No terve ❤️Ai että, katsoin ihan haltioituneena sun videota, oikeesti.Tuli muistot mieleen. Nuorempana olin isäni ❤️apuna kun laitettiin ketjuja Massikkaan. Tehtiin liian monimutkaisesti. Vaikea kertoo. Sul tosi hyvä systeemi nuo narut. En tienny että etu renkaisiin voi nastoja laittaa. Siis wau, oot eri taitava, yksin pystyt ketjut laittaa 👍Kaikella kunnioituksella iäkästä isääni ❤kohtaan, helmikuussa hän täyttää 80v. Vielä jaksaa lanata omaa pihaa ja veljensä. Kävelehä varovasti. Itse en liiku mihinkään ilman nasta kenkiä. Terkkuja Järvenpäästä sulle ❤️Liisalle ❤️Topille ❤️ja koko poppoolle 😘Se on tän vuoden vika maanantai🌹🌞🤗
Minulla meni neljän pyörän ketjuissa tunteroinen yksin laittaessa. Samoin mietin aikoja kun isän kanssa laitettiin kahestaan 165mp verkuun niitä perkln norjalaisia tryggejä, kun ei meinannu viikko riittää silmukan paikkoja vaihdellessa ja ketjuja kiristellessä! Jos ne jäi vähänkään löysälle niin ne avonaiset lenkit irtosi kesken lumen aurauksen tai metsäreissun, etippä niitä avolenkkejä lumen seasta. Nykyiset OFAn ketjut kun nakkaa päälle niin ensin selkäketjuista railoliitoslenkit paikalleen ja lopuksi sivut kiinni niin kaukaa mitä tällähetkellä saa niin ketjut on tasaisesti kiinni ja "löysällä" että nuoskalumi irtoaa eikä paakkuunu. Kestää ajaa yli 40km/h ei hyppyytä eikä ota lokasuojiin kiinni.
En ole ikänä tienny että tommosta tehhää poralla vaa nastat. Nyt oon tuonki nähny, ketjut tuttu juttu. Hyv uutta vuotta koko Lassen jengille Topias unohtamatta 🥰
Huomenta😂 Näillä keleillä pittää ottoo varman piälle.Hyvinhän ne ketjut ja nastat sujahti piälle. Onhan nuo ilimat vähän oikukkaita männään näillä mitä on tarjolla🚜💪 kohta piästään alottamaan ihka tahhraamaton vuos' . Kaikkee hyvvee kaikille✨️🙏✨️
Kyllä on ikävä keli meillä on usein tommosta ilmaa. Sataa lunta ja sitten vettä ja jäätää. Vaarallista liikkua ulkona, just nyt on ihan sulaa ajelen pyörällä mutta luvassa on lunta. Hyvä kun voit traktorilla hiekottaa tuon pihan.
Talvinen tervehdys Oikein hyvää uutta vuotta Sisu Lasselle äidille ja ja läheisillesi hyvä että saa traktoriin turvalliset metsätöihin ja muutenkin muutenkin lumeen ajoissa kettingit kyllä meillä ennen joulua oli runsas viikko ennen sitä Meillä oli kova liukkaus varsinais-suomessa kylmästi tuulee ja ja vesilätäköt on jäätyneet että liukkaita paikkoja kyllä meilläkin varsinaisen räntää siellä rupeaa tulemaan joku päivä Mo🌬⛄🌌🎆
Huomenta Lasse, minä olen näin vanhemmalla iällä laittanut ketjut traktoriin jo ennen lumien tuloa ja lämpimällä säällä. On niin vähän pakollisia ajoja, että eivät kulu sulalla maalla ajosta. 🙂
Just oikea tapa laittaa ketjut😊Olen ihmetellyt kun jotkut tuhraa ketjujen kanssa,eikä saa niitä tiukalle.Tuolla tavalla olen itsekkin laittanut joka syksy kolmeen traktoriin.
Hui,jopas oli liukasta. Hyvin onnistui taas ketjujen asennus Kaikille terkkuja🚜👍

Kiitos! Yritetään pysyä pystyssä 🤗
@@Antti_vaanMuistelen, että lapsena ollessa meillä oli kans jotkut traktorin ketjut tuollaista vähän haasteellisempaa mallia 😅👍
Hyvää tätä vuotta -25 🙂💛👍🏼.
En ole ikänä tienny että tommosta tehhää poralla vaa nastat. Nyt oon tuonki nähny, ketjut tuttu juttu. Hyv uutta vuotta koko Lassen jengille Topias unohtamatta 🥰
Minulla traktorissa ruuvattavat nastat ympäri vuoden, edessä sekä takana. Kestäävät yllättävän hyvin. Pituus max. Hokin korkeus.
Hyvää uutta vuotta!🎉
@@mikahietala8099Varmasti minun käytölläkään ei suurta vahinkoa tulis vaikka jättäis paikalleen 👍
@@SisuLasse Kiitos samoin.
Huomenta😂 Näillä keleillä pittää ottoo varman piälle.Hyvinhän ne ketjut ja nastat sujahti piälle. Onhan nuo ilimat vähän oikukkaita männään näillä mitä on tarjolla🚜💪 kohta piästään alottamaan ihka tahhraamaton vuos' . Kaikkee hyvvee kaikille✨️🙏✨️
Alkaa käydä tämä vuosi vähiin 🙂. Kaikkea hyvää Eeva 🤗
Kyllä on ikävä keli meillä on usein tommosta ilmaa. Sataa lunta ja sitten vettä ja jäätää. Vaarallista liikkua ulkona, just nyt on ihan sulaa ajelen pyörällä mutta luvassa on lunta. Hyvä kun voit traktorilla hiekottaa tuon pihan.
Nykytalvina on kyllä näitä liukkaita melko usein 😬
Hyvää uutta vuotta sinne teille kaikille 💖
meiltä täältä Pirkanmaalta .
Nastakengät on kans kova sana 💖
Hyvää uutta vuotta.
Hyvää uutta vuotta! 🎉
Talvinen tervehdys Oikein hyvää uutta vuotta Sisu Lasselle äidille ja ja läheisillesi hyvä että saa traktoriin turvalliset metsätöihin ja muutenkin muutenkin lumeen ajoissa kettingit kyllä meillä ennen joulua oli runsas viikko ennen sitä Meillä oli kova liukkaus varsinais-suomessa kylmästi tuulee ja ja vesilätäköt on jäätyneet että liukkaita paikkoja kyllä meilläkin varsinaisen räntää siellä rupeaa tulemaan joku päivä Mo🌬⛄🌌🎆
Hyvää uutta vuotta! 🎉
Huomenta Lasse, minä olen näin vanhemmalla iällä laittanut ketjut traktoriin jo ennen lumien tuloa ja lämpimällä säällä. On niin vähän pakollisia ajoja, että eivät kulu sulalla maalla ajosta. 🙂
Meillä ne on ympäri vuoden, ollut jo 10vuotta
Huomenta. Eihän ne kyllä minunkaan ajoilla paljoa kuluisi vaikka vähän aiemmin laittaisi, mutta kunhan saa viimeistään sitten kun alkaa tarve olla 😄👍
Huomenta
Ei hiekotus hukkaan mene vaikka lumen alle jäisikin.
Kätevästi kävi " talvirengastuksen" laitto.
😏👍
Huomenta! Sieltähän ne hiekat sitten jossain vaiheessa taas esiin tulee 🙂👍
Liukasta tuntuu sielläkin olevan. Varo ettet heitä volttia, voipi jalaka lentää mettään..
Just oikea tapa laittaa ketjut😊Olen ihmetellyt kun jotkut tuhraa ketjujen kanssa,eikä saa niitä tiukalle.Tuolla tavalla olen itsekkin laittanut joka syksy kolmeen traktoriin.
Menee varmasti noin vaikka olis vähän raskaammatkin ketjut kyseessä 👍🙂. Nämähän on tällaista pentumallia 😄
Mistä noita nastoja kannattais kysellä 🤔
Olis joskus kyllä tarvetta meitinkin aura traktoriin 😅
Aikoinaan ostin jostain Hankkijan alelaarista. Mutta varmasti nämä perinteiset maatalouskaupat ja IKH:lta löytyy varmasti myös 👍
Kiitos pitänee näistä katsella vieläkö löytyisi valikoimasta 🤔
@@mauri0578 virtasenkauppa.fi, puuilo, Google löytää.
Olikos viimetalvena ketjut?
Joka talvi on ollut ketjut 👍
Hyvaa uutta vuotta teille kaikille 2025❤😂😊😅
Hyvää uutta vuotta! 🎉