0:48 Alkupuhe 5:08 Kysytään tietä 5:38 Hänellä on aikaa viinalasin verran 12:07 I save you 18:00 Melkein keksin lentokoneen 28:01 Ampukaa tuohon puuhun 43:20 Koskee tähän, tähän ja... 46:22 Olette nyt rannassa, kahlatkaa taas puron yli 52:49 Hei Annatko...? 1:14:18 Nostetaan verot kymmenkertaisiksi 1:20:40 Tahdotko sinä ottaa?! 1:28:12 Teppo suuttuu 1:31:12 Ja niin maailma muuttui Eskoseni
"Maaorjien ruoka oli huonoa, mutta onneksi sitä oli vähän." Jumalauta, onneks en äänestänyt yhtään nykyisen hallituksen puoluetta. Muuten häpeisin tässä kohtaa.
Sitä minä vaan vielä, että kyllä on mahtava koreografia taistelu kohtauksissa. Puhuivat tuolla turuilla ja toreilla että Hollywood otti mallia tästä leffasta. Liekö totta.
1:05:54 ja 1:11:29 Kylläpä meikään iski aikamoinen Mandela-efekti. Jotenkin muistin ettei Puna-Vili olisi ollut noissa kohtauksissa koska se oli muuttunut Robinin kantamaksi kaniksi.
Herranjumala miten kauniita ja älykkäitä naisia oli tuohon aikaan eikä niitä arvostettu ollenkaan! (siis 1680-luvulla, 680-luvulla, 1968, tai mihin tämä onkaan sijoittunut....)
Videostasi tehty Content ID ‑vaatimus ei vaikuta kanavaasi. Tämä ei ole tekijänoikeusvaroitus. Videota ei voi kaupallistaa Tulot maksetaan tekijänoikeuden omistajalle Tekijänoikeuksien omistajan käytäntö Kaupallistettu joillakin alueilla Kohdat, joista sisältöä löytyi: 7:30 - 8:44 Tekijänoikeuksien omistajat Warner Chappell Kyseisessä kohdassa Danny laulaa laulun "Seitsemän kertaa seitsemän". Tässä videossa ei muuta tekijänoikeusvaatimusta ole. Tästäkin menevät mainostulot musiikkikustantamo Warner/Chappelille.
" Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan : " Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. " Ja valtaistuimella istuva sanoi : " Katso, uudeksi minä teen kaikki ". Ja hän sanoi : " Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet ". Ja hän sanoi minulle : " Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema. " ( Johanneksen ilmestys 21 : 3 - 8 )
Ajattelikohan Danny tuossa lauleskellessaan, että enää vajaat 35 vuotta ja tyttöystäväni syntyy.
45*
:DDD
🤣🤣🤣🤣
Ja appiukko menee kohta kouluun
:D
Tää elokuva on todella mestariteos spedeltä 😆
Hieno aikakauttansa edellä, toimii 1/2024 ajankohtainen.
Spede ja kumppanit 👍👍👍
Ihana Danny❤
Leo Jokela oli ilmiömäinen....mukava näitä on nyt katsoa...hyvän mielen kohellusta!!
Nuo naiset, niin Ihanaiset, luomut.
Ei huulet kuin aku ankalla.
Mutta Leonardon mielestä akka on karmee
Speden ennen Uunoja tehdyt elokuvat on sen selkeästi sen parasta tuotantoa. Näihin on vielä satsatukin, eikä vaan menty vetämään kameran eteen.
näimpä
Hyvä Vanha elokuva aina paras on
Kiitos paljon! Oon etsiny tätä elokuvaa kauan.
"Palaja luokseni jälleen oi rakas"
"Turpa kiinni! "
"et sinä vaan pulu perkele."
Niin paljon jo edesmenneitä suuruuksia, että oikein suruliseksi vetää.
Juurikin näin, tää oli sitä parasta aikaa. 1990-luvun jälkeen tässä maassa ei ole enää osattu elokuvia tehdä.
Niin vetää
mä lennän kaukomaille. jeps, mä lensin himasta veks.
Onneksi tuli aikoinaan ostettua Speden leffat DVDnä 🤗
Klassikko.
Jukka Virtasen lauluriimitykset eivät saa tarpeeksi huomiota.
"Ei Ei. Minähän pyysin tuohon puuhun"
Kaikki leikkimöikkelöi ja koikkeloikkeloi ja raikukaikuloi...
Siinä on hallitukselle idea, pyykki vero ja veron kanto vero
"Seitsemän kertaa seitsemän..." aivan paras. ISO D!
Tömisevä
0:48 Alkupuhe
5:08 Kysytään tietä
5:38 Hänellä on aikaa viinalasin verran
12:07 I save you
18:00 Melkein keksin lentokoneen
28:01 Ampukaa tuohon puuhun
43:20 Koskee tähän, tähän ja...
46:22 Olette nyt rannassa, kahlatkaa taas puron yli
52:49 Hei Annatko...?
1:14:18 Nostetaan verot kymmenkertaisiksi
1:20:40 Tahdotko sinä ottaa?!
1:28:12 Teppo suuttuu
1:31:12 Ja niin maailma muuttui Eskoseni
Tärkeimmät timestampit 😀
Mutta unohdit 12:07 kohdan
@@juhaollila5579 korjattu
S
Tässä on suomalaisen elokuvateon ajan paras elokuva
Ei oo ketsuppia:DDDDDD
Kävin lapsena katsomassa tämän elokuvan, ette usko kuitenkaan, seitsemän kertaa Haminan Kino-Helossa.
Itse kävin 1987 katsoon 4 kertaa jäähyväiset presitentille.tosin menin takaovesta pummilla.olin 13v.olipa jotenkin ihanampaa aikaa se.
"Maaorjien ruoka oli huonoa, mutta onneksi sitä oli vähän." Jumalauta, onneks en äänestänyt yhtään nykyisen hallituksen puoluetta. Muuten häpeisin tässä kohtaa.
😍 Kiitos! Anna,Krisse,Tinja&Markku :D
Nyt toimii äänetkin
No nii toimii ja hyvin🙏🙏🙏kiitos
1:15:55 Kuvaa hyvin Suomen nykyistä verotusta.
21:35 Kiteen atomikaura.
Tosi hyvä!
Oli kyllä hienot pyörät kärryissä
Kiitti tästä :)
Sitä minä vaan vielä, että kyllä on mahtava koreografia taistelu kohtauksissa. Puhuivat tuolla turuilla ja toreilla että Hollywood otti mallia tästä leffasta. Liekö totta.
Sama tuli minulle mieleen kun aamulla ryhdyin katsomaan YLE ARENASTA v1976 Robin ja Marian elokuvaa. Aika köyhä filmi
Juu. Koska se on ISO D❤
18.31 'tanan it-miehet 🤣
Kiva elokuva😀
Hevosmiehet oli muistaakseni Niinisalosta😮❤
Juhani Kumpulainen sai aina nauramaan 😅
👍🏻
48:53 ..Tää on Leonardon vinssi...🤣🤣
🏆👍
Ilkalle sata pointsia moneen kertaan kattonu aina yht hyvä
Ihana
1:05:54 ja 1:11:29 Kylläpä meikään iski aikamoinen Mandela-efekti. Jotenkin muistin ettei Puna-Vili olisi ollut noissa kohtauksissa koska se oli muuttunut Robinin kantamaksi kaniksi.
Herranjumala miten kauniita ja älykkäitä naisia oli tuohon aikaan eikä niitä arvostettu ollenkaan! (siis 1680-luvulla, 680-luvulla, 1968, tai mihin tämä onkaan sijoittunut....)
2:25 Eikä! Meillä on Veikon yks kori työpaikalla! Eli siis Suomen ilmailumuseolla!
MESTARI TEOS
Saisinko aarrekammion avaimen
Heikki ja kaija
Onko sulla muitaki spede elokuvia
Ku tuohon aikaan ei ollu ympyrää keksitty.
Ei jumaliste ku ne vaunut meni sen tien päällä niillä laatikko-renkailla🤣🤣
Sittemmin keksittiin soikio😂
TAHDOTKO SINÄ OTTAAAA!!! :D :D
tuohon aikaan spede oli nerokas, myöhemmin lässähti
nero ja nero... tarinahan sillä oli jo valmiina, eiköstävaa?
Kiitoksia
Tahdon
mitä tahdotte
naimisiin!
no mitä te sitten huudatte
ei näin hyvää komiikkaa enää osata tehdä alkuunkaan
TURPA KIINNI AKKA
Oli leonardolla suhteellisen hyvä näkönen eukko:D
@@lordoftheonionrings5255 Juu ei ukko oikee osannu arvostaa, että noin hyvännäkösen emännän saanu ittellee 😀
5
Reinikainen
Alkaa loistavasti tämä spede mutta hiipuu sitten yllättävän pahasti.
nonnii
Kelpaisi iso D😂❤
1:10 mutta 21:16
*Suomalaista kulttuuria ja sivistystä rahvaalle kansalle, sanoo Bangkok-Jomppa suoraan THAIMAASTA* ruclips.net/video/XwWVuNG4hSw/видео.html
Mikä vuosi?
36.30 jos joku tietää biisin niin kertoisitko?
Kaikki Leikkimöikkelöi
Eräs kaverini puolesta kysyn että se liian iso keikkakin youtubeen?
Löytyy kokoelmista. Hylkää vaan joka kerta kun tänne yrittää työntää. #rehellinenpeli
9:56 mitä toi papukaija sanoo? En saa kaikesta selvää 😂
Komea laulussa
Laulaja on komea
Mutta on nyt 80 v perverssi
äi.9.2 kurssi
31 likeejä
Ettet vain nyt riko tekijänoikeuksia
Videostasi tehty Content ID ‑vaatimus ei vaikuta kanavaasi. Tämä ei ole tekijänoikeusvaroitus.
Videota ei voi kaupallistaa
Tulot maksetaan tekijänoikeuden omistajalle
Tekijänoikeuksien omistajan käytäntö
Kaupallistettu joillakin alueilla
Kohdat, joista sisältöä löytyi: 7:30 - 8:44
Tekijänoikeuksien omistajat
Warner Chappell
Kyseisessä kohdassa Danny laulaa laulun "Seitsemän kertaa seitsemän".
Tässä videossa ei muuta tekijänoikeusvaatimusta ole.
Tästäkin menevät mainostulot musiikkikustantamo Warner/Chappelille.
@@Jussi80 mutta enkyllä huutelis että waretettua settiä uppaat täällä
Ei sulla ois mitään kokonaisia uuno elokuvia
Dvd setti jossa kaikki uunot myynnissä niiinkuin myös speden leffa boksi kans
Dannyn tyttökaverit eivät oo vielä ees syntyneet pitkään aikaan...
tuskin edes niiden vanhemmat :p
Armi Aavikko oli jo 10 näihin aikoihin.
Tattis :)
Noin 7 veljestä.
Eli siis noin 6,5 veljestä.
Tää elokuva alkaa hyvin mutta lässähtää aika pahasti.
Dannyllä on ollut koko ikänsä ikään kuin siivousmoppi päässään.
" Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan : " Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. " Ja valtaistuimella istuva sanoi : " Katso, uudeksi minä teen kaikki ". Ja hän sanoi : " Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet ". Ja hän sanoi minulle : " Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema. " ( Johanneksen ilmestys 21 : 3 - 8 )
Mitä helevettiä tää jokellus tähän kuuluu?
Eka
Jokainen voi saada synnit/pahat teot anteeks ja pelastua kadotus tuomiolta, jos parannuksen kautta uskoo Herraan Jeesukseen.
Mee muualle saarnaamaan ja varaa aika lääkärille.