Upeeta oivaltamista ja aitoa rehellista dialogia käyt. Tykkään kovasti paljon enemmän vielä "uudesta" raittiista syvällisemmästä Artusta. Olet paljon pirteämpi, freesimpi ja kyllä sinua on kiva katsellakin eli anna palaa vaan kun siltä tuntuu, tärkeintä on juuri se että viihtyy omassa nahkoissaan ja se näkyy ja kuuluukin näkyä. Olen itsekin tässä ollut nyt reilun kuukauden täysin raittiina ja saanut ihan sunkin videoista tsemppiä, hyvä me! Odottelen innolla aina sun uutta videoo.
Sun videot on tosi ihania, jatka samaan malliin. Mitä olet menneisyydessäsi tehnyt ovat olleet tarpeellisia omalle kasvullesi. Kaikki tapahtuu syystä. Muuten, se soijarouhe on todella epäterveellistä. Kantsii tutkia mikä on ravinnollisesti oikeasti terveellistä, se on yks tärkeimmistä asioista hyvinvoinnin kannalta. Ravinto vaikuttaa ruumiillisesti ja henkisesti. Tsemppiä opintoihin, you got this!
Elämän murheiden ja arjen kiireessä nää sun videot on vaan parasta piristystä ja melkeen terapeuttistakin jos niin voi sanoa. Inspaavaa ja aitoa sisältöä parhaimmillaan! ✨
Mä tajusin ton korona ajan jälkeen, et miten ihanaa onkin viettää aikaa kotona ja muuallakin yksin. Ennen saatoin käydä kotona vaan nukkumassa 3-6h ja kaiken muun ajan olin menossa jossain. Pidin itseäni tosi ekstroverttinä mut silti mulla oli jotenki aina ulkopuolinen olo. Nyt ku oon jättäytynyt siitä kaikesta pois, keskittynyt opiskeluun ja hankkinut uuden ammatin jossa saan olla yksin, mun on tosi hyvä olla. Oon myös yrittänyt lisätä liikuntaa arkeen, vielä on tekemistä mutta asia kerrallaan. Nää videot tsemppaa tosi paljon ja antaa ajattelun aihetta. Lisänä pisteet et on ihanan pitkiä videoita ja näissä on aito meininki. Jatka tätä sun omaa linjaa❤
Pakko sanoa, että kiitos kun et ole piilottanut sun vanhoja videoita 🙏🏻 Niin monet tekee sen, kun elämän tilanteet muuttuu. Itselleni sun videoihin palaaminen on tosi ihanan terapeuttista kaiken hektisyyden keskellä 😊 On ollut aivan ihana seurata sun matkaa tässä mukana ✨
Sulle vois muuten sopia tummat kulmakarvat. Mä itse kokeilin semmoista hullua experimenttii ja värjäsin mun omat kulmakarvat mustalla hiusvärillä. Pidin vähän yli kymmenen minuuttia ja pesin pois. Tuli todella hyvät ja on pysynyt väri hyvin!
Kiva video taas, kiitos 🥰 Tosta Suomen kultuurin yleisestä vakavuudesta; Näin vuosia jo ns "etelässä" asuneena huomaan Suomessa kaikkialle yltävää paatoksellisuutta/hartautta. Kuten mainitsit kulkueet ym ja vaikka mielenosoitusten huutorallit kuulostaa mun korviin nyt todella hassun hartailta! Jos en kuulisi tai tietäisi kontekstia, mitä huudetaan/ lauletaan, voisin kuvitella kyseessä olevan jotain ev lut kirkon paatoslauluja 🙈Mukavaa syksyä ja ihana että sulla menee positiivisesti 💕
Joo tän yleensä tajuu vasta ku saa perspektiiviä jostain muusta maasta. Mut ehdottomasti pitäis olla enemmän eloa ja väriä. Varsinkin talven keskellä olis kiva, jos olis enemmän jotain tapahtumaa ihan ”muuten vaan”
@@arttu.ylitalo Jep, ja siltikin Suomi on ihan paras paikka jossa hommat toimii hyvin. Kuitenkin ehkä ne voisi toimia vähän vähemmälläkin vakavuuella. En ole kuitenkaan varma, että ns Suomen tason kehittynyttä byrokraattista systeemiä ja rentoa asennetta on mahdollista yhdistää, kompromissi systeemin tiukkuudesta toisi mukanaan kuitenkin varmasti lisää henkisen hyvinvoinnin ja kuuluvuuden tunnetta vaikka sitten tehokkuuden hinnalla
Hauska, kun mainitsit tosta uikkareiden riisumiskohtauksesta. Koska kun se klippi tuli, ajattelin jostain syystä että olipa kiva! Ja sit just sanoit että mietit laitatko vai etkö ja onkohan se liikaa. Ei! Se oli ihana.
Kiitos! ❤️ Onpa ihanaa et ootte löytänyt noin paljon kaikkea kivaa. Mäkin aina koitan tiirailla tapahtumia, mutta välillä niistä ei löydy tietoja. Stadissa.fi on ainaki kovalla käytöllä. Voi myös olla, että noi on kuulostanu liian lapsille/perheille suunnatuilta tapahtumilta niin ei oo tullu lähdettyä. Kaipaisin kuitenki sitä musiikkia ja vähä meininkii. Toki on totta, että se ei oo kovin suomalaista, mutta just siihen kaipais vähä muutosta 😉
Ihanaa, että pohdit ja kyseenalaistat sun käyttäytymistapoja. Oot kyllä hurjasti muuttunut niistä snäppiajoista, ja susta saa nykyään tarttumapintaa. Vaikutat videoilla aidolta ja saan semmoisen kuvan susta, että vaikka välillä tuntuu paskalta niin tästä selvitään ja mennään eteenpäin. Kaunista pohdintaa videon loppuvaiheessa hyvinvoinnista ja itsensä rakastamisesta 💕oot tullut hurjan matkan tähän pisteeseen, toivottavasti osaat jatkossakin elää just silleen, mikä hyvältä tuntuu ja tavallaan olla välittämättä sosiaalisista paineista. Elät just semmoista elämää mikä susta tuntuu hyvältä, niin pääset pitkälle☺
Joo tota just oon täs viimeaikoina pohtinut, että onko ne ”omat” unelmat tosiaan mun omia vai onko ne joidenkin muiden kehittämiä. Et mitä MÄ oikeasti haluan ja mistä MÄ oikeasti nautin. Mutta matkalla ollaan 😎 varmaan forever! Kiitos kivasta viestistä ❤️
Olipas taas kiva video! 🤩💝👌 Kiitos ☺️👍 Paljon tärkeitä ihania asioita tuli esille ja sain jopa nauraa sinun hyville "jutuille". Ja btw niistä uikkareista sen verran 😂🙈 että nyt ei ainakaan ketään mieti että whaaat...😱 lähtikö se Arttu nyt märillä housuilla kotiin. 🤣😁😋🙏 Minullekin tuli kyyneleet silmiin, samoja koettuja asioita. Niitä sydänjuttuja! 💝🤚 Mukavaa viikkoa sinne halien kera! Olet super mahtis tyyppi! 💝🥰👍 Jatka samaan malliin vaan, olet hienosti "muuttanut" elämääsi...sinulle tärkeältä tuntuneeseen suuntaan. 🤗😍👌
Mulla on ihan sama juttu. Isäni menehtyi pari viikkoa sitten syöpään. Äitini kanssa välit on mitä on. Yksi monen vuoden takainen ystävä näytti oman luottamuksensa mikä on täysi nolla. Onneksi mulla on yksi hyvä ystävä jonka kanssa asutaankin yhdessä ❤️😔
Usein viel oikein ”kisaillaan” siitä et kenellä on asiat kaikkein huonoimmin 🙈 Kuinka on vielä kylmempi, vielä vähemmän rahaa, vielä tylsempää ku toisilla.
😁😂 Mä olen aina sanonut, että suomalaiset on masokistikansaa, vaikka meitä jostain syystä mainostetaan "maailman onnellisimpana kansana". 🤪 Kun mä olin nuori, onnellinen tarkoitti, että = hullu, vähän sekaisin tai täysi bimbo. - Ihana video jälleen! Miellyttävää nähdä tätä henkistä kehitystä, vaikka olet vasta 30 v. iässä! 💖🌌🕊 Sulla on rohkeutta olla rehellinen itsellesi, ja mietit, mitä sinä itse todella haluat. Enemmistö ihmisistä on pitkälti ulkoapäin ohjattua jopa asioissa, missä ihmiset uskovat tehneensä päätöksen itse. Iloista syksyä sulle ja kaikille lähelläsi oleville! 🥰
Kyllä mäkin vahvasti uskon siihen, että kaikella on tarkoitus. Enhän mä olis minä ja tässä, jos mulle ei olis tapahtunut niitä asioita, joita on. Tosi ihana kuulla, että mun videoista tulee tommosia fiiliksiä. Tuntuu tosi tärkeältä ja merkitykselliseltä avata näitä. Kiitos ❤️
Hienoo että olet aloittanut elämän remontin alkohooli on se isoin juttu mikä voi todellakin jättää pois 🙂 mut älä ole itsellesi kovin kiukkuinen jos tulee retkahdus meet päivä kerrallaan 🥰
uskomatonta, että nostit tämän epäkohdan suomalaisuudessa eli ilottoman, valottoman, ankeen, harmauden ja omanlaisia tapahtumia 0. vaikka itse juonkin alkoholia, niin semmoinen baareissa luuhaaminen ei ole oma juttu lainkaan, enkä välitä siitäkään että siellä olo on sitä että sinne mennään päihtymään. voikun tähän suomalaisuuteen sais jonkun semmosen kipinän, että voitais juhlia fiiliksen takia, eikä päihtyäksemme :D taitaa olla mahdoton ajatus. voi että, sun ajatuksenjuoksua on niin miellyttävää seurata. huomaan että samaistun moniin asioihin mistä puhut, mutta huomaan myös että moni asia hitusen ahdistaa mistä puhut, joka taas kertoo jostain siitä että sisimmässäni tiedän miten asia voisi olla, mutta i'm not there yet ja sehän onkin tässä elämässä ihanaa että aina voi muuttua, kehittyä. omin askelin, itse saa määrittää tahdin
Ihanasti sanottu. Mä huomaan kans, että mua ahdistaa just ne asiat muissa, joita ite tiedän et pitäis kehittää, mutta en oo valmis tai en suostu edes myöntämään, että niitä pitäis kehittää. Mut just se, että kukin kehittyy ja tekee muutoksia just sillon ku itestä siitä tuntuu. Kukaan muu ei niitä voi tehdä.
Mä löysin sun kanavan sunnuntaina ja laitoin heti tilaukseen. Olen tässä parin päivän aikana katsonut aika monta videoo ja täytyy sanoa että harvinaisen järkevää pohdintaa sulla on. Hienoa että olet tehnyt sen päätöksen jättää alkoholi. Mulla on omakohtaisia kokemuksia alkoholista , sitä meni reilun 10 vuoden ajan lähes päivittäin. En tehnyt mitään päätöksiä jättää sitä mutta se vain väheni ja väheni ja nyt en edes muista milloin olisin juonut sen yhden lonkeron. Pystyn siis nykyään juomaan vain sen yhden mutta kun en saa siitä mitään iloa, miksi edes juoda sitä yhtä? Tulen varmasti jatkossa kommentoimaan kanavallesi mutta tämä on se ensimmäinen kommenttini täällä. Jatka samaan malliin, näitä on terapeuttista katsoa. Ja toinen yhdistävä tekijä on kasvit. Niitä on minullakin huusholli täynnä.
Siinä uikkareidenriisumiskohdassa mietin et mietitköhän editoidessa että haluatko jättää sen kohdan siihen ja mietitköhän mitä ihmiset ajattelee 😹 Antaa mennä vaan tehden kaikki kuten itse haluaa, katsojakunta mukautuu sen mukaan kyllä sit! 😺
Upeeta oivaltamista ja aitoa rehellista dialogia käyt. Tykkään kovasti paljon enemmän vielä "uudesta" raittiista syvällisemmästä Artusta. Olet paljon pirteämpi, freesimpi ja kyllä sinua on kiva katsellakin eli anna palaa vaan kun siltä tuntuu, tärkeintä on juuri se että viihtyy omassa nahkoissaan ja se näkyy ja kuuluukin näkyä. Olen itsekin tässä ollut nyt reilun kuukauden täysin raittiina ja saanut ihan sunkin videoista tsemppiä, hyvä me! Odottelen innolla aina sun uutta videoo.
Kiitos ihanasta kommentista! ❤️ Tsemppiä sulle myös raitisteluun, ja ole ylpeä itsestäs 😉
Teet ihanan pitkiä videoita joita on mukava katsoa, sekä kuunnella. Olet hyvä tubettaja sekä ihminen.😊
Kiitos paljon! 🥰
Sun videot on tosi ihania, jatka samaan malliin. Mitä olet menneisyydessäsi tehnyt ovat olleet tarpeellisia omalle kasvullesi. Kaikki tapahtuu syystä. Muuten, se soijarouhe on todella epäterveellistä. Kantsii tutkia mikä on ravinnollisesti oikeasti terveellistä, se on yks tärkeimmistä asioista hyvinvoinnin kannalta. Ravinto vaikuttaa ruumiillisesti ja henkisesti. Tsemppiä opintoihin, you got this!
Kiitos! ❤️🙏🏼
Juuri näin se menee eteen päin. Taakse päin ei pääse.
Jepp,just toi Suomen tapahtumiset on bliisuja lähes aina. Tähän ois huippuu saada muutosta🍀💖
Elämän murheiden ja arjen kiireessä nää sun videot on vaan parasta piristystä ja melkeen terapeuttistakin jos niin voi sanoa. Inspaavaa ja aitoa sisältöä parhaimmillaan! ✨
Ihanasti sanottu! Kiitos ja valoo syksyyn ❤️
Kiitos Artu ja toivon sinulle ihana elemää❤️, Terv. Walentina🇨🇭.
Olet aito. Rehellinen. Samaistun sun videoihin ja elämänvaiheeseesi voimakkaasti. Mua alkoi itkettää samalla. Huh. Ihanaa syksyä. ☂️🍂🍁
Voi kiitos ❤️🙏🏼 Ihanaa syksyä ja lempeyttä elämääsi!
Nää videot vaan aina piristää päiviä😍❤️
Ihana kuulla 🥰
Kylläpä oli koskettavaa💎
Mä tajusin ton korona ajan jälkeen, et miten ihanaa onkin viettää aikaa kotona ja muuallakin yksin. Ennen saatoin käydä kotona vaan nukkumassa 3-6h ja kaiken muun ajan olin menossa jossain. Pidin itseäni tosi ekstroverttinä mut silti mulla oli jotenki aina ulkopuolinen olo. Nyt ku oon jättäytynyt siitä kaikesta pois, keskittynyt opiskeluun ja hankkinut uuden ammatin jossa saan olla yksin, mun on tosi hyvä olla.
Oon myös yrittänyt lisätä liikuntaa arkeen, vielä on tekemistä mutta asia kerrallaan. Nää videot tsemppaa tosi paljon ja antaa ajattelun aihetta. Lisänä pisteet et on ihanan pitkiä videoita ja näissä on aito meininki. Jatka tätä sun omaa linjaa❤
Se on jotenki rauhottava tunne ku tajuaa et mistä oikeesti tykkää ja mikä tekee onnelliseks. Tsemppii liikunnan lisäämiseen ja syksyyn!
Aivan mahtava video kuten aina. Täyttä asiaa 😍
🙏🏼❤️
Pakko sanoa, että kiitos kun et ole piilottanut sun vanhoja videoita 🙏🏻 Niin monet tekee sen, kun elämän tilanteet muuttuu. Itselleni sun videoihin palaaminen on tosi ihanan terapeuttista kaiken hektisyyden keskellä 😊 On ollut aivan ihana seurata sun matkaa tässä mukana ✨
Kiitos! ❤️ Voi olla, että käyn noita vanhoja videoita jossain vaiheessa läpi ja poistan semmoset, joista ei itelle tuu enää hyvää mieltä.
Sulle vois muuten sopia tummat kulmakarvat. Mä itse kokeilin semmoista hullua experimenttii ja värjäsin mun omat kulmakarvat mustalla hiusvärillä. Pidin vähän yli kymmenen minuuttia ja pesin pois. Tuli todella hyvät ja on pysynyt väri hyvin!
ihana 😍❤❤❤
Oot kyllä super onnellisen näköne ja pirtee:)
Parasta kun sä kyseenalaistat eri asioita ja funtsit niitä, se on kovin tervettä❤️
Pakko, ku on iha pihalla 😂
@@arttu.ylitalo 😂 Hyvällä polulla 👌🏼
Kiva video taas, kiitos 🥰 Tosta Suomen kultuurin yleisestä vakavuudesta; Näin vuosia jo ns "etelässä" asuneena huomaan Suomessa kaikkialle yltävää paatoksellisuutta/hartautta. Kuten mainitsit kulkueet ym ja vaikka mielenosoitusten huutorallit kuulostaa mun korviin nyt todella hassun hartailta! Jos en kuulisi tai tietäisi kontekstia, mitä huudetaan/ lauletaan, voisin kuvitella kyseessä olevan jotain ev lut kirkon paatoslauluja 🙈Mukavaa syksyä ja ihana että sulla menee positiivisesti 💕
Joo tän yleensä tajuu vasta ku saa perspektiiviä jostain muusta maasta. Mut ehdottomasti pitäis olla enemmän eloa ja väriä. Varsinkin talven keskellä olis kiva, jos olis enemmän jotain tapahtumaa ihan ”muuten vaan”
@@arttu.ylitalo Jep, ja siltikin Suomi on ihan paras paikka jossa hommat toimii hyvin. Kuitenkin ehkä ne voisi toimia vähän vähemmälläkin vakavuuella. En ole kuitenkaan varma, että ns Suomen tason kehittynyttä byrokraattista systeemiä ja rentoa asennetta on mahdollista yhdistää, kompromissi systeemin tiukkuudesta toisi mukanaan kuitenkin varmasti lisää henkisen hyvinvoinnin ja kuuluvuuden tunnetta vaikka sitten tehokkuuden hinnalla
Hauska, kun mainitsit tosta uikkareiden riisumiskohtauksesta. Koska kun se klippi tuli, ajattelin jostain syystä että olipa kiva! Ja sit just sanoit että mietit laitatko vai etkö ja onkohan se liikaa. Ei! Se oli ihana.
Mustakin se oli hauska! 😂🙈
Ihana oot Arttu💖
Aivan ihana ja rehellinen video. Kiitos .
Kiitos! ❤️ Onpa ihanaa et ootte löytänyt noin paljon kaikkea kivaa. Mäkin aina koitan tiirailla tapahtumia, mutta välillä niistä ei löydy tietoja. Stadissa.fi on ainaki kovalla käytöllä. Voi myös olla, että noi on kuulostanu liian lapsille/perheille suunnatuilta tapahtumilta niin ei oo tullu lähdettyä. Kaipaisin kuitenki sitä musiikkia ja vähä meininkii. Toki on totta, että se ei oo kovin suomalaista, mutta just siihen kaipais vähä muutosta 😉
Ihanaa, että pohdit ja kyseenalaistat sun käyttäytymistapoja. Oot kyllä hurjasti muuttunut niistä snäppiajoista, ja susta saa nykyään tarttumapintaa. Vaikutat videoilla aidolta ja saan semmoisen kuvan susta, että vaikka välillä tuntuu paskalta niin tästä selvitään ja mennään eteenpäin. Kaunista pohdintaa videon loppuvaiheessa hyvinvoinnista ja itsensä rakastamisesta 💕oot tullut hurjan matkan tähän pisteeseen, toivottavasti osaat jatkossakin elää just silleen, mikä hyvältä tuntuu ja tavallaan olla välittämättä sosiaalisista paineista. Elät just semmoista elämää mikä susta tuntuu hyvältä, niin pääset pitkälle☺
Joo tota just oon täs viimeaikoina pohtinut, että onko ne ”omat” unelmat tosiaan mun omia vai onko ne joidenkin muiden kehittämiä. Et mitä MÄ oikeasti haluan ja mistä MÄ oikeasti nautin. Mutta matkalla ollaan 😎 varmaan forever! Kiitos kivasta viestistä ❤️
Olipas taas kiva video! 🤩💝👌
Kiitos ☺️👍
Paljon tärkeitä ihania asioita tuli esille ja sain jopa nauraa sinun hyville "jutuille".
Ja btw niistä uikkareista sen verran 😂🙈 että nyt ei ainakaan ketään mieti että whaaat...😱 lähtikö se Arttu nyt märillä housuilla kotiin. 🤣😁😋🙏
Minullekin tuli kyyneleet silmiin, samoja koettuja asioita. Niitä sydänjuttuja! 💝🤚
Mukavaa viikkoa sinne halien kera! Olet super mahtis tyyppi! 💝🥰👍
Jatka samaan malliin vaan, olet hienosti "muuttanut" elämääsi...sinulle tärkeältä tuntuneeseen suuntaan. 🤗😍👌
Hahhah kiitos ❤️😂
Arttu ❤
💗💗💗💗
❤️
"vähän aikaa miettiä" Sis, itsehän sä oman tulevaisuutesi luot ❤️ vain Sinä ainoastaan ei sitä kukaan muu sun puolesta päätä.
Mulla on ihan sama juttu. Isäni menehtyi pari viikkoa sitten syöpään. Äitini kanssa välit on mitä on. Yksi monen vuoden takainen ystävä näytti oman luottamuksensa mikä on täysi nolla. Onneksi mulla on yksi hyvä ystävä jonka kanssa asutaankin yhdessä ❤️😔
Osanottoni ja paljon voimia. Ystävät on niin arvokkaita. Onneksi sulla on hänet!
Toi on kyllä niin totta että Suomi on tosi harmaa ja eloton maa. Täällä tunnutaan elävän vähän semmosella "selviydy tai kuole" asenteella.
Usein viel oikein ”kisaillaan” siitä et kenellä on asiat kaikkein huonoimmin 🙈 Kuinka on vielä kylmempi, vielä vähemmän rahaa, vielä tylsempää ku toisilla.
😁😂 Mä olen aina sanonut, että suomalaiset on masokistikansaa, vaikka meitä jostain syystä mainostetaan "maailman onnellisimpana kansana". 🤪 Kun mä olin nuori, onnellinen tarkoitti, että = hullu, vähän sekaisin tai täysi bimbo.
- Ihana video jälleen! Miellyttävää nähdä tätä henkistä kehitystä, vaikka olet vasta 30 v. iässä! 💖🌌🕊 Sulla on rohkeutta olla rehellinen itsellesi, ja mietit, mitä sinä itse todella haluat. Enemmistö ihmisistä on pitkälti ulkoapäin ohjattua jopa asioissa, missä ihmiset uskovat tehneensä päätöksen itse. Iloista syksyä sulle ja kaikille lähelläsi oleville! 🥰
Mikään ei oo koskaan menetettyä aikaa ja vuosia
Kyllä mäkin vahvasti uskon siihen, että kaikella on tarkoitus. Enhän mä olis minä ja tässä, jos mulle ei olis tapahtunut niitä asioita, joita on.
Tosi ihana kuulla, että mun videoista tulee tommosia fiiliksiä. Tuntuu tosi tärkeältä ja merkitykselliseltä avata näitä. Kiitos ❤️
Hienoo että olet aloittanut elämän remontin alkohooli on se isoin juttu mikä voi todellakin jättää pois 🙂 mut älä ole itsellesi kovin kiukkuinen jos tulee retkahdus meet päivä kerrallaan 🥰
Juuri näin. Retkahdus on vain yksi askel taakse. Sen jälkeen otetaan taas monta eteen, eikä siihen asti tehdyt askeleet ole turhia.
uskomatonta, että nostit tämän epäkohdan suomalaisuudessa eli ilottoman, valottoman, ankeen, harmauden ja omanlaisia tapahtumia 0. vaikka itse juonkin alkoholia, niin semmoinen baareissa luuhaaminen ei ole oma juttu lainkaan, enkä välitä siitäkään että siellä olo on sitä että sinne mennään päihtymään. voikun tähän suomalaisuuteen sais jonkun semmosen kipinän, että voitais juhlia fiiliksen takia, eikä päihtyäksemme :D taitaa olla mahdoton ajatus. voi että, sun ajatuksenjuoksua on niin miellyttävää seurata. huomaan että samaistun moniin asioihin mistä puhut, mutta huomaan myös että moni asia hitusen ahdistaa mistä puhut, joka taas kertoo jostain siitä että sisimmässäni tiedän miten asia voisi olla, mutta i'm not there yet ja sehän onkin tässä elämässä ihanaa että aina voi muuttua, kehittyä. omin askelin, itse saa määrittää tahdin
Ihanasti sanottu. Mä huomaan kans, että mua ahdistaa just ne asiat muissa, joita ite tiedän et pitäis kehittää, mutta en oo valmis tai en suostu edes myöntämään, että niitä pitäis kehittää. Mut just se, että kukin kehittyy ja tekee muutoksia just sillon ku itestä siitä tuntuu. Kukaan muu ei niitä voi tehdä.
Mä löysin sun kanavan sunnuntaina ja laitoin heti tilaukseen. Olen tässä parin päivän aikana katsonut aika monta videoo ja täytyy sanoa että harvinaisen järkevää pohdintaa sulla on. Hienoa että olet tehnyt sen päätöksen jättää alkoholi. Mulla on omakohtaisia kokemuksia alkoholista , sitä meni reilun 10 vuoden ajan lähes päivittäin. En tehnyt mitään päätöksiä jättää sitä mutta se vain väheni ja väheni ja nyt en edes muista milloin olisin juonut sen yhden lonkeron. Pystyn siis nykyään juomaan vain sen yhden mutta kun en saa siitä mitään iloa, miksi edes juoda sitä yhtä? Tulen varmasti jatkossa kommentoimaan kanavallesi mutta tämä on se ensimmäinen kommenttini täällä. Jatka samaan malliin, näitä on terapeuttista katsoa. Ja toinen yhdistävä tekijä on kasvit. Niitä on minullakin huusholli täynnä.
Voi tosi kiva kuulla, että oot tykännyt mun videoista 🥰 Kiitos ja kiva kun kommentoit!
Siinä uikkareidenriisumiskohdassa mietin et mietitköhän editoidessa että haluatko jättää sen kohdan siihen ja mietitköhän mitä ihmiset ajattelee 😹 Antaa mennä vaan tehden kaikki kuten itse haluaa, katsojakunta mukautuu sen mukaan kyllä sit! 😺
Joo kyllä! 🙈 just näin