Toivo Kuula - Kuolemattomuuden Toivo -kantaatti (Hope for Immortality -cantata) - FIN/ENG subtitles
HTML-код
- Опубликовано: 2 окт 2024
- Op. 15: Kuolemattomuuden toivo on suomalaisen säveltäjän Toivo Kuulan vuonna 1910 säveltämä kantaatti orkesterille, sekakuorolle ja solistibaritonille. Teos sävellettiin alunperin Helsingin Ylioppilastalon vihkiäisiin. Moniosainen ja tunteita herättävä kantaatti käyttää tekstinään Eino Leinon samannimistä runoa, ja sen esittää Tampereen filharmoninen kuoro ja orkesteri, baritonina Juha Uusitalo.
Op. 15: Kuolemattomuuden toivo, or "Hope for Immortality" is a cantata from 1910, by Finnish composer Toivo Kuula. The piece was originally composed for the inaguration of the Helsinki Student's house. The multi-part and emotionally powerful cantata uses as text a poem from Eino Leino with the same name, and it is performed by the Tampere philharmonic choir and orchestra, with Juha Uusitalo as solo baritone.
Credit for the artwork:
3. Georg Engeström / Sipoo
4. Jon Oscar Esti / Raunio
5. Petri Ala-Maunus / unknown
6. Lauri Tokkola / unknown
8. Fredrik Ahlstedt / Maisema
9. Ejnar Kohlmann / unknown
10. Petri Ala-Maunus / Sturm und Drang
11. Robert Wilhelm Ekman / Väinämöisen Soitto
12. Natalia Shchipakina / Big Dipper
13. Caspar David Friedrich / Wanderer Above the Sea of Fog
14. Eero Järnefelt / Marjastajat
15. Ilmari Aalto / Syysmaisema ja pilviä
16. Ilmari Aalto / Tuulinen päivä
17 and thumbnail. Petri Ala-Maunus / Vaara-Suomi
Eino Leino
Kuolemattomuuden Toivo:
runosto.net/ein...
Kaupunki nukkuu,
paukkaa pakkasen harmaja henki
Yön äänet hukkuu,
turtuvat tuskat jo ihmisienki.
Kuu kumma valvoo,
leimuavat tähtien tulikirjat yössä.
Tähtiä palvoo
mies yksinäinen, mi istuvi työssä.
Kuuhut katsoo akkunasta:
”Tuollapa on kiire vasta!
Ehdit hautaan helpommalla,
nukkumahan nurmen alla.
Ijäisyys on kylmä käsi,
taittaa tarmos, elämäsi,
menet niinkuin meren laine,
katoat kuin kaikki aine,
kuihtuvat sun henkes heelmät,
haihtuvat sun taitos teelmät,
turha tääll’ on työ ja taisto,
varma yksin elon vaisto,
varma maailmoiden rata.
Valaisetko maailmata?”
”Älä luule, ylpeä yölamppu taivaan,
yksin että loistat sa maan valjun vaivaan,
älä luule, tähti, mi tuikat talvi-yössä,
olevasi ainoo, mi tääll’ on valon työssä:
työlamppu palaa,
ihmishenki ikävöi,
sähkön valta säkenöi,
tunne suuri suitsuaa ja haave heljä halaa.”
Ilkkuu jääkukka ikkunalta:
”Etsijä, etkö huomaa,
että aivosi kehräävät jo
hulluutta tuulen tuomaa?
Elon riemu on ensimmäinen,
toinen kuoleman pelko,
turha muuta on tutkistella,
sulla jos niist’ ei selko.
Katso, maailma kaikki nukkuu,
paina itse pääsi,
herää huomenna, nauti, naura,
tartu elämääsi!
Kerran vain ne viittovat sulle
toiveet ynnä muistot,
kerran vain ne kukkivat sulle
hekkuman heelmäpuistot,
kerran oot oman onnes loihtu,
kerran vain sytyt, sammut, soihtu,
kudo vaivasi kukkasiin,
vaivu untesi unelmiin!”
Kas, kuin nousee miehen rinta:
”Enkö eläis elämätä,
koska tunnen tulisinta
tahdon jännitystä tätä?
Elon vaisto juuri ajaa
aatteen mailla matkustajaa,
että jatkuis hengen hetki,
vaikka päättyy päiväretki.”
Tarttuu työhönsä mietteen mies,
pyhän tahdon lies leimuaa,
kukat jäiset sulaa.
Seinät siirtyy,
pitkät piirtyy
alat aatteen lentimille.
Tuonne taakse tähtisarjain
laumat orhein liekkiharjain
häntä kilvan kiidättävät,
otavaisen olkapäitse,
kärjitse Kalevan miekan;
kuulee hän kummat laulut soivan,
luulee hän henkensä kaikki voivan.
Näkee hän allaan
maan kuni kuoleman kartanon harmaan:
hautoja tallaa
mies ikitoivon ja aattehen armaan.
Henkensä helmeä
etsivä ei tunne elon talvisäitä.
Kuutamo kelmeä
hälle on korkean auringon häitä.
Kesä kukkii kaunehinna,
luonnon lapset karkeloi,
juhlii metsän laaja linna,
meren kaunis kannel soi.
Kera käy hän naisen nuoren
lehtotietä lempeää,
hehkuu huiput onnen vuoren,
karkaa haave hourupää.
Katso, niinkuin pilvi kaartaa
taivaan kannen kirkkahan,
hältä murhe mielen saartaa,
tuntee kaipuun katkeran,
vaipuu aatos, äsken lieto,
silmä sumuun kyyneltyy,
tuima pyrkii ilmi tieto,
syvä niinkuin rinnan syy:
”Kesät kulkee, talvet vaihtuu,
syksyt seuraa toisiaan,
kerran viime hanget haihtuu,
astut itse alle maan.
Kukkii pääsi päällä kunnas,
kulkee ihmisheimo uus.
Mik’ on miehen menneen lunnas,
kuolleen kuolemattomuus?”
My Grandfather Raymond Kuula was a big fan and related, I am trying to walk in his footsteps now. I have a deep appreciation for our finish heritage. A beautiful video THANK YOU kiitokisa!
@riuku thank you for the kind comment! What part of the world are you from?
@@kuulakanava409 I reside in the Midwest, USA
@@riuku86 Nice! I am finnish and it is always very cool to hear about people with finnish heritage.
Kuula's grandmother was my grandfather's grandmother. They were cousins.
Yksi RUclipsn aliarvostetuimmista videoista omaan makuun. Tätä on tullut kuunneltua ties kuinka monta kertaa Suurkiitos tämän julkaisusta ja loistavasta editoinnista!
Kiitos kommenteista. Minusta tämä Kuulan teos on myös valtavan kaunis ja ansaitsisi enemmän huomiota.