Ei nyt jumalauta Ville... "Ihmiset vanhenee kokoaja! 😳". Ja millä itsevarmuudella! 😂😂😂❤ Kyllähän tuo varmaan promilleissa baarissa menis läpi jollekki naaraalle mut... 😂😂😂❤
Aikavyöhykkeet oikein mutta maa meni väärin, f1 voitot heitti yhdellä, r-kioskit oli jossain sadan päässä ja susikantakin oli suht lähellä kun heitti noin 50. Muuta kerrottavaa tästä ei jäänyt.
Toi suomalaisten F1 voittajien määrä muistin, että oli yli 50 mutta en muistanut että se oli 57 voittoa.. olisihan se ollut isompi määrä Kimin aikana mutta tallimääräykset sun muut.. pieni vitutus mut sellaista se on
Siis mulle on ihan varmasti käynyt joskus samalla tavalla että yritän sanoa jotain fiksua mutta sitten kaverit alkaa nauraa vaikka en saanut sanottua loppuun..😅😂
oisko mahdollista että tekisitte musiikki aiheisen videon, missä on erilaisia musiikkiin liittyviä kysymyksiä ja biisejä kuuluis ja mukana voisi olla mm. Yö, JVG, Popeda, Lauri Tähkä, Elastinen, Käärijä, Kaija Koo, Lordi, Anna Puu, Kari Tapio ym tämmöisiä todella tunnettuja suomalaisia yhtyeitä ja artisteja, joiden biisejä/tietämystä voisitte arvuutella.
Olin juuri alkamassa itsekin miettimään että kuinkahan monta yli 100-vuotiasta maailmassa on, kunnes Ville heittää maailman fiksuimman spiikin : ihmisethän vanhenee koko ajan😂😂😂
Ärrät vois vaihtua 7 Eleven tyyppisiks missä olis enemmän ruoka ruokaa yms helppoja take away tai paikan päällä syötäviä. Nyt Ärrät on täynnä ylihintasta karkkia ja "paistopiste" sälää niin ei nappaa.
Tuo suden kanta-arvio on ihan naurettava. Siihen on laskettu mukaan ainoastaan aikuiset lauman tai parin perustaneet sudet. Eli yksin eläviä tai osana laumaa eläviä susia ei oteta tossa huomioon! Myöskään raja laumoja ei lasketa.
En oo kattonu tätä videoo vielä mutta oon pettyny jos täs ei oo jotai isoo lego juttua tai sitte kirpparilta ostettua palapeliä josta puuttuu joku 10 palaa
Palapeli-aiheeseen Eetulle: Mäkin opin tämän vasta hetki sitten; oikeasti palapeleissä ei ole tasalukua paloja, vaikka paketin kannessa se tasalukuna olisi merkitty. Siellä useinkin on enemmän, kuten 1008 palaa, johtuen mittasuhteista.
Nico Rosberg on alottanut uransa Brittiläisessä Williams tallissa vuonna 2006. Nico ei ole "Ottanut" Saksan kansalaisuutta Mersun takia. Se on aina ollut Saksan kansalainen vaikka Keijo isä Suomesta onkin.
Ehdotus: Koittakaa arvata sokkona kaikki perusmaun energiajuomat (Battery, Red bull, Megis, ES, Powerking, Red devil golden energy...) ja sokerittomat myös
Hei! Tästä 5:25 pala pelist pakko saano et oliks se viime vuonna. Joku pääti Porissa ostaa ton ja myi sen pala pelin osia 1000 palan pusseissa. Ja ihmiset ympäri suomee osti niitä. Ja sit kaikki sen mitä oli koonnu tuotiin Porin puuvilla kauppakeskukseen ja se oli siellä näytillä. Sit sen palapelin suuniteltii et mihinn se pistettäs sen jälkeen sairaalan lahjaksi vai puuvillaan lattiiaan upotettuna. Nyt aloin tän kohan takii miettii missäköhän se nyt on pääsikö se jonnekin esille. Pitääpä lähtee tästä tutkimaan.
Kahdesti oisin veikannut täsmälleen samaa Eetun kanssa, toinen oli Venäjä ja 8 aikavyöhykettä. 8 näyttäis olevan tuossa yhtenäisellä alueella vyöhykkeitä, mutta sitten on vielä tuo Kalingrad
Villen viisaudet 2024: Ihmiset vanhenee koko ajan. 😂
Ei nyt jumalauta Ville... "Ihmiset vanhenee kokoaja! 😳". Ja millä itsevarmuudella! 😂😂😂❤ Kyllähän tuo varmaan promilleissa baarissa menis läpi jollekki naaraalle mut... 😂😂😂❤
Kiitos taas mahtavasta videosta !
Milloin se kauan sitten luvattu vitsibattle tepatuksen kanssa?
Meikä laitto ton WC-paperirullan kyssärin. Mietin videon aikana, että oisko päätyny tähän ja yllätykseks oli. Pittää varmaan lisää keksiä :D
Aikavyöhykkeet oikein mutta maa meni väärin, f1 voitot heitti yhdellä, r-kioskit oli jossain sadan päässä ja susikantakin oli suht lähellä kun heitti noin 50. Muuta kerrottavaa tästä ei jäänyt.
00:37 Joko on Mensa soittanut?
Toi suomalaisten F1 voittajien määrä muistin, että oli yli 50 mutta en muistanut että se oli 57 voittoa.. olisihan se ollut isompi määrä Kimin aikana mutta tallimääräykset sun muut.. pieni vitutus mut sellaista se on
Ranskan olisin tiennyt aikavyöhyke kysymyksessä
Milloin lisää krouppicastiä?😁
Vedetään näillä näkymin keskiviikkona live!
1984 ja sen jälkeen syntyneet tyypit😂 ite oon 1988 syntynyt eli munkin pitäis olla näin 36 vuotiaana jo ikäloppu
Ettu vähä tsemppii ny ku villen ei tartte ees fuskaa enää 😅
Testatkaa kaikki kaupan majoneesit
Ja susien määrä tulee siitä paljonko on niihin on laitettu seuranta juttuja että niitä voi olla myös enemmän
Ei kaikkiin susiin ole seurantaa laitettu, numero on arvio, kun tiedetään paljonko laumaan kuuluu ja paljonko poikasia tullut.
Oisin veikannut 860k yli 100 vuotiasta, kun on ehk vain 200k yli 105 vuotiasta joista yli 110 vuotiaita on max 10k
häh? Nico on suomalainen. ajoi saksalaisen superlisenssin alla, mutta suomalainen passi on suomalainen passi.
1
Te Ootte Niin Parhaita
"Ihmisethän muuten oikeesti siis vanhenee kokoajan" - Ville "Vinkare" Kankare 2024
Tää on kyllä groundbreaking science.
Siis mulle on ihan varmasti käynyt joskus samalla tavalla että yritän sanoa jotain fiksua mutta sitten kaverit alkaa nauraa vaikka en saanut sanottua loppuun..😅😂
Tässä niinku kaikki tietää mistä on kyse että suuret ikäluokat elävät entisaikoja pidempään, mutta Ville sai tämän kuullostaa nii hauskalle😅
Lempäälässäkin on ainakin 12 aikavyöhykettä kun ei siellä käännetä kelloja vaan aikaa
Niin vaan välillä saattaa 8 minuuttiakin mennä 8 sekunnissa tossaja näin &ajanvittuilun
ja kellotki vaihtaa alituiseen kohdettaan
Videoidea:Tehkää semmonen et yritätte tietää kaikki monsterit. Sama niinku, vaikka Fazerin levyt video😁
Jos Puheentasolle jääneet palkinnot toimitetaan, niin milloin Eetu toimittaa Nenäpäivä hyppynsä noin 10v takaa 😂
Benji on kyllä suoritettu aikoja sitten. :D Itsellä on tulossa kohta tampereelta helsinkiin pyöräily
@@VinkareÄijä niin kunnossa, että toi onnistuu helposti! Älä mee moottoritietä xD
@@Vinkare Nyt ei kyllä jonnekaan muista, missä todisteet ;)
@@Vinkareonko mukana fanipyöräily? Tuleeko videoustia pyöräilyst? Voiko pyöräilemään lähteä jossei ole tietynlaisia kenkiä /vaatteita?
eetu hyppäs sen joku 5-6v? sitten. löytynee varmaa sielt kanavalt@@CR0SSR0ADS
"Ihmisethän muuten oikeesti vanhenee koko aika" Tästä viisaudesta teen kyllä sisustustekstin olohuoneeseen.
13:15 seuraavaksi video jossa testaatte kaikki r kioskin snacksit
oisko mahdollista että tekisitte musiikki aiheisen videon, missä on erilaisia musiikkiin liittyviä kysymyksiä ja biisejä kuuluis ja mukana voisi olla mm. Yö, JVG, Popeda, Lauri Tähkä, Elastinen, Käärijä, Kaija Koo, Lordi, Anna Puu, Kari Tapio ym tämmöisiä todella tunnettuja suomalaisia yhtyeitä ja artisteja, joiden biisejä/tietämystä voisitte arvuutella.
Olin juuri alkamassa itsekin miettimään että kuinkahan monta yli 100-vuotiasta maailmassa on, kunnes Ville heittää maailman fiksuimman spiikin : ihmisethän vanhenee koko ajan😂😂😂
Tähän duuoon ei vaan kyllästy, hyvä video taas kerran!
Ärrät vois vaihtua 7 Eleven tyyppisiks missä olis enemmän ruoka ruokaa yms helppoja take away tai paikan päällä syötäviä. Nyt Ärrät on täynnä ylihintasta karkkia ja "paistopiste" sälää niin ei nappaa.
Oi hitto se olis kyl kiva! Nopeeta purtavaa just olis kiva nappaa messiin sieltä.
Osaisitko arvata Villen tilaajamäärän katsomatta? 😜
Kiitos päivän parannuksesta! kiva kattoo sadepäivänä :)
Tylsänä sadepäivänä tätä sopii katsella
Täällä paistaa nyt aurinko😂
Aurinko paistaa ainakin täällä
@@pelaaja2285 täällä ei oikeestaa😂
@@pelaaja2285 ja täällä
Täällä paistaa myös aurinko ja +21
Aikavyöhyke kysymys oli tosi hyvä. Piti heti kysyä työkavereilta ja kukaan ei tienny! Tämä se on viihdettä sadepäivänä.
"Tiesin" ton palapelin palojen määrän. Huomasin, että se oli jaettu 60 osioon ja päättelin, että jokaisessa osiossa on 1000 palaa, joten 60 000. :)
Eetu oli jotenkin aivan pihalla tässä :D
100% vihkoo mikä toi R-kioski-juttu oli😂
@@Siikapelleomassa pikkukaupungissaki 6 rkioskii :DD
@@rubeushagrid4077 mulla on 100m talon ovelta kaksi:DD
Vuokraatte liikuntahallin palapelin tekemiseen ja striimaatte koko homman putkeen 🤣
8:17 joo meidän kodin ympärillä öisin on liikkunut susia on varmistettu koska riistakamerat.
Marokko tulee kummittelemaan teitä koko loppuelämänne :D
Sastamalan monarkia😂
Koska meette toimiston jengin ja Iiron sekä Empun kanssa hopulle heittelee. Asun Sastamalas
Tuo suden kanta-arvio on ihan naurettava. Siihen on laskettu mukaan ainoastaan aikuiset lauman tai parin perustaneet sudet. Eli yksin eläviä tai osana laumaa eläviä susia ei oteta tossa huomioon! Myöskään raja laumoja ei lasketa.
Paskapuhettahan tuo susien määrä on
"PK-seudulla joku 20 R-kioskia". Keravalla on 3 joten kakskyt ei taida ihan riittää XD
Aika moni tykkää näistäkin videoista.. Voidaan leikkii vähän fiksumpia kuin muut.. 😂😂😂
12:49 koska se on niin hemmetin kallista. Ite haen vaa postit tai joskus ostan kahvin. Muuten en ärrällä käy
En oo kattonu tätä videoo vielä mutta oon pettyny jos täs ei oo jotai isoo lego juttua tai sitte kirpparilta ostettua palapeliä josta puuttuu joku 10 palaa
Mietin tot Hanko-Utsjoki välimatkaa päässä ja mietin 1273km 😂
nollakontsa on suomi tuben comeback!
nyt on uus toimisto, millon 60k palapelin rakennus video :D
Susi kysymys muistaakseni tuli esille jollakin Krouppicast jaksolla, johon Emppu tokaisi tyyliin "No ei tuu sutta vastaan lenkkipolulla!"
18:04 mr beastin vähiten katsottu video on saanut 47000 näyttökertaa. Varmaan joku bugi, kun sama näitä 47k videoita on 37 kappaletta 😄
Moro
Millo vinkaren ja eetun minecraft live jossa pelaat sen läpi
Kuinka monta sukulaista Villellä on elossa Marokossa?
oisin sanonu venäjä ja 9 ja ennen tais niil olla 11 vai 12..
ootteko menossa assembly summer 2024 😎
Tääl eteläsuomes on iha perkeleest susia
nonii! ompa hauskaa kattsoa teidän hulvatonta töhöilyä!
Alle minuutti ja villellä jo -1000 aura
Kuinka monta f1 grand prix on ollut
Palapeli-aiheeseen Eetulle: Mäkin opin tämän vasta hetki sitten; oikeasti palapeleissä ei ole tasalukua paloja, vaikka paketin kannessa se tasalukuna olisi merkitty. Siellä useinkin on enemmän, kuten 1008 palaa, johtuen mittasuhteista.
Me tarvitsemme Sastamalaan monarkian !
Pitäkää lanit Villen Garagella.
Käärijä vieraaksi seuraavaan Nolla Konsaan
Ei
Nico Rosberg on alottanut uransa Brittiläisessä Williams tallissa vuonna 2006. Nico ei ole "Ottanut" Saksan kansalaisuutta Mersun takia. Se on aina ollut Saksan kansalainen vaikka Keijo isä Suomesta onkin.
”Ihmisethän muuten oikeesti vanhenee kokoaika” - Vinkare 2024
-huoneentauluja odotellessa
Kaks kysymystä seuraavaan videoon:
Kuinka monta videota Niilo22:sella on RUclipsssa?
Kuinka monta asukasta on Orimattilassa?
EETU MITÄ?? 52 R-kioskia 🤣🤣🤣🤣🤣🤣. Pelkästään helsingissä on varmaan 20
Oho, totesin MrBeastin kysymykseen, että 150. 😂
Ja kyllä Ville, ihmiset vanhenee kokoajan. 😂😂
Loreenin vanhemmat ovat syntyneet Marokossa T: Wikipedia
Ja sehän tuli Matelta samontein sieltä taustalta :D
Oisin tienny🎉😊
miksei niitä palkintojen/rangaistusten klippejä ole näytetty videoiden lopussa???
Ehdotus: Koittakaa arvata sokkona kaikki perusmaun energiajuomat (Battery, Red bull, Megis, ES, Powerking, Red devil golden energy...) ja sokerittomat myös
Tää ois kyl aika kova!
Lordi vei Ateenas 2006 Viisut ja 2007 Viisut Suomes. Susista oli eilen uutinen YLEllä tai siis susien määrästä :D
Nollakontsa on kyllä tiistain kohokohta tämmöselle toimistorotalle. Voi laittaa aivot pois päältä ja nauttia herrojen neronleimauksista.
Palapeleissä se esim. 1000 palaa ei päde, sillä se ei ole toden näköisesti mahdollinen matemaattisesti. Esim mun 2000 palapelissä on 1998 palaa.
Hei! Tästä 5:25 pala pelist pakko saano et oliks se viime vuonna. Joku pääti Porissa ostaa ton ja myi sen pala pelin osia 1000 palan pusseissa. Ja ihmiset ympäri suomee osti niitä. Ja sit kaikki sen mitä oli koonnu tuotiin Porin puuvilla kauppakeskukseen ja se oli siellä näytillä. Sit sen palapelin suuniteltii et mihinn se pistettäs sen jälkeen sairaalan lahjaksi vai puuvillaan lattiiaan upotettuna. Nyt aloin tän kohan takii miettii missäköhän se nyt on pääsikö se jonnekin esille. Pitääpä lähtee tästä tutkimaan.
sigma
Kahdesti oisin veikannut täsmälleen samaa Eetun kanssa, toinen oli Venäjä ja 8 aikavyöhykettä. 8 näyttäis olevan tuossa yhtenäisellä alueella vyöhykkeitä, mutta sitten on vielä tuo Kalingrad
10:20 siis kuninkaallisten seuraaminen on yllättävän kiinnostava harrastus😀👌 rakastan
R-kioskilta kun ostat juoman ja minkä tahansa leivoksen se maksaa 10 euroa
Vierestä alepasta sama setti 3€
Omg en malta odottaa palkintojen spessujaksoa!!! 😍😍🤩🤩
Mun mummo täyttää 98 ja sen serkku täytti 101 ja sit kuoli😢
5:24 minä, joka kokoan palapeliä samaan aikaan kun katson tätä videota: 😁
Ite olin iskussa tässä nyt! Tiesin ton ranskanki ja 12 en vaa tiiä mistä tiesin sen😂
Marokko on tärkeä osa Eeddspeaks & Vinkare IP:tä🤣
Olette ihania❤❤❤❤hyvää juhannusta kaikille❤❤❤🤗🤗
100 ikäisiä alkaa kuolla pois jotka on jo eri vuosilta elännyt
en ois osannut arvata että ranskalla 12 aikavyöhykettä
Joo ehdottomasti jere teiän videolle vierailee!😅💪🏻
Mattee millo r6 vidii
Koska taas lisää Lego rakentelua?
mulla 105 näppäintä
Kysymys tähän. Kuinka monta palaa on fazer suklaa levyssä?
Olis liian helppo.
@@Eemilii nooh siis ite sitä en hirveesti ajattele
Aika hyvä, ite en tiiä vastausta kun harvoin tulee suklaalevyä ostettua.
@@pixie_protogen Nonii en mäkään, mut helpostihan sen matikalla laskee. Toki jos ei suklaata syö, niin voi olla vaikeempi
nyt heti se palapeli ostoslistalle
Eetu on kyllä hieman tyhymä
uus sprite L, ihan tiivistettä
Millon roadtrip kausi 5
13:36 Eetu thought he was cold 🥶
Sastamala on monarkkia😂
Siis muistatteko splay officessa puhuttiin jo marokosta kun eetu sano et villellä on marokkolaisen nenä. Siitä on tyyliin 9 vuotta....😂❤
Ai se on jo siitä asti ollu. 😂
pelastus 👌