No jopas oli tilanne, kun kolme koppeloa samassa puussa ja videokuvassa! Tulee mieleen tutun tapaus pari vuotta sitten, kun tiputti kiväärillä koppelon haukkuun ja meni hakemaan lintua puun juurelta, niin siellähän olikin kaks koppeloa hengettömänä! Oli lähellä ettei siulle käyny samoin :)
Joo kyllähän näitä sattuu useampia aina silloin tällöin kameraan kun linnut alkaa pakkaantumaan! Ja harvinaisen hyvin kesti koko porukalla paketti kasassa ettei yksikään lähtenyt haukusta.. Tosin siitä löytyi viereisistä puista vielä lisää ja vähän kauempaakin. Koirakin tosiaan lähti samantien siitä ja näkyykin videolla, 4 koppelo lähti n. 20m päästä. Olen kans kuullut että jollakin käynyt joskus noin että yhtä ampunut kiväärillä ja 2 ollut maassa😁
Pitää ottaa luulot pois, alistaa pitää jos rehellisiä ollaan. Jossakin vaiheessa saattaa valitettavasti mennä niin pahaksi ettei anna kenenkään tulla lähelle ilman kunnon tappelua. Se on hyvä lähtökohta kun saaliille voi mennä ihan kuka vain, vaikka toinen koira tai lapsi niin koira ei sano mitään👍
Aiemmin mulla oli pohjis ja se varasti linnun niin tää pystäri meinaa olla äkäinen ku menee ottaa pois, ollaan nyt reenattu ihan pihassa teerellä niin välillä antaa hyvin pois välillä ei ilman painia😅
Kiitos videosta. Hieno tilanne kaikin puolin.
Olipas hyvä video. Meni kyllä kun elokuvissa. Pystykorvan pentua tässä oottelen ja videoilla fiilistelen. Ensimmäinen pystykorva tulossa.
Loistava koira ja hienolla pystykorva-asenteella varustettu metsästäjä 👍 kanava meni tilaukseen ja tehe ihmeessä lisää videoita.
No jopas oli tilanne, kun kolme koppeloa samassa puussa ja videokuvassa! Tulee mieleen tutun tapaus pari vuotta sitten, kun tiputti kiväärillä koppelon haukkuun ja meni hakemaan lintua puun juurelta, niin siellähän olikin kaks koppeloa hengettömänä! Oli lähellä ettei siulle käyny samoin :)
Joo kyllähän näitä sattuu useampia aina silloin tällöin kameraan kun linnut alkaa pakkaantumaan!
Ja harvinaisen hyvin kesti koko porukalla paketti kasassa ettei yksikään lähtenyt haukusta..
Tosin siitä löytyi viereisistä puista vielä lisää ja vähän kauempaakin. Koirakin tosiaan lähti samantien siitä ja näkyykin videolla, 4 koppelo lähti n. 20m päästä.
Olen kans kuullut että jollakin käynyt joskus noin että yhtä ampunut kiväärillä ja 2 ollut maassa😁
Hienot on koirat! Kanava meni tilaukseen ;)
Olihan hieno kuvaus👍🐕
Mieletön video. Hyvää infoa ja juttua kumminkaan ilman turhaa läpinää ja kolmea tuntia heiluvaa gopro videota. Tilaukseen meni heti.
Mikä cal ase ja panos viideo 10/10
Hyvä koira sulla..ja homma hanskassa
hieno video!
Hieno video ja mikä rauhallisuus tekemisessä. Mikä on Ellin emä.
Kiepin Tiira on Ellin emä👍
Hyvä video 👍 mulla vajaa kaks vuotias pystäri osaatko sanoa vinkkejä siihen ku meinaa olla saaliin päältä koira äkäinen🤔
Pitää ottaa luulot pois, alistaa pitää jos rehellisiä ollaan. Jossakin vaiheessa saattaa valitettavasti mennä niin pahaksi ettei anna kenenkään tulla lähelle ilman kunnon tappelua.
Se on hyvä lähtökohta kun saaliille voi mennä ihan kuka vain, vaikka toinen koira tai lapsi niin koira ei sano mitään👍
Aiemmin mulla oli pohjis ja se varasti linnun niin tää pystäri meinaa olla äkäinen ku menee ottaa pois, ollaan nyt reenattu ihan pihassa teerellä niin välillä antaa hyvin pois välillä ei ilman painia😅
😊👍
Monentena syksynä tuli ensimmäinen haukku pystärille?
Ensimmäinen pudotus oli jo ensimmäisenä syksynä kun koiralla oli ikää n. 7kk🙏
@@elamaaeramaassa9537 okei. Minulla on vajaa vuoden vanha pystykorva, jolla on eka syksy menossa, mutta haukulle ei vielä ole päässyt.
@@albertniskanen5211 kyllä se sieltä tulee! Vaatii aikaa ja tuuriakin😊 Suurinosa koirista syttyy vasta toisena syksynä tai 1,5v jälkeen!
Tilaukseen meni heti
Kappas. Elli - suomenpystykorva. Täällä Elli-suomenpystykorva myös. Tosin vasta 5kk. :) Laitoin kanavan tilaukseen.