Kiitos kivasta videosta! Teillä on kiva koti ja aina ihana ympäristö. Ronja nauttii täysillä yläpetillä kesällä. Mukavaa kesän jatkoa ja ihania hetkiä yhdessä.😊
Kiitos jälleen kivasta videosta! Me ollaan laitettu (m-autossa) ohjaamon kohdalle "suihkuverhotanko", josta toppakankaasta tehty täysleveä verho roikkuu. Se eristää aika hyvin ohjaamon puolelta tulevaa kylmyyttä. Päiväksi toppakangas rullataan ylös ja kiinnitetään kanttinauhoilla. Ollaan oltu tuohon ratkaisuun tyytyväisiä.
Onkohan ihan höhlä idea liittyen noihin magneetteihin. Jos hyttysverkosta tai vastaavanlaisesta harvasta materiaalista ompelee magneeteille pienet taskut niihin verhoihin. Sitten sujauttaa magneetin taskuun ja harsii taskun kiinni.
Eniten jännittää avata veskipöntön yläpuolella olevaa kaappia. Siellä on paljon pieniä asioita, enkä haluaisi niistä mitään lähteä kaivamaan säiliön pohjalta 😅
@@JK-gn5jr Toki suljen kannen aina, mutta silti tavaran putoaminen aiheuttaa pienen - "huh, onneksi kansi oli kiinni"- reaktion. Ja voihan sitä joskus kansi jäädä aukikin epähuomiossa :-)
Hip hei😂 Sinulla viihtyisän oloinen yläpeti/lepotila. Ronja näyttää viihtyvän siellä. 🐈 taitaa olla hänen oma paikka 😅 Turvallisia ja iloisia kilometrejä 😂
Hip hei 😁 No kyllä, on Ronjan lempparipaikka ❤️ Hyvä ett kerkee laittaa tikkaita paikoilleen, niin Ronja on jo menossa ylös 😅 Toi yläpunkka on niin paras 🤩 Teille myös turvalliset ja iloiset kilometrit 😊
Pimennysverhot näyttää oikein päheviltä. Suomen kesän valoisuus yllättää aina, ja tämä lintujen alkukesän äänekäs konsertti! Voi kiitos kauniista sanoistasi. Oli mahtavaa tavata ja tutustua paremmin! Samat sanat sinnekin, olet ihan samanlainen aito upea persoona myös “elävänä” kuin somessakin. Mahtavaa kesää rautaisille mirreille! (Meillä Tube videoissa on jo muutaman viikon viive, koska päästiin vasta nyt nopean netin ääreen tänne ihanaan vehreään Suomeen ja vihdoinkin rajattoman datan ääreen! Mikä nautinto!)
Moiii.. onko tuo ikkuna yläkerrassa,tuostahan voipylly näkyä jos helteessä nukkuu,ja viel ilman yöpukua.kaikki lämpö helteellä ylhäällä. Mukavaa olla pimennetyssä asuintilassa helteellä ilman vaatteita.🤣🤣👍👍
Teiä elämä näyttää teiltä.Oikein ihanaa menoa.Joo Kaarttien kautta tullut tutuksi tuo muovi juttu.😁 Ehkä se verhokotelo on vaan jotenkin valunut paikoiltaan kun ajaa metsäteilläkin. Jospa asettuu jotenkin,sellainen räminä on häiritsevää.Ehkä joku liima ?? Miun Sisu poika näykki aina kun se rakasti iltaisin erityisesti.Toissapäivänä tuli 2v kun Sisu lähti sateenkaarisillalle,16,5 v iässä.Ikävä edelleen ....😢 Oikein mukavia maisemia ja tapaamisia teille yhdessä.Hyvä sää jatkuu,itselleni liian kuumaa.... Kiitoksia hauskasta videosta 💖💖
Moikka.Olitko Pirkanmaan seudulla tällä viikolla? .Torstaina pyöräillessä vaan huomasin että ns puskaparkissa oli ehkä samalainen retkeilyauto kuin sulla
Kiitos kivasta videosta! Teillä on kiva koti ja aina ihana ympäristö. Ronja nauttii täysillä yläpetillä kesällä. Mukavaa kesän jatkoa ja ihania hetkiä yhdessä.😊
Kaunis kiitos 🤩 Ronja näyttää mallia elämästä nauttimisesta 😻
Parhautta myös sinulle 😊
Kiitos jälleen kivasta videosta!
Me ollaan laitettu (m-autossa) ohjaamon kohdalle "suihkuverhotanko", josta toppakankaasta tehty täysleveä verho roikkuu. Se eristää aika hyvin ohjaamon puolelta tulevaa kylmyyttä. Päiväksi toppakangas rullataan ylös ja kiinnitetään kanttinauhoilla. Ollaan oltu tuohon ratkaisuun tyytyväisiä.
Vaikuttaa toimivalta ratkaisulta 👌
Ootte ihana pari 💕on mukava oottaa uutta videota.Kiitos ❤
Kiitos 😇
Hieno innovaatio. Mistä ostit magneetit verhojen kiinnitykseen?
www.puuilo.fi/finbullet-irtomagneetti-19mmx5mm-8kpl
Moi, ihan hienot verhot sä olen laittanu, hyvää pidennystä. 🤗
Moikka Ronjalle myös. 😉
Kiitti 😁
Onkohan ihan höhlä idea liittyen noihin magneetteihin. Jos hyttysverkosta tai vastaavanlaisesta harvasta materiaalista ompelee magneeteille pienet taskut niihin verhoihin. Sitten sujauttaa magneetin taskuun ja harsii taskun kiinni.
Toimiva idea 👌
Hyvä juttu verhot
On 🙂
Eniten jännittää avata veskipöntön yläpuolella olevaa kaappia. Siellä on paljon pieniä asioita, enkä haluaisi niistä mitään lähteä kaivamaan säiliön pohjalta 😅
Juu, kaikenlaista jännitystä 😅
Eikö pöntön kantta saa kiinni?
@@JK-gn5jr Toki suljen kannen aina, mutta silti tavaran putoaminen aiheuttaa pienen - "huh, onneksi kansi oli kiinni"- reaktion. Ja voihan sitä joskus kansi jäädä aukikin epähuomiossa :-)
Tyypillistä akkain löpötystä ja touhuilua verhojen kanssa ,me ukot kiskastaan paripulloa koskista ja kuorsataan ?
Toimii ehkä sulla 😂
Hip hei😂 Sinulla viihtyisän oloinen yläpeti/lepotila. Ronja näyttää viihtyvän siellä. 🐈 taitaa olla hänen oma paikka 😅 Turvallisia ja iloisia kilometrejä 😂
Hip hei 😁 No kyllä, on Ronjan lempparipaikka ❤️ Hyvä ett kerkee laittaa tikkaita paikoilleen, niin Ronja on jo menossa ylös 😅
Toi yläpunkka on niin paras 🤩
Teille myös turvalliset ja iloiset kilometrit 😊
Pimennysverhot näyttää oikein päheviltä. Suomen kesän valoisuus yllättää aina, ja tämä lintujen alkukesän äänekäs konsertti!
Voi kiitos kauniista sanoistasi. Oli mahtavaa tavata ja tutustua paremmin! Samat sanat sinnekin, olet ihan samanlainen aito upea persoona myös “elävänä” kuin somessakin. Mahtavaa kesää rautaisille mirreille! (Meillä Tube videoissa on jo muutaman viikon viive, koska päästiin vasta nyt nopean netin ääreen tänne ihanaan vehreään Suomeen ja vihdoinkin rajattoman datan ääreen! Mikä nautinto!)
Moiii.. onko tuo ikkuna yläkerrassa,tuostahan voipylly näkyä jos helteessä nukkuu,ja viel ilman yöpukua.kaikki lämpö helteellä ylhäällä. Mukavaa olla pimennetyssä asuintilassa helteellä ilman vaatteita.🤣🤣👍👍
🫣
Teiä elämä näyttää teiltä.Oikein ihanaa menoa.Joo Kaarttien kautta tullut tutuksi tuo muovi juttu.😁 Ehkä se verhokotelo on vaan jotenkin valunut paikoiltaan kun ajaa metsäteilläkin.
Jospa asettuu jotenkin,sellainen räminä on häiritsevää.Ehkä joku liima ??
Miun Sisu poika näykki aina kun se rakasti iltaisin erityisesti.Toissapäivänä tuli 2v kun Sisu lähti sateenkaarisillalle,16,5 v iässä.Ikävä edelleen ....😢
Oikein mukavia maisemia ja tapaamisia teille yhdessä.Hyvä sää jatkuu,itselleni liian kuumaa....
Kiitoksia hauskasta videosta 💖💖
Sisun kauniille muistolle ❤️
Moikka.Olitko Pirkanmaan seudulla tällä viikolla? .Torstaina pyöräillessä vaan huomasin että ns puskaparkissa oli ehkä samalainen retkeilyauto kuin sulla
Moikka. Enpä ollut. Puskailin alkuviikon etelä-savossa.
Tarrateippi voisi olla kans hyvä😊
Tarkoitatko sitä tarranauhaa teippikiinnityksellä?
@@Mirritretkeilee kyllä se vois olla hyvä myös🙂
Verhot suojaa auringonpaisteelta ettei liika kuuma häiritse
Nää pimentävät toimii tosi hyvin 😊
Mukavaa videolta teet Ronja kissalle terveisiä kissat on ihania
Kiitos 🤩