Valmistelimme vaimoni kanssa juhlapaikkaa häitämme varten, kun ohi ajoi vanha mies invamopollaan. Mies kysyi olimmeko menossa naimisiin ja onnitteli sitten meitä. Seuraavana päivänä oli hääjuhlan aikana ilmestynyt pihalla olleeseen suureen kukkaruukkuun onnittelukortti jonka oli allekirjoittanut Rolle. Jotenkin tämä biisi tuo aina tuon Rollen ja hänen invamoponsa mieleen. Toivon että hän on myös saanut onnea osakseen, niin kuin minä.
Vau, mikä tarina! Ihan odotin, että olisi ollut J. Karjalainen naamioituneena. :) Jukalla on yllättävän monipuolista musaa. Hän on kuitenkin laulunut jopa brassimusiikkia vierailevana artistina (suomeksi): ruclips.net/video/h0ximlzAASU/видео.html
Ei ole toista J. Karjalaista eikä tule. Sanoitukset, melodia, puhdasta neroutta. Tähän biisiin kiteytyy upeasti stindebinden kaunis sielu, juoppoudestaan huolimatta - tai juuri siksi. Jaksan kuunnella aina vaan. Kiitos Jii kun teet musaa ❤️
Näin on! On kuitenkin Jukka tehnyt yllättävän monipuolista musaa, vaikka tosiaan on omissa lauluissaan tietty kaavakin löydettävissä. J. Karjalainen on kuitenkin laulunut jopa brassimusiikkia vierailevana artistina (suomeksi): ruclips.net/video/h0ximlzAASU/видео.html
J. Karjalaiselle ja koko porukalle jälleen iso kiitos kappaleesta jota jaksaa kuunnella. Tunnelma on melankolis-positiivinen, sovitukset ja soitto aina yhtä hyvää. J. Karjalaisen lauluääni on aina yhtä hyvä ja sanoitukset jäljittelemättömiä. Upea biisi! Jää elämään.
Monet päihderiippuvaiset ovat todella herkkiä ja ihania ihmisiä. Kertsin Melodian ja kappaleen lyriikoiden vastakohtaisuus muodostaa minulle käsityksen herkästä, lapsenomaisesta ja monien syvästi rakastamasta ihmisestä, jonka sisin on kaikesta huolimatta kultaa. Harvoin koskettaa näin lujaa. One love
@@Temuttaja22 Tunne elämän sairaus saa säätelemään tunne elämäänsä päihteillä, monet taviksetkin kärsivät tästä, eivät vain käytä kamaa. 22v käyttöä takana, nyt ei tarvitse enää kun kohtasin ongelmani.
I discovered J's music by accident here on RUclips, and immediately fell in love with his sound. Even though I don't know Finnish, the music still brings up all kinds of feelings I never knew I had. I'm glad to meet another English speaker who enjoys listening to J!
J. on myös ihmisenä hyvä tyyppi. Joskus 30v sitten hiihdettiin kaverin kanssa J:n backstagelle eikä suinkaan selvinpäin. J. oli silloin varmaan suosionsa huipulla, mutta siinä se vaan jutteli meidän jurristen tyyppien kanssa niitä näitä
Kaikilla varmaan tuttu joka tulee mieleen Jukan biisistä, itselle edesmennyt muusikko Tipi J. herrasmies loppuun saakka R.I.P. Hyvää kamaa jälleen J. ! Markku rinnakkaisluokalta.
Biisissä mukavan kepeä tunnelma, mutta sanoja tarkemmin kuunnellessa tarinasta paljastuu tietynlaista haikeutta. Aina yhtä toimiva yhdistelmä! Lisäksi erityinen plussa bändin soundimaailmalle, joka pelaa aivan mielettömän hyvin yhteen!
Rento biisi, letkeä, tulee ja menee, vain yksi sävellys muiden joukossa. Vasta lyriikasta paljastuu syvempi vakava vire. Ei vain "tietynlaista haikeutta", vaan syvää tragediaa vinoon menneestä ihmiskohtalosta. Mikä on se mekanismi, joka vie lukemattomilla lempinimillä hellitellyn hyvän koulukaverin rappiospurguksi, kun kertoja on mennyt toista tietä kiiltävän puhtaaseen videoon soittamaan ralleja. "Stindepinde, Pindemeyer, mitä tapahtui?" Päihteisiinhän tässä viitataan surullisesti.
+Juha Tretjakov Tätä juuri mietin itsekin, biisi soi korvissani pitkin päivää. Ja niin yksinkertaisen kuuloisella tavalla Jii piirtää tämän traagisen kuvan. Taas nerokas sanoitus!
Jokainen silmät ja sydän auki kulkeva tuntee jonkun stinden - osuva kuvaus suhteesta näihin lempeän surullisiin hahmoihin. Paria poistumutta "stindeä" on hiukan ikävä.
Kaksi asiaa: Aivan hemmetin hieno tarina biisissä. Voisi tapahtua oikeasti kenelle hyvänsä. Ja mahtavia kielikuvia! "hän otti meitä käsistä niinkuin vanha mies", ... "mä säälin häntä ja häpesin, häpesin onneain" ... "stindebinde, bindemaier, mitä tapahtui?" Toinen juttu, biisi jossa on peruslaulajalle ihan pirun vaikea kertosäe, eli vaikea hyräillä tai laulaa mukana. Eli rohkeutta tehdä hittibiisi jossa ei ole hittiaineksia. ;) Hieno kappale, hieno levy, ja uusi bändikin alkaa lunastaa niitä meriittejä mitä sillä eittämättä on. Eihän Jukka ole ikinä huonojen muusikkojen kanssa soittanut, vaikka edellisen levyn kohdalla hiukan ihmettelinkin bändivalintaa. Milloin Imatralle? Olen viimeiset 20 vuotta käynyt katsomassa jokaisen Imatran keikan ja edellisestä on jo liikaa aikaa!
Mä kävelin yhdessä tyttöni kanssa, ku vastaamme tuli Stindebinde Kännissä tai kamoissa, ihan sekaisin Tukka pitkä ja rasvainen, sormet tupakan kellastamat Hän otti meitä käsistä, niinkuin vanha mies ja sanoi "Onnea, onnea, onnea vaan Ja kaikkea hyvää Onnea nuorelle parille" Hän sanoi "Onnea, onnea, onnea vaan", ihan kädestä pitäen "Onnea nuorelle parille" Timo K. soitti kitaraa lukuisissa yhtyeissä Mm. Aur Revouarissa, kun se kiersi Eurooppaa Mä tunsin hänet jo koulussa, Pikku-Stinde, Stindebinde Mä muistan kuinka kahdehdin hänen käsialaansa "Onnea, onnea, onnea vaan Ja kaikkea hyvää Onnea nuorelle parille" Hän sanoi "Onnea, onnea, onnea vaan", ihan kädestä pitäen "Onnea nuorelle parille" Ja hän kumarsi meille Niinku joku hoviherra Stindebinde, täysi pummi Mä säälin häntä ja häpesin, häpesin onneain Viimeinen kuva Stindestä, siluetti auringossa Stindebinde Bindemayer, mitä tapahtui? "Onnea, onnea, onnea vaan ja kaikkea hyvää Onnea nuorelle parille" Hän sanoi "Onnea, onnea, onnea vaan", ihan kädestä pitäen "Onnea nuorelle parille" Ja hän kumarsi meille
J. Karjalainen on tässä kappaleessaan suuresti velkaa Bo Kasper Orkesterin kappaleelle Håll ut, jossa on täysin samanlainen Hammond-urkusoolo. Laulun aihe ja sanat ovat kornit, joten voisi ottaa enemmän mallia paremmaltaan myös sanoissa.
Keikat: warnermusiclive.fi/artistit/j-karjalainen/
Valmistelimme vaimoni kanssa juhlapaikkaa häitämme varten, kun ohi ajoi vanha mies invamopollaan. Mies kysyi olimmeko menossa naimisiin ja onnitteli sitten meitä. Seuraavana päivänä oli hääjuhlan aikana ilmestynyt pihalla olleeseen suureen kukkaruukkuun onnittelukortti jonka oli allekirjoittanut Rolle. Jotenkin tämä biisi tuo aina tuon Rollen ja hänen invamoponsa mieleen. Toivon että hän on myös saanut onnea osakseen, niin kuin minä.
Vau, mikä tarina! Ihan odotin, että olisi ollut J. Karjalainen naamioituneena. :)
Jukalla on yllättävän monipuolista musaa. Hän on kuitenkin laulunut jopa brassimusiikkia vierailevana artistina (suomeksi): ruclips.net/video/h0ximlzAASU/видео.html
Ei ole toista J. Karjalaista eikä tule. Sanoitukset, melodia, puhdasta neroutta. Tähän biisiin kiteytyy upeasti stindebinden kaunis sielu, juoppoudestaan huolimatta - tai juuri siksi. Jaksan kuunnella aina vaan. Kiitos Jii kun teet musaa ❤️
Minusta,, niin,, kosketti,, vuosia,, sitten,,
Sama fiilis. kuuntelen aika ajoin uudestaan. jotkut sortuu elon tiellä.
Näin on! On kuitenkin Jukka tehnyt yllättävän monipuolista musaa, vaikka tosiaan on omissa lauluissaan tietty kaavakin löydettävissä. J. Karjalainen on kuitenkin laulunut jopa brassimusiikkia vierailevana artistina (suomeksi): ruclips.net/video/h0ximlzAASU/видео.html
J. Karjalaiselle ja koko porukalle jälleen iso kiitos kappaleesta jota jaksaa kuunnella. Tunnelma on melankolis-positiivinen, sovitukset ja soitto aina yhtä hyvää. J. Karjalaisen lauluääni on aina yhtä hyvä ja sanoitukset jäljittelemättömiä. Upea biisi! Jää elämään.
Jukka: Kiitos kun teet musiikkia.
Monet päihderiippuvaiset ovat todella herkkiä ja ihania ihmisiä. Kertsin Melodian ja kappaleen lyriikoiden vastakohtaisuus muodostaa minulle käsityksen herkästä, lapsenomaisesta ja monien syvästi rakastamasta ihmisestä, jonka sisin on kaikesta huolimatta kultaa. Harvoin koskettaa näin lujaa. One love
Reggaefin1 kiitos, niin me yleensä ollaan ihmisiä. myös me.
@@Temuttaja22 Tunne elämän sairaus saa säätelemään tunne elämäänsä päihteillä, monet taviksetkin kärsivät tästä, eivät vain käytä kamaa. 22v käyttöä takana, nyt ei tarvitse enää kun kohtasin ongelmani.
Ei voisi paremmin sanoa.. . Tai no vittu ei.
Jumalauta! Tää biisi saa mun sielun aina vaan vereslihalle. Onnea, onnea vaan.
What can I say, J is the best. Such a long career and talent. All my foreign friends that I play J to love him.
I discovered J's music by accident here on RUclips, and immediately fell in love with his sound. Even though I don't know Finnish, the music still brings up all kinds of feelings I never knew I had.
I'm glad to meet another English speaker who enjoys listening to J!
@@InventorZahran He's not an English speaker
@@InventorZahran he has a greek fun too,me!
J. on myös ihmisenä hyvä tyyppi. Joskus 30v sitten hiihdettiin kaverin kanssa J:n backstagelle eikä suinkaan selvinpäin. J. oli silloin varmaan suosionsa huipulla, mutta siinä se vaan jutteli meidän jurristen tyyppien kanssa niitä näitä
Mestari on aina mestari, kiitos J jälleen kerran!!
Mie muistan sut ja sun puolisosi, Haminan pursiseura, olette ihania❤
Loistavaa Karjalaista jälleen kerran ja bändihän on mahtava!
Koskettava styge ja just niiiiiin plujaa plaatua, kuin vaan Karjalainen osaa! Kiitos jätkät. :D
Aivan pettämätön! Kiitokset Jukalle ja bändille taas jälleen kerran!
J Karjalainen huippu ..koskettava laulu
Kiitos kaima. Olet ylivertaisesti Suomen paras muusikko.
Loistavaa matskua taas. Kiitos koko bändille!
Siis aivan loistava biisi. Mä olin joskus stinde. Mut en laulun henkilö.
Aivan hel.. vetin kova!
😊 Tstindet on oikeita imisii 😊
tästä tulee mieleen yks kaveri joka lähti aivan liian aikaisin
Hieno biisi, onnea vaan 💕
On tämä vaan niin taattua, tuttua ja samalla uutta :)
Hieno biisi ja tarina. Jälleen.
Kaikilla varmaan tuttu joka tulee mieleen Jukan biisistä, itselle edesmennyt muusikko Tipi J. herrasmies loppuun saakka R.I.P. Hyvää kamaa jälleen J. ! Markku rinnakkaisluokalta.
+Kari Markku Me jotkut olemme se tuttu. Kyynel tuli.
Jukka palailee taas musiikin teemassa ja soundeissa tuonne Villien Lupiinien aikaan. Upeeta.
Onpahan hiton hieno biisi 😻
tämä on kyllä loistava kipale!
Taattua Karjalaisen laatua! Hieno soundi ja hieno tarina!
Aina tykännyt herran tuotannoista.❤😂
aina olen tykännyt karjalaisen jutuista. onnea ja kaikkea hyvää.
Suomessa asunut ulkomaalaisina jeesasin aina ja tulen jeesamaan aina J.Karjalaista!!!!!!!!!
Liikuttava kappale!❤️🌹
Biisissä mukavan kepeä tunnelma, mutta sanoja tarkemmin kuunnellessa tarinasta paljastuu tietynlaista haikeutta. Aina yhtä toimiva yhdistelmä! Lisäksi erityinen plussa bändin soundimaailmalle, joka pelaa aivan mielettömän hyvin yhteen!
Rento biisi, letkeä, tulee ja menee, vain yksi sävellys muiden joukossa. Vasta lyriikasta paljastuu syvempi vakava vire. Ei vain "tietynlaista haikeutta", vaan syvää tragediaa vinoon menneestä ihmiskohtalosta. Mikä on se mekanismi, joka vie lukemattomilla lempinimillä hellitellyn hyvän koulukaverin rappiospurguksi, kun kertoja on mennyt toista tietä kiiltävän puhtaaseen videoon soittamaan ralleja. "Stindepinde, Pindemeyer, mitä tapahtui?" Päihteisiinhän tässä viitataan surullisesti.
+Juha Tretjakov Hyvä analyysi. Näitä kävin läpi itsekin kuunnellessani ensimmäisen kerran...ja vielä kun kuuntelin kymmenennen kerran .
+Juha Tretjakov Tätä juuri mietin itsekin, biisi soi korvissani pitkin päivää. Ja niin yksinkertaisen kuuloisella tavalla Jii piirtää tämän traagisen kuvan. Taas nerokas sanoitus!
Upea sanoitus!
acm
Mitäs tähän nyt sanoisi - J! - Oot äijä paikallaan, kova jätkä!
Jokainen silmät ja sydän auki kulkeva tuntee jonkun stinden - osuva kuvaus suhteesta näihin lempeän surullisiin hahmoihin. Paria poistumutta "stindeä" on hiukan ikävä.
hyvää tuttua karjalaista.turhaan en ole jukkaa diggaillut 25 vuotta.
+fieldman74
Toivottavasti tulee vielä 25 vuotta lisää.
Mä vihaan yli kaiken J Karjalaista...nää biisit jää soimaan päähän viikoiksi. No ei vaiskaan...huippukaveri
Ovela paksu soundi. Joka palikka kohdallaan, sanat potenssiin kaks tai kolme.
*kunnioittava kumarrus* . Hittilähde ei näytä hyytyvän ikinä.
Sote Anda iì
Tykkään tarinoistasi J ja bändi on myös paras!!!!!
Hieno kappale kerta kaikkiaan
Ihana biisi.
Liikutuin.
+Inkeri V facepalm
ihana kappale sulle tykkään .
Aivan huippua ! 12+ !
Ahaa...vihdoinkin on taas lähdetty nuorille ajatuksia sanomaan...StindeBinde.
Kaksi asiaa: Aivan hemmetin hieno tarina biisissä. Voisi tapahtua oikeasti kenelle hyvänsä. Ja mahtavia kielikuvia! "hän otti meitä käsistä niinkuin vanha mies", ... "mä säälin häntä ja häpesin, häpesin onneain" ... "stindebinde, bindemaier, mitä tapahtui?"
Toinen juttu, biisi jossa on peruslaulajalle ihan pirun vaikea kertosäe, eli vaikea hyräillä tai laulaa mukana. Eli rohkeutta tehdä hittibiisi jossa ei ole hittiaineksia. ;)
Hieno kappale, hieno levy, ja uusi bändikin alkaa lunastaa niitä meriittejä mitä sillä eittämättä on. Eihän Jukka ole ikinä huonojen muusikkojen kanssa soittanut, vaikka edellisen levyn kohdalla hiukan ihmettelinkin bändivalintaa.
Milloin Imatralle? Olen viimeiset 20 vuotta käynyt katsomassa jokaisen Imatran keikan ja edellisestä on jo liikaa aikaa!
Hyvä rytmi ja sanat
Tosi koskettava stoori--keep on rock"in Jukka
Samaa mieltä
ihana!
tää oli kyllä miun tykkäys... t jari muona
Mahtava biisi!
Kyl jukalla vois olla vaikka miljoona tilaaja kun tällästä settiä laulaa
ootko miettiny että kaikki Jukan kuuntelijat ei kuuntele kappaleita ilmaiseksi youtubesta vaan ostaa levyt kaupasta
@@goatsehomo Ostaisivat nyt edes vinyyleitä, eivätkä mitään puoli-ilmaisia CD levyjä.
voi helevetti tää on hieno biisi :)
Suurmies Karjalainen!
Hyvä biisi taas!
Great music
Tää on nii hyvä👌😊
Aivan mieletön
kiitos upeista biiseistä :)
Onnea onnea vaan! Loistava biisi.
Hyvä että puliukoakin muistetaan🥳
olin sun keikalla Helsingissä oot ihana 😁 en kyllästy
Tämä on tehty Villelle ja Iirikselle🙋
ihana
Kiitos 🙌🥁
Kivaa!!!!
Täältä toinen jukka 62v. on samaa mieltä,että elämä on kohtaloita täynnä!
Itkettää ja naurattaa 😂 kovaa kamaa.
Karjalainen on paras.
Niin hyvä
Kerrankin Suomessa positiivinen kappale...
Käykää kuuntelee minne menossa! Vietnamin Saigonis hukassa olevat kaksi mennyttä vanhaa sieluu koittaa saada mielenrauhaa.
Jii on nero!!!
Mä kävelin yhdessä tyttöni kanssa, ku vastaamme tuli Stindebinde
Kännissä tai kamoissa, ihan sekaisin
Tukka pitkä ja rasvainen, sormet tupakan kellastamat
Hän otti meitä käsistä, niinkuin vanha mies ja sanoi
"Onnea, onnea, onnea vaan
Ja kaikkea hyvää
Onnea nuorelle parille"
Hän sanoi
"Onnea, onnea, onnea vaan", ihan kädestä pitäen
"Onnea nuorelle parille"
Timo K. soitti kitaraa lukuisissa yhtyeissä
Mm. Aur Revouarissa, kun se kiersi Eurooppaa
Mä tunsin hänet jo koulussa, Pikku-Stinde, Stindebinde
Mä muistan kuinka kahdehdin hänen käsialaansa
"Onnea, onnea, onnea vaan
Ja kaikkea hyvää
Onnea nuorelle parille"
Hän sanoi
"Onnea, onnea, onnea vaan", ihan kädestä pitäen
"Onnea nuorelle parille"
Ja hän kumarsi meille
Niinku joku hoviherra
Stindebinde, täysi pummi
Mä säälin häntä ja häpesin, häpesin onneain
Viimeinen kuva Stindestä, siluetti auringossa
Stindebinde Bindemayer, mitä tapahtui?
"Onnea, onnea, onnea vaan ja kaikkea hyvää
Onnea nuorelle parille"
Hän sanoi
"Onnea, onnea, onnea vaan", ihan kädestä pitäen
"Onnea nuorelle parille"
Ja hän kumarsi meille
Tässä kaupungissa on "stindejä" paljon. Hyvä että j. Karjalaisella on myös saman niminen tuttu. Nää stindet on oikeita ystäviä.
Juu jumaleisson funtsin pojilla juuri sopivat kappaleeseen sopivat kengät ja voi seinä
hieno Stindebinde kappale.Taattua Karjalaista.On niinkun kitara ja kynä kasvaneet samaan käteen.
jooo? ihan kiva.
ne sanat, ne sanat..ja lauseet
hyvää kompii
sanat...
Siistin stindin veditte :)
Jii teki sen taas.
Hienoa musiikkia eikä mitään puhetta!
Hyvä biisi, heti kolahti.
Parasta J:tä
Immonen tulee mieleen. Hän on kuitenkin auttanuki mua VAiks eka tuovaa mua
En niin hirveesti pidä tästä, mutta jäi kyllä päähän soimaan ja piti tulla kuuntelemaan uudestaan.
Niin,,elämä on,,
Jukka ei kyl petä koskaan....Ihan loistobiisi..
Hyvä arvostelu ja perustelut.Ala musiikkitoimittajaksi.
Kyllä näitä kuuntelee mielellään! Missä on keikka?
wadap äijjäät. mite menee
jaah, sieki :)
Justimusfilms s
On
tulee se teijjän uus carpe diem sketsi mielee
Tykkään niin!
Toiste sitten, paremmalla ajalla.
J. Karjalainen on tässä kappaleessaan suuresti velkaa Bo Kasper Orkesterin kappaleelle Håll ut, jossa on täysin samanlainen Hammond-urkusoolo. Laulun aihe ja sanat ovat kornit, joten voisi ottaa enemmän mallia paremmaltaan myös sanoissa.
pah ,haista,,,
Olisi mukava jos keskustelu pysyisi asiallisena. Kannattaisi kuunnella molempien kappaleiden urkusoolot ja tehdä vertailu.
Loistava biisi jukalta
Eihän näissä ole sanoja kuinka upeissa tunnelmissa mennään
No taas mahtava kipale