Anita Puustjärvi: Autismikirjon häiriö -uutta tutkimustietoa ja kliinikon kokemuksia
HTML-код
- Опубликовано: 5 май 2019
- Lastenpsykiatrian KYS:in osastonylilääkäri ja linjanjohtaja Anita Puustjärvi kertoi vuoden 2019 Autismin talvipäivillä autismikirjon häiriön uusimmista tutkimustuloksista ja kliinikon kokemuksista.
Autismin talvipäivät 2019 järjestettiin Mikkelissä. Päivien teemana oli perhe ja ympäristö voimavarana.
www.autismiliitto.fi
/ autismiliitto
/ autismiliitto
/ autismiliitto
Puhunpa sitten minäkin. Julkisuuden kenties tunnetuin autisti on Topi Borg. Ite olin pitkälti samanlainen Aspergermies, samaa ikäluokkaakin hyvin tarkkaan. Topin ja mun ero on se, että mä en saanut diagnoosia kuin vasta keski-ikäisenä pitkän työuran ja avioliiton jälkeen. Olin ehtinyt kamppailla aspergerin kanssa ala-asteen tyhmimpänä joka aineessa, yläasteella tajunnut, että kuolen poikuus tallella, ellen kehity hyväksi jossakin, esim. työn teossa ja rahalla voin sitten houkutella naisen kiinnostumaan, kun eihän muuten ole mitään mahista näillä puhetaidoilla. Niinpä oppitunneilla en edelleenkään oppinut, mutta pänttäsin kirjoja niin paljon, että niistä saatoin oppia ja lukea itseni silloin Suomen kolmanneksi parhaiten kirjoittaneeseen eliittilukioon kovalla armottomalla itseni piiskaamisella naksahtimisen rajoille asti. Aspergerin takia ylioppilaskokeissa jäi melkein puolet jokaisen aineen kokeesta tekemättä, kun ei vaan ehtinyt annetussa 6h edes lukea koepaperia loppuun asti. Kuitenkin oli yksi aine mikä ei stressannut yhtään, ja sen laudaturin avulla yhdistettynä hyvin menneeseen yliopiston pääsykokeeseen sain yliopistopaikan heti 19-vuotiaana ilman apupisteitä. Armeija ja eka vuosi yliopistolla meni hyvin, mutta sitten poikuuteni tuskien tunnoissani menin ja yritin iskeä jopa ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Sitten päädyin ulkomaille kesken yliopistoni kidutetuksi ja aivopessyksi erääseen kehitysmaahan. Kolmen vuoden orjuuttamisen ja kidutuksen jälkeen pakenin salaa vahtini nukkuessa Espanjaan. Sitten pahoista PTSD-oireista lähes kokonaan lamaantuneena pakotin itseni töihin, että saan rahaa jostakin Espanjaan millä pysyä banaanissa ja tonnikalapurkeissa. Kymmenen vuotta kun oli kulunut tästä kidutuksesta, tapasin Suomessa elämäni toisen takuuvarman sosiopaatin, sen mukana meni oikea käsi, ja vasen jalka plus 30 000e rahaa. Tässä vaiheessa sain autismikirjon aspergeridiagnoosin kunnalliselta selitykseksi miten minulle voi aina tapahtua. Sitten nousin vielä raihnaisena titaaniraajoineni takaisin työelämään, mutta oli työ sitten teknistä tukea, vessojen siivousta tai ruoan kotiinkuljettamista ravintoloista, aina ne työsuhteet katkeavat kun valmistuu rikostaustaote josta selviää, että olen monen sotaveteraanin tavoin käyttänyt kannabista traumalääkkeeksi ja jäänyt kiinni alle euron arvoisen kannabismäärän hallussapidosta. Suomessa yhdenkin kerran kannabiksella omien keuhkojensa tervaamiseen syyllistynyt joutuu maksamaan itselleen rikosuhrimaksun, eikä saa työssään nähdä kenenkään osoitetietoja eikä edes siivota vessoja ettei varasta rahoittaakseen huumeen käyttöään.
Eli mitä opimme tästä? Varhainen diagnoosi suojelee ainakin kaikista poskettomimmat mittasuhteet saavalta hyväksikäytöltä, mutta myös jos diagnoosin kanssa olisin työtä hakenut, niin en varmasti olisi noussut viidessä eri työssä harvinaiseen vastuuasemaan, jonka juuri autistinen asenteeni työntekoon mahdollisti. Diagnoosi olisi estänyt ylenemisen. Sen sijaan ilman diagnoosia uskalsin toivoa, että jos opin ranskaa, rakkaus loksahtaa automaattisesti kohdalleen ja niin edelleen. Usko paremmasta piti ahkerasti puurtamassa paremman huomisen toivossa tuskaisuuteni keskellä. Sitten kun käsi ja jalkakin vietiin etten uskaltaisi mennä poliisin pakeille viedyistä kymppitonneista, usko syveni. Ensi-avussa aloin miettiä suomalaisia esi-isiäni, miten he ovat kohdanneet äärimmäisen pelottavat hetket. Päätin pysyä kristinuskossa, johon minut on lapsena kasvatettu, opetettu että sokeria ei saa syödä murustakaan, eikä kahvia eikä kipulääkkeitäkään. Niinpä sain hullun maineen kieltäytyessäni kaikesta lääkityksestä ensi-avussa ja aloin opetella toden teolla pohjois-saamea löytääkseni esi-isiemme luonnonmukaisen tavan elää ilman valkoisen miehen lääketiedettä. Sitten menin vielä kauemmille raiteille ja tulin ajattelleeksi, että keräilijä-metsästäjällehän on autismista vain hyötyä, että osaa erottaa pikkutarkasti myrkkykasvit lääkekasveista ja olla taka-alalla sosiaalisissa tilanteissa, ettei helposti joudu johonkin turhaan nakkikioskimättöön osalliseksi ja kuitenkin olla niin äärimmilleen aivoiltaan viritetty, että tositilaanteessa on täysin vaistojensa varassa taisteleva hurja eläin joka kyllä pärjää leuan loksuttajille (mahtailijoille). Ja että on parempi olla aspergeri kuin normaali jos miettii selviytymistä nykymaailmassa, jos vain asuisimme maassa, jossa maailman ainoa autismin ydinoireet hälventävä lääke olisi laillinen. Täytynee tosiaan alkaa hakea lääkepakolaisen paikkaa Israelista, jossa kyllä määrätään toimiva lääke autismiin sen sijaan, että jätetään oman onnensa nojaan keräilemään tölkkejä kadulta pariakymmentä kieltä osaavana. Jos Einstein syntyisi tänne, se luultavasti joko canceloitaisiin yhteiskunnan ulkopuoliseksi eläjäksi tölkkejä keräilemään, koska tämä tykkää silloin tällöin tärkeitä päätöksiä tehdessään nähdä asia myös autismin tuolta puolen kannabiksen avulla. Toinen vaihtoehto on se, että ennen kuin Einstein ehtisi aikuisikään, tämä mömmötettäisiin aspergerin takia kuolaavaksi, että on vähän helpompi hoitoinen eikä aina innostuneesti touhota niitä magneettikenttäjuttujaan.
Mielenkiintoinen luento.
onko se raportti jossain vielä luettavissa? Video loppui kesken..
HM.. autismi lapset!?.. olisi hienoa että alettaisiin jo tutkia ja puhua aikuisista ja naisista jotka ovat unohdettu ryhmä?!
Niin totta!