KUKA ON KÖYHÄ (tekstitetty)

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 24 авг 2024
  • Musiikki ja video on tehty 8.12.2021 järjestettävään Kunnioitettavasti köyhyydestä palkitsemistilaisuuteen.
    Tämän tekemiseen osallistui artisti KIKIDI, Irti rikoksista ry, Kokemusasiantuntijat verkossa -hanke ja Kriminaalihuollon tukisäätiö.
    EAPN-Fin - Suomen köyhyyden vastainen verkosto toimii köyhyydessä elävien, syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhassa olevien kansalaisten aseman parantamiseksi, sosiaalisten oikeuksien ja perusturvan toteutumiseksi ja hyvinvoinnin sekä itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. www.eapn.fi
    Verkosto myönsi 8.12.2021 tunnustuksen laadukkaasta köyhyyttä käsittelevästä journalismista Katja Raunion Long Playssa julkaistulle esseelle ”Köyhän perheen lapsi”. Tunnustus myönnettiin jo kuudennen kerran.
    Tunnustuksen saajan päätti köyhyyttä kokeneista ihmisistä koostuva 5-henkinen raati, johon kuuluivat Elina Aaltonen, Tii Judén, Juha Kaski, Irja Remekselä ja Anne Tyni.
    Palkittu Raunion essee käsittelee raadin mukaan köyhyyttä monipuolisesti eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, esimerkiksi kirjoittajan äidin elämänkaaren kautta. Raati katsoi, että Raunion artikkeli vetää tavallaan yhteen kaikki muut ehdokkaat ja sen asenne on nimenomaan köyhyyttä kokevia ihmisiä kunnioittava.
    Sanoitus KIKIDI
    Musiikki Raj Beats
    Kuka on köyhä? Jos mun tulot on vaa kuuskyt pinnaa mediaanist oonko mä köyhä?
    En tiedä ku mun sydämes oon silti nöyrä, vaik kaikkee mitä haluun en saa oon silti sun kaa samas pöydäs.
    Samat arvot ei tarvii maassa olevaa lyödä,
    Hei kuka on köyhä,
    Köyhyysrajan alapuolella monia,
    koputtaa ovia kuuleeko kukaan kun jengi kokee niin kovia,
    Mistä köyhyys johtuu? Pitääks tähän tottuu? Loppuuks tää koskaan vai onks tää loputon suo?
    Miks olen köyhä?
    Mieti kaikkii niitä jotka ei pysty tänää ees syödä, ei kattoo pään päällä tulevana yönä.
    Se lisää pelkoo ei tääl kellää oo helppoo,
    mut et voi silti mulle elämäst kertoo.
    Millon oot köyhä?
    Toki toisille köyhyys on valinta,
    mut toisil ei oo mahollisuuksia.
    Jos määrität tunteesi lompakon kautta oot mun silmis köyhä.
    Käytä asemaas hyödyks ja omat virheesi myönnä.
    Kyl meil kaikil on arvoo vaik toinen toimeentulotuella hädin tuskin toimeen tulee, mut sydän on puhdas ja ihminen upee.
    Kuka on köyhä?
    Pääsin vankilasta ilman latin latia ja silti tunsin olevani ennemmin rikas ku köyhä,
    tärkeet ihmissuhteet ja puhteet piti mut pinnal vaik painon tunsin jalassa kyllä,
    Mut kyl voin myöntää et välillä tuntuu etten rimaan ees yllä,
    Ku menettää kaiken ja sielu on kylmä,
    valvottui öitä.
    Miten maksaa laskut jos ei löydä ees töitä.
    Kuka on köyhä?
    Jos teit nuoruudes virheit ja maksat sitä samaa laskuu elämäs loppuu, onko se kohtuullist.
    Toiset pyytää apuu, joka ei ikin saavu ja malja ylitse vuotava lopulta kaatuu.
    Jokainen loppujen lopuks maahan maatuu.
    Mut jos voit auttaa matkalla edes yhtä sieluu, hienoa tee se ja vaakakuppia hieman ees heiluta.
    Joten kuka on köyhä?
    Kuka on köyhä?
    Hei kuka on köyhä?
    Kuka on köyhä? Kuka on köyhä.

Комментарии •