Tämä aine pakottaa sinut puhumaan totta | Totuusseerumi

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 4 окт 2024
  • Ihminen on pyrkinyt kehittelemään erilaisia totuusseerumeita jo pitkään! Melko pitkälle ollaan myös päästy sillä totuusseerumit olivat vahvasti mukana CIA:n MK-Ultra projektistta. Kyseisessä projektissa ihmisille annettiin heidän tietämättään erilaisia aineita, jonka jälkeen heitä esimerkiksi tutkittiin tai muulla tavalla kuulusteltiin! Uskomatonta on se, että MK-Ultralla oli yhteyksiä myös Suomeen.
    Ensimmäinen totuusseerumi oli käytössä jo Antiikin aikana. Kyseessä on alkoholi, joka tunnetusti vapauttaa kielen kannattimet. in vino veritas on varmasti monelle tuttu sanonta. Suomeksi se kääntyy viinissä on totuus!
    Myöhemmin totuusseerumeina on käytetty esimerkiksi skopolamiinia jota saadaan erilaisista koisokasveista, sekä barbituraatteja, jotka olivat vahvoja rauhoittavia lääkkeitä! Skopolamiinin käyttö totuusseerumina alkoi jo 1900-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen poliisin toimesta. Alunperin aineen potentiaalisen käytön totuusseerumina havaitsi tohtori Robert House, joka oli käyttänyt sitä alunperin synnytyksissä!
    Erös kyseenalainen teoriaväittää, että CIA olisi käyttänyt skopolamiinia James Holmesin kuulusteluissa. Kyseinen kaveri oli vastuussa vuoden 2021 Aurorassa Coloradossa tapahtuneesta ammuskelusta.
    Yhteistyökumppani: Northcrypto (Sis. Affliate-linkin)
    Jos sua kiinnostaa virtuaalivaluuttoihin kuten Bitcoiniin sijoittaminen, niin voin suositella lämpimästi kotimaista Northcrypto-virtuaalivaluuttapörssiä! Kotimaisiin kilpailijoihin verrattuna kulut ovat maltilliset ja asiakaspalvelu hoituu nopeasti suomeksi!
    Sijoittamaan pääset tästä: www.northcrypt...
    Liity Petterin kanavan viralliseksi tukijaksi! Kanavajäsenet saavat myös extra-sisältöä!
    / @pmikkonen
    Kuka murhasi presidentti John F. Kennedyn?: • Kuka murhasi president...
    Pikkukuvan duunaili: / idiotsdesign
    Filmin editoi: / lombakko
    🙏 Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon! 🙏
    🙊 TUU JUTTELEEN
    📷Instagram: / petterimikkonen
    🐦Twitter: / pmmikkonen
    📓 Facebook: / petterimikkonenvlog
    🕹️ Discord: / discord
    💎 Nettisivut: www.petterimik...
    💌 Sähköposti: petteri@petterimikkonen.fi
    👕Kauppa: shop.spreadshi...
    VIDEON LÄHTEET:
    🎵 Musiikki: Epidemic Sound
    🖼️ Kuvitus: Storyblocks, Pixabay, Shutterstock
    📰 Kirjalliset lähteet:
    www.petterimik...
    🎬 Joka viikko uusi video!
    💰 Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: petteri@petterimikkonen.fi
    #totuusseerumi #mkultra #tietovlogi
  • РазвлеченияРазвлечения

Комментарии • 96

  • @samppa4155
    @samppa4155 2 года назад +141

    Kalkkoros on väärässä. Mun tietääkseni vahvin taikajuoma ja totuusseerumi on koskenkorva! (ei tieteellistä näyttöä, perustuu omiin tutkimuksiin)

    • @ReprobiCrucesignati
      @ReprobiCrucesignati 2 года назад

      😂👌🏻

    • @ReprobiCrucesignati
      @ReprobiCrucesignati 2 года назад +2

      Temppu limu eli alkomahooli on jännää tavaraa. Kännissä ihminen ei osaa tai ei halua valehdella

    • @herra5153
      @herra5153 2 года назад

      Sitä samaa voimakasta taika lientä ettii Lauri Tähkä palavaa vettä.

    • @Lemon5171
      @Lemon5171 2 года назад

      Väärässä on kaikki koska olen Luonut taikajuoman joka antaa Jumalan voimat

    • @markos478
      @markos478 2 года назад

      @Fallen Crusader, katso joskus vaikka poliisit sarjaa. Se kumoaa väitteesi. 😂😂

  • @TonyMarony73
    @TonyMarony73 2 года назад +18

    Isä mulle aikanaan joskus1970-luvulla opetti yhden elämän tärkeimmistä asioista joista olen ja tulen jatkossakin pitämään kiinni. Jokainen näistä viisaista sanoista pitää tasan tarkkaan kutinsa: Pysy aina totuudessa ja puhu totta, jottei sitten myöhemmin tarvitse ruveta miettimään että mitähän v*ttua sitä on tullu valehdeltua. Mun Isä on mun paras ystävä.

  • @samppa4155
    @samppa4155 2 года назад +18

    Mutta vitsit sikseen. Tosi hyvä ja mielenkiintonen video. Mä muistan katsoneeni youtubesta ehkä vuos takaperin jonkun dokkarin tosta skopolamiinista. Siinä oli juurikin pääpointtina sen vaikutukset ihmisiin kun rikolliset ryösti ihmisiä etelä-amerikassa ja ihmisten kokemuksia tästä. Kiitos Petteri, sä löydät kyllä aina hyvän aiheen mitä ajatella ja mistä saa keskustelua aikaseksi!

  • @leopiipponen7693
    @leopiipponen7693 Год назад +3

    MKu ansaitsis ihan oman jakson ja myös enempi tähän salaliitto puoleen keskittyvän. Muita samankaltaisa omituisiakin rojekteja oli tämän rinnalla ja niissä oli hankkeita, joissa haluttiin "nähdä" mitä vastapuoli ajattelee enempi telepaattisesti. Se, et lopetiettiinko salainen hanke on myös hieman epäselvää :)

  • @gertytk5528
    @gertytk5528 2 года назад +4

    Jälleen hyvä video, mutta James Holmes ei ammuskellut Yön ritari -näytöksessä 2021, vaan Yön ritarin paluu -näytöksessä 2012.

    • @petralehto3825
      @petralehto3825 Год назад

      Mietinkin että voiko siitä olla niin vähän aikaa..

  • @Hemuliz
    @Hemuliz 2 года назад +4

    Poliitikoille pitäisi totuusseerumikuuri määrätä niin pitkäksi aikaa kun ammattiaan harjoittavat

  • @pekkapl4yz
    @pekkapl4yz 2 года назад +3

    Potter-fanina nautin etenkin videon alusta, mutta jälleen on yksi mielenkiintoinen video katsottavaksi

  • @jesseaffiliate6328
    @jesseaffiliate6328 2 года назад +3

    Aiai, jointt. .siis tupakki suuhun ja uuden videon kimppuun 🤭🙀👍🏻👌🐰🐰

  • @saxi8053
    @saxi8053 2 года назад +3

    Iha parasta aina torstaisin tulla koulun jälkee kattoo Petterin uutta videota.
    Kiitos Petteri

  • @bulbasaur6776
    @bulbasaur6776 2 года назад +5

    Tuo ”paholaisen henkäys” nimitys tulee siitä, kun rikolliset huumasivat uhrejaan puhaltamalla skopolamiini jauhetta uhrin kasvoille

  • @kerttusaippuakupla
    @kerttusaippuakupla Год назад

    Petteri-fanina nautin videosta, kiitos!❤

  • @Footballedits523
    @Footballedits523 2 года назад +2

    Uuuuusi videeeooo ooonnn tullut petterilta kertokaa mummoille papoille ja hemuleille

  • @Jari1973
    @Jari1973 2 года назад +5

    Kiitos hyvä video!
    Mihin minä käyttäisin totuusseerumia.. Sanna Mariniin.. "eihän minua kiinnosta vit**** nämä ihmiset" 😂.. Anteeksi kommentini 🤣🤣

  • @lukee8044
    @lukee8044 2 года назад +2

    petteri alkanu lukemaan harry potteria😂😂

  • @Ihem777
    @Ihem777 2 года назад +4

    Kyllä mä itse joisin tuonkin mehun. Sitten vaan sukujuhliin kertomaan omia mielipiteitä.☝️😂

    • @alvarholma
      @alvarholma 2 года назад +1

      Seerumin piikkiin ☕🤣

  • @lextuomr3291
    @lextuomr3291 2 года назад +2

    "Koehenkilöiksi joutui mielenterveyspotilaita, vankeja, narkomaaneja ja myös ihan normaaleita ihmisiä.." 👈😁😅 duude

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  2 года назад

      Joo vähän kökkö ilmaisu

    • @lextuomr3291
      @lextuomr3291 2 года назад +1

      Ymmärsin kyllä että olikin vain muotoilun tavasta kyse.🙂👍
      Huvitti vain.😄

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  2 года назад

      @@lextuomr3291 Joo, tämmösiä tulee yllättävän usein :) Aina ne joku huomaa. Ite on niin sokee jo omille tekeleille, ettei osaa bongailla tämmösiä!

  • @Lazengogh
    @Lazengogh 2 года назад +1

    Keskustelutiedustelupalvelu :D

  • @TheWolfKraven
    @TheWolfKraven Год назад +1

    Sanoitko sä "keskustelutiedustelupalvelu"?

  • @ellipajukoski7599
    @ellipajukoski7599 2 года назад +1

    Voisitko tehdä muistovideon kuningatar Elisabethista ja hänen elämästään.

  • @kveikkola6421
    @kveikkola6421 2 года назад +2

    Eikö tuo ammuskelu tapahtunut vuonna 2012?

  • @petralehto3825
    @petralehto3825 Год назад

    Midazolami vie kyllä muistin hyvin tehokkaasti.

  • @juhvna
    @juhvna 2 года назад +2

    Kiva, että oot hommannu ton mikrofonin 💪💪

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  2 года назад

      On se mulla ollu jo pitkää mut en oo käyttäny

  • @CaptainVeko
    @CaptainVeko 2 года назад +1

    Eivätköhän nykyään neurologian ammattilaiset ole jo keksineet, missä kohdin aivoja valehtelu kehittyy. Ei varmaankaan tarvita koko hermostoa lamauttavia ja sitä kautta estoja poistavia aineita, vaan tarvitsee vain salvata aivoista ne osaset jotka ovat (selviytymiskeinona tosin) kehittyneet valheiden tuottamiseen. Todennäköisenä kyllä pidän sitä, että näiden aivojen osien lamauttaminen tuhoaisi myös mielikuvituksen ja varmastikin kohdehenkilö sitten uskoisi myös kaiken informaation mitä hänelle tarjotaan.Jos sanoisit tälle kohdehenkilölle että kuu on juustoa niin voisi hyvinkin uskoa sen, koska valheen käsite on poistettu hänen aivoistaan.

    • @Joonatan75
      @Joonatan75 Год назад

      Ei ole lähelläkään, se että tiedetään tiettyjen aivojen osien aktivoiyuminen tieyistä ärsykkeistä on vielä kaukana että aivojen monimutkainen ja jopa itseään korjaavasta verkoston kautta saataisiin ko. aiheeseen käyttökelpoista dataa. Eräs NEurologi sanoi jokunen vuosi että tieto aivoista on uusien välineiden myötä kasvanut huimasti mutta se on pohjimmiltaan vaan lisännyt kysymysten määrää.

  • @Micah-k9f
    @Micah-k9f 2 года назад

    Mielenkiintonen video

  • @iiduzka777
    @iiduzka777 2 года назад +4

    Uni lääke hän on ihan kätevä koska eihän väsyneenä jaksa valehella

    • @code8217
      @code8217 2 года назад

      kuulostat vitun typerältä

  • @kariturunen3163
    @kariturunen3163 2 года назад +1

    Eikö jenkit kuvitelleet aikoinaan että aine nimeltä LSD olisi semmoinen

  • @tiina-marjamikkonen8392
    @tiina-marjamikkonen8392 2 года назад

    Aikamoisia salaliittoteorioita!Tosiaan kaikkea ei pidä uskoa, mitä netistä löytyy, paitsi Petterin videoita!😄

    • @code8217
      @code8217 2 года назад

      ei ole teorioita vaan ihan tosi asioita..

  • @onlyklm1410
    @onlyklm1410 2 года назад

    Voitko tehä videon Elisabeth II?

  • @juliuskeisari1133
    @juliuskeisari1133 2 года назад

    Voisitko tehdä Elisabet II muistoksi hänestä videon? 👸

  • @matiasp6998
    @matiasp6998 2 года назад +1

    Parta takas

  • @DrCareBearFIN
    @DrCareBearFIN 2 года назад

    Varmaa antaisin tolle mun kihlatulle ja kysyisin sit häneltä et "Kerroppas nyt mulle, rakastatko sä mua oikeesti?" vaikka en sitä epäilekkään etteikö rakastais, mut sillee sais ainaki 100% vahvistuksen asialle.. :D Ääh.. Joo tyhmä idea.. Ehkä antaisin sittenki yhdelle eksälle ja kysyisin siltä et miks yritti tappaa mut vaikka en ollu mitään tehny?

  • @luukasvRC
    @luukasvRC 2 года назад

    Kiinnostava aihe👍👍👍

  • @jpeltola
    @jpeltola 2 года назад

    Oliko neuvostoliitossa jotain omia totuusseerumeja? Mitään tutkimuksia niistä?

  • @Yyxxjussi
    @Yyxxjussi 2 года назад

    Tampereella on ollut näitä Mk koe hlöitä. ( Iltalehti paljasti 2000 luvun alussa muistaakseni) Mistähän PM on ? 😉

  • @neuthral
    @neuthral 2 года назад

    politiikkojen puheiden alustaminen pienellä totuus shotilla

  • @minnajpg1339
    @minnajpg1339 2 года назад

    Auroran ammuskelu tapahtui vuonna 2012

  • @siirieslps9699
    @siirieslps9699 2 года назад

    Jee uus video vihdoin ps oot paras tubaaja ikinä

  • @3n7114
    @3n7114 2 года назад

    Eka kerta ku katon sun pitkää videoo oon aina kattonu vaa shorts videoita

  • @meow4ku
    @meow4ku 2 года назад

    Kiinnostava video selvästi alusta lähtien heti koulun jälkeen

  • @hghg5273
    @hghg5273 2 года назад +1

    Kuulostat paljon energisemmältä viime videossa että mikä homma?

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  2 года назад

      :D Tää video on kuvattu joskus pari viikkoo sit. Päivät vaihtelee!

    • @hghg5273
      @hghg5273 2 года назад

      @@pmikkonen ok

  • @markuslaaksonen3632
    @markuslaaksonen3632 2 года назад

    Kidutus ja päihteet on todella huonoja kuulustelu tapoja.päihteiden alla sua voi ohjata haluttuun vastaukseen ja kidutyksessa tunnustaa mitä vaan kunhan loppuu

    • @irc_ninja6906
      @irc_ninja6906 2 года назад

      Kidutusta voitaisiin käyttää kuulustelussa myös järkevästi ja tehokkaasti.Esimerkiks erittäin kuuluisa Milla Arosen murhassa tekijä myönti teon mutta ei edelleenkään ole kertonu ruumiin paikkaa, kidutuksella se paikka saatais selville ja samalla selviäis oliko teko tappo vai murha.

    • @jirko.sedergren
      @jirko.sedergren 2 года назад

      @@irc_ninja6906 Totta tuo on mutta olis ehkä vaikea määritellä missä tapauksessa sitä kidutusta saisi käyttää. Kuitenkin jos valtion alainen toimija sen toteutas pitäs olla lailla säädelty että millon sais käyttää. Marginaalinen määrä kuitenkin tapauksia missä ois oikeasti hyötyä. Tämä siis vain minun mielipide asiasta

    • @irc_ninja6906
      @irc_ninja6906 2 года назад

      @@jirko.sedergren lupa voitas hakea oikeudelta tapauskohtasesti

    • @jirko.sedergren
      @jirko.sedergren 2 года назад

      @@irc_ninja6906 Tuollein se vois toimia. Se pitäs vaan määritellä että mitä keinoa käytetäs. Esim. Vesi kidutusta, bambu tikkuja kynsien alle tai sit jotain kemikaalia esim huumaavia lääkeitä mitä näitä nyt on. Ihminen on kyllä kekseliäs kun toiselle pitäs aiheuttaa maksimaalista fyysistä tai henkistä kipua. Sen verta sivistyneitä ollaan että keinon pitäs olla vaan semmoinen että ei pysyvää vahinkoa aiheutas. Jenkkien vesi kidutus esim ois varmaan aika toimiva🤔

  • @JalmariSiili
    @JalmariSiili 2 года назад

    Hyvä video. Mutta oliko tämä kommentti totta vai valehtelinko? Sepä se 👍

  • @annakuusela520
    @annakuusela520 2 года назад

    Seuraava video kuningatar Elisabet 2

  • @markuslaaksonen3632
    @markuslaaksonen3632 2 года назад

    Ennenku ku katon yhtään ni Eiks csi yrittänyt lsd avulla tehdä tätä seerumia. Juu tota suomi juttua en muistanut. Ps haluaisin exsäl käyttää et tunnustaisi poliisille kaiken paskan et kuinka paljon vei multa

  • @Anton-kq9om
    @Anton-kq9om Год назад

    TOTUUS SEERUMI aka. RUSSIAN STANDARD VODKA😜

  • @hupiukko_yty6285
    @hupiukko_yty6285 2 года назад

    Oon tilannut sun kanavan kahdella eri kanavalla ps oot paras

  • @timosalo4617
    @timosalo4617 2 года назад

    On näkyy katokäynyt Wikipedian

  • @TSisus
    @TSisus 2 года назад

    Ihm3ellisin paita, indeed

  • @ekavekara247
    @ekavekara247 9 месяцев назад

    *2012

  • @ristosaarinen7431
    @ristosaarinen7431 2 года назад

    paljonko koronarokotteet tappaa

    • @jirko.sedergren
      @jirko.sedergren 2 года назад +1

      Jokainen kuka sen on ottanut kuolee. (Eri asia milloin)🤔

  • @SuperMika70
    @SuperMika70 2 года назад

    🤘

  • @AP-tv5gg
    @AP-tv5gg 2 года назад

    Paras taikajuoma on kahvi

  • @kontiainen69
    @kontiainen69 2 года назад

    ensimmäinen?🤔

  • @petrihetkin7543
    @petrihetkin7543 2 года назад +1

    😎😂😂😂😂

  • @jani696991
    @jani696991 2 года назад

    kyllä totuusseerumi on keksitty, alhoholi.

    • @Joonatan75
      @Joonatan75 Год назад

      Siinä on vaan se lapin lisä. On myös sanonta että kolmessa prommillessa, siis en tarkoita pitkää putke jne., vastuu siirtyy kuulijalle, että sikäli sillä on myös toionen puolensa.

  • @veepav5890
    @veepav5890 2 года назад +1

    Moii

  • @morkovelho
    @morkovelho 2 года назад +3

    Eka

  • @TrYhE
    @TrYhE 2 года назад

    Ok