Kiitos jaksosta, katson näitä aina yhtä kiinnostuneena. Vanhalan lammastila on minullekin tuttu viime kesältä, jolloin poikkesin siellä ostamassa ihanaa villalankaa.
Olipas taas kiva jakso ja ihanissa maisemissa, kiitos siitä! Minäkin olen kokeillut Vanhalan villalankaa ja se on just niin ihanaa kuin kuvailitkin😍 Mustasta villapuserosta tulee varmasti hieno!
Kiitos kivasta videosta. Sinulla on taito saada meidät odottamaan innolla uutta jaksoasi. Esimerkiksi se lapsen paita, jota näytit vain nurjalta puolelta. Ja se uusi yhteistyökuvio. Terkkuja etelästä sinne pohjoiseen!
Olen neulonut yhden riddarin Unnaslahden tilan (Längelmäki, Jämsä) langoista, oli kyllä ihanan pehmeää neulottavaa. Kiitos taas ihanasta videosta, neulomisinnostus vaan lisääntyy, kun katson inspiroivia videoitasi. Odotan innolla myös riippumattovideota! Jos vaikka innostuisi yöpymään siinä... Aurinkoista kevättä!☀️☀️☀️
Piti taas tulla kertaamaan aiempia videoitasi. Islannin villat on edelleen tilassa "ei toimitettavissa / osittain toimitettavissa". Hyvä kun kerrot muistakin toimittajista !😀 Sinun omanlaiset videot ovat hienoa ja rentouttavaa katseltavaa kaikesta sinun sanomastasi ns. "höpötyksestä" huolimatta !!!
Todella mielenkiintoinen podcast sinulla. Olet arvoituksellinen ja koskaan ei tiedä etukäteen mitä ja missä kuvaat seuraavan jaksosi. Ihanaa oli katsella yläilmakuvakulmasta luontoa ja sen kauniita muotoja sekä värejä. Aivan lumoavaa oli. Musiikki toi myös ihanaa leijuvaa oloa. Jään pinnalla oli merkillisiä pilkkuja.... toivoin koko ajan, että kuvaus menee niin lähelle, että saa pilkuista selkoa. Taisivat olla karikkoa. On kiva saada tutustua erilaisiin suomenlampaanvilloihin ja ylipäätään suomalaisiin villalankoihin. Minä olen ihastunut erityisesti Tukuwoolin Hakamaa fingering -lankaan, joka on sekoitus Kainuunharmasta ja rygjaa. Sen tuoksu todellakin hurmaa, ja vyyhtiä on ihana nuuhkia... tällä hetkellä teen tuttavuutta Rintalan luomutilan 3-säikeiseen Iivariin, Kainuunharmasta sekin ja tuoksuu ihanalle. Ja on pehmeää. Seuraavaa jaksoa jo odotellaan...
Kiitos jaksosta. Miekin rakastan nuita Vanhalan lankoja. Tein kaon sitten mekon siitä, ja se on pysynyt tosi hyvänä. Innolla odotan riippumattojaksoa. Haaveilen semmoisesta aina vaan, mutta meidän pihalla ei ole puita 🙃 joten pitäis aloittaa retkeily, josta kans haaveilen.
Minä myös olen ihastunut Rintalan tilan luomulampaanvillaan ja neulonut siitä tänä talvena monet tuplalapaset (pääasiassa kaksisäikeisestä). Ei kyllä ole sen pehmeämpää ja lämpimämpää lankaa ja joka muotoutuu käden mukaan. 👍
Kiitos erittäin koukuttavista videoistasi! Minuun on iskenyt Sinun ansiostasi ns neuloosi 😅 Etsin lampaan villasta lisätietoa ja löysin tämän kivan uuden sivuston: www.suomalainenvilla.fi/
Kyllä sie saat meidät muutkin innostumaan, usko pois! Ihania lankoja sulla siellä. Mulla on hyllyssä Piessan tilalta hahtuvalankaa ja sukkalankaa ihan luonnonväreissä. On ollut hyllyssä jo jonkin aikaa, kun ostin Meri-Lapin Rekosta yks kerta. Mutta, en oo USKALTANUT aloittaa niistä sukkia ja esim pipoa... Niinpä. Ihan outo oon kyllä. Tiiä sitte, mitä pelkään... Tuosta joogasta en tiiä, mutta luulen, että kun kropasta laukee jumit, niin mielikin lauhtuu. Meillä on lasten lampaantaljat olleet kovassa käytössä pulkissa ja nyt kotipihan tulistelupaikalla.
Joskus joku lankavyyhti voi olla niin spessun oloinen että sitä ei malttaisi oikein edes neuloa, mutta onhan se spessu sitten muodonmuutoksen jälkeenkin!
Kiitos jaksosta, katson näitä aina yhtä kiinnostuneena. Vanhalan lammastila on minullekin tuttu viime kesältä, jolloin poikkesin siellä ostamassa ihanaa villalankaa.
Se on tosi hurmaava se heiän pikku puoti ;)
Olipas taas kiva jakso ja ihanissa maisemissa, kiitos siitä! Minäkin olen kokeillut Vanhalan villalankaa ja se on just niin ihanaa kuin kuvailitkin😍 Mustasta villapuserosta tulee varmasti hieno!
Kiitos kivasta videosta. Sinulla on taito saada meidät odottamaan innolla uutta jaksoasi. Esimerkiksi se lapsen paita, jota näytit vain nurjalta puolelta. Ja se uusi yhteistyökuvio. Terkkuja etelästä sinne pohjoiseen!
Ihana toteutus ulkoilmassa, kiitos! Jään odottamaan riippumattojaksoasi!
Joo, täytyy vielä vähän toppuutella koska TAAS tili 20cm uutta lunta. Yääh!
Olen neulonut yhden riddarin Unnaslahden tilan (Längelmäki, Jämsä) langoista, oli kyllä ihanan pehmeää neulottavaa. Kiitos taas ihanasta videosta, neulomisinnostus vaan lisääntyy, kun katson inspiroivia videoitasi. Odotan innolla myös riippumattovideota! Jos vaikka innostuisi yöpymään siinä... Aurinkoista kevättä!☀️☀️☀️
Kiitos samoin kevättä sinnekin! Ja joo, ehdottomasti kannattaa kokeilla riippumattoilua.
kiitos sinulle seurasta ja ihanista maisemista
Turussa 2 liikettä. Arvaa innostuinko kun sain Facebookista tiedon.... jeeeeeeee❤
Piti taas tulla kertaamaan aiempia videoitasi. Islannin villat on edelleen tilassa "ei toimitettavissa / osittain toimitettavissa". Hyvä kun kerrot muistakin toimittajista !😀 Sinun omanlaiset videot ovat hienoa ja rentouttavaa katseltavaa kaikesta sinun sanomastasi ns. "höpötyksestä" huolimatta !!!
Kiitos!
Todella mielenkiintoinen podcast sinulla. Olet arvoituksellinen ja koskaan ei tiedä etukäteen mitä ja missä kuvaat seuraavan jaksosi. Ihanaa oli katsella yläilmakuvakulmasta luontoa ja sen kauniita muotoja sekä värejä. Aivan lumoavaa oli. Musiikki toi myös ihanaa leijuvaa oloa. Jään pinnalla oli merkillisiä pilkkuja.... toivoin koko ajan, että kuvaus menee niin lähelle, että saa pilkuista selkoa. Taisivat olla karikkoa.
On kiva saada tutustua erilaisiin suomenlampaanvilloihin ja ylipäätään suomalaisiin villalankoihin. Minä olen ihastunut erityisesti Tukuwoolin Hakamaa fingering -lankaan, joka on sekoitus Kainuunharmasta ja rygjaa. Sen tuoksu todellakin hurmaa, ja vyyhtiä on ihana nuuhkia... tällä hetkellä teen tuttavuutta Rintalan luomutilan 3-säikeiseen Iivariin, Kainuunharmasta sekin ja tuoksuu ihanalle. Ja on pehmeää.
Seuraavaa jaksoa jo odotellaan...
Kiitos! Näitä on hauska tehdä eri paikoissa 😄
Ja joo karikkohan se oli!
Ihania nämä sinun videot ja samalla saa hyvää tietoa neulomisesta ,langoista jne.
Kiitos jaksosta. Miekin rakastan nuita Vanhalan lankoja. Tein kaon sitten mekon siitä, ja se on pysynyt tosi hyvänä. Innolla odotan riippumattojaksoa. Haaveilen semmoisesta aina vaan, mutta meidän pihalla ei ole puita 🙃 joten pitäis aloittaa retkeily, josta kans haaveilen.
Mekin jouduttiin pystyttää ihan vasitut pylväät riippumttoa varten. Hyvin toimii! Ja retkeilyn aloittamiselle iso peukku!
Ihanan fressiä menoa. ♥️
Minä myös olen ihastunut Rintalan tilan luomulampaanvillaan ja neulonut siitä tänä talvena monet tuplalapaset (pääasiassa kaksisäikeisestä). Ei kyllä ole sen pehmeämpää ja lämpimämpää lankaa ja joka muotoutuu käden mukaan. 👍
Kiitos erittäin koukuttavista videoistasi! Minuun on iskenyt Sinun ansiostasi ns neuloosi 😅 Etsin lampaan villasta lisätietoa ja löysin tämän kivan uuden sivuston: www.suomalainenvilla.fi/
Moi! Kiitti, täytyypä perehtyä tuohon linkkiin paremmin!
Kyllä sie saat meidät muutkin innostumaan, usko pois! Ihania lankoja sulla siellä. Mulla on hyllyssä Piessan tilalta hahtuvalankaa ja sukkalankaa ihan luonnonväreissä. On ollut hyllyssä jo jonkin aikaa, kun ostin Meri-Lapin Rekosta yks kerta. Mutta, en oo USKALTANUT aloittaa niistä sukkia ja esim pipoa... Niinpä. Ihan outo oon kyllä. Tiiä sitte, mitä pelkään...
Tuosta joogasta en tiiä, mutta luulen, että kun kropasta laukee jumit, niin mielikin lauhtuu.
Meillä on lasten lampaantaljat olleet kovassa käytössä pulkissa ja nyt kotipihan tulistelupaikalla.
Joskus joku lankavyyhti voi olla niin spessun oloinen että sitä ei malttaisi oikein edes neuloa, mutta onhan se spessu sitten muodonmuutoksen jälkeenkin!