Niin vitusti tämä, mitä nämä sai viime kaudella aikaiseksi muuta kuin sotekatastrofin jonka ainoa tarkoitus oli saada kepurosvot valtion hyväpalkkaisiin suojatyöpaikkoihin vähät välittämättä siitä että terveydenhuolto kriisiytynyt entistä pahemmin.@@jorejahtis8833
Ohjaako halitus terveyden huoltoa ? niin teki mariinni .kylmiöt olivat sairaalan pihalla rokotukset teki työn ja konrooli oli kovaa.😊 joka ei näe taaksepäin ei voi nähdä tähän hetkeen.!
Nyt oli öyhötteen seassa kiitettävästi asiaakin, hyvä Teemu! Valitettavaa on tietty, että sekin vähä järkevyys, jota pääsee kerrankin todistamaan, sivuutetaan silkkana mölyämisenä populismihuutoallergisten toimesta, jotka eivät koe eroa puhujantaidon ja -taidottomuuden välillä, tärkeänä. Jos joku runoilisi tämän englannin kielelle käännettynä, vaikkapa Stephen Fry:n esittämänä, joutuisin taipumaan itsekin samemmalle kannalle, ja vielä useammassakin kohtaa puhetta, kuin aiemmin en Nyt en. Jäi vituttamaan mielikuva juuri ensimmäisen kerran homo sapiensiin törmänneestä missing linkistä, joka puhuu kyllä asiaa, tolkun vaatimuksineen, muttei tule kuulluksi, koska evoluutio on ajanut ohi, viuh. Valitettavasti.
Hyvin selkeästi puhuttu, mutta puheitahan riittää, käytännön toiminta menee ihan eri polkuja ja niistä ei puhuta ainakaan rehellisellä tavalla, vaan umpi kierosti harhauttamalla ja pimittämällä todellista määränpään tarkoitusta...😥😥 Kaikki kyllä tietää määränpään 🤔
Ja standupkomiikka verorahoilla jatkuu... no poika saa hillittömän eläkkeen... ei kiinnosta minua vaikka puhuisi asiaa kun poika tekee showta vakavista asioista... hyvää tekstiä lavoille, ei eduskuntaan kiitos 0/5.
HAH! Myönsit itse, että puhui asiaa! Et kyllä saatana pilkkaa keskikaljaa, kun kerrankin on yli 4% asiasta sitä itse asiaa! Mitä seuraavaksi? Onko Karhun lll paskaa, koska isikarhu tienaa pano- ja purkitushommilla, ja 4,6% asiaa! Toisekseen, ei kai kukaan maksaisi tämän tason stand-up viihteestä, ellei pakolla joutuisi raottamaan kukkaronnyöriä verokarhun vaatimuksesta. Tuskinpa itse vaivautuisin ilmaisnäytökseenkään. Hukkaan menee tämä mies eduskunnassa, kuin edustajanpaikka Keskisarjalle hylättynä. Mies oli elementissään historioitsijana, oli nautinnollista seurattavaa Pimeä historia-sarja kokonaisuudessaan. Ehkäpä hänen ulosantiaan sietää helpommin editoituna, kuin "säänneltynä", niin kuin oikeistolaiset sanovat. Joka tapauksessa ihmetyttää, että miten mies, joka tietää historiasta niin paljon, kykenee olemaan ymmärtämättä tulevaisuutta siinä määrin, että vaikuttaa nykyaikaan, päättäjän rooliin valittuna, näinkin vähän. Ehkä on helpompaa omakua tutkittua tietoa historiasta, tutkia ja täydentää sitä tietopankkia, kuin ymmärtää, miten se vaikuttaa tulevaisuuteen. No, aika aikaa kutakin, sanoi Teemu, kun kansalaisia persu-populistisen kehnosti viihdytti.
Iloitsen kun olen löytänyt tämän kanavan kautta uuden ihmisen jolla on terveet ja oikeat näkemykset ja mielipiteet yhteiskunnallisista asioista.
Kiitos Teemu👍 täyttä asiaa🇫🇮
Sinne meni muille maille rahat!
Kiitos paljon Teemu,näin on.👍👍
Keskisarja asian ytimessä.
Veli pontevalta paloi käämit.
Kurvisen akkamaanen hyökkäys - hävettää, että pohjalaanen menee noin sanomaan.
Mitenkähän kehtaa kun omanpuolueen puheenjeohtaja katuu ,menoa edelliseen hallitukseen.
Niin vitusti tämä, mitä nämä sai viime kaudella aikaiseksi muuta kuin sotekatastrofin jonka ainoa tarkoitus oli saada kepurosvot valtion hyväpalkkaisiin suojatyöpaikkoihin vähät välittämättä siitä että terveydenhuolto kriisiytynyt entistä pahemmin.@@jorejahtis8833
Ja kukaha tuon kurvusen on menny tonne edes äänestämään
Keskisarja on liian viisas tohon jengiin
Se on aivan totta. Hänen väitöskirjansa käsitteli eläimiinsekaantumista 1700-luvun Suomessa.[4]
@@juhah6544ja sen pitäisi todistaa mitä?
Aihe aivan passeli höröllä!
tämä
Kiitos Teemu. Just näin.
Keskustalaisia ei ollut paikalla kuin yksi ja juuri keskustan lempilapsi on nykyinen terveyshimmeli....😮
Sanan säilä iskee kuin cobra.
Tämä, mistä olen itse ollut juuri henkilökohtaisesti erittäin huolissaan ja Teemu pukee hyvin tässä tuntemukseni.
Kuinkas Kurvinen haukkui piikin ottamattomia👊 tota tarttis
Ai, eduskuntaan oikein vaivaudutaan paikalle Kurvisen mukaan.
nää tube videot pitäisikin tehä näin et saadaan nähä kummankin osapuolen sanomat. Hei hei yksittäis tapaus ei pidä ottaa kantaa hei hei hei
asiaa
Teemu on mahtava
Possu kitisee kun ei viitsi vallasta luopua ja soterahoista😂
Ohjaako halitus terveyden huoltoa ? niin teki mariinni .kylmiöt olivat sairaalan pihalla rokotukset teki työn ja konrooli oli kovaa.😊 joka ei näe taaksepäin ei voi nähdä tähän hetkeen.!
Teemu. 😘 🇫🇮🇫🇮
Nyt oli öyhötteen seassa kiitettävästi asiaakin, hyvä Teemu! Valitettavaa on tietty, että sekin vähä järkevyys, jota pääsee kerrankin todistamaan, sivuutetaan silkkana mölyämisenä populismihuutoallergisten toimesta, jotka eivät koe eroa puhujantaidon ja -taidottomuuden välillä, tärkeänä.
Jos joku runoilisi tämän englannin kielelle käännettynä, vaikkapa Stephen Fry:n esittämänä, joutuisin taipumaan itsekin samemmalle kannalle, ja vielä useammassakin kohtaa puhetta, kuin aiemmin en Nyt en. Jäi vituttamaan mielikuva juuri ensimmäisen kerran homo sapiensiin törmänneestä missing linkistä, joka puhuu kyllä asiaa, tolkun vaatimuksineen, muttei tule kuulluksi, koska evoluutio on ajanut ohi, viuh. Valitettavasti.
Kolmas puhuja on täysin turha mies suomen eduskunnassa. Valitettavasti tälläistä surkeaa ainesta päästetään tuohon laitokseen.
"Johdettiin fiskaalisin perustein", nyt sitä ei johdeta millään perustein, mutta rahaa palaa.
Teemu Keskisarja osaa räväyttää 😆😆
Kurvisen ? älä mölö
Hyvin selkeästi puhuttu, mutta puheitahan riittää, käytännön toiminta menee ihan eri polkuja ja niistä ei puhuta ainakaan rehellisellä tavalla, vaan umpi kierosti harhauttamalla ja pimittämällä todellista määränpään tarkoitusta...😥😥 Kaikki kyllä tietää määränpään 🤔
Joutava suunsoittaja. Olisi pysynyt historian parissa , eikä sirkuspellenä Arkadianmäellä
Pyssyihinkö loput rahat?
Eiphän nää muuhun rahaa osaa enää käyttääkään. Muistakaa, että siihen riittää loputtomasti
teemu juonut liikaa omatekoista kiljua.
EI ole sevinpäin
Taitaa olla tuttua sinulle kun osaat niin hyvin arvostella 😂
@@hannahaggman9323 persusjuomalaiset kunnostautui jälleen tuloksena 2 viikon saikku, mikä mahtaa olla syy tähän lomaan?
@@hannahaggman9323 kertoilee perusjuomalainen😂😂
Ja standupkomiikka verorahoilla jatkuu... no poika saa hillittömän eläkkeen... ei kiinnosta minua vaikka puhuisi asiaa kun poika tekee showta vakavista asioista... hyvää tekstiä lavoille, ei eduskuntaan kiitos 0/5.
HAH! Myönsit itse, että puhui asiaa! Et kyllä saatana pilkkaa keskikaljaa, kun kerrankin on yli 4% asiasta sitä itse asiaa!
Mitä seuraavaksi? Onko Karhun lll paskaa, koska isikarhu tienaa pano- ja purkitushommilla, ja 4,6% asiaa!
Toisekseen, ei kai kukaan maksaisi tämän tason stand-up viihteestä, ellei pakolla joutuisi raottamaan kukkaronnyöriä verokarhun vaatimuksesta. Tuskinpa itse vaivautuisin ilmaisnäytökseenkään.
Hukkaan menee tämä mies eduskunnassa, kuin edustajanpaikka Keskisarjalle hylättynä. Mies oli elementissään historioitsijana, oli nautinnollista seurattavaa Pimeä historia-sarja kokonaisuudessaan. Ehkäpä hänen ulosantiaan sietää helpommin editoituna, kuin "säänneltynä", niin kuin oikeistolaiset sanovat.
Joka tapauksessa ihmetyttää, että miten mies, joka tietää historiasta niin paljon, kykenee olemaan ymmärtämättä tulevaisuutta siinä määrin, että vaikuttaa nykyaikaan, päättäjän rooliin valittuna, näinkin vähän. Ehkä on helpompaa omakua tutkittua tietoa historiasta, tutkia ja täydentää sitä tietopankkia, kuin ymmärtää, miten se vaikuttaa tulevaisuuteen.
No, aika aikaa kutakin, sanoi Teemu, kun kansalaisia persu-populistisen kehnosti viihdytti.
Persu on persu vaikka voissa paistaisi!
Mene itse näyttämään esimerkkiä
@@hannahaggman9323 Miksi?
PS " normi " paskanpuhuja.Meni muuten läpi.TYHJÄLLE SALILLE !!!
Eikö tämä selviä ikinä,siirappipullo piilossa.
eikö tää ressukka osaa vaatettaa itseään
Mitä vikaa hänen pukeutumisessaan on? Ei nyt olla linnan juhlissa