@@kake7052 Kokeiltiin tuota Hollannissa kerran eli kolleega lähti ajamaan Mitsulla ja avain oli toisen miehen taskussa hotellin edessä. Parisataa metriä ajettiin ylimääräinen merkkivalo vilkuttaen kojetaulussa. Oli paras kääntyä takaisin, jos vaikka sammuis jostain syystä, ei sais käyntiin ilman avainta eli ei kannattanut ajella montaa kilometriä.
@@olavipasanen4471 Kylläpä näin asia on. Se varottaa jos avain tai avainkortti ei ole mukana. Tosin sillä voi ajaa mutta jos sammuttaa niin eihän se käynnisty. Sammutuskin tosin pitää tehdä painamalla pitkään start painiketta. Aika hyvästi se varmistettu että avaimet on mukana.👍👍
Kätevä systeemi tuo avaimeton käynnistys. Ei tarvii avainta kaivella taskusta kun menee autoon. Oven kahvasta painasee niin ovet aukiaa. Miten siinä se käynnistys jos auton käynnistys akku tyhjä.🤔. Varmaan napilla ajoakusta otetaan käynnistys virta. Saako siinä peruutuskameran päälle ilman peruutusvaihdetta kytkemättä. Se hyvä toiminto kun peräkärriä vedetään.👍
@@Rassooja Kiassa toteutettu siten että jos käynnistys akku tyhjä niin hätävirta otetaan kytkimellä ajoakusta. Näkkyy olevan monenlaista versijoo nuissa hybrideissä. Ovet ei mene aivaimen kaukosäädöllä lukkoon jos painaa sisällä istuen. Mutta kuljettajan oven napista menee vaikka avain on sisällä.👍.😀
Mazdassa kun oon välillä hätäapuavaimella ovet aukassu jotta sehii lukkopesä pysyis vetreenä. Niin joskus ei avaimeton käynnistys toimi ennenkun starttinappia hipasoo avaimella
Ihan käteviä nää elektroniset etä tunnistus hommat... Patteri pari olis hyvä olla kotona jemmassa pahan päivän varalle. RFID systeemiä käytetään nykysin paljon vaikka bussilipuissa ja lipputarkastajat kurkkii kännykkällä onko lippu ok. Jaa laitellaanhan eläimillekkin näit tunnistus siruja, jos vaikka karkaa ja sitten otetaan talteen, tiedetään kelle otus kuuluu. Jaa onhan VRn radanvalvontakin (keltaset laatat radan keskellä) etäluettavia.
Joo nyt kun 10 vuotta ajanu Avaimettomalla käynnistyksellä jossa ovetkin aukee kun vaan tarttuu kahvasta niin on kyllä niitä parhaita ominaisuuksia autossa, avaimetkaan ei voi jäädä autoon, tosin niitä nyt tulee kannettua farkkujen vanhassa taskukellotaskussa muutenkin. Ei oikein voi ymmärtään että autoteollisuudessa edes on enää perinteisiä avaimia käytössä kun muutakin kehitystä tapahtuu, muttei näissä, en muista noista napeista ovia sulkeneeni tai avanneeni aikoihin! Pari kertaa on tosin käyny niin että kun rouvalla on oma avain käsilaukussa ja poistut autosta niin ovet ei menekään kiinni ja saa kävellä perässä käsilaukkua kantaen! 😂
Sama voi käydä ja siis kävi yhtenä talvena olin verkkoja kokemassa yli -20 pakkasta niin avain käyttäytyi samoin, mutta auto lähti samoilla konsteilla käyntiin. Tuo kannattaa 2-3 vuoden välein vaihtaa niin pääsee helpommalla. Uudemmissa auto ilmoittaa jos avaimen patterin jännite on alhainen, niin tietää vaihtaa ennenkuin käy noin.
@@Rassooja jos kuvasta ossaa sen krypto koodin vielä avaimeen askarrella, niin aika sama näkeekö avainta vai ei... Saa nimittäin 2010 jälkee tehtyjen rojujen kanssa aika tavalla askarrella , jos meinaa ajonestot hävittää. Helpompi heittää motorinohjaus mettää, ja laittaa uutta tilalle. Siis jos on mitään kilpavehkeen hajusta rakentelemassa.
@@Rassooja eli yhtä paljon kuin tavallinen kauppakassi. mitä hyötyä tuosta hybridistä on ? hankintahinta on paljon isompi ja jos joudut akuston vaihtamaan se maksaa 3000-10000 merkistä riippuen ja kuitenkin kuluttaa bensaa kuin tavallinen pikku auto.
@@paavo5309 auton arvo pyssyy korkeempana ku tavallisilla kauppakassiloilla ja pääsee ajamaan sähköllä. paljon toimintavarmempi kun muut merkit ja muutenkin hyvä merkki.. ajoneuvovero on pienempi. Ei oo perinteisiä laturia starttiloita vaihettavana niiku perinteisessä.. huoltokustannukset pienempiä. vieläkö tarvii lissää
se on semmonen tappaus että ei oo vaikeeta. jos joskus levijää akku takkuun ulkopuolella nii sitte tehhään siitä korjausvilimi.. immeiset on siitäkii peloteltu pilalle.
Joo oma vanhempi 2005 Prius nyt siis 15 vuotta täyttänyt kaunotar jossa alkuperäiset akut, kunto on alkuperäisen veroinen (ajaa sähköllä sen saman 1-2km mitä uutenakin). Uudemmassa onkin 10V tai 350 000km takuu. Vanhempaan saa kolariauton akun 300-500€ ja yksittäisiä kennoja 20-30€ kpl, että kyllä se vaihdelaatikkoremonttia paljon halvemmaksi tulee!
@@jyrkianttonen5466 ei oo vaikee homma. jos se joskus tilttoo mihinkä männöö vielä vuosia nii kaikki on erittäi halavalla korjattavissa. eihä se oo ku tavallinen akku mikä on rakennettu kennoista ja niitähä löytyy joka lähtöön mualimalta.. Merkkiliike tietennii hinnottelloo sen niin että se on koko mutikka vaihtoon ja sitte maksaa. mutta kyllä onnistuu murto osalla siitä hinnasta tuo korjaus.
Mietin just että mitenkäs käy jos avain menee virrattomaksi , yhteys katkeaa ajossa ? Sammuuko auto ja meneekö rattilukko päälle?
Ei mene rattilukko päälle.👍Eikä sammu autokaan. Jos avain jää kyydistä niin ajaa voi edelleen.😉
@@kake7052 Kokeiltiin tuota Hollannissa kerran eli kolleega lähti ajamaan Mitsulla ja avain oli toisen miehen taskussa hotellin edessä. Parisataa metriä ajettiin ylimääräinen merkkivalo vilkuttaen kojetaulussa. Oli paras kääntyä takaisin, jos vaikka sammuis jostain syystä, ei sais käyntiin ilman avainta eli ei kannattanut ajella montaa kilometriä.
@@olavipasanen4471 Kylläpä näin asia on. Se varottaa jos avain tai avainkortti ei ole mukana. Tosin sillä voi ajaa mutta jos sammuttaa niin eihän se käynnisty. Sammutuskin tosin pitää tehdä painamalla pitkään start painiketta. Aika hyvästi se varmistettu että avaimet on mukana.👍👍
On se edistystä, aika hyvi nuo patterit kestänyt itsellä, tosi auto vaihtuu ennen kuin pyyhkijän sulat! Oliko sulla vara-avain ?
on se varalla toinenniii avvain... aikasa kestää patterit nuissakii
Kätevä systeemi tuo avaimeton käynnistys. Ei tarvii avainta kaivella taskusta kun menee autoon. Oven kahvasta painasee niin ovet aukiaa. Miten siinä se käynnistys jos auton käynnistys akku tyhjä.🤔. Varmaan napilla ajoakusta otetaan käynnistys virta. Saako siinä peruutuskameran päälle ilman peruutusvaihdetta kytkemättä. Se hyvä toiminto kun peräkärriä vedetään.👍
samalla tavalla toimii niiku nytten vitejon alussa tyhjällä patterilla. ei vaikuta ajamiseen mitenkään
@@Rassooja Kiassa toteutettu siten että jos käynnistys akku tyhjä niin hätävirta otetaan kytkimellä ajoakusta. Näkkyy olevan monenlaista versijoo nuissa hybrideissä. Ovet ei mene aivaimen kaukosäädöllä lukkoon jos painaa sisällä istuen. Mutta kuljettajan oven napista menee vaikka avain on sisällä.👍.😀
Mazdassa kun oon välillä hätäapuavaimella ovet aukassu jotta sehii lukkopesä pysyis vetreenä. Niin joskus ei avaimeton käynnistys toimi ennenkun starttinappia hipasoo avaimella
nii niissä on vähä eroja aina mallista ja merkistä mitenkä pelloo tuokii homma
@@Rassooja Niin jännä kun joskus startoo suoraan napista ja joskus joutuu avaimella hipasemmaan
Kiitoksia,hyvää settiä taas tavan tallaajille.
mikä ettei
Moi, mulla on toi sama auto vm.2012, avaimellinen malli kylläkin.
joo. kyllä se hyvin pelittää ja aina on piässy sinne mihi on lähteny. usseimmiten takasinkii.
Ihan samanlainen avain ku auriksessa mutta toi avain pitäis avata sillä pienllä avaimella ku se kolo on just sen kokonen
samalaisia kait ne on pitkälti.. ei siinä mittää ku jollakii suap auki ja patterin vaihettua
@@Rassooja jep mut corollassa on uudellainen avain
En luota noihin hienoihin systeemeihin.
parempia ne on ku 90 luvun tai sitä vanahemmat vehkeet vaikka ei niihi luotakkaa
@@Rassooja Just niissä ajanlaskun alun kaukosäätöavaimissa patterin loputtua piti avain koodata uudelleen ja vaikeimman kautta.
@@hegemaani1 nii teki.. ja ol se tarkkoo touhua. ammatikseennii niitä laittel sillo nii tuntu että hiki tulloo ku kiireine asiakas ol vieressä
Ihan käteviä nää elektroniset etä tunnistus hommat... Patteri pari olis hyvä olla kotona jemmassa pahan päivän varalle. RFID systeemiä käytetään nykysin paljon vaikka bussilipuissa ja lipputarkastajat kurkkii kännykkällä onko lippu ok. Jaa laitellaanhan eläimillekkin näit tunnistus siruja, jos vaikka karkaa ja sitten otetaan talteen, tiedetään kelle otus kuuluu. Jaa onhan VRn radanvalvontakin (keltaset laatat radan keskellä) etäluettavia.
nii on... rfid siruja on jokapaikassa nykyvää. se on samanlaine ku viivakoodi kaupassa mutta voipi tarvittaissa sisältee enempi tietoo vielä.
Joo nyt kun 10 vuotta ajanu Avaimettomalla käynnistyksellä jossa ovetkin aukee kun vaan tarttuu kahvasta niin on kyllä niitä parhaita ominaisuuksia autossa, avaimetkaan ei voi jäädä autoon, tosin niitä nyt tulee kannettua farkkujen vanhassa taskukellotaskussa muutenkin. Ei oikein voi ymmärtään että autoteollisuudessa edes on enää perinteisiä avaimia käytössä kun muutakin kehitystä tapahtuu, muttei näissä, en muista noista napeista ovia sulkeneeni tai avanneeni aikoihin! Pari kertaa on tosin käyny niin että kun rouvalla on oma avain käsilaukussa ja poistut autosta niin ovet ei menekään kiinni ja saa kävellä perässä käsilaukkua kantaen! 😂
@@april7_ mikä etei. käyp se silleennii että käslaukkua kantaa loppukäissä :o)
@@Rassooja Tuohan se on monennii miehen kohtalo! Kunhav vuan ymmärtäävät asian, jotta ossoovat suhtaatua oekeen ja piäsöövät helepolla!!!
Sama voi käydä ja siis kävi yhtenä talvena olin verkkoja kokemassa yli -20 pakkasta niin avain käyttäytyi samoin, mutta auto lähti samoilla konsteilla käyntiin. Tuo kannattaa 2-3 vuoden välein vaihtaa niin pääsee helpommalla. Uudemmissa auto ilmoittaa jos avaimen patterin jännite on alhainen, niin tietää vaihtaa ennenkuin käy noin.
nii erlaisia toimintoja on er vehkeissä...
Mun kakkosauto saabissa ei tartte muutakun näyttää avainta reijälle ja pääsee heti sisään. Ja niin kauan kun henki pihisee, aukeaa myös ovet 👍
mikä ettei.. eikös ne sanokkii sillee että saabismi on sairaus ja turbosaabismi on luulosairaus :o) ei henkilökohtasesti pie ottoo
@@Rassooja Niin ne taitaa kehua. Sopinee hyvin tyyliin, kun vähän kylähullun vikaakin on 😁
@@AntoA15 nii ne on kylillä sanona 🙂
Jaa patterit kaukosäädöstä loppui. Ei iso vika. Joo pitää sanoa nehän varkaat jotka hommat osaa niin vie auton kuin auton.
nii teki. pitkäkyntiset pitäs laittoo aina saanan taakse olipa missä tahhaan.
Älä näytä niitä avaimia ammattilainen pystyy teetättää pelkästään katsomalla itselle omat varsinkin koti avaimet.
se voip olla.. aika taitava pittää olla jos niin kävis
@@Rassooja jos kuvasta ossaa sen krypto koodin vielä avaimeen askarrella, niin aika sama näkeekö avainta vai ei... Saa nimittäin 2010 jälkee tehtyjen rojujen kanssa aika tavalla askarrella , jos meinaa ajonestot hävittää. Helpompi heittää motorinohjaus mettää, ja laittaa uutta tilalle. Siis jos on mitään kilpavehkeen hajusta rakentelemassa.
sen avaimen päässä on työkalu sen patteri kannen avaamiseen. ei tarvitse ruuvaria...
ei se oikei tuoho välliin mahtuna mutta kyllä kait silläkii suapi auki jos tarve vuatii
Mitä luokaa Hybriidi Tojotan pensaan kulutus keskimäärin 100 km teidän ajossa?
tällä meijän ajolla se näkkyy oleva siinä 4...4.5litroo sataselle
@@Rassooja eli yhtä paljon kuin tavallinen kauppakassi. mitä hyötyä tuosta hybridistä on ? hankintahinta on paljon isompi ja jos joudut akuston vaihtamaan se maksaa 3000-10000 merkistä riippuen ja kuitenkin kuluttaa bensaa kuin tavallinen pikku auto.
@@paavo5309 auton arvo pyssyy korkeempana ku tavallisilla kauppakassiloilla ja pääsee ajamaan sähköllä. paljon toimintavarmempi kun muut merkit ja muutenkin hyvä merkki.. ajoneuvovero on pienempi. Ei oo perinteisiä laturia starttiloita vaihettavana niiku perinteisessä.. huoltokustannukset pienempiä. vieläkö tarvii lissää
@@Rassooja en viitsi alkaa väittelemään mutta turhia vehkeitä niin hybridit kun täyssähköautotkin.
@@paavo5309 ei niistä tarvii väitelläkkää ku sähköautohommiin se mennee jokatappauksessa ajanmyötä koko homma.
Heleppo homma kaken patteri mutta entäs sitten kun ajopatteri on sökönä ei ihan niin heleppo eikä halapa!
se on semmonen tappaus että ei oo vaikeeta. jos joskus levijää akku takkuun ulkopuolella nii sitte tehhään siitä korjausvilimi.. immeiset on siitäkii peloteltu pilalle.
Joo oma vanhempi 2005 Prius nyt siis 15 vuotta täyttänyt kaunotar jossa alkuperäiset akut, kunto on alkuperäisen veroinen (ajaa sähköllä sen saman 1-2km mitä uutenakin). Uudemmassa onkin 10V tai 350 000km takuu. Vanhempaan saa kolariauton akun 300-500€ ja yksittäisiä kennoja 20-30€ kpl, että kyllä se vaihdelaatikkoremonttia paljon halvemmaksi tulee!
@@jyrkianttonen5466 ei oo vaikee homma. jos se joskus tilttoo mihinkä männöö vielä vuosia nii kaikki on erittäi halavalla korjattavissa. eihä se oo ku tavallinen akku mikä on rakennettu kennoista ja niitähä löytyy joka lähtöön mualimalta.. Merkkiliike tietennii hinnottelloo sen niin että se on koko mutikka vaihtoon ja sitte maksaa. mutta kyllä onnistuu murto osalla siitä hinnasta tuo korjaus.
@@jyrkianttonen5466 sillee se on tehtävä :o)
Päevöö mikäs tiellä on meeninki
Itel on hyvä meeninki
nii kait se pittääkii tuas ku on perjantai 13. päivä takana
Noin 40 päivää jouluun
:D
Mun Toyotassa palikan saa väännettyä auki sillä avaimella.
joo. mikä ettei. onnistuu silleenkii