Kyllä asiat järjestyy 😊. Minullakin on yksi asuntoasia, joka stressaa, mutta yritän ajatella positiivisesti. Joskus on vaikea päästää irti ja ottaa askel eteenpäin, vaikka se olisi järkevin vaihtoehto. Ihminen ajattelee myös tunteella. Mukavaa alkanutta viikkoa 🎉
Hyvä päätös on odotella asian kypsymistä epävarmuustilanteessa. Kaikissa asumismuodoissa on sekä hyviä, että huonoja puolia. Omassa talossa saa kuitenkin olla "oma herransa", eli päättää itse asioista. Hyvää kevään jatkoa💖.
Josqus nopiat päätöqset mennee oiqein, mutta hittaat väärin ja toisinpäin ni 😊Tunneälyä qö quuntelee, niin se qannattaa ni ja teillon huippu herqut taas ja muqsaa tiistaita qaiqel qansal ni 😊💚🥁
Älähän polta itseäsi loppuun. Paljon ressaavaa nyt menossa. Kesäkin tulossa niin omatalossa voisi olla mukavempi olla kun esim kerrostalossa. Minä myin omatalon 5 vuotta sitten ja muutin kerrostaloon, tosin olen vanhempi niin ei enää jaksa 2 pitää. Kesämökki niin siellä olen kesän ja talven kerrostalosa. Meille rouvan kanssa paras vaihtoehto.👍💥
@@Ruotsinsuomalaisittain Mutta ei sähköistä kukaan maksa sellaista hintaa asunnossa, ellei ole joku hyväpalkkainen. Minusta sähkö pitäisi olla jo nykyään tällä tekniikalla vapaata kaikille. Mutta sehän muuttais energian käsitystä yleensä.
Kiitos!
Kiitos oikein paljon taas 🙏💖
Toivotan sinulle hyvää alkanutta viikkoa ja viisautta päätöksien tekoon. Kaikki aina järjestyy❤️
Kiitos paljon. Samoin sinulle 💖
Toivon sinulle hyviä päätöksiä ja jaksamista..🙏🤗
Kiitos paljon 💖
Katiska 💎Olet ihana ja nyt napostelen qarpalo lonqquu ni ja kuuntele sydäntäsi ni 😊💚🥁
Kiitos paljon 💖😊
God natt sov gott och dröm sött !
Kyllä asiat järjestyy 😊. Minullakin on yksi asuntoasia, joka stressaa, mutta yritän ajatella positiivisesti. Joskus on vaikea päästää irti ja ottaa askel eteenpäin, vaikka se olisi järkevin vaihtoehto. Ihminen ajattelee myös tunteella. Mukavaa alkanutta viikkoa 🎉
Kiitos paljon, mukavaa alkanutta viikkoa sinulle myös 😊
Kaikki järjestyy älä stressaa liikaa. Mieti rauhassa sitä asunto asiaa, anna itsellesi aikaa 🥰
Kiitos paljon, pitää yrittää olla stressaamatta 💖
Kati, take it easy, det går bra...👌😎
Oikein iso Tack, Migel 😊
Sulla aina niin herkullisen näköisiä ruokia 😋
Kiitos paljon 💖
Hyvä päätös on odotella asian kypsymistä epävarmuustilanteessa. Kaikissa asumismuodoissa on sekä hyviä, että huonoja puolia. Omassa talossa saa kuitenkin olla "oma herransa", eli päättää itse asioista. Hyvää kevään jatkoa💖.
Niin se on. Samoin sinulle 💖
Josqus nopiat päätöqset mennee oiqein, mutta hittaat väärin ja toisinpäin ni 😊Tunneälyä qö quuntelee, niin se qannattaa ni ja teillon huippu herqut taas ja muqsaa tiistaita qaiqel qansal ni 😊💚🥁
Kiitos paljon 💖 Mukavaa tiistaita sinulle myös 😊
Mukavaa alkavaa viikkoa 😊 ja elä stressaa sitä sunyo asiaa kyllä se siitä järjestyy ...asioilla on tapana jörjestyä
Kiitos paljon 💖 Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle myös 😊
Älähän polta itseäsi loppuun. Paljon ressaavaa nyt menossa. Kesäkin tulossa niin omatalossa voisi olla mukavempi olla kun esim kerrostalossa. Minä myin omatalon 5 vuotta sitten ja muutin kerrostaloon, tosin olen vanhempi niin ei enää jaksa 2 pitää. Kesämökki niin siellä olen kesän ja talven kerrostalosa. Meille rouvan kanssa paras vaihtoehto.👍💥
Kiitos paljon 💖
Äitis on oikeassa. Minäkin olen katunut useampaa elämän päätöstä.
Niin hän varmaan on. Pitää miettiä vielä miten tekisi.
@@Ruotsinsuomalaisittain Mutta ei sähköistä kukaan maksa sellaista hintaa asunnossa, ellei ole joku hyväpalkkainen. Minusta sähkö pitäisi olla jo nykyään tällä tekniikalla vapaata kaikille. Mutta sehän muuttais energian käsitystä yleensä.
Suomessa on myös sanonta koti on siellä missä todelliset ystävät on.
Sananlasku on se Parempi katsoa kuin katua.
Se on lääkekoe.Koje on laite,kone...
Ok, kiitos 😊
Eli et muuta sittenkään? Talvi on pitkä eli kannattaa harkita tarkkaan.
En vielä ole päättänyt miten teen.
Churros on aika erikoinen herkku en tiedä siitä yhtään.
Ne maistuu vähän kuin munkit.
@@Ruotsinsuomalaisittain olen huono tekemään munkkeja, en ymmärrä miksi en saa sokeria tarttumaan niihin. Äiti osas tehdä.
Kun asuntoa vaihtaa niin tulevat naapurit on aina arpapeliä. 🙄
Niin se on. Tässä minulla on oikein hyvät naapurit.
Ruotsissa ainakin kerrostaloissa se on kamalaa arpapeliä, samoin suomessa, itä-helsingin, tampereen hervannan lähiöissä jne.