Kiitos Jeesus että siunaa teidän lähtemisestä ja tulemiset ja antakoon voimia ja jaksamista teidän päiväänne Rukoillaan 🙏🙏🙏🙏Amerikan juutalaisten puolesta niin tyttöjen kuin poikien puolesta siellä 🙏🙏🙏🙏
Noooh, Minulla on ollut tapana omassa viestiringissäni kirjoittaa paljonkin historiasta ja argeologiasta, mutta tässä viime päivinä on ollut vähän puuhaa kun on useampi sota voitettavina ja monta suuta ruokittavana. 😆😁 Toivotaan, että pääsen palautumaan arkielämän viestittelyyn mahdollisimman pian. Olen yrittänyt liittää historiaa nykypäivään aina kun se vain on ollut mahdollista.
Kiinaan kristinusko on levinnyt huomattavasti myöhemmin ja on ollut pitkiä aikoja täysin kiellettyäkin. Voi olla joillekin mielenkiintoista, mutta ei mitenkään ihmeellistä. Ei myöskään amerikan mantereelta löydy kovin vanhoja kristillisiä merkkejä. Kristinuskon leviämisen ovat tutkijat selvittäneet varsin tarkasti. Enemmän kuin itsestään selvää, että alkujuurilta löytyy eniten ja vanhimpa löytöjä.
@OsuuskuntaJuniti itsehän sitä ihmettelevään sävyyn pohdit, kuinka paljon sieltä löytyy tuollaista... No oiskohan vastaus vaikka, että siellähän tämän maailmanvalloitus opin keksi joku pimeää pelännyt lammaspaimen...
Tutkijat pitävät näitä mosaiikkilattioita merkittävinä löytöinä. Niitä on löydetty viime vuosina useita. Minäkin olen käynyt katsomassa niitä mihin yleisö jo pääsee. Harmagedonin vankila siirretään kokonaan muualle koska sen tontilta löytyi vahingossa todella vanha mosaiikkilattia. Kaivauksia jatketaan kun vankila on purettu. Harmagedonin kaupungin rauniot ovat vain noin parin kilometrin päässä.
@@peketee2278 Kristinuskon perustivat ne miehet, jotka elivät Jeesuksen kanssa useamman vuoden ja todistivat kaikki tapahtumat. Heidän kirjoituksensa on todettu kaikissa todellisissa tutkimuksissa täysin luotettaviksi ja kaikki sen ajan tavalliset historiankirjoitukset tukevat samaa näkemystä. Sen lisäksi Vanha Testamentti on pysynyt täysin luotettavana ennustuksena sekä Jeesuksesta että tulevaisuudesta. TÄMÄ on mielenkiintoista!
Tässä on menossa taistelu erikoisen terveysjutun kanssa. Meinaa olla vähän taitoluistelua elo tällä hetkellä. Elossa ollaan, mutta ei ihan täydessä "hapessa".
Kiitos👍siunattua viikonloppua teille 🙏❤️
Kiitos Jeesus että siunaa teidän lähtemisestä ja tulemiset ja antakoon voimia ja jaksamista teidän päiväänne
Rukoillaan 🙏🙏🙏🙏Amerikan juutalaisten puolesta niin tyttöjen kuin poikien puolesta siellä 🙏🙏🙏🙏
Kiitos, Shabbat Shalom.
KiitosShabbat Shalom.
Kiitokset taas kerran❣️
Kiitos taas tiedotteista ja hyvää siunattua viikonloppua sinne teille 🙏🙌🙌
Kiitos! Siunattua viikonloppua sinnekin,🙏
Kiitos paljon,uutisista,👍Rauhallista viikonloppua.❤🙏🏼
Kiitos samoin teille❤
Kiitos ja siunausta😊
👍
Tämän päivän kuva on epätarkka!
Se on kuule niin, että tässä vauhdissa mennään yhdellä otolla, ei tässä mitään editointeja tai uusintoja ehdi tehdä. 😆🤭😬 Elämä on. Sisältö ratkaisee.😆
Tykkään 🤔historiasta voisitteko myöhemminkin. Kertoa historiasta ja Arkeologisista löydöistä ❓❓❓❓
Noooh, Minulla on ollut tapana omassa viestiringissäni kirjoittaa paljonkin historiasta ja argeologiasta, mutta tässä viime päivinä on ollut vähän puuhaa kun on useampi sota voitettavina ja monta suuta ruokittavana. 😆😁 Toivotaan, että pääsen palautumaan arkielämän viestittelyyn mahdollisimman pian. Olen yrittänyt liittää historiaa nykypäivään aina kun se vain on ollut mahdollista.
Kiitos ❤❤❤
Kaikilla Israelin vihollisilla on yksi yhteinen nimittäjä: nimittäin Valheen isä eli paholainen! 😰😰
Olen lukenut 7.10 lähtien ToI nettilehteä. Oikea valinta vai löytyykö parempaa?
ToI on minullakin usein luettavana. Ainut mitä en jaksa lukea on äärivasemmiston Haaretz.
Erikoista, että sieltä löytyy raamatun lauseita, muttei vaikkapa kiinasta🤔 vois sanoa Heikki Kinnusen sanoin, että "Eikö olekin mielenkiintoista?"
Kiinaan kristinusko on levinnyt huomattavasti myöhemmin ja on ollut pitkiä aikoja täysin kiellettyäkin. Voi olla joillekin mielenkiintoista, mutta ei mitenkään ihmeellistä. Ei myöskään amerikan mantereelta löydy kovin vanhoja kristillisiä merkkejä. Kristinuskon leviämisen ovat tutkijat selvittäneet varsin tarkasti. Enemmän kuin itsestään selvää, että alkujuurilta löytyy eniten ja vanhimpa löytöjä.
@OsuuskuntaJuniti itsehän sitä ihmettelevään sävyyn pohdit, kuinka paljon sieltä löytyy tuollaista... No oiskohan vastaus vaikka, että siellähän tämän maailmanvalloitus opin keksi joku pimeää pelännyt lammaspaimen...
Tutkijat pitävät näitä mosaiikkilattioita merkittävinä löytöinä. Niitä on löydetty viime vuosina useita. Minäkin olen käynyt katsomassa niitä mihin yleisö jo pääsee. Harmagedonin vankila siirretään kokonaan muualle koska sen tontilta löytyi vahingossa todella vanha mosaiikkilattia. Kaivauksia jatketaan kun vankila on purettu. Harmagedonin kaupungin rauniot ovat vain noin parin kilometrin päässä.
@@peketee2278 Kristinuskon perustivat ne miehet, jotka elivät Jeesuksen kanssa useamman vuoden ja todistivat kaikki tapahtumat. Heidän kirjoituksensa on todettu kaikissa todellisissa tutkimuksissa täysin luotettaviksi ja kaikki sen ajan tavalliset historiankirjoitukset tukevat samaa näkemystä. Sen lisäksi Vanha Testamentti on pysynyt täysin luotettavana ennustuksena sekä Jeesuksesta että tulevaisuudesta. TÄMÄ on mielenkiintoista!
Höh minusta Kiina ei liity mihinkään ainoastaan kristtittyjen vainoihin. 🤨
Minne Jukka katosit? Neljään päivään ei ole mitään kuulunut.