tulee hyvin esiin videoissa. Kiitos näistä!
Kiitos hyvästä palautteesta 💪💪 tietotaito nyt on ehkä hieman paremman kotikokin tasoo mutta intoo sitäkin enemmän😂
Vähän niinku Mattihan se sopan keitti sarjassa🤔 Näinhän se on.
Olipa hyvä video,kiitos! Täyytpä tehä ite seuraavan kerran jes!
Kiitos paljon💪💪 Joo mukavaa pikku näpertämistä ja tulee fresh😂
Ääni kuuluu toispuoleisesti, eikä johdu mun vehkeistä, koska muut videot toimii ihan normaalisti. Tortillat on kyllä hyviä mihin tahansa aikaan päivästä, menee aamupalalla, päivällä, illalla ja yöllä. ✌
@@Allkindsofthings-i6y joo niissä on tullut latauksessa joku virhe. Pahoittelin jo tuohon kuvauksen alkuun 😁😁
Ihan mahtavaa 🎉
Varppina on fressh😊
Todella FRESH
Menee testiin, kiitos taas videosta! 🫡👍🏼
Kiitos 💪💪
Olipa hyvä video! Ei sähläys haittaa yhtään 👍
Joo onneks 98% tykkää just siitä💪💪
Et kyllä edes sählännyt pahemmin. Mitä aidompaa, sen parempi. Ne 2% osaa kaiken paremmin 🤣
@ nöinhän se on😂😂 Mulla on editissä nyt semmonen jakso missä sählätään mutta hyvää ruokaa tuli kyllä siitäkin😂
Nuo tomaattien siemenjutut on hyvä sekoittaa jauuelihan joukoon, ei me hukkaan ja antaa makua. Tomaatin fileoinnista oon kuullu puhuttavan.
Nojoo pelkkää vettähän ne taitaa olla oikeestaa mutta hyvä idea👌 joo se on totta muute
Hyvää settiä. Näitä videoita aina odottaa tulevaksi sunnuntaisin, ja on kunnon leppoisaa ASMR kamaa kuunnella ja katsella. Menisköhän tollaset vähän tuoreemmat avocadot sellasella snadilla perunasurvimella ilman että on kaikki haarukat 90 asteen kulmassa varrestansa?
Joillekin se korianteri maistuu saippualta, jos OR6A2-geeni on aktiivinen. Muille se maistuu sitruksiselle, kuten itsellenikin.
Milläs kertoimella nykypäivän ADHD-sukupolvi jaksaa katsella videot loppuun asti? TikTokit yms palvelut on opettanut jonnet katselemaan niitä maksimissaaan minuutin mittaisia pystyvideoita niin luulisi että viimeistään kolmen minuutin kohdalla alkaa iskeä se ahdistuksen vuori kiivettäväksi.
@@ytRANDOMCLIPS Kiitos💪 joo perunasurvin ois ollu hyvä kyllä.
äijä kuuluu pelkästää vasemmasta korvasta =D oot ruvennu jtn tekee tolle audiolle ku joka videolla huonompi ku aikasemmassa
Joo kirjoitin tuohon kuvatekstiin et exportissa tullu virhe. Pitäis tarkastaa aina kuulokkeiden kanssa 😁 Virheiden kautta opitaan niin ei toistu jatkossa. Pahoittelut👌
@ChefWallin juu! Ei mitään😁 hyvä video oli kuitenkin!
Luulin että oon toisesta korvasta kuuroutunut
Joo tossa on tullu nyt joku virhe ladatessa. Pitää jatkossa tarkastaa paremmin💪
😅😅@@ChefWallin
@@ChefWallin3:35 3:36
Katsoin joskus molybrosin videon ja luulin että olen saanut aivohalvauksen.
Hyvin meni👍 syötäisiin😊 katotaan sitä tilausta vielä pari jaksoa😂👍
Hyvännäköistä kokeuluun👌🏽😋 kanava tilattu ei turhaa glamourii tykkään👍🏽
Kiitos 👍👍👍
Samaa mieltä Sirpan kanssa, hyvä meininki kanavalla!
@ kiitos. Huomena klo 16.00 tulee kunnon tykitystä taas 😄
Mistä tunnistaa kaupassa hyvän avokadon? Käynyt monesti sillai, että ostanut avokadoja ja avatessa sisältö on pilalla tai raakaa
Sopivan pehmee 😂 jos liian pehmee se on aika usein pilaantunu 😁
tänks mään. oli kovaa settiä
💪💪 kiitos
Hyvää paskaa! Kuvaa vaan jatkossa suorana! Tää on parasta ku vähä hommat soiruu! 🥳🥳🥳
Kohta on tulossa semmonen video et ei perkele mitä sähläystä 🤣🤣
@@ChefWallin 😆😆
Nälkä tässä tulee kun tätä katsoo 😢 Ilman kuulokkeita pystyy hyvin katsomaan ilman häiriöitä 👍
👍👍 Joo todellakin👌
Lippis päässä sisällä, en tilaa.
Käy joskus ravintolassa. Saattaa olla aika monella kokilla lakkipäässä😁 Mutta ei tarvi tilata 💪
Kiitos taas hyvästä videosta. Onko äänet tarkoituksella vain toisessa kanavassa?
Mielipuolista kuunnella tätä kuulokkeilla kun oikealta tulee musiikki ja vasemmalta puhe 😀
Joo siinä on nyt käyny exportasessa joku virhe 😂😂 pahoittelut tästä. Pitää jatkossa kuunnella kuulokkeilla vielä exportin jälkeen 😁
No nyt oli ainakin FRESH :D
No kyllä 😂😂😂
todella paha kunnela tätä kuulokeilla kun puhe kuuluu toisesta kuulokeesta ja musiikki toisesta saisko äänet kiitos stereoksi niinkuin yleensä ovat kaikissa videoissa videot muuten ihan priimaa
Joo eihän tämä tarkotuksella mutta ei niitä stereoksi julkaisun jälkeen jaksa enään muutella kun paskat on jo housuissa. Pahoittelut tästä ja kuunnellaan seuraava video kuukokkeilla vielä ennen julkaisua 👌 Tää kannattaa katsoo ilman niitä
On niissä jalapeenoreissakin potkua, kun ne poimii ja käsittelee kypsänä. Näkee jo videosta miten raaka japaleno on käsissä. Itse siis kasvatan ja tiedän miltä näyttää prime japaleno. Kiitos, hyvä video. Ps: Sano jos nykyinen vaimo ottaa hatkat ni voin tulla puolisoksi jos on tämmöiset edut siinä.
🤣🤣 haha
voisitko tehä ihan nakkimuussin? kiitos
👍
Kyllä tortilla lettu pitää olla maissijauhoista tehty ja sian rasvassa paistettu. 😊
@@Juspa73 noo miksei mut useimmiten vaan tacoihin tehdään tortillat maissista ja burrito tyylisiin vehnästä 😁 mutta nää nyt on näitä. Tarvis olla prässi jos tekis pelkistä maissijauhoista
Mistäs tuo veitsi olikaan? Näyttää mukavalta monitoimityökalulta
Ohishi nakiri. Kikiknives.com
Mites se menikään 😁
Paahtuneen ja palaneen ero on häilyvä 😂
Ja Jalluja olis saanu olla enemmänkin 😊
Nojoo meillä syö 7 vuotias sitä ni ei parane liikaa 😂
Sellainen vinkki tuosta mausteseoksesta, että se maistuu täysin juustokuminalta, saman saat kotona kun laitat sinne juustokuminaa ja suolaa, sillä erolla ettei ruuassa ole hirveää määrää sokeria ja voit jopa jatkomaustaa sitä millä haluat. Tuossa mausteseoksessa on järkyttävät määrät ruokosokeria mikä ei tee yhtään hyvää ihmiselle.
Joo onhan siinä paljon muutakin mutta tosiaan juustokuminasta tulee päämaku. Ja kyllä tuossa on noin 6g sokeria eli annosta kohden noin 1-2g. Voin itse ainakin elää sen kanssa ☺️👌
Helpompi ja huomattavasti parempi olis tehdä wräppi/ greppi taikina, eli normi lettutaikina ilman sokeria ja lopuksi varovasti sekoittaen himppasen vichyä... Saahan sitä toki amatöörit kokeilla millasia settejä tahtoo🤔
Joo me saadaan onneks kaikki tehdä just niinku halutaan😂 lettutaikinaa en tortillaks kyllä pysty kutsumaan ja en oikeen käytännössäkään tiedä miten semmonen pehmoinen ja hauras rakenne tortillassa muka toimii 😁
Pehmonen ja hauras rakenne on ihan paistoajasta kiinni. On vaan yksinkertaisesti helpompi tehdä. Ihan itse en oo keksinyt vaan yksi kansainvälisen kokkikoulun käynyt opetti joskus ja silloin siihen kouluun ei päässyt, kuin joku viisi vuodessa, et väitän olevan melko toimiva resepti.
En epäile etteikö olisi hyvää mutta ymmärtääkseni tortillojen idea täälläpäin maailmaa on juurikin helppous.
@@KK19825 noo sekin on kyllä totta 😆
Hyvännäköstä settiä, vesi herahtaa kielellä. MUTTA miksi ääni on nauhoitettu ns. monospeakerina, koska näin kuulokkeilla kuunnellessa vain vasemmasta korvasta kuuluu ääni????
@@karpollaonasiaa83 joo siellä on exportissa käyny joku moka. Sen on moni jo huomannut mutta En kuunnellu sitä kuulokeilla ni en huomannu ennen julkaisua. Mutta tällästä sattuu välillä ammattilaisillekkik😁
@@ChefWallin ymmärrettävää :D
Paljos sitä vettä tuli, joku 1.5dl?
Oho joo sitä ei lukenutkaan tuolla. 1-1,5 dl riippuu aina vähä jauhoista mutta kattoo semmosen hyvän koostumuksen. Ei niin tarkkaa
½ tl Suolaa + 1 tl Suolaa, mielenkiintoista.
Jaa olikos siel semmonenki. Kannattaa tarkastaa reseptistä💪
@@ChefWallin Tortillat
• 3 dl Vehnäjauhoja
• ½ tl Suolaa
@ ohoo hyvä huomio😂 toki eipä tuo haittaisi. Ei niistä liian suolaisia tulis lutta otetaan puolikas pois😁
huhhuh jätä enskerralla nuo ylisuolaset valmismaustepussit hyllylle ja tee ite mausteseos, tulee paljon parempaa, muute asiallisen näköstä!
Aa no itelle maistuu kyllä noi valmispussit hyvinki 👍 en tosin 400g laittais kokopussia niinku siellä käsketään.
Vielä kun jauhelihan korvaa jollain hyvin marinoidulla skirt steakilla tms
👍👍👍
Semmonen protip nuitten äänien kans niin jos haluaa kattoa tämän luurit päässä niin ku irrottaa vähän sitä kuulokkeen plugia äänilähteestä niin äänet tulee monona. Vähän parempi kuuntelukokemus ku puhe ei tuu pelkästään vasemmalta. :D
Toimiiko oikeesti vai😂😂 joo oli export asetuksissa joku vähä pielessä. Pitäis tarkastaa aina kuulokkeet päässe mutku ei oo ennen käyny niin ei jaksanut 😁
@@ChefWallin Joo toimii sillon ku tärkeä tavara tulee vasemmasta kanavasta. :D Kuulokeliitin ku on stereoliitin niin tuolla niksillä pystyy vähän kusettaan systeemiä. Yhellä miljoonien tilaajien kanavalla oli käyny sama käpy aikoja sitten niin sillon keksin kokeilla tuota konstia. :D Se voi olla kyllä melko tarkkaa touhua jos kuulokeportti on väljä, mutta ainaki ite löysin sweet spotin ja kuuntelukokemus parani kummasti. :D
@ haha noni 😂😂
@@ChefWallin Tuli vielä mieleen, että onko sulla jossaki kameran tai vastaavan asetuksissa, mikä taltio sen ääniraijan, jääny stereonauhotus päälle ku se tekee just sen, että ääni kuuluu vaan vasemmalta jos nauhottaa yhellä mikillä? En oo perehtyny tuohon videokuvausmaailmaan, mutta äänimaailmaa on tullu ihmeteltyä senki edestä. :D
Ei noita valkosipulin aromeja kannata tohon leikkuulautaan puristaa. Tai sit voi toki syödä ton leikkuulaudan😁
@@kipatintto eii ne siihen liiaksi jää. Oljyttylaita ei ime 👌
Öljytty lauta siis 😂
Mono Wallin?
?
@@ChefWallin äijä on vasemmalle kallistunut, ei pysty kuuntelemaan
@ ei ku jaa joo siinä oli joku ollu pielessä ei tullut tarkastettua kuulokkeilla. Ilman niitä ei huomannu ku ei tienny 😁
@ No hö, videon lopputuote oli puolet huonompi kuin ruoka 😂
@ joo aina ei onnistu 😂 eikä jaksanu poistaa ja laittaa uusiks
En pystyny kattoon ku 30s ku aivan vitun hirvittävää että poika huutaa vasempaan kuulokkeeseen mutta oikeesta ei tuu mitään ääntä
Joo exportissa joku menny pieleen. Ilman kuulokkeita ei juur huomaa jos ei tiedä mutta aina ei onnistu ja virheistä opitaan että exportin jälkeen kuunnellaan vielä kuulokkeilla läpi 😁 Ei sitä julkaisun jälkeen enää jaksa korjata kun paskat on jo housuissa 🤣
Hiiliteräsveitsellä saattaa kuulua naps kun käyttää sitä valkosipuliin vasarana :D
Nojoo onhan se mahdollista 😁 Mutta kyllä pitäis kestää. Mutta onhan niitä nähnyt kun on mennyt poikki. Varsinkin halvemman luokan veitset. Rosteri on hyvä 😁
Onko kukaan äänistä vielä kommentoinut?
Joo ihan alussa tuli jo ilmi. Kannattaa kattoo ilman kuulokkeita. Siellä on export asetuksissa ollu joku pielessä eikä tullu varmistettua kuulokkeilla enää 😁 nyt sitä oppi että pitäis
siementen poisto-operaatio..?? tomaattien kastrointi..?? 😉😂
Joku semmonen 😂😂
guakamoolia tekkee: "tännehä vois laittaa myös punasipulia mutta sitä on jo tossa kuakamolissa" -wallin 2024
Joo siinä meni senat sakasin😁
@@ChefWallin 😅
Ens kerralla tortillat maissijauhosta niinku asiaan kuuluu ja sitte vähän kunnon reseptiä kehiin muihin kamppeisiin
Burritot tehdään kyllä aika usein vehnästä niinkuin gyroksetkin. Nämä nyt on tälläsiä perus settejä. Maailmaan mahtuu kyllä kaikenlaiseia reseptejä 😄 toki onhan birriatacot esimerksi parempia. Tässä nyt tehtiin suomalaisten perus setistä vähän ”parempaa” jos et ymmärtänyt 😎👌
@@ChefWallin Joo en ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään. Tortillat siis on alunperin maissilättyjä, jotka voidaan nykyään tehdä vehnästäkin, koska kaikkihan pitää aina pilata. Ja todellakin helppo tapa tehdä tortilloista parempia on tehdä ne maissista. Sitten gyros onkin kreikkalaista varraslihaa, että sitä ei varmaan kannata vehnästä tehdä, ellet lähde tekemään kasvisversiota seitanista. Eli joo, sitäkään en aivan ymmärrä. Mutta kyllä tajuan sen, että suomalaiset on noista asioista hyvin kujalla, koska käsitykset on määrittänyt lähinnä joku lähimarketin santa maria -hylly. Ei muutako tsemppiä sinne ja toivottavasti tulevaisuudessa tulee vähän parempia reseptejä 😎
Kalttaus kun otetaan kuoret pois, kuohinta kun otetaan siemenet pois.
💪💪 noniii
Nuo itse tehdyt tortillaletut ovat aivan toista kuin ne kaupan valmiit.
Niin on 👌👌
Näyttää burritolta 😏
Noo nehän on käytännössä aikalailla sama. Tortilla on oikeestaan tuon pohjan nimi ja burrito on ruokalaji jossa tortilla toimii ns. Pakkauksena😁 Mutta nää on näitä maakohtasia eroja lähinnä millä kutsutaan. Toki täytteet vaikuttaa aina vähä myös
Hyvä video, mut oli vaan vas kajari 😐
@@TheLinkku77 joo siin meni ääniraidat ketuilleen. Ilman kuulokkeita sitä ei huomaa. Kiitos ja anteeks 😁
Juu ja sotketaan ne shotitkin sinne sekaan😂
@@koti-isiulkomailla1231 joo miksei 😂
Itelläki yks osatekijä miks jaksaa kattoo sun videoita on toi ku vähän sähellystä ja sellasta aitoo tekemistä.👍
Joo mulla on seuraavana sunnuntaina tulossa vähä pidempi ja monimutkasempi setti jossa sählätään huolella mutta hyvää ruokaa tuli silti taas 😂😂
Okei. Sitä ootellessa 😁
Kaupasta ostettu aineet edes jauhoa ei oltu viitsitty itse jauhaa
Se on totta. Eikä jauhelihaa
muuten hyvä mutta ääniraita on hukassa
Joo exportissa tapahtunu joku virhe. Pahoittelut. Ollaan jatkossa tarkempia 😁😁
Saako kumppani siemenillä vai ilman?💦💦
Öööö
@@ChefWallin Nappaatko mällit luiskalle vai vedätkö hanskalle?
Vasen korva tykkää.
Joo siinä latauksessa joku virhe
Masa harinasta ens kerral
👍
audio
raita vähän pielessä
Joo se on menny exportissa. Kirjotin sen tohon kuvatekstiikin et tullu joku moka 😁 pitäis aina tarkastaa kuulokkeilla.