Hyvä Tynkkynen, juuri noin opettaa nuoria huomaan, että on elämässä vaihtoehtoja. Ne on löydettävä, koska elämä on lahja ja sen voi käyttää itsensä, lhimmäisendä ja maansa hyväksi.!!!
Äänestäisitkö kahloa, joka on tuomittu rikoksesta kolme kertaa? Ai niin, nämähän olivat poliittisia tuomioita, joita Suomen mädäntynyt oikeuslaitos jakaa pärstäkertoimen perusteella.
Tynkkynen voisi kiertää kouluja pitämässä esitelmiä kuinka noustaan housuunkakkijasta europarlamenttiin, ei siinä tarvitse muuta kuin suuri suu ja lapsenmielinen naivius!
On se varmasti kova paikka keloapinoille kun joku laukoo totuuksia. Pitävät kuitenkin kiinni omista uskomuksitaan, koska on lian suuri pala purtavaksi kun omilta uskomuksilta lähtee pohja alta. Keloapinoilla on itsensä kusettaminen hyvin hallu(i)ssa
respect! Elokapina ei saa tukki mitään teitä, sillä töissä käyvien ihmisten pitäisi päästä töihin. Menen joka aamu töihin ratikalla manskun läpi ja kyllä ärsyttää se kun ei pääse töihin ja poliisien resurssit menee turhaan hukkaan jne.
Samaa mieltä tässä asiassa Tynkkysen kanssa. Tosin Tynkkysenkään ei kannattaisi liikaa alkaa mainostaa tätä ääriliikettä kanavallaan. Näkyvyyttähän he nimenomaan hakevat. Oli se sitten positiivista tai negatiivista ja nyt sitä tarjotaan heille jatkuvasti median toimesta.
tuon miekkarin yksi seuraus son se, että nurmikko ei pysty toimimaan hiilinieluna kun se on peitetty (lentävillä?)matoilla, eikä siis voi yhteyttämään hiilidioksidia hapeksi ja lehtivihreäksi yms ;hiilijalanjälki on varmaankin suurempi, kuin elokapinistit luulevat.
Sebu, mä en ole siis persu mutta jumalauta kiitos kun pistit noi apinat solmuun. Minä kyllä ymmärrän että halutaan mielenosoituksia vetää hyvän asian takia mutta se asia millä se toteutetaan on täysin väärä.
Jatka nuorten ohjaamista, Tämä aika helposti ohjaa nuoria. Jotka eivät vielä ole kokeneet elämää kuin vähän.Se voi kuitenkin olla vaikea koke🎉mus ja se on taust 56:53 alla ja sen pohjalta tekee " ikävää.".
Hieno oppitunti pilteille. Ottivatko opikseen, jää nähtäväksi. Voi olla että eivät ottaneet, ovathan joidenkin vanhemmatkin olleet tätä vouhotusta avoimesti tukemassa ja sakkoja makselemassa. Harvinaisen typerää heiltä. Joku on mennyt kotona pahasti pieleen.
51:42 Erimieltä olen kanssasi, voit tarkistaa omasta streamistasi ja uutisoiduista otsikoista joihin on laitettu juuri tuo time-stamp milloin tapahtui. Videollasi *EI* näy vähättelyä vaan se mitä se antoi näyttää, ottamatta kantaa faktaan mitä oikeasti tapahtui, eli 'vähättely' perustunee sinun antamaasi todisteeseen. Koulukiusattuna tiedän mitä kampitus ja töniminen on, silloin kaadutaan tai heilutaan mielivaltaisesti tekijöiden toimesta, tätä ei esiintynyt sinun videollasi. Poliisit puuttuvat herkemmin kansanedustajien kohdistettuihin hyökkäyksiin tai sananvapauden rajoittamiseen kuten 'maalittaminen' mutta auta armias kun kyseessä olisi Sebu 18v.
Käytöstavat on melko täysin unohdettu tai vanhemmatkaan eivät niistä ymmärrä edes opettaa jälkeläisilleen? Hienoa että vanhempia ja lapsia ON, sekä tulee lisää kumpiakin. Täytyy vaan ymmärtää että vanhemmat opettavat niitä eri oppeja, koska maailma opettaa niitä eri tapoja paljon kovemmalla tavalla kuin vanhemmat kotioloissa.
Hyvin huomasin ku oli nuita "perjantailakkoja kouluista" nii, nii ilmasto unohtui juurikin siinä kohtaa kun koululakkopäivä loppui ja kun oppilaat saivat vedettyä dipperssillä kielensä siniseksi ja dipperspaperit lensi maahan :D
Lasketaan: Jokaisen suomalaisen tulee istuttaa 10 000 puuntainta. 5 000 000 x 10 0000 puuntainta on 50 000 000 000 puuntainta. Mahtuuko ne Suomessa mihinkään? Eiköhän puuntaimia istuteta juuri niin paljon kuin tarvitsee. Eli kommenttisi on sarjassa "turhaa höpinää, kunhan leukojani louskutan".
Sanotaan, että kaikki huomio myy, eli myös negatiivinen huomio. En kyllä tiedä tästä, kun tää teiden tukkiminen alkaa olla jo vanha juttu eikä ihmisiä enää jaksa kiinnostaa, kun tätä tehdään ties kuinka monetta kertaa. Jos haluaa oikeasti kiinnittää huomiota tempuillaan, niin kannattaisi keksiä jotain uutta.
@@jarmokanerva8977 Niin ajattelenkin ja ihan omilla aivoilla. En äänestä ainakaan Suomeen työttömyyttä ajavia ekoterroristeja. Ei se maailma/ilmasto sillä pelastu että maailman puhtaimpiin kuuluvat tuotanto laitokset ajetaan täällä alas kannattamattomina liian kovan verotuksen ja muiden kilpailu kykyä heikentävien kiristyksien/sabotaasien takia ja siirretään Kiinaan tms kolmanteen maahan jossa ne saastuttavat 100 kertaa enemmän kun ei oo niin justiisa siellä päin. Tuotteiden kysyntä ei mihinkään katoa, ne vaan tehdään sitten jossain muualla ja tuodaan laivalla tänne/muualle Eurooppaan toiselta puolen maapalloa. On tosi ilmastoystävällistä 🤓
Mielenosoittajat, jotka rikkovat lakia, kuuluvat lusimaan. Ennemmin olisin huolissaan niistä, joiden maailma menee sekaisin, jos jokin mielenositusporukka (joka suomessa on naurettavan lainkuuliaista) istuu kaduilla.
Hyvä video taas kerran 👍 Itsekin olen todella huolissani ilmastonmuutoksesta, ja pitäisi kyllä ottaa kovat keinot käyttöön sen hillitsemiseksi, vaikka se aiheuttaakin ihmisiltä sopeutumista. Hallitus todellakin on liian nössö, rahan perään ja varmaan korruptoitunutkin, kun mitään kunnon toimia ei voida tehdä. Päästökauppa on naurettavaa. SILTI, elokapinan touhu on typerää. Tekisivät kansalaisaloitteen (jos sitä nyt edes eduskunnassa enää edes käsitellään..), tai opiskelisivat, ja tekisivät töitä ilmastonmuutoksen eteen, yrittäisivät vaikka keksiä innovaatioita päästöjen vähentämiseen jne.
Eipä tässä kommentissa ole päätä eikä häntää. Ollaan todella huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta ELOKAPINAN touhu on typerää. Mutta toki, opiskele itse, tee töitä ilmastonmuutoksen eteen, yritä vaikka keksiä innovaatioita päästöjen vähentämiseen jne.
Aina mietin tämän Elokapinan kohdalla, että mitkä ovat ne konkreettiset keinot, joilla suomalaiset voisivat vähentää hiilijalanjälkeään. Huvikseenko täällä jengi muka ajelee pitkien etäisyyksien masssa yksityisautoillansa ja huvikseenko lämmittävät talojaan öljyllä. Suomessa on niin korkea verotus, että luulisi valtaapitävien saavan jotakin niillä rahoilla aikaan. Mutta Elokapinallehan kelpaa vain teollisuustuotannon siirtäminen pois Suomesta ja suomalaisten siirtäminen maakuoppiin.
Ajassa 29:25 turkoositakkinen henkilö tuo esiin elektronisen laitteen. Laitetta säätävät lisäksi keltatakkinen ja oranssitakkinen henkilö. Oranssitakkinen käyttää laitteen säätöön mobiililaittetta ajassa 31:15. Sebun ääniongelmat alkavat videolla 32:51. Nieleskely ja kakominen jatkuvat säännöllisinä videon loppuun saakka. Kannattaisi selvittää käytetty häirintälaite, tekijöiden henkilöllisyys ja toiminnan laillisuusaste. Seuraavalle oppitunnille uutena käytöstapana sähköinen häirintä ja sen sopivuus poliittisena vaikuttamiskeinona. Kuriositeettina mainitsen, että ajassa 53:12 kaksi Elokapinan vastuullista tahoa käy irtisanoutumassa väkivallan käytöstä liikkeen sisällä. Samanaikaisesti Sebu on kuitenkin sähköisen väkivallan kohteena juuri kyseisen liikkeen taholta.
mäkin olen kuulevinani jotain outoa ääntä tos striimil mut ei todellakaan tuu mistään musiikista se. jotain outoahan tossa eduskuntatalon edessä on,en tiiä sit kuka on tekijänä (supo)(elokapina)(hybridi uhka keskuskus)
@@vaikutan7623 juu eihän tästä ole kauaa kun jossain massamedian manoksissa esiteltiin tämmöinen ns äänikanuuna joka vaikuttaa hapensaantiin en nyt muista tarkkaan mutta 98% varmuudella näitä härveleitä on käytetty.
Ai että, en ole koskaan kuullutkaan elokapinasta mutta kiitos että valaiset tälläisestä hirvittävästä terrorismista mitä täällä vapaasti sallitaan. Katselin näitä rikostallenteita ja olen erittäin mielissäni kuinka tarkasti raportoit näistä rikoksista. Kiitos, miten voin tukea tätä hienoa työtäsi.
Hyvä perussuomalaiset ja hyvä Tynkkynen. Miksi elokapina saa leiriytyä eduskuntatalon nurmikolle? Elokapinan lipuista näkee mitä anarkisteja nämä lippujen edustajat ovat.
Hyvä Tynkkynen, juuri noin opettaa nuoria huomaan, että on elämässä vaihtoehtoja. Ne on löydettävä, koska elämä on lahja ja sen voi käyttää itsensä, lhimmäisendä ja maansa hyväksi.!!!
Kiitos oppitunnista Sebastian :)
Tolla "jengillä" ei kaikki muumit laaksossa ole !
Mutta vieläkin vähemmän Tynkkysellä. Ihme kyllä näitä Tynkkysen äänestäjiä riittää. Ilmeisesti niillä on muumit jo rotkon pohjalla.
@@jarmokanerva8977 Perustele Jarmozki
Äänestäisitkö kahloa, joka on tuomittu rikoksesta kolme kertaa? Ai niin, nämähän olivat poliittisia tuomioita, joita Suomen mädäntynyt oikeuslaitos jakaa pärstäkertoimen perusteella.
Tynkkynen voisi kiertää kouluja pitämässä esitelmiä kuinka noustaan housuunkakkijasta europarlamenttiin, ei siinä tarvitse muuta kuin suuri suu ja lapsenmielinen naivius!
mietin vaan että palijokohan tullee saasteita ku valamistaa nuitten kirkkaita hiusvärejä.. tuskin punamullalla niitä värjätään
Hahaha 😂😂👍👍
😁🤭😂😂😂
On se varmasti kova paikka keloapinoille kun joku laukoo totuuksia. Pitävät kuitenkin kiinni omista uskomuksitaan, koska on lian suuri pala purtavaksi kun omilta uskomuksilta lähtee pohja alta. Keloapinoilla on itsensä kusettaminen hyvin hallu(i)ssa
Eiliset muovikalusteet vaihdettu metalli/puisiin. Siis sekä muovisaastuttamista että metsien tuhoamista.
Hyvä Sebastian👍🏼
Oli vielä silloin 2 vuotta taakse,
Elokapinan vanhempi pösilö? Harhauttaa muita taustajoukoissa mutta ei ota itselleen rikosmerkintää? Ei kovin hyvää vanhemman esimerkkiä.
Kun minä aloitin maidontuottajana, maitotiloja oli puolitoista sataa, nyt alle kymmenen ja osa niistäkin suurissa vaikeuksissa.
Ei paljoa naurata.
Hyvä Sebu 👌👍🤘💪
respect! Elokapina ei saa tukki mitään teitä, sillä töissä käyvien ihmisten pitäisi päästä töihin. Menen joka aamu töihin ratikalla manskun läpi ja kyllä ärsyttää se kun ei pääse töihin ja poliisien resurssit menee turhaan hukkaan jne.
Aivan huippu video sebu🤝😃
Hyvä Sebu ! 🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Samaa mieltä tässä asiassa Tynkkysen kanssa. Tosin Tynkkysenkään ei kannattaisi liikaa alkaa mainostaa tätä ääriliikettä kanavallaan. Näkyvyyttähän he nimenomaan hakevat. Oli se sitten positiivista tai negatiivista ja nyt sitä tarjotaan heille jatkuvasti median toimesta.
Kyllä sai harmaa perjantai tosi upean lisävärin!
Koulua elokapinalaisille? On varmaan jännä niilleki saada vähän makua millasta olis olla koulussa.
Meditaatio teltan asukeilla veikeitä ilmeitä, olisko "maria" sätkässä.
Yhteiskunnan pohjasakista on kyse ei mistään muusta kamu.
@@ari4681 Todellakin vaikuttaa aika hämärähemmoilta.🤢 Tänään on viestit kadonnut hyvin.
@@ukko9783 Jep ! Viestit "katoaa" koska totuus on TABU.
@@ari4681 Se totuus on kielletty, samoin kun sananvapaus menetetty jos koskaan ollutkaan.
@@ukko9783 Sananvapaus on vitsi ! Se on syy miksi "päättäjiä" on.
Ketun paikka ei kyllä todellakaan ole tuolla keskellä kaupunkia. Kiitos, Sebastian, oikeanlainen oppitunti!
tuon miekkarin yksi seuraus son se, että nurmikko ei pysty toimimaan hiilinieluna kun se on peitetty (lentävillä?)matoilla, eikä siis voi yhteyttämään hiilidioksidia hapeksi ja lehtivihreäksi yms ;hiilijalanjälki on varmaankin suurempi, kuin elokapinistit luulevat.
olet aivan oikeassa
Heh heh, Sebu oot paras ope 😂💗
täyttä timanttia❤️😂
3min katsottu ja vedet silmissä saa nauraa tälle kyykytykselle 😂😂😂😂 HYVÄ SEBU!!!!!!!
Hyvä Sebastian!! 👏🏼
Nämä Tynkkysen pätkät on NIIN hyviä 😂 Kiitos 😗
Hyvä Tynkkynen. Kyllä noille höönöille on sama mitä puhuu. Varsinkin tuo kettu jonka paikka olisi suljetulla
😂😂 Hyvää settiä!
Tynkkynen on kyllä hyvä mies!
Vittu äijä roustaa näitä hihuleita ihan huolella :DDD
Sebu, mä en ole siis persu mutta jumalauta kiitos kun pistit noi apinat solmuun. Minä kyllä ymmärrän että halutaan mielenosoituksia vetää hyvän asian takia mutta se asia millä se toteutetaan on täysin väärä.
Aivan loistava veto Sebastian! 😂
Kiitos Sebu mahtavasta videosta, ihan parasta kuunnella sun tietoiskuja
😍
Ei tarvitse olla jonkin kapinakengin leivissä, kun uskaltaa osoittaa reilusti oikeudenmukainen. Kyllä sen huomaa " äkkijyrkkäkin tyyppi".
Jatka nuorten ohjaamista, Tämä aika helposti ohjaa nuoria. Jotka eivät vielä ole kokeneet elämää kuin vähän.Se voi kuitenkin olla vaikea koke🎉mus ja se on taust 56:53 alla ja sen pohjalta tekee " ikävää.".
7:22 SE kävi selväksi. Selvääkin selvempi asia :D
Kännykät esillä välitunnilla, ei edes välitetty koulun säännöistä.
Pakko kysyä - eikö välitunnilla saa räplätä kännyä ? Pennuthan sekoo täysin jos se kapula ei ole kourassa jatkuvasti.
@@ukko9783 Riippuu koulusta omassa koulussa ei ollut sellaista sääntö tietenkin siitä on noin 10 vuotta
@@nikolehtonen3747 Ok. Tästä sain viitteitä että on mahdollista kännyillä. Minun kouluaikana ei ollut kännykieltoa, mutta ei ollut kännyjäkään.
@@ukko9783 Vaikka ei olisikaan ollut sellaista sääntöä Kapinakapinakapina koulussa, opettajalle kiukuteltiin ja tiuskittiin halventavasti.
@@abcdefg4570 Jep, tarkoitit tätä koulua. Ajattelin nykyistä koulua että miten kännyn käyttö siellä toimii.
26:00 Hyviä käytöstapoja näillä. 😇
Oot nää kyllä!😃 Tämä on kyllä taidetta
@ Esa riekki
Samaa mieltä!!!! SEBU ON PARAS!!!!😄👍👑🥰❤️
Hieno oppitunti pilteille. Ottivatko opikseen, jää nähtäväksi. Voi olla että eivät ottaneet, ovathan joidenkin vanhemmatkin olleet tätä vouhotusta avoimesti tukemassa ja sakkoja makselemassa. Harvinaisen typerää heiltä. Joku on mennyt kotona pahasti pieleen.
ei oo uutisissa paljo mainittu käsiksikäymistä, väärä puolue kohteena?
Tälle puolueelle riittää hipaisu, herkkähipiäisiä kun ovat.
51:42 Erimieltä olen kanssasi, voit tarkistaa omasta streamistasi ja uutisoiduista otsikoista joihin on laitettu juuri tuo time-stamp milloin tapahtui.
Videollasi *EI* näy vähättelyä vaan se mitä se antoi näyttää, ottamatta kantaa faktaan mitä oikeasti tapahtui, eli 'vähättely' perustunee sinun antamaasi todisteeseen.
Koulukiusattuna tiedän mitä kampitus ja töniminen on, silloin kaadutaan tai heilutaan mielivaltaisesti tekijöiden toimesta, tätä ei esiintynyt sinun videollasi.
Poliisit puuttuvat herkemmin kansanedustajien kohdistettuihin hyökkäyksiin tai sananvapauden rajoittamiseen kuten 'maalittaminen' mutta auta armias kun kyseessä olisi Sebu 18v.
Hyvä Tynkkynen, mahtava "pläjäys". Minulla riemua riitti 😂😂😂
Sebastian on hyvä, ei voi mitään
Loistavaa työtä kiitos Sebu olet hyvä jätkä
oli kyllä hyvä oppitunti
Ei tuota miekkaria kovin pienellä budjetilla pyöritetä
Mikäs on herran budjettiarvio?
Käytöstavat on melko täysin unohdettu tai vanhemmatkaan eivät niistä ymmärrä edes opettaa jälkeläisilleen? Hienoa että vanhempia ja lapsia ON, sekä tulee lisää kumpiakin. Täytyy vaan ymmärtää että vanhemmat opettavat niitä eri oppeja, koska maailma opettaa niitä eri tapoja paljon kovemmalla tavalla kuin vanhemmat kotioloissa.
Tolkun ääni
Hyvin huomasin ku oli nuita "perjantailakkoja kouluista" nii, nii ilmasto unohtui juurikin siinä kohtaa kun koululakkopäivä loppui ja kun oppilaat saivat vedettyä dipperssillä kielensä siniseksi ja dipperspaperit lensi maahan :D
Oot kyllä mestari👍🇫🇮
Hei hyvältä näyttää Suomi!! Nyt vaan uuni ja piikkiaita tuohon leirin ympärille, niin suunta on oikeaan päin
Tästä ku ottaa vittuilun pois niin ei jää ku aukinainen suu 😄 Great stuff
Feikein miekkari ikinä ohisalolta
Se kettu voi olla vaikka sarjamurhaaja näyttää ainaki siltä.
Kiitos tästä opin uutta
Kysy noilta nuorilta et paljonko ne on puuntaimia istuttanu! Itse olin jo ennen armeijaa istuttanut reilut 10000 tainta.
Lasketaan: Jokaisen suomalaisen tulee istuttaa 10 000 puuntainta. 5 000 000 x 10 0000 puuntainta on 50 000 000 000 puuntainta. Mahtuuko ne Suomessa mihinkään? Eiköhän puuntaimia istuteta juuri niin paljon kuin tarvitsee. Eli kommenttisi on sarjassa "turhaa höpinää, kunhan leukojani louskutan".
Tuskin ovat istuttaneet edes yhtä puuntainta... louskuttaneet vaan leukojaan koko iän.
Hienoa! Tätä yleissivistävää oppituntia oli oikein mukava kuunnella.
..siis hiton hyvää läppää. Tämä on kiva, oppii itsekin tai ainakin kertaus, sehän on opintojen äiti..
mitenkähän tuohon ilmasto asiaan on osattu survoa vielä tuo sateenkaari lippu.. pitäsköhän nuiden pysyä asiassa
Voihan sateenkaari sateen jälkeen näkyä pilvessä kun on paljon pilveä niin sateenkaari voi näkyä taivasalla
Kyllä tuonne kaikki hörhöt mahtuu
Missä asiassa
@@juhanihaapamaki8342 no olimpa minä ajattelematon
Aika musikaalista porukkaa... Respect, että tuosta konsertista huolimatta jatkat järkipuhetta🤝
Herran työtä.
Oot sää äijä 💪
Sanotaan, että kaikki huomio myy, eli myös negatiivinen huomio. En kyllä tiedä tästä, kun tää teiden tukkiminen alkaa olla jo vanha juttu eikä ihmisiä enää jaksa kiinnostaa, kun tätä tehdään ties kuinka monetta kertaa. Jos haluaa oikeasti kiinnittää huomiota tempuillaan, niin kannattaisi keksiä jotain uutta.
Täytyy kyllä sanoa ettei ääni viime vaaleissa menny hukkaan ku sun videoita kattoo 😁 2023 uudestaan sano tiivitaavi! 😎
Ohhoh! Sulla taitaa olla muumit jo ihan rotkon pohjalla!
@@jarmokanerva8977 no olipas kiva hassuttelu sieltä takavasemmalta 🤭
@@FINRaver Ei kun ihan tosissani olin. Ajattele nyt hyvä ihminen toiseen ja kolmanteenkin kertaan, kenelle äänesi annat!
@@jarmokanerva8977 Niin ajattelenkin ja ihan omilla aivoilla. En äänestä ainakaan Suomeen työttömyyttä ajavia ekoterroristeja. Ei se maailma/ilmasto sillä pelastu että maailman puhtaimpiin kuuluvat tuotanto laitokset ajetaan täällä alas kannattamattomina liian kovan verotuksen ja muiden kilpailu kykyä heikentävien kiristyksien/sabotaasien takia ja siirretään Kiinaan tms kolmanteen maahan jossa ne saastuttavat 100 kertaa enemmän kun ei oo niin justiisa siellä päin. Tuotteiden kysyntä ei mihinkään katoa, ne vaan tehdään sitten jossain muualla ja tuodaan laivalla tänne/muualle Eurooppaan toiselta puolen maapalloa. On tosi ilmastoystävällistä 🤓
Köhöm miten sebu voit kehua meidän muka toimivaa oikeusjärjestelmää jossa leivotaan tuomiot olettettavien tapahtumien perusteella?
Hajosin totaallisesti kun Sebu veti mikin ja kaijuttimen esiin
Sebulta ei puutu rohkeutta 👍💖🇫🇮eikä huumorintajua 😂 Elokapinalla ei huumorintaju riittänyt 😰😡😄
Tykkäys muista kommenteista näin.
Mielenosoittajat, jotka rikkovat lakia, kuuluvat lusimaan. Ennemmin olisin huolissaan niistä, joiden maailma menee sekaisin, jos jokin mielenositusporukka (joka suomessa on naurettavan lainkuuliaista) istuu kaduilla.
Mitä 🦊, ei jumalauta jos oma tytär olis tuolla nii olis maailmankatsomus menny ojaan. Siis hä, onko tämä totta?
Kyllä. Ilmastonmuutos on totta.
@@jarmokanerva8977 Ilmaston muutos on totta mutta tämä ei auta asiaa yhtään
Hyvä video taas kerran 👍 Itsekin olen todella huolissani ilmastonmuutoksesta, ja pitäisi kyllä ottaa kovat keinot käyttöön sen hillitsemiseksi, vaikka se aiheuttaakin ihmisiltä sopeutumista. Hallitus todellakin on liian nössö, rahan perään ja varmaan korruptoitunutkin, kun mitään kunnon toimia ei voida tehdä. Päästökauppa on naurettavaa. SILTI, elokapinan touhu on typerää. Tekisivät kansalaisaloitteen (jos sitä nyt edes eduskunnassa enää edes käsitellään..), tai opiskelisivat, ja tekisivät töitä ilmastonmuutoksen eteen, yrittäisivät vaikka keksiä innovaatioita päästöjen vähentämiseen jne.
Eipä tässä kommentissa ole päätä eikä häntää. Ollaan todella huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta ELOKAPINAN touhu on typerää. Mutta toki, opiskele itse, tee töitä ilmastonmuutoksen eteen, yritä vaikka keksiä innovaatioita päästöjen vähentämiseen jne.
Sebu 👍😄🇫🇮🇫🇮
Jee, hyvin suunniteltu oppitunti 🇫🇮👍
Ei hemmetti😂, osaat tehä tärkeästä aiheesta hyvinkin viihdyttävän, katoin mielenkiinnolla koko videon
Toi eka varsinainen kommentti chatissa oli osuva:) Rumaa mutta niin faktaa
Pelkkää timanttia 😂. Hyvä Sepultura!
Go TYNKKYNEN
Aina mietin tämän Elokapinan kohdalla, että mitkä ovat ne konkreettiset keinot, joilla suomalaiset voisivat vähentää hiilijalanjälkeään. Huvikseenko täällä jengi muka ajelee pitkien etäisyyksien masssa yksityisautoillansa ja huvikseenko lämmittävät talojaan öljyllä. Suomessa on niin korkea verotus, että luulisi valtaapitävien saavan jotakin niillä rahoilla aikaan. Mutta Elokapinallehan kelpaa vain teollisuustuotannon siirtäminen pois Suomesta ja suomalaisten siirtäminen maakuoppiin.
Huutista, hyvä sepe.
Tuolla on ihan saletti jotain elektroase häirintää vähän sellaset vibat nousooo ; ) tynkkynen kakoo siien malliin ja happi meinaa loppua
Ajassa 29:25 turkoositakkinen henkilö tuo esiin elektronisen laitteen. Laitetta säätävät lisäksi keltatakkinen ja oranssitakkinen henkilö. Oranssitakkinen käyttää laitteen säätöön mobiililaittetta ajassa 31:15. Sebun ääniongelmat alkavat videolla 32:51. Nieleskely ja kakominen jatkuvat säännöllisinä videon loppuun saakka. Kannattaisi selvittää käytetty häirintälaite, tekijöiden henkilöllisyys ja toiminnan laillisuusaste. Seuraavalle oppitunnille uutena käytöstapana sähköinen häirintä ja sen sopivuus poliittisena vaikuttamiskeinona. Kuriositeettina mainitsen, että ajassa 53:12 kaksi Elokapinan vastuullista tahoa käy irtisanoutumassa väkivallan käytöstä liikkeen sisällä. Samanaikaisesti Sebu on kuitenkin sähköisen väkivallan kohteena juuri kyseisen liikkeen taholta.
Ajasta 40:48 lähtien Sebun lähetyksessä kuuluu matalana sykkivää murisevaa häiriöääntä.
mäkin olen kuulevinani jotain outoa ääntä tos striimil mut ei todellakaan tuu mistään musiikista se. jotain outoahan tossa eduskuntatalon edessä on,en tiiä sit kuka on tekijänä (supo)(elokapina)(hybridi uhka keskuskus)
joo ja sit ku se juttu oli viritetty siihen niin ne lähti pois siitä ja löivät kivet
@@vaikutan7623 juu eihän tästä ole kauaa kun jossain massamedian manoksissa esiteltiin tämmöinen ns äänikanuuna joka vaikuttaa hapensaantiin en nyt muista tarkkaan mutta 98% varmuudella näitä härveleitä on käytetty.
Onko kyynelkaasun käyttö sallittu hajoittamaan laiton mielenosoitus?
Kettuhahmo bongattu ja monta muutakin kummelimaista hahmoa, mutta missä ihmeessä oli kärpästen herra ja navojointiaanien elämäntyön tietäjä ?🤔
Ei vittu häirintäyhdyshenkilö 🤣🤣
Ja sallaatit tulee dieselillä ja pahimmassa tapauksessa kerosiinilla lautaselle. Lattekaffet tulee ihan varmasti vähän kauempaa.
Sun pitää käydä tutkimassa asia eikä mutu-tuntumalla aukoa päätäs.
@@jarmokanerva8977 kuule ei tuhon sakkiin mitään mutuja tarvitse. Ja auon päätäni milloin huvittaa.
Elokapinan yli voisi vahingossa ajaa tankeilla?
Erittäin hyvä juttu tällainen
40:52 :D
@sebastian kyllä minäkin rauhanomaisen ilmauksen sallin mikä ei häiritse esimerkiksi liikennettä. Itse ajan linja-autoa työkseni
Briljanttia, Sebu! Sebu - Elovapina 6-0 😂😂😂😂
Onko lintsaajia porukassa. Ei pidä mihinkään häädellä vaan vaan aika ja säät ynnä muut jäähdyttää aatteen paloa.
Resepti tään purkamiseen: pippuria, paloletku, bussivuoro kisahallille ja jätepakkari kaikelle sille paskalle mitä kisahallin putkaan ei laiteta
What does the fox say.... what? Sorry? I can't hear you? What are you for?
Pikku repeämiset täältä, koska jonnet ei muista.
Siinä oikea höönö elokapina lainen.
Hyvä esitys. Välität kerro Jeesuksesta joka on kuollut puolestamme
Upeaa työtä teet, siitä ISO HALI me luotamme sinuun😒❤🙏
Niillähän on siellä bensa aggrigaattikin...
Saisko tän miehen päättämään enemmän tän maan asioista. Kiva nähdä kansanedustaja jota oikeasti kiinnostaa tän maan asiat.
Ei tätä miestä kiinnosta muu kuin oman turpavärkkinsä esille tuominen.
@@jarmokanerva8977 Ainakin sanoo asiat niikun on. Politiikoilta ei yleensä mitään suoria vastauksia saa.
hyvin sanottu😎
26:02 mitä tuo mummo yrittää sanoa
Teet loistavaa työtä 👍 vaikka koululaiset eivät jaksaneetkaan kuunnella
Ai että, en ole koskaan kuullutkaan elokapinasta mutta kiitos että valaiset tälläisestä hirvittävästä terrorismista mitä täällä vapaasti sallitaan.
Katselin näitä rikostallenteita ja olen erittäin mielissäni kuinka tarkasti raportoit näistä rikoksista.
Kiitos, miten voin tukea tätä hienoa työtäsi.
"Sä oot yks v*tun pelle"
"Joo"
XD
Hyvä perussuomalaiset ja hyvä Tynkkynen. Miksi elokapina saa leiriytyä eduskuntatalon nurmikolle? Elokapinan lipuista näkee mitä anarkisteja nämä lippujen edustajat ovat.
Elokapinalliset hyväksyvät toimiensa joukossa myös väkivallanteot. Sen tökerön käytöksen paljastivat.
Ah, kerro lisää tästä päättelystä. Mihin se perustuikaan?