Ei varmaan ensimmäinen tuon aikakauden bemari, missä kontissa seisoo vesi ja siellä ui johdot ja moduulit vedessä, sitten ihmetellään, kun söhköt sekoaa.
On nämä vikakodit välillä hankalia. Mun klonkswagen sytyttää moottorin vikavalon ja displaylle tulee mitä sattuu herjoja. Kun ottaa vikakoodit niin välillä väittää kampiakselin sensorivikaa ja välillä nokka-akselin sensorivikaa ja joskus lambdavikaa. Huvittavinta on se, että auto käy ja kukkuu moitteettomasti vaikka moottorin merkkivalo loistaa mittaristossa. Vikakoodin nollauksen jälkeen täytyisi muistaa aina vääntää virrat päälle ja startata vasta sitten, kun mittaritaulusta on muutama merkkivalo sammunut tai laskee vaikka viiteen ennen kuin starttaa. Silloin ei tule vikakoodia ja näin on toiminut jo yli puoli vuotta moitteetta. Sensorit on vaihdettu, mutta voihan uusikin osa olla rikki. Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta.
Loistava vian etsintä. Noi ryöstäjä liittimet pitäisi lailla kieltää, niistä ei tule kuin harmia ja varsinkin can väylissä. Ne tina kutistejatkot on todellakin hyviä, niillä tulee liitoksista kestäviä, veden pitäviä ja ovat ohuita verraten abiko liittimiin. Ei muuten ole ainoa asiakas joka tuonut auton tankki tyhjänä huoltoon 😂😂. Kiitos hyvästä videosta.
Tinattu johtoliitos voi maallikosta tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Kuitenkin tinaa käyttäessä syntyy rajakohta taipuisten johtimien ja tinatun kohdan jäykän osuuden kohtaan, nyt jos tämä osa johdosta pääsee liikkumaan on se altis menemään poikki. Olisi hyvä korjata vika paikka kokonaan uudella johtimella tai estää mekaaninen liikkuminen muulla tavoin. Hyvä holkki liitos joka suojattu hapettumiselta on pidemmän aikaa toimivampi jos vähänkään johtimen annetaan liikkua, tähän löytyy kyllä sopiva liitin malli.
Can väylät on sellaisia että pienikin virhe niin kaikki sekaisin. Mitään johtoja ei saa katkoa tai ottaa virtaa jostain kun lisälaitteita asennetaan tai poistetaan aina pitää väylälle tehdä muutoksesta ilmoitus. Jengi asentelee noihin väylä autoihin samalla tavalla kuin johonki vanhaan corollaan.
Jep, ja eikös can-väylässäkin ole terminointivastukset, joka pitäisi ottaa huomioon jos lisätään uusia laitteita. Molemmista päistä terminoituun väylään kun laitetaan rosvolla jotain mitä ei ole terminoitu niin kivasti varmaan tulee häiriötä.
Mahtavaa! Voin kuvitella tuon sinun voittajan fiiliksen, kun vikapaikka löytyy. Olen itsekin saman kokenut. Samoin tuon välillä harhaan joutumisen. Joskus pari sanaa työkaverin kanssa palauttaa oikealle tielle.
Hermoja vaativaa duunia, ite taistellut volvojen kanssa 98 s80 ja jälkeenpäin v50 suurin osa softavikoja ja onneksi ei ole hermoja niin ei tullut nuijittua uusia autoja paaliin. Nyt kun on skkpit niin helpompaa ettiä paitsi softavika. Hienoa työtä pojat tekee
Piti kommentoida, mitä olisin tuossa vaiheessa (n. 20min kohdalla) tehnyt. Ryöstetyt johdot olisin tarkistanut, ihan kuin järjestelmän maadotuksessa olisi häikkää. Mutta jännityksellä odotan, mitä Hubo löytää. Vee kun eihän noista terve ihminen mitään ymmärrä.
Tämä on nykypäivää. Bemarilla ajetan mutta ei raaskita ostaa polttoainetta edes huoltoreissua varten. Olikohan asiakas imenyt letkulla tankin tyhjäksi huoltoliikkeen pihassa ja vienyt löpöt mennessään? Yllättävän huono on tehtaan tapa tehdä sähköliitoksia!
Kiitos videosta! Itsellä 3-sarjalaisessa samaan tyyliin täysin poikki oleva piuha johtosarjan sisällä missä ei mitään koskettu ikinä eikä ollut vedessä. Siis ihan suoran piuhan keskellä. Taitaa BMW piuhat olla kaukana Toyota laadusta.
Alkuperäisissä splitpointeissa saattaa olla käytetty ultraäänihitsausta liitoksessa. Sinänsä huono liitos että saattaa näyttää hyvältä, mutta kontakti silti huono.
Ei prkl. Oon hienolla koulutusnimellä sähkövoimateknikko, mutta pakko on myöntää, että en edes ajattele lähteväni itse selvittämään autoni vikoja, nykyautojen heikkovirtajärjestelmät näyttää olevan ihan oma juttunsa. Mutta onneksi Hubo on hoitanut kaikki meidän autot jo vuosia. Ammatillisesti kiinnostaa, onko olemassa vikaa, mitä Hubo ei löydä? Odotellaan haasteita🙂
Kyllä voin taas melkein varmaksi sanoa että tuo vika olis jääny joka merkkiliikkeeltä korjaamatta. Siihen olis eka varmaan ecusta alkaen vaihdettu kaikki boksit ja käytetty tonneja ja tonneja. Silti vika olis ollut aktiivinen. Mieletöntä duunia! :)
Ei ne merkkiliinkeissä mitään osaa korjata. Ne vaan vaihtaa osakokonaisuuksia koska valmistaja on antanut ohjeet miten toimia. Ja kalliita osia menee kaupaksi.
Olen asiasta erimieltä. Enemmän ratkaisee asentajan ammattitaito ja ennenkaikkea mielenkiinto selvittää ja ratkaista ongelma kuin se missä henkilö on töissä. Nykyajan iso ongelma on se, ettei ole enää kisälli oppipoika menetelmää ja että työnjohdossa henkilöitä joilla ei minkäänlaista asentaja taustaa vaan määrättnlaisilla papereilla pääsee kyseiseen tehtävään. Ajoneuvovalmistajilla on hyvinkin laajat vianetsintä ohjeet ja osalla teknistä tukeakin tarjolla, mutta jos niitä ei käytä niin ongelma saattaa jäädä arvailujen varaan. Koulutuskaan ei kokonaan poista ongelmaa jos oppija ei sisäistä asiaa ja/tai ei hyödynnä sitä jostain syystä opittua. Mutta tärkein asia on mielenkiinto aiheeseen ja halu ratkaista ongelma.
Onhan se noinkin, mutta ns merkkihuollossa käytettävä aika per auto on varmasti melko tarkkaan rajattu, se ehkä rajoittaa myös asiaan paneutumista. Läpimenoaikoja seurataan taatusti. Asiakkaat eivät myöskään ole valmiita maksamaan merkkihuollon, saati muiden, hintoja.
Erittäin mukavaa katseltavaa kun loogisella ajatelulla jäljitellään vian luokse perille. Ja varmasti antoisa fiilis kun vika lopulta löytyykin! Onko jotain tiettyä vikaa mikä tuntuu toistuvan?
Täytyy sanoa, että olipahan mestarillinen suoritus ajattelun kautta ei mitään summittaisia osien uusimisia vaan todellakin perehtyen kytkentäkaavioon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin, näin sitä pitää toimia. Erittäin työläs vian löytäminen ja paikalistaminen tämä vika olisi 90% varmuudella normi korjaamoilla jäänyt korjaamatta. Vikahan lopulta oli ihan tyypillinen hapettuman aiheuttama johdon katkeaminen, näin ne hapettuu kun ei ole mitään suojauksia. Itseltä meni autosta töötti mykäksi juuri samasta syystä, molemmista tööteistä johdot hapettunut poikki. Vesi on tullut koteloon kondensoitumisen johdosta. Kondensointi vesi tulee kun on paljaat pelti pinnat ja esim. tuossa tapauksessa kotelo jonka päällä on kansi elikkä peräkontin välipohja niin vesi ei pääse koskaan kuivumaan pois (haihtumalla) näin sitä pikkuhiljaa vuosiensaatossa kertyy yllättävänkin paljon.
@@jarmotoivonen6059 Minä taas olin kerran lähössä koeajolle . Automyyjä kahto ai perkele tankki on lähes tyhjä,odota niin käyn tankkaamassa. Tuli tankki täynnä takasi. Sanoi että ajele sillä tämä päivä ja käy perheen kanssa kunnon koeajo. No se auto tulikin kyllä sitten ostettua...
Aikoinaan Volvo 144 sammui stop risteykseen ,yritin työntää sitä yksin risteyksestä pois, onneksi tuli joku avulias työntämään kaveriksi. Bensa oli loppunut kun bensamittari ei toiminut, sen jälkeen kyllä korjasin bensanmittarin anturin.
aikoinaan firma järjestin ATS koulutuksen.. missä vika voi olla, mutta missä se ei ole.. usein vika on looginen ja löydettävissä kuten videolla, suljetaan vain pois vaihtoedot jotka vian voi tehdä
onko se 8/10 huoltoon tulevista kun on tankki tyhjä? ainakin aika monesti näillä videoilla näin ollu.. kiva korjata ku aina tarvii käyttää ja koeajaa ja valo palaa jo tullessa.. no ehkä se on halvempaa maksaa tuntitöistä, et korjaamo tankkaa kun tankata ennen pihaan tuontia..
Niin se tuntuu kirous olevan että ku tuodaan vianhakuun niin tankki tyhjänä ja sitten ku pitää tankki tiputtaa alas jostain syystä ni sillon se tankki on varmasti täys 🤣
Hemmetin mielenkiintonen video jälleen👍🏼 Ainoastaan jäi häiritsemään heti alussa kuultu turbon ääntäminen, sen tutkimisestakin kun saisi vielä myös videon😅 Nimimerkillä emännän Audin turbo alkanut pitää samanlaista ääntä ja täytyisi sitä alkaa ite tutkimaan😅
Ehkä itse olisin poistanut vetokoukun pistorasian johtojen kytkennät kokonaan ja katsonut miten vaikuttaa vika koodeihin. Nyt videon katselu loppuun niin selviää mikä on vian aihettaja.
Ei tämä ollut vielä pahakaan moniin muihin verrattuna mitä käynyt. Pahimmat on ku jollain löytyy ruuan jätteitä autosta. Ne on nasty. Koluttuja kananluits yms ollut.....
Nonni kaara tuli taas kuntoon. Hienoa palvelua Hubolta! Ettei vaan joku fifi ole heittäny kuset sinne poteroon 😄. Muutama karva siellä näkyi olevan ja muutoinkin melko sotkunen pirssi.
Pertana olisin arvannu oikeen, että nuijen rosvnojen kontaktin takia häviää jännite vaa en uskaltanu, ku muutenki oon ihan pihalla näistä nykyvehkeistä😂
En ymmärrä ollenkaan, miten joku asiakas tuo auton korjattavaksi tankki tyhjänä. Hubo voisi velottaa tuossa tapauksessa dieselistä 100,- euroa per litra.
Hyvin oli minun mielestäni tuollaiseksi vähän hintavammaksi autoksi jäänyt markkinointibudjetista ja mielikuvamarkkinoinnista rahaa tuon johtosarjan ja sen suojauksen tekemiseen vimpan päälle. Premium autoissa maksaa laadussa. /S
Näistä videoista tulis aivan priimaa, kun ton diagnostisen sormiennaputtelun sais mutelle. Toki ymmärrän, että eihän autot enää kuntoon tulisi, mutta aina voi haaveilla 🤔🤷♂️
@@kainoarponen7258 Tällä videolla vielä aika kevyttä, mut talvella välistä sormet nakutti ku venäläinen diisseli 😂 Mut ehkä siitä stressikertoimia pystyy yleisö päättelemään. Ja sit taas toisaalta itestä taitaa pähkäillessä lähteä sellaisia ääniä, et parempi pysyä vaa youtubesta poissa. Kuulokkeiden kanssa näitä kuunnellessa vaan ylimääräiset koputtelut tulee läpi melkoisen voimakkaasti.
Enpä ole henkkoht edes pohtinut mistä johtuu kun en ole itse edes tätä huomannut kun asioita pähkäillyt. Riivatut sormet! En muista ainakaan stressanneeni 😄
@@hubonauto5674 Oot aika seppä, jos viime syksy/talvi ja flunssakierteet ei edes hieman stressannut. Flunssasta kiva toipua ku nosto-ovi heiluu ees taas keikkojen vaihtuessa ja sitä rataa 🤔🤷♂️ Nooh anyways taagia settiä :) Ja ihan loistavaa nähdä miten tämäkin tubetuksen muoto alkaa rantautumaan Suomeen. Ja aioin kyllä teidän palveluita suositella vaikka sormet välillä naputtaisikin 😄✌️
Isolla ilmoitus. Mikäli polttoaineen merkkivalo syttyy. Lisäämme polttoainetta min. 5L ja 4€/L sis.alv.24%
Tuntityö on tuntityötä
@@Jako1987tunti tankille ja takas 😂
Tuskin on ihan yleinen ongelma 🤔
@@Kaakelikuistitaitaa olla yllättävän yleinen asia, ihmiset eivät ymmärrä että osa toimenpiteistä ei edes onnistu tyhjällä tankilla.
Hienoa työtä jälleen 👏
Ei varmaan ensimmäinen tuon aikakauden bemari, missä kontissa seisoo vesi ja siellä ui johdot ja moduulit vedessä, sitten ihmetellään, kun söhköt sekoaa.
Kiitos Joel hyvä setti🫡
On nämä vikakodit välillä hankalia. Mun klonkswagen sytyttää moottorin vikavalon ja displaylle tulee mitä sattuu herjoja. Kun ottaa vikakoodit niin välillä väittää kampiakselin sensorivikaa ja välillä nokka-akselin sensorivikaa ja joskus lambdavikaa. Huvittavinta on se, että auto käy ja kukkuu moitteettomasti vaikka moottorin merkkivalo loistaa mittaristossa. Vikakoodin nollauksen jälkeen täytyisi muistaa aina vääntää virrat päälle ja startata vasta sitten, kun mittaritaulusta on muutama merkkivalo sammunut tai laskee vaikka viiteen ennen kuin starttaa. Silloin ei tule vikakoodia ja näin on toiminut jo yli puoli vuotta moitteetta. Sensorit on vaihdettu, mutta voihan uusikin osa olla rikki. Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta.
Loistava vian etsintä. Noi ryöstäjä liittimet pitäisi lailla kieltää, niistä ei tule kuin harmia ja varsinkin can väylissä. Ne tina kutistejatkot on todellakin hyviä, niillä tulee liitoksista kestäviä, veden pitäviä ja ovat ohuita verraten abiko liittimiin. Ei muuten ole ainoa asiakas joka tuonut auton tankki tyhjänä huoltoon 😂😂. Kiitos hyvästä videosta.
Tinattu johtoliitos voi maallikosta tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Kuitenkin tinaa käyttäessä syntyy rajakohta taipuisten johtimien ja tinatun kohdan jäykän osuuden kohtaan, nyt jos tämä osa johdosta pääsee liikkumaan on se altis menemään poikki. Olisi hyvä korjata vika paikka kokonaan uudella johtimella tai estää mekaaninen liikkuminen muulla tavoin. Hyvä holkki liitos joka suojattu hapettumiselta on pidemmän aikaa toimivampi jos vähänkään johtimen annetaan liikkua, tähän löytyy kyllä sopiva liitin malli.
Can väylät on sellaisia että pienikin virhe niin kaikki sekaisin. Mitään johtoja ei saa katkoa tai ottaa virtaa jostain kun lisälaitteita asennetaan tai poistetaan aina pitää väylälle tehdä muutoksesta ilmoitus. Jengi asentelee noihin väylä autoihin samalla tavalla kuin johonki vanhaan corollaan.
Jep, ja eikös can-väylässäkin ole terminointivastukset, joka pitäisi ottaa huomioon jos lisätään uusia laitteita. Molemmista päistä terminoituun väylään kun laitetaan rosvolla jotain mitä ei ole terminoitu niin kivasti varmaan tulee häiriötä.
Mahtavaa! Voin kuvitella tuon sinun voittajan fiiliksen, kun vikapaikka löytyy. Olen itsekin saman kokenut. Samoin tuon välillä harhaan joutumisen. Joskus pari sanaa työkaverin kanssa palauttaa oikealle tielle.
Hermoja vaativaa duunia, ite taistellut volvojen kanssa 98 s80 ja jälkeenpäin v50 suurin osa softavikoja ja onneksi ei ole hermoja niin ei tullut nuijittua uusia autoja paaliin. Nyt kun on skkpit niin helpompaa ettiä paitsi softavika. Hienoa työtä pojat tekee
Huikeeta työtä!! Jääny ihan koukkuun näihin videoihin💪💪
Piti kommentoida, mitä olisin tuossa vaiheessa (n. 20min kohdalla) tehnyt.
Ryöstetyt johdot olisin tarkistanut, ihan kuin järjestelmän maadotuksessa olisi häikkää. Mutta jännityksellä odotan, mitä Hubo löytää. Vee kun eihän noista terve ihminen mitään ymmärrä.
Niin ja tästä videosta voi todeta, että autoa ei kannata viedä merkkikorjaamolle eikä nyrkkipajaan, jos alle 1000 km:n säteellä pääsee Hubon autoon.
Ois kyllä todella mielenkiintoa lisäävää jos kertoisitte AINA mitä korjaus tuli maksamaan asiakkaalle!!!
Jes! 💪 Muualla varmaankin ois alettu moduuleita vaihtaan vian selvitykseen, asiakkaan lukuun... 😢
Tämä on nykypäivää. Bemarilla ajetan mutta ei raaskita ostaa polttoainetta edes huoltoreissua varten. Olikohan asiakas imenyt letkulla tankin tyhjäksi huoltoliikkeen pihassa ja vienyt löpöt mennessään? Yllättävän huono on tehtaan tapa tehdä sähköliitoksia!
Kiitos videosta! Itsellä 3-sarjalaisessa samaan tyyliin täysin poikki oleva piuha johtosarjan sisällä missä ei mitään koskettu ikinä eikä ollut vedessä. Siis ihan suoran piuhan keskellä. Taitaa BMW piuhat olla kaukana Toyota laadusta.
Alkuperäisissä splitpointeissa saattaa olla käytetty ultraäänihitsausta liitoksessa. Sinänsä huono liitos että saattaa näyttää hyvältä, mutta kontakti silti huono.
Enpä oo tollasesta aikasemmin kuullutkaan! Piti ihan käydä tutkailemassa. Kiitos opin taas uutta.
Voi elämä kun on koukuttavia videoita. Oli kyllä pakko tilata kanavakin. Hienoa työtä kerta kaikkiaan! 💪
Pakko yhtyä. Vaikka en paljoa nykytekniikasta ymmärräkään niin ihan parasta viihdykettä ja hyviä opetusvideoita nämä myös ovat.
Hieno video jälleen ..Kiitos..
Ei prkl. Oon hienolla koulutusnimellä sähkövoimateknikko, mutta pakko on myöntää, että en edes ajattele lähteväni itse selvittämään autoni vikoja, nykyautojen heikkovirtajärjestelmät näyttää olevan ihan oma juttunsa. Mutta onneksi Hubo on hoitanut kaikki meidän autot jo vuosia. Ammatillisesti kiinnostaa, onko olemassa vikaa, mitä Hubo ei löydä? Odotellaan haasteita🙂
😅
Kyl on Hyvää toimintaa noi on kinkkisiä noi sähköviat/hapettumat. Ja on kyl onnettoman ohuita noi piuhat nykyään.
Hattu nousi taas korkeelle🤠👍
10/10. Loistavaa vian etsintää
Kyllä voin taas melkein varmaksi sanoa että tuo vika olis jääny joka merkkiliikkeeltä korjaamatta. Siihen olis eka varmaan ecusta alkaen vaihdettu kaikki boksit ja käytetty tonneja ja tonneja. Silti vika olis ollut aktiivinen. Mieletöntä duunia! :)
Ei ne merkkiliinkeissä mitään osaa korjata. Ne vaan vaihtaa osakokonaisuuksia koska valmistaja on antanut ohjeet miten toimia. Ja kalliita osia menee kaupaksi.
Olen asiasta erimieltä. Enemmän ratkaisee asentajan ammattitaito ja ennenkaikkea mielenkiinto selvittää ja ratkaista ongelma kuin se missä henkilö on töissä. Nykyajan iso ongelma on se, ettei ole enää kisälli oppipoika menetelmää ja että työnjohdossa henkilöitä joilla ei minkäänlaista asentaja taustaa vaan määrättnlaisilla papereilla pääsee kyseiseen tehtävään. Ajoneuvovalmistajilla on hyvinkin laajat vianetsintä ohjeet ja osalla teknistä tukeakin tarjolla, mutta jos niitä ei käytä niin ongelma saattaa jäädä arvailujen varaan. Koulutuskaan ei kokonaan poista ongelmaa jos oppija ei sisäistä asiaa ja/tai ei hyödynnä sitä jostain syystä opittua. Mutta tärkein asia on mielenkiinto aiheeseen ja halu ratkaista ongelma.
Onhan se noinkin, mutta ns merkkihuollossa käytettävä aika per auto on varmasti melko tarkkaan rajattu, se ehkä rajoittaa myös asiaan paneutumista. Läpimenoaikoja seurataan taatusti. Asiakkaat eivät myöskään ole valmiita maksamaan merkkihuollon, saati muiden, hintoja.
Kyl oli taas hyvä vian etsintä video! ⭐⭐⭐⭐⭐😊👍
Itse ostettu halppisversio vetokoukun valojen kytketäsarja. Sekoittaa parkkitutkan ja kaiken muun.
Multa löytyy samannäköinen viritys kontista ja on tunnetun koukunasennuspajan laittama👎
on kyllä ihana tuo bmw "blim" ääni 😄
Ihan mahaa vääntää kun kuulee tuon äänen,tietää taas rahan menoa😬
Erittäin mukavaa katseltavaa kun loogisella ajatelulla jäljitellään vian luokse perille. Ja varmasti antoisa fiilis kun vika lopulta löytyykin!
Onko jotain tiettyä vikaa mikä tuntuu toistuvan?
Täytyy sanoa, että olipahan mestarillinen suoritus ajattelun kautta ei mitään summittaisia osien uusimisia vaan todellakin perehtyen kytkentäkaavioon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin, näin sitä pitää toimia. Erittäin työläs vian löytäminen ja paikalistaminen tämä vika olisi 90% varmuudella normi korjaamoilla jäänyt korjaamatta. Vikahan lopulta oli ihan tyypillinen hapettuman aiheuttama johdon katkeaminen, näin ne hapettuu kun ei ole mitään suojauksia. Itseltä meni autosta töötti mykäksi juuri samasta syystä, molemmista tööteistä johdot hapettunut poikki. Vesi on tullut koteloon kondensoitumisen johdosta. Kondensointi vesi tulee kun on paljaat pelti pinnat ja esim. tuossa tapauksessa kotelo jonka päällä on kansi elikkä peräkontin välipohja niin vesi ei pääse koskaan kuivumaan pois (haihtumalla) näin sitä pikkuhiljaa vuosiensaatossa kertyy yllättävänkin paljon.
Itse olisin tuossa 20:01 kohdassa alkanut mittailemaan väylän päätevastuksien kuntoa...
Aika noloa viedä auto pajalle tankki tyhjänä
Kerran Konalassa automyyjä pyysi mennä koeajamaan autoa. Kilsan koeajon jälkeen bensa loppui kadunvarteen.
@@jarmotoivonen6059 Minä taas olin kerran lähössä koeajolle . Automyyjä kahto ai perkele tankki on lähes tyhjä,odota niin käyn tankkaamassa. Tuli tankki täynnä takasi. Sanoi että ajele sillä tämä päivä ja käy perheen kanssa kunnon koeajo. No se auto tulikin kyllä sitten ostettua...
Aikoinaan Volvo 144 sammui stop risteykseen ,yritin työntää sitä yksin risteyksestä pois, onneksi tuli joku avulias työntämään kaveriksi. Bensa oli loppunut kun bensamittari ei toiminut, sen jälkeen kyllä korjasin bensanmittarin anturin.
@@jarmotoivonen6059 90-luvulla vastaava autojobbarilta koeajolle otettu auto keitti tuon kilometrin ajettuaan. faija otti auton koeajolle sieltä.
@@alora1105Mulla sama juttu vanhan volskin kanssa. Näytti että 1/3 bensaa jäljellä, mutta tankki ihan kuiva.😅
On huippu hommaa. Monessa paikassa olisi loppunut sinni ja ammattitaito.👌
Hyvää työtä teet.👍👌
aikoinaan firma järjestin ATS koulutuksen.. missä vika voi olla, mutta missä se ei ole.. usein vika on looginen ja löydettävissä kuten videolla, suljetaan vain pois vaihtoedot jotka vian voi tehdä
Hitokseen menee tunteja kun noita vikoja metsästää. Eikä ilmeisesti kaikkia pysty edes laskuttamaan.🙄
19:55 itse olisin varmaan mennyt katsomaan sitä nuppia ohjaamossa.
Aika uskomattomia juttuja. Hienoa työtä👍
onko se 8/10 huoltoon tulevista kun on tankki tyhjä? ainakin aika monesti näillä videoilla näin ollu.. kiva korjata ku aina tarvii käyttää ja koeajaa ja valo palaa jo tullessa.. no ehkä se on halvempaa maksaa tuntitöistä, et korjaamo tankkaa kun tankata ennen pihaan tuontia..
Niin se tuntuu kirous olevan että ku tuodaan vianhakuun niin tankki tyhjänä ja sitten ku pitää tankki tiputtaa alas jostain syystä ni sillon se tankki on varmasti täys 🤣
@@hubonauto5674jossain piireissä että auto on vähän yli kylän, mutta aina tankki tyhjä...
Ton bemarin hälytysäänen voisi editoida pois videoista, PTSD aktivoituu heti.🫨
20:00 olisiko tuossa voinut ottaa nuo piuhat erilleen ja mitata päätevastuksen sekä jännitteet kummaltakin "puolelta"
Juu liitin peräkärrymodulilta irti ja mittaus. Siinä olis huomannut että katki väylä sinnekin asti.
Ehkä jonain päivänä tuon autoni teille sähkövian korjaukseen tai oikeastaan tuoda hinurilla. Sammal kasvaa kohta katolla .
Aina helpommalla pääsee kun poistaa heti kerrasta noi rosvoilut😂 ite ainakin poistan kun vaan nään noita
Harvinaisen hienoa vianetsintää.
Hemmetin mielenkiintonen video jälleen👍🏼 Ainoastaan jäi häiritsemään heti alussa kuultu turbon ääntäminen, sen tutkimisestakin kun saisi vielä myös videon😅 Nimimerkillä emännän Audin turbo alkanut pitää samanlaista ääntä ja täytyisi sitä alkaa ite tutkimaan😅
Se Audi kannattaa viedä pikaisesti Hubolle turbon vaihtoon. Ei olis eka Audi jonka turbon propelli on hiluina sylintereissä.
19.55 Olisin työntänyt paskan pihalle ja polttanut.
Ihan aito bemarikuski. Kallis auto mutta omistaja on niin pihi että tankissa on pelkkä pieru.
Aikamoista vianetsintää.... monelta jäisi tekemättä... Huippuosaamista
Ehkä itse olisin poistanut vetokoukun pistorasian johtojen kytkennät kokonaan ja katsonut miten vaikuttaa vika koodeihin. Nyt videon katselu loppuun niin selviää mikä on vian aihettaja.
Hienoa ja sinnikästä työtä! Itsellä olisi hermo mennyt jo moneen kertaan 😄
Oisko mahdollista että koukun sähkörasia sekoittaa systeemin jos sinne on päässy vettä
Mä toisin auton teille tutkittavaksi jos noita ryöstäjiä löytys
Melkoinen velho! Kuka kehtasi tuoda noin paskasen auton diagnosoitavaksi? Hyi!
Ja tankki tyhjänä.
Ei tämä ollut vielä pahakaan moniin muihin verrattuna mitä käynyt. Pahimmat on ku jollain löytyy ruuan jätteitä autosta. Ne on nasty. Koluttuja kananluits yms ollut.....
Itse pidän huolen siitä että autohemmo, renkaanvaihtaja, kuka vaan saa puhtaan auton työn alle. Sen verran arvostan ammattimiehiä!
Nonni kaara tuli taas kuntoon. Hienoa palvelua Hubolta! Ettei vaan joku fifi ole heittäny kuset sinne poteroon 😄. Muutama karva siellä näkyi olevan ja muutoinkin melko sotkunen pirssi.
Ei kusen löyhkä ainakaan varjostanut hommaa 😄
Moi aika seppä oot 🙂💪💙
Luin jo ensin söpö mutta ei sentäs 🫣
@@hubonauto5674 👆😀
Mitä maksaa tällänen homma ois ihan mielenkiintosta kuulla.
Olisikohan tästä kertynyt noin 500e kokonaisuus.
@@hubonauto5674Ei mielestäni edes kallis!❤
Pertana olisin arvannu oikeen, että nuijen rosvnojen kontaktin takia häviää jännite vaa en uskaltanu, ku muutenki oon ihan pihalla näistä nykyvehkeistä😂
Ei ollu rosvoliittimissä vika tällä kertaa mutta poistettiin ne varuiksi sieltä :) Vika oli bmw tehtaan omassa liitoksessa.
Oot kyllä melekonen MacGyver ! Tääkin oli kyllä 6/5 video
Pakko sanoa että olet kyllä velho 😎 Mahtava video taas jälleen kerran 👍
Tankki homma kertoo jo melkein kaiken 🤣🤣
En ymmärrä ollenkaan, miten joku asiakas tuo auton korjattavaksi tankki tyhjänä. Hubo voisi velottaa tuossa tapauksessa dieselistä 100,- euroa per litra.
😅
Oisko viinan puute, kun känni vikaa
Sä varmaan joudut ostamaan kytkikset jostain ja oletan ettei ole halpoja?
Vuosilisenssi pariin eri palveluun ja yksittäisi valmistajan omilta sivuilta. Muutama tuhatlappunen vuositasolla.
@@hubonauto5674 joskus ostanu eräisiin radioihin huoltomanuaaleja ni jotain 200€/kpl
paljonko meni tunteja vianhakuun ja mitä maksoi asiakkaalle? Todella vakuuttavaa työtä kyllä.
Noin 500e homma tuli kokonaisuudesta ja veloitus meillä on diagnostiikassa 165 ekalta tunnilta ja sen jälkeen 130/h.
Hubo ja Lammikko tuottaa kyllä parasta kotimaista sisältöä Tubeen aiheesta.
Naköjään arvasin kuitenki väärin😁
Yksi johto sotkee koko auton... Ei hemmetti... Eikö vois johtoja tehdä paremmin
Hyvin oli minun mielestäni tuollaiseksi vähän hintavammaksi autoksi jäänyt markkinointibudjetista ja mielikuvamarkkinoinnista rahaa tuon johtosarjan ja sen suojauksen tekemiseen vimpan päälle. Premium autoissa maksaa laadussa. /S
Tästä kun ottaa sarkasmin pois, niin mitään ei jää jäljelle! 😂@@kampar82
On se älytön seppä
Näistä videoista tulis aivan priimaa, kun ton diagnostisen sormiennaputtelun sais mutelle. Toki ymmärrän, että eihän autot enää kuntoon tulisi, mutta aina voi haaveilla 🤔🤷♂️
Drummer of year -kilpailu tuli mieleen, ainesta?
@@kainoarponen7258 Tällä videolla vielä aika kevyttä, mut talvella välistä sormet nakutti ku venäläinen diisseli 😂 Mut ehkä siitä stressikertoimia pystyy yleisö päättelemään. Ja sit taas toisaalta itestä taitaa pähkäillessä lähteä sellaisia ääniä, et parempi pysyä vaa youtubesta poissa. Kuulokkeiden kanssa näitä kuunnellessa vaan ylimääräiset koputtelut tulee läpi melkoisen voimakkaasti.
😂 eipä tuota edes itse tajua kun asioita pohtiessa alkaa kädet liikkumaan 😄
Enpä ole henkkoht edes pohtinut mistä johtuu kun en ole itse edes tätä huomannut kun asioita pähkäillyt. Riivatut sormet! En muista ainakaan stressanneeni 😄
@@hubonauto5674 Oot aika seppä, jos viime syksy/talvi ja flunssakierteet ei edes hieman stressannut. Flunssasta kiva toipua ku nosto-ovi heiluu ees taas keikkojen vaihtuessa ja sitä rataa 🤔🤷♂️ Nooh anyways taagia settiä :) Ja ihan loistavaa nähdä miten tämäkin tubetuksen muoto alkaa rantautumaan Suomeen. Ja aioin kyllä teidän palveluita suositella vaikka sormet välillä naputtaisikin 😄✌️
Huono kommentoida kun ei älyä näistä mitään, puhelinkin on vanhanaikainen näppäinpuhelin!
MIKSI AUTOSTA PITÄÄ TEHDÄ TIETOKONE EIHÄN TIETOKONEELLA VOI AJAA 😅😅😅😂😂😂😮 HULLU ON TÄMÄ MAAILMA JA HULLUMMAKSI TULEE 🤔🙄😁😁
VITTU MÄ HOMMAAN HEVOSEN EI TARVI VIKAKOODEJA ETSIÄ KATO HEI KATO HUBO RAHALLA SAA JA HEVOSELLA PIÄSÖÖ 😁🙄🤔🙂👌👍😂
olet erittäin pätevä
Josko leikkisit sormirumpalia muualla ku videoissa. Muuten viihdyttävää katotsottavaa
🦄
Kyllä se nyt jotenkin pitää stressi purkaa.☝️🤨
Mitä ny oikein 55min videossa parissa kohtaa rummutteli, kyllä mieleni pahoitin.