Nuohoan kerran viikos osaksi, parin viikon välein vähän enempi. Päivittäin pitää säiliö täyttää. Riippuu hakkeen laarusta, ilman lämpötilasta ja tuulesta riittääkö yks säiliö. On se aika työläs systeemi, mutta en mihinkään klapikattilaan vaihtaisi.
Monesti olen hakelämmityksestä haaveillu mutta se ei minulla toimi kun olen paljon poissa kotoa. Vesikierto sähkö tällä hetkellä ja se tulee turkasen kalliiksi.
Nykyään hakelämmitys on suurempien lämpökeskusten systeemi, kyllä se maalämpö on pienemmissä helpompi. Silloin kun itte tuon laitoin, oli hakelämmitys viimeistä huutoa. Tuollaista pikkusysteemiö tuskin kannattaa laittaa, käy terveyden päälle tuo korveella täyttäminen.
@@luttisaari minä en maalämpöä laita. Maailma on sillä lailla poiss malliltaan että sähköverkkoon ei voi enää luottaa. Siksi systeemi pitää olla sellainen että se ei tarvii sähköä kuin korkeintaan pienen agrekaatin verran. Mutta mieluiten akkuvarmisteisena ja aurinkopaneelit
@@luttisaari Meillä on Gillesin 40kW kattila hakkeella ja kyllä se suht vaivaton. Sammuu ja syttyy itsestään ja tuhka tulee säiliöön ruuvilla. Kerran tai pari vuoteen pitää toki kattila nuohota ja puhdistaa, mutta muuten riittää automaattinuohous. Kattilaa ohjaa varaaja. Niin ja hake tulee ruuvilla hakesiilosta, jossa on pohjapurkain. Täysi siilo riitää hyvin vuodeksi.
Meni nyt tavallista piremmälle, normaalisti loka-marraskuun vaihteessa. Lämmin vesi tuli sähkövaraajalla, sitten yläkertaa lämmittää ilmalämpöpumppu ja alahalla muutama sähköpatteri huoneis joissa kulloinkin ollahan. Viimeaikaiset 10 asteen lämpötilat aiheuttaa ongelmia tämän systeemin kans, 0-5˚kans alkaa pärjäämähän paremmin, silloon pysyy lämmöt kuris ja valakia palopääs.
Siinä oli jotakin jämiä viimekeväältä. Ei oo noin tikkuista yleensä, paremminkin hienoa putua joka ei hakekuivurissa kuivunut kunnolla kun ilma ei menny läpi. Tuo on vain puolen kuution säiliö. Se on Näppärä-merkkinen, meirän kylällä noita aikoinaan tehtihin. Ohjauskeskus on Veto-Talkkarin jäämistöä….muuta hyvää siinä tekelees ei juuri ollut, toki kesästokerina parempi kuin tämä nykyinen.
Niin, se jäi selostamatta. Se toimii vähän niinkuin öljypoltin. Kun lämpöä ei tarvita, niin stokeri menöö taukokäynnille. Käy puoli minuuttia ja puolentoista minuutin tauko, esimerkiksi. Sama termostaatti mikä erellisellä kattilalla ohjas öljypoltinta (asennettu joskus 1964) pysäyttää stokerin, ja ohjauskeskuksen kellokytkimet pyörittävät stokeria senverran ettei se sammu. Uuremmat ovat paloturvallisempia ja hienoa tekniikkaa, tämä on 1986 vuoden antiikkista tekniikkaa. Kun on lämpöiset ilmat, niin tuloo ongelmia. Joko taukokäyntikin lämmittää kattilaa liikaa ja termostaatti sammuttaa koko höskän….tai sitten valakia hiipii palopäätä pitkin hakesäiliöön=takatuli. Takatulen estämiseksi tuossa on tuo vesisäiliö jota viime videolla korjasin. Näiden pngelmien takia sammutan tämän systeemin kesäksi. Edellinen Ala-Talkkarin stokeri toimi paremmin kesäkäytössä, mutta talvella suuren lämmöntarpeen aikana se ei toiminut.
@@teppis82 Niin olis, ja arempi hakkeen mukana oleville isoommille paloille. Kansi pitäis myös olla ilmatiivis, tuossa ei oo ollut koskaan. Pitäis tehdä uusi ja parempi kansi.
@@luttisaari Ei oo ilmatiivis? Mulla jäi kerran yks kannen salpa auki, jolloin kannen kulma ei ollu ihan tiivisti kiinni ja tuli meni heti säiliöön. Ei auttanu edes pyöreä syöttöputki, eikä automatiikka joka haisteli putken lämpöä ja sai aikaan ns. pakkosyötön. Pesä täynnä hiiltynyttä haketta.
Nostalgisia muistoja. Tämmöstä se oli kans 1987 alkaen. Onneksi ei enää.
Onko teillä maalämpö vai isompi/parempi hakesysteemi?
@@luttisaari mlp. Talo, lypsykarja navetta ja pieni peruslämpö pajassa. Eli abaut 3x lämpökuorma verrattuna keskiverto ok taloon, suuruusluokaltaan.
@@Ravenlord79
80-luvulla stokeria laitettihin täälä moneen taloohin, maalämpö on sille ainut realistinen vaihtoehto ja moni on siihen vaihtanutkin.
Siinä ne mooskat pallaa kevvääseen asti, Hyvää syksyn jatkoa. Oli hyvä filmi.
Joo, toivottavasti ei välillä tarvitte sytytellä.
Hyvää syksyn jatkoa sinnekkin, ja kiitti🙂!
Kuinka usein nuohoat ja kauanko tuo päiväsäilö riittää ennenkuin pitää taas saavilla täyttää?
Nuohoan kerran viikos osaksi, parin viikon välein vähän enempi.
Päivittäin pitää säiliö täyttää. Riippuu hakkeen laarusta, ilman lämpötilasta ja tuulesta riittääkö yks säiliö.
On se aika työläs systeemi, mutta en mihinkään klapikattilaan vaihtaisi.
Terve. Paljonko on lämmitettävä pinta-ala veto 40?
Runsas 300 neliön harva tupa.
Monesti olen hakelämmityksestä haaveillu mutta se ei minulla toimi kun olen paljon poissa kotoa. Vesikierto sähkö tällä hetkellä ja se tulee turkasen kalliiksi.
Nykyään hakelämmitys on suurempien lämpökeskusten systeemi, kyllä se maalämpö on pienemmissä helpompi.
Silloin kun itte tuon laitoin, oli hakelämmitys viimeistä huutoa.
Tuollaista pikkusysteemiö tuskin kannattaa laittaa, käy terveyden päälle tuo korveella täyttäminen.
@@luttisaari minä en maalämpöä laita. Maailma on sillä lailla poiss malliltaan että sähköverkkoon ei voi enää luottaa. Siksi systeemi pitää olla sellainen että se ei tarvii sähköä kuin korkeintaan pienen agrekaatin verran. Mutta mieluiten akkuvarmisteisena ja aurinkopaneelit
@@oldironfin5748
Ittekkin pari vuotta sitten suunnittelin lämmitysremppaa.
Tuntui vaikealta, ja hyvä kun en ainakaan vielä vaihtanut. Olis kallista.
@@luttisaari Meillä on Gillesin 40kW kattila hakkeella ja kyllä se suht vaivaton. Sammuu ja syttyy itsestään ja tuhka tulee säiliöön ruuvilla. Kerran tai pari vuoteen pitää toki kattila nuohota ja puhdistaa, mutta muuten riittää automaattinuohous. Kattilaa ohjaa varaaja. Niin ja hake tulee ruuvilla hakesiilosta, jossa on pohjapurkain. Täysi siilo riitää hyvin vuodeksi.
Aika myöhään alkaa kausi. Onko talo pysynyt millä tavalla lämpimä alkusyksyn?
Meni nyt tavallista piremmälle, normaalisti loka-marraskuun vaihteessa.
Lämmin vesi tuli sähkövaraajalla, sitten yläkertaa lämmittää ilmalämpöpumppu ja alahalla muutama sähköpatteri huoneis joissa kulloinkin ollahan.
Viimeaikaiset 10 asteen lämpötilat aiheuttaa ongelmia tämän systeemin kans, 0-5˚kans alkaa pärjäämähän paremmin, silloon pysyy lämmöt kuris ja valakia palopääs.
Eka korveellisen hake näytti "tikkuiselta" 🤔 mikäs stokeri tua on oikeen, ja onko 1kuutiosta kuinka kaukana tilavuus??
Siinä oli jotakin jämiä viimekeväältä. Ei oo noin tikkuista yleensä, paremminkin hienoa putua joka ei hakekuivurissa kuivunut kunnolla kun ilma ei menny läpi.
Tuo on vain puolen kuution säiliö.
Se on Näppärä-merkkinen, meirän kylällä noita aikoinaan tehtihin. Ohjauskeskus on Veto-Talkkarin jäämistöä….muuta hyvää siinä tekelees ei juuri ollut, toki kesästokerina parempi kuin tämä nykyinen.
@@luttisaari Jaa näytti vaan niin suurelta säiliöltä 🧐
Iltaa Luttisaari & peukku .
Iltaa myös!
Ja 👍🏻
Hienot laitteet,
No, tuo Hikokin lamppu on melko hieno, noi muut ei niinkään……😊
Kasarivehkeitä, silloon niitä värkättihin joka savuhun, nyt niillä muilla on maalämmöt😉
@@luttisaari Kun vaan on toimivia ja eivät pala, se riittää🙂
määkin otan noita kaupasta mukaan viriksi):
Meillä ne tuloo laatikkohon kannettuna😂
Ihan hyviä olemas kohtuurella.
Jos toi on aina päällä mihin lämpö menee kun sitä ei tarvita
Lämmitetään vain sen verran mitä tarvii
Niin, se jäi selostamatta.
Se toimii vähän niinkuin öljypoltin. Kun lämpöä ei tarvita, niin stokeri menöö taukokäynnille. Käy puoli minuuttia ja puolentoista minuutin tauko, esimerkiksi.
Sama termostaatti mikä erellisellä kattilalla ohjas öljypoltinta (asennettu joskus 1964) pysäyttää stokerin, ja ohjauskeskuksen kellokytkimet pyörittävät stokeria senverran ettei se sammu. Uuremmat ovat paloturvallisempia ja hienoa tekniikkaa, tämä on 1986 vuoden antiikkista tekniikkaa.
Kun on lämpöiset ilmat, niin tuloo ongelmia. Joko taukokäyntikin lämmittää kattilaa liikaa ja termostaatti sammuttaa koko höskän….tai sitten valakia hiipii palopäätä pitkin hakesäiliöön=takatuli. Takatulen estämiseksi tuossa on tuo vesisäiliö jota viime videolla korjasin.
Näiden pngelmien takia sammutan tämän systeemin kesäksi. Edellinen Ala-Talkkarin stokeri toimi paremmin kesäkäytössä, mutta talvella suuren lämmöntarpeen aikana se ei toiminut.
Jos syöttöputki olisi pyöreä, takapalo-ongelma vähenisi.
@@teppis82
Niin olis, ja arempi hakkeen mukana oleville isoommille paloille.
Kansi pitäis myös olla ilmatiivis, tuossa ei oo ollut koskaan. Pitäis tehdä uusi ja parempi kansi.
@@luttisaari Ei oo ilmatiivis? Mulla jäi kerran yks kannen salpa auki, jolloin kannen kulma ei ollu ihan tiivisti kiinni ja tuli meni heti säiliöön. Ei auttanu edes pyöreä syöttöputki, eikä automatiikka joka haisteli putken lämpöä ja sai aikaan ns. pakkosyötön. Pesä täynnä hiiltynyttä haketta.