Itellä tulee läskipyörä otettua käyttöön lähinnä, kun tavallisella ei ole enää hauskaa tai melkein mahdotonta ajaa eli oikein mutaiset tai lumiset olosuhteet. Esimerkkinä hankikanto jäällä missä läski etenee, mutta nakkikumi uppoaa. Tämän lisäksi maasto bikepackingiin hyvä, kun ei joustoa ja pysyy vakaana. Mukavahan se on normaalillakin polulla, mutta silti ränttätänttään tulee valittua useimmiten täpäri.
Tollasen Farley 5 hommanneena en ole kyllä kaivannut muita pyöriä talouteen, toimii kyllä ihan joka paikassa. Pienellä päivityksellä on saanut omaan ajoon täydellisen pyörän. Hissitolppa ja tubelessi vaan enään niin paketti olis varmaan valmis. (Ainakin vähäks aikaa...😆)
@@jttm1479 Siinä on kyllä hinta-laatusuhteeltaan paras pyörä. Suosittelen. Itekkin pari vuotta jo ajellut ja ei oo tarvinnu kun kuluvia osia vaihella välillä. Geometria on todella ketterä läskiksi mistä itse pidän älyttömän paljon.
Tubeless kannattaa, edellisessä XXL:n halpisläskissä ei toiminut tubeless hommat ja kumit puhkeili koko ajan. Kun vaihdoin Farley vitoseen, heitin heti sisurit hiiteen, aika jees, eikä kertaakaan ole ilmat karanneet kesken lenkin.
Hyvin sanottu rengaspaineista. Suosittelen tubelessia, iso ero. Jos jostain 0,45 barista lähtee hienosäätämään suuntaan tai toiseen niin saa valita joko nypyt syövän tai lievästi pompottavan polkiessa. Erittäin tuttuja lenkkejä, silvolaa ja ylästöä. Paitsi että se kohta mistä et ilman hissitolppaa uskaltanut niin minä en ole vielä uskaltanut millään vehkeellä.
ite tykkään ajaa täysjousto fätbikellä kovilla rengaspaineilla, nii et rengas rullaa hyvin, ja antaa jousituksen tehdä työn. juurakossa ku vetää vauhilla, nii en tiiä uskaltasko nii alas vetää rengaspaineitakaa jäykkärunkosella etteikö ranteille vähä ottas :D pitää kyllä kokeilla täysjoustollaki jossai vaiheessa laskee paineita.
Täältäkin vahva suositus Kona Wo:lle varsinkin 2020 malli, sanosin että Wo menee hinta/laatusuhteeltaan Farley 5:sen edelle. Wo:s 1x12 voimansiirto vs. Farley 1x10, Wo:s aavistuksen paremmat jarrut teholtaan ja toimivuudeltaan 180/160 vs. Farley 160/160 jne.
Ostin Kona wo 2017 ja reilun vuoden ajojen jälkeen n. 2800km siitä murtui runko satulaputken juuresta sen kolmion mallisen vahvikkeen reunasta. Takuukeissi oli mitä kummallisin ja 8 viikon odottelun jälkeen päädyin pyöräliikkeen tajoukseen ostaa 2019 Suomi edition 500 eurolla, kun maahantuoja ei saanut mitään aikaiseksi. Molemmissa 2017 ja 2019 malleissa on halvat ja "huonot" jarrut. Jarruttaa kyllä, mutta jarrutuntuma on liian pehmeä. 2019 mallissa on myös halvempi keulaputken laakeri, vaihteet molemmissa hyvät ja toimivat. Näillä tiedoilla en ostaisi valmista pyörää vaan rakentaisin sen osista itse ja runko olisi todennäköisesti titaania.
@@mr.wizeguy8995 joo ittellä ei ole kokemusta vanhemmasta Wo:sta, ainoastaan 2020 mallista joka nyt ittellä on. Aika näyttää kuinka kestää. Runko on kokenut pieniä muutoksia ainakin 2019 malliin verrattuna. Jarrut tuos on kyllä riittävät teholtaan ja tuntumaltaankin kohtuullisen hyvät. Jokunen runkomurtuma vanhemmis malleis on tiedos mutta pääsääntöisesti hyvin nekin on ilmeisesti korvattu, joten aika oudolta kuulostaa sun tapaus.. Wo: n rungois on lifetime warranty ensimmäiselle omistajalle jos pyörä on rekisteröity valmistajan sivuille 3kk:n sisällä ostopäivästä.
@@Jippe77 Jottei ihan Wo:n kehuiksi mene, niin Farleyssä on parempaa mun mielestä vaihteistovaijerin sisäiset vedot sekä joustosatulatolpalle valmis vaijerin sisäinen reitti. Ja onko Wo:ssa vielä alumiininen haarukka?
@@Mersuharrastaja Sisäisistä vaijereiden reitityksistä pisteet Farleylle. Wo:s on ulkoiset vaijerikiinnikkeet eikä ole myös hissitolpan vaijerille sisäistä vientiä. Eikä kannata mennä runkoon reikää poramaankaan jotta ei runkotakuu raukea. Siihen löytyy kyllä hissitolppa ratkaisuja jossa vaijeri tulee tolpan kiinitysputken yläpäähän kiinni ja vaijeroin saa siististi niputettuu kyllä runkoon niinkuin itsekin tein. Rungossa vaijereiden kiinnityspisteissä on ylimääräinen paikka tälle huomioitu. Wo:s on alumiinihaarukka enkä usko että hiilikuituhaarukka ihan hirveesti hyötyä tuo läskipyörässä, ehkä muutaman sadan gramman painonsäästön. Pyöräthän on painoiltaan aika liki samat. Tosin onhan nois hintaeroakin; Wo 1273€ vs. Farley 1650€ et pieniä puutteita kyllä kärsiikin tuolla lähes 400€ hintaerolla. Astetta paremmas Kona Woo:s on hiilikuituhaarukka ja vähän muutakin ns. "parempaa". Hintalappu siinä tosin jo reilu 2000€, joten näin niiden hyödyn olevan niin vähäinen että Wo riittää itselle oikein hyvin talvireiteillä ajeluun. Kesäkausi mennäänkin sitte 29" täpärillä ja tietysti Konalla ;)
Olipa mukava katella hyvin leikattua videota! Selostit noita paineita ihan hyvin, mut oishan se kiva nähdä videolla miten tekniikka muuttuu kun vetää tosi max/min paineilla jonkun kohdan. Ja itehän räpellän 29" 2.25 Onzilla 🍀
Viime kesänä Levillä vuokrasin just tommosen Farley vitosen ja vetelin niillä reiteillä jonku 30 km:n lenkin, ja se oli virhe. Siis ei se pyörä, eikä vuokraus, eikä Levi, vaan se että ensin ei aja millään moneen vuoteen ja sit ajaa kylmiltään tommosen lenkin. Mutta ku se oli niin kivaa niin meni hulluuteen. Hanuri kiitti kyllä seuraavan viikon ajan, ja tossa taitaa olla melko jämäkkä satula muutenkin.
Omaan makuun ja pehmustetuilla housuilla (itellä AINA pyöräillessä) en kyl satulassa huomannu mitään vikaa. Mut muistan kyllä ku joskus nuorempana oli talven ajamatta, sit kylmiltään 10 km täysiä töihin, niin kylhän se perse paluumatkalla oli aika pahan tuntuinen. Saatikka sitte 30 km ja maastossa 😂
@@samulione Joo, en sinänsä väitä että ton satulassa vikaa olis, ehkä se ennemminkin kertoo kyseisen pyörän vetovoimasta, että jatkaa vaan vaikka persetuntuma kertoo että pitäs jo lopettaa siltä päivältä. Hauska peli kaiken kaikkiaan ja houkuttelee pikku hiljaa kokeilemaan aina vaan pöljempiä ajolinjoja.
Hei, jos mielenkiintoasi sekä aikaasi riittää ja saisit järjestettyä itsellesi Trek Roscoe sarjan pyörän niin voisitko tehdä videon niistä? Itse olen miettinyt Trek Roscoe 7 hankkimista, koska näyttäisi olevan oiken purkkiin menevä peli ja olisi omaan käyttötarkoitukseen sopiva. Itselläni tällä hetkellä Trek xcaliper 8.
Kuinka saat laatupyörän näyttämään markettipyörältä. No, laittamalla takapakan taakse tuon idiootin muovilevyn. Muuten erittäin pätevän oloinen kampe. Nuo Sramin jarrut vaan on sellaiset, että tulevat jumittumaan suurella tod.näköisyydellä parin vuoden sisään, mikäli Sram ei ole näihin tehnyt jotain päivystä. Sama ongelma ollut jo Avid DB5 lähtien. Jotenkin olisin toivonut, että tuossa olisi shimpan jarrut, koska voimansiirtokin on. Tuskin tää ketään kiinnostaa, mut puhumisen ilosta täällä palpatan :D
Ymmärrän kyllä mitä sanot muovilevystä ja saatanpa jopa olla itse samaa mieltä. Voi sit myös olla, et se lärpäke saattaa pelastaa ketjun tai takavaihtajan ja samalla talutusreissun himaan ku estää ketjua tippumasta takapakan väliin. Hyvin säädetyllä takavaihtajalla ei tuota pitäis tapahtua, mut joku mustikanvarpu sopivaan kohtaan riittää tekemään ihmeitä. Kyselin eilen sramin jarruista kun palautin pyörän, ovat kuulemma nyt olleet vähän luotettavampia. Mene ja tiedä.. 😅
Nuo SRAMin Levelithän on ihan tehottomia, varsinkin 160mm levyillä, mutta voi olla ihan siedettävät jos vaan ei mene rikki ja ajelee vaan rauhallisesti lumessa tai vastaavaa. Itse kyllä laittaisin jarrut ja levyt heti vaihtoon ja asentaisin hissitolpan.
Puhuit tuossa videossa läskipyörän monipuolisuudesta ja että mihin muita maastopyöriä enää tarvitsee. Myös mielestäni läskipyörä on monipuolinen ja sillä pystyy harrastamaan pitkälti kaikkia alalajeja. Kuitenkin rajat tulee vastaan jossain kohtaa. Omana havaintona varsinkin juurakkopolulla, jossa sopivat maastonmuodot lisämausteena ja vauhtia kunnolla, läskipyörä muuttuu nopeasti kuntopallolla ajoksi jossa ei paineilla pelaaminen enää auta. Täysjousto trailpyörä menee tuollaisista kohdista paljon paremmin, lisäksi en läskipyörällä ajaisi esim metrin dropista. Mulla on molemmat pyörät ja molemmille on paikkansa. Läskipyörä hieman hillitympään menoon ja hiiviskelyyn, täysjousto kovaa ajoon.
Eihän ole kovin järkevää verrata jäykkärunkoa täysjousitettuun oli sitten läski tai normi maasturi. Parempi olisi verrata täysjousto trailpyörää täysjousto läskiin, meneekö vielä noista kohdista paremmin?
Moro Samuli, kiitos videosta. Laita ens kerralla isompi resoluutio ja vaikka 50 meganen bittivirta. Youtuubbi pakkaa sen kuitenki, mutta tuo resoluution kasvattaminen käytännössä poistaa bittimössön :-)
Jes. Käyn iltapäivällä Verkkokauppa.comissa hakemassa pari uutta kameraa, muistikortteja, tietokoneen ja lisenssin johonki editoriin, jolla voi määrittää tarkemmin exportattavan tiedoston asetukset. Mihin voin lähettää laskun?
No ei. Joskus aikoinaan taistelin tuon kanssa ja siirryin laittamaan omat videot vimeoon kun youtube pakkasi 720 mössöksi, jota ei sitäny katsoa. Sittemmin kun olen taipunut käyttämään 1080 niin ei oo kyllä ollu mitään ongelmaa enää omilla laitteitta katsottuna. Itelle melkee toi 720 riittäis anyway resoluution puolesta, ku ei se sisältö siitä kuitenkaan paremmaksi muutu.
Pakko vielä lisätä, kärkkäästä ensireaktiostani huolimatta, et katoin useampaakin gopro-ajovideota täydeltä näytöltä ja kyllähän matalakontrastiset alueet mössöksi menee. Vois koittaa harkita fps:n nostamista lähinnä ajamista sisältäviin videoihin. Toi iMovie on vaan niin käppä käsittelemään noita..
@@samulione Joo, mulla menee kaikki 1080 videot mössöksi. Siksi laitoin kommentin. Isommalla resolla on tilanne ok. Siis jos vaan pystyy, niin kuvaa isommalla resolla. Ei tämä video ole ollenkaan niin pahasti pakattu, kuin jotkut omat videot.
Tästäkin on jotain huhua, että youtube pakkaisi anteliaammalla kädellä suosittujen tubettajien videoita. Mut tosta ei kai oo mitää virallista tietoa missään. Kuitenkin välillä tuntuu, et joillain on laatu parempaa, vaikka resoluutio olisi sama.
Fat bike... and he never looked back. :D Mut siis joo, mun mielestä ei kannata dissata mitään fillarityyppiä. Kaikilla niillä on hauskaa. Erilaista, mutta hauskaa. Lunta sais kyl tulla.
Mikä päälirengas? Itse ajanut yli 2800km ja kumi ei ole puhjennut kertaakaan 0.5 bar paineilla ja sisäkumilla, 4.8 Jumbo jim snake skinit on alla ja ajo siis poluilla, sorateillä, kivikossa.
Kokonaisuudessaan tyylikäs video. Mökillä 50 vuotis lahjana saatu fatti jolla on mukavaa ajella mm. lumisessa maastossa tampatuilla poluilla ja järven jäällä. Fatissa miellyttää se että tämmöinen ei tekninen ajaja saa paljon anteeksi kun ajaa juurakoissa ja kivikoissa.
Itellä tulee läskipyörä otettua käyttöön lähinnä, kun tavallisella ei ole enää hauskaa tai melkein mahdotonta ajaa eli oikein mutaiset tai lumiset olosuhteet. Esimerkkinä hankikanto jäällä missä läski etenee, mutta nakkikumi uppoaa. Tämän lisäksi maasto bikepackingiin hyvä, kun ei joustoa ja pysyy vakaana. Mukavahan se on normaalillakin polulla, mutta silti ränttätänttään tulee valittua useimmiten täpäri.
I am English and didn't understand a word but I loved the video and mostly your bike.
itellä on mongoose argus sport ja asensin jälkeenpäin hissitolpan tuli jäykällä tolpalla ja renkaat 26x5.0 eli suomen isoimmat fatbike renkaat
Tollasen Farley 5 hommanneena en ole kyllä kaivannut muita pyöriä talouteen, toimii kyllä ihan joka paikassa. Pienellä päivityksellä on saanut omaan ajoon täydellisen pyörän. Hissitolppa ja tubelessi vaan enään niin paketti olis varmaan valmis. (Ainakin vähäks aikaa...😆)
Trek Farley 5 hankinnassa seuraavaksi pyöräksi.
@@jttm1479 Siinä on kyllä hinta-laatusuhteeltaan paras pyörä. Suosittelen. Itekkin pari vuotta jo ajellut ja ei oo tarvinnu kun kuluvia osia vaihella välillä. Geometria on todella ketterä läskiksi mistä itse pidän älyttömän paljon.
Itse vaihdoin eteen 26 piikkiselle rataan ...Mielestäni pikkupukki loppui kesken....nyt aivan tanaan hyvä
Tubeless kannattaa, edellisessä XXL:n halpisläskissä ei toiminut tubeless hommat ja kumit puhkeili koko ajan. Kun vaihdoin Farley vitoseen, heitin heti sisurit hiiteen, aika jees, eikä kertaakaan ole ilmat karanneet kesken lenkin.
@@vesakupila2116 Whiten vanteiden teippaus oli aika työläs, mutta pressuteipillä ovat ilmat pysyneet renkaissa.
Hyvin sanottu rengaspaineista. Suosittelen tubelessia, iso ero. Jos jostain 0,45 barista lähtee hienosäätämään suuntaan tai toiseen niin saa valita joko nypyt syövän tai lievästi pompottavan polkiessa. Erittäin tuttuja lenkkejä, silvolaa ja ylästöä. Paitsi että se kohta mistä et ilman hissitolppaa uskaltanut niin minä en ole vielä uskaltanut millään vehkeellä.
haraldhannelius Pitää käydä lähiaikana tekee pieni howto siihen jyrkkään 😃
ite tykkään ajaa täysjousto fätbikellä kovilla rengaspaineilla, nii et rengas rullaa hyvin, ja antaa jousituksen tehdä työn. juurakossa ku vetää vauhilla, nii en tiiä uskaltasko nii alas vetää rengaspaineitakaa jäykkärunkosella etteikö ranteille vähä ottas :D pitää kyllä kokeilla täysjoustollaki jossai vaiheessa laskee paineita.
Hei, tuohon läskihommaan olis kiva saada vertailuksi cona wo.
Täältäkin vahva suositus Kona Wo:lle varsinkin 2020 malli, sanosin että Wo menee hinta/laatusuhteeltaan Farley 5:sen edelle. Wo:s 1x12 voimansiirto vs. Farley 1x10, Wo:s aavistuksen paremmat jarrut teholtaan ja toimivuudeltaan 180/160 vs. Farley 160/160 jne.
Ostin Kona wo 2017 ja reilun vuoden ajojen jälkeen n. 2800km siitä murtui runko satulaputken juuresta sen kolmion mallisen vahvikkeen reunasta. Takuukeissi oli mitä kummallisin ja 8 viikon odottelun jälkeen päädyin pyöräliikkeen tajoukseen ostaa 2019 Suomi edition 500 eurolla, kun maahantuoja ei saanut mitään aikaiseksi.
Molemmissa 2017 ja 2019 malleissa on halvat ja "huonot" jarrut. Jarruttaa kyllä, mutta jarrutuntuma on liian pehmeä. 2019 mallissa on myös halvempi keulaputken laakeri, vaihteet molemmissa hyvät ja toimivat.
Näillä tiedoilla en ostaisi valmista pyörää vaan rakentaisin sen osista itse ja runko olisi todennäköisesti titaania.
@@mr.wizeguy8995 joo ittellä ei ole kokemusta vanhemmasta Wo:sta, ainoastaan 2020 mallista joka nyt ittellä on. Aika näyttää kuinka kestää. Runko on kokenut pieniä muutoksia ainakin 2019 malliin verrattuna. Jarrut tuos on kyllä riittävät teholtaan ja tuntumaltaankin kohtuullisen hyvät.
Jokunen runkomurtuma vanhemmis malleis on tiedos mutta pääsääntöisesti hyvin nekin on ilmeisesti korvattu, joten aika oudolta kuulostaa sun tapaus.. Wo: n rungois on lifetime warranty ensimmäiselle omistajalle jos pyörä on rekisteröity valmistajan sivuille 3kk:n sisällä ostopäivästä.
@@Jippe77 Jottei ihan Wo:n kehuiksi mene, niin Farleyssä on parempaa mun mielestä vaihteistovaijerin sisäiset vedot sekä joustosatulatolpalle valmis vaijerin sisäinen reitti. Ja onko Wo:ssa vielä alumiininen haarukka?
@@Mersuharrastaja Sisäisistä vaijereiden reitityksistä pisteet Farleylle. Wo:s on ulkoiset vaijerikiinnikkeet eikä ole myös hissitolpan vaijerille sisäistä vientiä. Eikä kannata mennä runkoon reikää poramaankaan jotta ei runkotakuu raukea. Siihen löytyy kyllä hissitolppa ratkaisuja jossa vaijeri tulee tolpan kiinitysputken yläpäähän kiinni ja vaijeroin saa siististi niputettuu kyllä runkoon niinkuin itsekin tein. Rungossa vaijereiden kiinnityspisteissä on ylimääräinen paikka tälle huomioitu.
Wo:s on alumiinihaarukka enkä usko että hiilikuituhaarukka ihan hirveesti hyötyä tuo läskipyörässä, ehkä muutaman sadan gramman painonsäästön. Pyöräthän on painoiltaan aika liki samat. Tosin onhan nois hintaeroakin; Wo 1273€ vs. Farley 1650€ et pieniä puutteita kyllä kärsiikin tuolla lähes 400€ hintaerolla.
Astetta paremmas Kona Woo:s on hiilikuituhaarukka ja vähän muutakin ns. "parempaa". Hintalappu siinä tosin jo reilu 2000€, joten näin niiden hyödyn olevan niin vähäinen että Wo riittää itselle oikein hyvin talvireiteillä ajeluun. Kesäkausi mennäänkin sitte 29" täpärillä ja tietysti Konalla ;)
Olipa mukava katella hyvin leikattua videota! Selostit noita paineita ihan hyvin, mut oishan se kiva nähdä videolla miten tekniikka muuttuu kun vetää tosi max/min paineilla jonkun kohdan. Ja itehän räpellän 29" 2.25 Onzilla 🍀
onemanmayhem Ihan mielenkiintoinen idea tuo kyllä. Toimis ihan samalla lailla nakkikumeilla tai pullukoilla.. ideahautomoon..
Tykkäsin videosta. :) Hauskaa voi pitää monella eri pyörällä!
Ens viikolla yks päivä läskillä Lapin lumilla. Odotan jopa kovasti!
Viime kesänä Levillä vuokrasin just tommosen Farley vitosen ja vetelin niillä reiteillä jonku 30 km:n lenkin, ja se oli virhe. Siis ei se pyörä, eikä vuokraus, eikä Levi, vaan se että ensin ei aja millään moneen vuoteen ja sit ajaa kylmiltään tommosen lenkin. Mutta ku se oli niin kivaa niin meni hulluuteen. Hanuri kiitti kyllä seuraavan viikon ajan, ja tossa taitaa olla melko jämäkkä satula muutenkin.
Omaan makuun ja pehmustetuilla housuilla (itellä AINA pyöräillessä) en kyl satulassa huomannu mitään vikaa. Mut muistan kyllä ku joskus nuorempana oli talven ajamatta, sit kylmiltään 10 km täysiä töihin, niin kylhän se perse paluumatkalla oli aika pahan tuntuinen. Saatikka sitte 30 km ja maastossa 😂
@@samulione Joo, en sinänsä väitä että ton satulassa vikaa olis, ehkä se ennemminkin kertoo kyseisen pyörän vetovoimasta, että jatkaa vaan vaikka persetuntuma kertoo että pitäs jo lopettaa siltä päivältä. Hauska peli kaiken kaikkiaan ja houkuttelee pikku hiljaa kokeilemaan aina vaan pöljempiä ajolinjoja.
Hei, jos mielenkiintoasi sekä aikaasi riittää ja saisit järjestettyä itsellesi Trek Roscoe sarjan pyörän niin voisitko tehdä videon niistä? Itse olen miettinyt Trek Roscoe 7 hankkimista, koska näyttäisi olevan oiken purkkiin menevä peli ja olisi omaan käyttötarkoitukseen sopiva. Itselläni tällä hetkellä Trek xcaliper 8.
Kuinka saat laatupyörän näyttämään markettipyörältä. No, laittamalla takapakan taakse tuon idiootin muovilevyn. Muuten erittäin pätevän oloinen kampe. Nuo Sramin jarrut vaan on sellaiset, että tulevat jumittumaan suurella tod.näköisyydellä parin vuoden sisään, mikäli Sram ei ole näihin tehnyt jotain päivystä. Sama ongelma ollut jo Avid DB5 lähtien. Jotenkin olisin toivonut, että tuossa olisi shimpan jarrut, koska voimansiirtokin on. Tuskin tää ketään kiinnostaa, mut puhumisen ilosta täällä palpatan :D
Ymmärrän kyllä mitä sanot muovilevystä ja saatanpa jopa olla itse samaa mieltä. Voi sit myös olla, et se lärpäke saattaa pelastaa ketjun tai takavaihtajan ja samalla talutusreissun himaan ku estää ketjua tippumasta takapakan väliin. Hyvin säädetyllä takavaihtajalla ei tuota pitäis tapahtua, mut joku mustikanvarpu sopivaan kohtaan riittää tekemään ihmeitä.
Kyselin eilen sramin jarruista kun palautin pyörän, ovat kuulemma nyt olleet vähän luotettavampia. Mene ja tiedä.. 😅
@@samulione Riittikö nuo 160 mmØ levyt?
Nuo SRAMin Levelithän on ihan tehottomia, varsinkin 160mm levyillä, mutta voi olla ihan siedettävät jos vaan ei mene rikki ja ajelee vaan rauhallisesti lumessa tai vastaavaa. Itse kyllä laittaisin jarrut ja levyt heti vaihtoon ja asentaisin hissitolpan.
Ja hirveä ääni lähtee noista jarruista😬
Nuo srammin jarrut on ihan morjens. Vaihdoin Shimanon XT:t ja 180 milliset levyt eteen ja taakse, toimii.
Kivikon hiihtohalliin oma fat bike-vuoro?
Koskas tulet esim. Syötteelle tsekkaan fätin lumiominaisuuksia? Keväällä kenties?
Puhuit tuossa videossa läskipyörän monipuolisuudesta ja että mihin muita maastopyöriä enää tarvitsee. Myös mielestäni läskipyörä on monipuolinen ja sillä pystyy harrastamaan pitkälti kaikkia alalajeja. Kuitenkin rajat tulee vastaan jossain kohtaa. Omana havaintona varsinkin juurakkopolulla, jossa sopivat maastonmuodot lisämausteena ja vauhtia kunnolla, läskipyörä muuttuu nopeasti kuntopallolla ajoksi jossa ei paineilla pelaaminen enää auta. Täysjousto trailpyörä menee tuollaisista kohdista paljon paremmin, lisäksi en läskipyörällä ajaisi esim metrin dropista. Mulla on molemmat pyörät ja molemmille on paikkansa. Läskipyörä hieman hillitympään menoon ja hiiviskelyyn, täysjousto kovaa ajoon.
Eihän ole kovin järkevää verrata jäykkärunkoa täysjousitettuun oli sitten läski tai normi maasturi.
Parempi olisi verrata täysjousto trailpyörää täysjousto läskiin, meneekö vielä noista kohdista paremmin?
Tulin vaan lukemaan nää kommentit siitä kuinka kaikki kertoo miten ylitsepääsemättömän hyvä jokaisen läskipyörä on 😂💪🏻
Ränttätänttä on virallinen ja hyväksytty termi.
Ainakin 14.1.2020 alkaen!
Moro Samuli, kiitos videosta. Laita ens kerralla isompi resoluutio ja vaikka 50 meganen bittivirta. Youtuubbi pakkaa sen kuitenki, mutta tuo resoluution kasvattaminen käytännössä poistaa bittimössön :-)
Jes. Käyn iltapäivällä Verkkokauppa.comissa hakemassa pari uutta kameraa, muistikortteja, tietokoneen ja lisenssin johonki editoriin, jolla voi määrittää tarkemmin exportattavan tiedoston asetukset. Mihin voin lähettää laskun?
No ei. Joskus aikoinaan taistelin tuon kanssa ja siirryin laittamaan omat videot vimeoon kun youtube pakkasi 720 mössöksi, jota ei sitäny katsoa. Sittemmin kun olen taipunut käyttämään 1080 niin ei oo kyllä ollu mitään ongelmaa enää omilla laitteitta katsottuna. Itelle melkee toi 720 riittäis anyway resoluution puolesta, ku ei se sisältö siitä kuitenkaan paremmaksi muutu.
Pakko vielä lisätä, kärkkäästä ensireaktiostani huolimatta, et katoin useampaakin gopro-ajovideota täydeltä näytöltä ja kyllähän matalakontrastiset alueet mössöksi menee. Vois koittaa harkita fps:n nostamista lähinnä ajamista sisältäviin videoihin. Toi iMovie on vaan niin käppä käsittelemään noita..
@@samulione Joo, mulla menee kaikki 1080 videot mössöksi. Siksi laitoin kommentin. Isommalla resolla on tilanne ok. Siis jos vaan pystyy, niin kuvaa isommalla resolla. Ei tämä video ole ollenkaan niin pahasti pakattu, kuin jotkut omat videot.
Tästäkin on jotain huhua, että youtube pakkaisi anteliaammalla kädellä suosittujen tubettajien videoita. Mut tosta ei kai oo mitää virallista tietoa missään. Kuitenkin välillä tuntuu, et joillain on laatu parempaa, vaikka resoluutio olisi sama.
Price ?
Fat bike... and he never looked back. :D
Mut siis joo, mun mielestä ei kannata dissata mitään fillarityyppiä. Kaikilla niillä on hauskaa. Erilaista, mutta hauskaa. Lunta sais kyl tulla.
Hyvä video, pidempää settiä huutaa kyllä ja varsinkin lumella. Fatter is Funnier, jos löysit rungosta sloganin...
EZ! Yläbeltor-hommissa viehättää ennenkaikkea sen naurettava helppous.
Joo, varsinki sit ku hiffaa. Yritin joku sata kertaa ja sit lopuks meni kaks kertaa putkee iha eezee
Omalla fätillä ollut mulla huonoa tuuria hiekoitus sepelin kanssa
Varmaan 5 kertaa takakumi puhki kuukauden aikana
Tarkistappas että vanteessa tai renkaassa ei ole mitään terävää, joka aiheuttaa tämän.. Ei sen mistään sepelistä pitäisi mennä.
@@th_js Ei pitäisi olla
Mullaki on menny kahdesti... Mutta tubelessit alle nii alkaa kestämään.
Mikä päälirengas?
Itse ajanut yli 2800km ja kumi ei ole puhjennut kertaakaan 0.5 bar paineilla ja sisäkumilla, 4.8 Jumbo jim snake skinit on alla ja ajo siis poluilla, sorateillä, kivikossa.
@@mr.wizeguy8995 Jumbojim 4.8 myös, voi johtua myös siitä että ajettu ~2000km josta puolet asfaltilla.
Wherever we go we don't need a stinky road!
Kokonaisuudessaan tyylikäs video. Mökillä 50 vuotis lahjana saatu fatti jolla on mukavaa ajella mm. lumisessa maastossa tampatuilla poluilla ja järven jäällä. Fatissa miellyttää se että tämmöinen ei tekninen ajaja saa paljon anteeksi kun ajaa juurakoissa ja kivikoissa.
Lisää halvemmanpään pyöriä testiin.
tämä.
Minkätyyppistä ois toiveissa tarkemmin? Hintahan on aika suhteellinen asia..
Tuolla joku huuteli roscoen perään. Esim roscoe 8 olis syytä saada testiin 🤔 siinähän tulisi myös 27,5+ rengaskoko ajettua samalla
Siinä tontun kieppeillä.
нихрена не понял но велик классный