Onneksi kaikki miehet eivät ole pahoja missään nimessä. Minä en siis millään tavalla tarkoita että olisit sitä mieltä, mutta tuli vain mieleen että valitettavasti on naisia jotka pelkäävät kaikkia miehiä, sillä me kaikki ei tietenkään olla pahoja missään nimessä.. varmasti puuttuisin jos näkisin epäilyttävän tilanteen kadulla.
Itseä jakso viilsi normaalia syvemmälle. Oma 11-vuotias tytär ollut tahdon vastaisessa hoidossa äskettäin mm. dickpic-rottien ja koulukiusaamisen vuoksi. Onneksi asiat nyt paremmin. Tärkeetä duunii teette! Hyvää syntymäpäivää 107-vuotias ja hyvää itsenäisyyspäivää vidin starboille 🇫🇮
Tosi paljon tsemppiä sun tyttärelle ja koko perheelle, olin itse koulukiusattu, joskin se kiusaus levisi myös koulun ulkopuolelle ja kun menin talosta ulos, porukka huuteli haukkumanimeä. Vuodet jättivät jälkensä ja vasta nyt kolmekymppisenä voin paremmin. Hoitoon en ikinä päässyt/joutunut koska peittelin tilannetta (sille ei olisi voinut kukaan mitään, näin kuinka opettajat eivät reagoineet edes jälki-istunnolla kun syljettiin päälle ym.) ja silloin internet oli vielä suht turvallinen paikka, niin tutustuin sitten hyviin kavereihin sen kautta, mutta kun kiusaaminen loppuu, tulee helposti PTSD-reaktio, paniikkikohtauksia ym. Ainakin minulla tuli lukiossa kun oli turvallinen ympäristö vuosien stressin jälkeen. Toivon, että teidän tyttären kohdalla kiusaaminen saataisiin loppumaan ja tytär toipumaan kaikesta tuosta.
@@malamuuttioho, hei mulle tapahtui jotain ihan vastaavaa. Kiusattiin yläaste aika raa'asti silloisen fyysisen poikkeaman vuoksi. Sitten n. vuosi siitä kun kiusaaminen loppui ja oli siltä turvassa niin iski kovat mlelenterveysongelmat. Epätodellista oloa ja semmoista dissosiatiivista oireilua masennuksineen ja ahdistuksineen. Koulut kuitenkin painoin hoidon ja tuen kanssa loppuun ja duunia painanut tauotta niistä lähtien 15+ vuotta tähän päivään. Ei hetkeäkään työttömänä. Joskus niillä tukiverkoilla saadaan vielä ihan soiva peli yhteiskuntaan. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sullekin 💪
Kiiiitos että tästä aiheesta puhutte. Todella tärkeää puhua näistä pefofiileista, joita on aivan liikaa joka puolella , myös päättävissä paikoissa. Kiiitos 🙏
Olkoon miten ällöttävää vaa, mut näistä pitää puhua, koska tätä tapahtuu, koko ajan.. ja on tapahtunut vuosikymmeniä, ällöttäviä ihmisiä nää "sedät" ja "fetissi-ihmiset".. Mut taustat ja tilanteet pitää 100% selvittää ennenku tuodaan julkisuuteen. Joku muukin voi olla näitten "setien" jäljillä...
Hieno jakso tärkeästä aiheesta,kiitos. Kyllä tässä ainoa oikea lähestymistapa on ennalta ehkäisy..Teon uusiminen ei saa toteutua..ja uhrien tukeminen..Tekijöiden käsitteleminen silkkihansikkain ei ole tarkoituksen mukaista. Toki kenenkään syyllistäminen lasten hyväksikäyttäjäksi ilman näyttöä ei ole oikein.
Todella tärkeä aihe. Kuka suojelee lasta ellei tervejärkiset ihmiset ympärillä, vanhemmat ja myös viranomaiset antamalla kunnon tuomioita ja tekijöiden kuvat esille varoittamaan!
kertoo hyvin oleellisesti vallitsevista arvoista ja säännöistä, mikäli kansalaisen täytyy tällaisista lakimuutoksista sekä jakaumista puhua hyssyttelemällä.
Nahkhiir puhuu asiaa ja tilastot puhuvat puolestaan. Miksi Tanskan tiukempaa maahanmuuttolakia ei toteuteta Suomessa? Kiitos hyvästä keskustelusta Immu ja Kentsu.
Hei aivan saatanan nastaa oli nähä teidän mainos toosasta! Eipä ole paljoa toosaa tullu enään pitkään aikaa katteltua mut nyt vois olla vaik yks hyvä syy alkaa kattoo! Ihan sairaan Hienoo duunii! Iso arvostus paitsi laadukkaasta ja kiinnostavasta kontsasta itsessään,niin kuin kaikesta siitä avoimuudesta ja muutoksesta mitä olet tuonut henkilökohtaisesti itsestäsi julki! Iso käsi täältä🤛👍
Kova aihe, mutta valitettavan ajankohtainen tässä maailmassa. Itsellä myös, näin 6- ja 1-vuotiaiden lasten isänä huoli on suuri, kun tuo koulu alkaa ja some tulee mukaan. Oma taisteluni tulee varmasti olemaan, miten päästää pikkuhiljaa lapsesta irti ja antaa ne ohjeet/opit millä ehkäistään uhriksi joutuminen. Omat terveiset seksimiehille on selvät: Ei muuten kannata. Immun näköiset kaverit sellin tai kodin ovella on karu kohtalo. (Ainakin itse olin, joskus hiljaista poikaa, kun mestari baarikärpäsen(muistaakseni😅) ovella syynäili allekirjoittaneen henkkareita.)
Hieno ukot tulee muistot mieleen aiheesta 👍🏻allekirjoittaneelle lyötiin samaan selliin tälläinen "namusetä"ja ennen kuin tämä ehti tavaroita purkaa/kahviinsa koskea niin puujakkarasta oli pelkkä selkänoja kädessäni 😅setä sai jonkun kohtauksen ja huusi sellipuhelimeen apua,apua et hakekaa hänet pois😅 sit tuli mulle ilman syytä ohjelmaa laumalta joltain "viittamiehiltä"kun ei itseltäni edes jalat maahan koskeneet😅vaikka kävely kykyä minulla on😅löysin itseni kellarista sit vuorokauden päästä nämä herrasmiehet päättivät kuulustella ja epäillä mua pahoinpitelystä 😲 eipä mulla siihen hätään asianajajaa löytynyt niin" rehellisesti "itseni puolustaen kerroin että uusi kämppä kaveri sai jonkun ""sairas kohtauksen "keitettyäni "ystävällisesti " tervetulo kahvit ja hän kaatui ja rikkoi tuolin siinä vinkuen sekä sätkien🙄outo juttu 😁jälkeenpäin kuulin että tämä oli muuttanut toiselle rauhallisemmalle "pienelle"osastolle😅😅😅no ymmärrän kyllä että kaikki ei isolla osastolla pärjää 😂😂😂itse keittiömiehenä sain asua tässä talossa yksin kun aikaisin jouduin heräämään😁mutta asiaan nämä namutyypit eivät kuulu mielestäni vankilaan vaan japanin kuoleman rangaistus käytäntöön 100%:sti☝️💪🇫🇮vai mitä mieltä muut isät ovat kun itsellänikin 5 bioligista ja 4:n isäpuolena on 🤔ei muuta kuin hyyvää itsenäisyyspäivän viettoa immu ja "mister columbo" sekä kanavan seuraajat🇫🇮🇫🇮🇫🇮t: Jamppa From Vampula City Finland 🇫🇮🇫🇮🇫🇮p.s:kyllähän yksikin joka lähestyi minua kaatui "vahingossa "rassin"päälle joka oli vieläpä vääntynyt kahvaa myöten😲🤭ja taas allekirjoittaa viettiin 😂😂😂syyttä🙄 asiasta puhuttu jakso toivottavasti viikon päästä immu ehdit heittää uutta kehiin 👍🏻👌👍🏻
Oma tytär oli aikoinaa 8v ku oli jäädä tämmösen hyväkskäyttämäksi kotipihalla keinuessaan kaverinsa kanssa ku ulkomaalainen ukko oli tullu "leikkimään" lasten kanssa. Siinä oli jo ehditty udella missä tytöt asuu ja pyydetty puhelinnumeroitakin... oma tytär oli onneksi tajunnut kertoa tästä kotona ku vastaavasti kaverinsa ei sitä edes ollut tehnyt. Tämän ukon jäljille päästiin onneksi pian ja juuri siksi että asiasta oli kotona kerrottu. Poliisi ehti tässä tapauksessa ensin tavottamaan kyseisen hlön (vaikkei se kaukana ollut enää itelläkään) joka oli sitte selitellyt että oli vaan ikävä omaa perhettä kotimaassaan...
Niin pitäisi. Istusin varmasti vieläki jos oisin saanu kiinni ennen poliisia. Onni oli että väkivallan poliisi otti asian vakavasti ja ilmotti että kyseessä seksuaalisen hyväksikäytön yritys vaikkei onneksi mitään ehtinyt tapahtumaan vaan tytöt tajusi poistua tilanteesta
Muutin laitokseen vuonna 1986 .. kaksitoista vuotiaana eli meidän oli pakko käydä oven takana jo siinä 80-luvun lopulla, eli jotain 1987-1988 paikkeilla. Täytyy yrittää saada kiinni ihmisiä joiden kanssa oltiin tuolla reissulla. VITUTTAA!
Mikäli naamat päätyisi nimismiehen seinään. Kysymys kuuluu mitä seuraavaksi? Henkirikoksesta tuomitut seinälle? Kavaltajat seinälle? Huumausaineisiin liittyvistä rikoksista seinälle? Näpistelijät seinälle?
Kevennyksenä Siltsusta sen verran, että on ensimmäinen suomalainen artisti joka on myynyt kultaa, platinaa ja kristallia. Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitos videosta!
Hyvää itsenäisyyspäivää, muistin kun sanoit joskus että ei ole neuvottelua minne ei voi rynkyn kanssa mennä!! Toivottavasti kummisetä käy pari paukkua ampumassa. Ihan luvallisella oli pakko korjaa.:)
🤣🤣🤣no noi palsut mis oon ollu hoituu kyl rynkyllä...tietty paliksii voi olla erilaisia...mun mis mä oon pyörinyt ni ne on niin kesyjä et hoituu rynkyllä...hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin myös
Ei tarviis maahanmuuttaja tälläisestä tuomiota ollenkaan, parempi olisi suoraan laittaa karkotuspäätöstä! Voisi myös soveltaa natiiveille tätä muttei taida onnistua
Äitinä ja nuorempana kaikenlaisia ukkeleita väistelleenä, kiitos teille molemmille tästä. Todella tärkeä puheenvuoro, arvostan!
Onneksi kaikki miehet eivät ole pahoja missään nimessä. Minä en siis millään tavalla tarkoita että olisit sitä mieltä, mutta tuli vain mieleen että valitettavasti on naisia jotka pelkäävät kaikkia miehiä, sillä me kaikki ei tietenkään olla pahoja missään nimessä.. varmasti puuttuisin jos näkisin epäilyttävän tilanteen kadulla.
Kiitti paljon hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin
Ei kaikki mamutkaan oo pahoja mutta..@@croci81
@@croci81Joo ei mutta yllättyisit kuinka moni nainen/tyttö on elämänsä aikana kokenut epämääräistä toimintaa miesten osalta.
Itseä jakso viilsi normaalia syvemmälle. Oma 11-vuotias tytär ollut tahdon vastaisessa hoidossa äskettäin mm. dickpic-rottien ja koulukiusaamisen vuoksi. Onneksi asiat nyt paremmin. Tärkeetä duunii teette!
Hyvää syntymäpäivää 107-vuotias ja hyvää itsenäisyyspäivää vidin starboille 🇫🇮
Tosi paljon tsemppiä sun tyttärelle ja koko perheelle, olin itse koulukiusattu, joskin se kiusaus levisi myös koulun ulkopuolelle ja kun menin talosta ulos, porukka huuteli haukkumanimeä. Vuodet jättivät jälkensä ja vasta nyt kolmekymppisenä voin paremmin. Hoitoon en ikinä päässyt/joutunut koska peittelin tilannetta (sille ei olisi voinut kukaan mitään, näin kuinka opettajat eivät reagoineet edes jälki-istunnolla kun syljettiin päälle ym.) ja silloin internet oli vielä suht turvallinen paikka, niin tutustuin sitten hyviin kavereihin sen kautta, mutta kun kiusaaminen loppuu, tulee helposti PTSD-reaktio, paniikkikohtauksia ym. Ainakin minulla tuli lukiossa kun oli turvallinen ympäristö vuosien stressin jälkeen. Toivon, että teidän tyttären kohdalla kiusaaminen saataisiin loppumaan ja tytär toipumaan kaikesta tuosta.
Tsemppiä koko perheelle. Hienoa kuulla että nyt on asiat paremmin. Ja hyvät itsenäisyyspäivät!
Tsemii sulle tohon hommaan...ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää
@@malamuuttioho, hei mulle tapahtui jotain ihan vastaavaa. Kiusattiin yläaste aika raa'asti silloisen fyysisen poikkeaman vuoksi. Sitten n. vuosi siitä kun kiusaaminen loppui ja oli siltä turvassa niin iski kovat mlelenterveysongelmat. Epätodellista oloa ja semmoista dissosiatiivista oireilua masennuksineen ja ahdistuksineen. Koulut kuitenkin painoin hoidon ja tuen kanssa loppuun ja duunia painanut tauotta niistä lähtien 15+ vuotta tähän päivään. Ei hetkeäkään työttömänä. Joskus niillä tukiverkoilla saadaan vielä ihan soiva peli yhteiskuntaan. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sullekin 💪
Asiallinen video taas! Kiitti ja hyvää itsenäisyys päivää!Sait hommattua pöydän Kentsun kupille!!
😁😁tänks samoin sinne päin
Kiiiitos että tästä aiheesta puhutte. Todella tärkeää puhua näistä pefofiileista, joita on aivan liikaa joka puolella , myös päättävissä paikoissa. Kiiitos 🙏
Jees tänks hyvää itsenäisyyspäivää
Hyvä ja tärkeä keskustelu. Kissa pöydälle vaan. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Tänks samoin sinne
Ällöttävin puheenaihe tähän asti mutta hyvä että näistä puhutaan! Hyvää itsenäisyyspäivää👌🏻
Kiitti paljon samoin sinne päin
Jep, mut yleensä "rikolliset" inhoaa asioita mitkä liittyy lapsiin. Siis ns. läski tummuu ku teet pahaa lapselle. Olit kantis tai mitävaa..
Olkoon miten ällöttävää vaa, mut näistä pitää puhua, koska tätä tapahtuu, koko ajan.. ja on tapahtunut vuosikymmeniä, ällöttäviä ihmisiä nää "sedät" ja "fetissi-ihmiset".. Mut taustat ja tilanteet pitää 100% selvittää ennenku tuodaan julkisuuteen. Joku muukin voi olla näitten "setien" jäljillä...
Hyvä että näistä puhutaan!
Kiitos Asiantuntijat!
On nämä kovia juttuja!
Nyt ollaan jo niin likellä tiedonjulkistamispalkintoa että...
😁😁tänks hyvää itsenäisyyspäivää
@Gangstakuiskaaja
Kiitos samoin Kentsu ja Immu !
Todella tärkeä puheenaihe äijillä ja hyvä tapa tuoda asiat ilmi, näitä teiän videoita on helppo katsoa👍🏼 jatkakaa ehdottomasti tuotantoa😎
Tänks hyvää viikonloppua sinne päin
Kovaa settiä! Pitäs puhua enemmä! Hyvää suomipäivää teille!
Kiitti paljon samoin sinne
Bra avsnitt!! Hyvää itsenäisyyspäivää immu ja kentsu 🇫🇮
Kiitti paljon
💁Oli taas hyvä video ja aiheellinen 👍Ite pidän namusedistä et ovat ihan pohjasakkaa! Kiitos Kentsu ja Immu taas kerran👍✨
Tänks 😁😁
kiitos mielenkiintoisesta videosta. Hyvää itsenäisyyspäivää
Kiitti paljon samoin sinne
Hieno jakso tärkeästä aiheesta,kiitos. Kyllä tässä ainoa oikea lähestymistapa on ennalta ehkäisy..Teon uusiminen ei saa toteutua..ja uhrien tukeminen..Tekijöiden käsitteleminen silkkihansikkain ei ole tarkoituksen mukaista. Toki kenenkään syyllistäminen lasten hyväksikäyttäjäksi ilman näyttöä ei ole oikein.
Kiitti paljon hyvää uuttavuotta sinne päin
Ite olen päässyt pyyhkimään rystyset mustaksi tämänkaltaisen harrastajan naamaan. Voin sanoa että nautin kun hengitys alkoi mennä raskaaksi.
😁
Sama homma
Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitos jaksosta! Tärkeitä asioita otitte esille.
Tänks samoin sinne
Kiitos taas ukot hyvästä vidosta!! Niin ja Hyvää itsenäisyyspäivää teille myös!!!
Kiitti paljon samoin sinne
Tätä pyysin silloin kun idän ihmeistä teitte juttua. Sana piti ja juttu tuli. Kiitokset tästä. Loistavaa duunia teette 💪
🤠 tattis...Hyvää viikonloppua sinne päin
Hyvää itsenäysyys päivää, ja hyvä video
Kiitti paljon samoin sinne
Hyvää itsenäisyyspäivää hurjat..
Tänks samoin sinne
Te ootte kyllä mahtava kaksikko ❤ hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮
Kiitti paljon samoin sinne
Laatu pätkää taas kerran! Kiitos! 👍
Tänks samoin sinne päin
hyvä yö pelastettu :)kiitos huippu setistä .
😁😁😁tänks
Todella tärkeä aihe. Kuka suojelee lasta ellei tervejärkiset ihmiset ympärillä, vanhemmat ja myös viranomaiset antamalla kunnon tuomioita ja tekijöiden kuvat esille varoittamaan!
Jees justiinsa nii
Kiitos tästä, hyvää itsenäisyyspäivää kummallekkin teistä!
Kiitti paljon samoin sinne hyvää itsenäisyyspäivää
kertoo hyvin oleellisesti vallitsevista arvoista ja säännöistä, mikäli kansalaisen täytyy tällaisista lakimuutoksista sekä jakaumista puhua hyssyttelemällä.
Jees hyvää itsenäisyyspäivää
Kiitän hyvät herrat,jälleen kerran, asiaa,ilman irvailua.nostan hattua.
Tattis...hyvää viikonloppua sinne päin
Jälleen loistava video! Ja hyvää itsenäisyyspäivää molemmille! 🇫🇮🕯
Kiitti paljon hyvää itsenäisyyspäivää
Hyvää asiaa taas! Ja hyvää itsenäisyyspäivää teille
Kiitti paljon
Järkevää sekä tärkeää kontsaa taas jälleen. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Jees Kiitti paljon hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin myös
Asiallinen video taas kerran. Hyvää itsenäisyyspäivää immulle ja kentsulle🇫🇮
Kiitti paljon hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin myös
hyvää itsenäisyyspäivää immu ja kentsu + koko suomenkansa!!!!kiitoksia taas ukoille !!!
Jees tänks samoin sinne
Kiitos taas hyvästä videosta ja hyvää itsenäisyyspäivää
Kiitti paljon samoin sinne
Kyllä aina jaksaa teidän kahden jorinoita kuunnella👍 Hyvää settiä taas kerran
Kiitti paljon hyvää itsenäisyyspäivää
@Gangstakuiskaaja Samoin
0:00
Ja tota sakkia raahataan tänne. Hienoa...voi jeesus
🤠
Jos haluat olla oikein moderni niin sanot allah akbar
pedari on pedari, kaunistelematta.
Se on justiinsa nii
Kylmästi vaan, pedarilta kikkeli valtiolle.
Ja pedari hoitoon, laitokseen, työleirille suljetulle.
@@MsUncleKevin kuten faktat osoittavat,iso osa heistä on itse joutunut lapsena hyväksikäytetyiksi,pedojen uhreiksi.
Todella hyvää settiä täällä sekä tiktoktin puolella tärkeää duunia👏
Kiitti paljon hyvää viikonloppua sinne päin
Huhhuh miten vaikea aihe, tosi hyvää ja mielenkiintoista keskustelua kuitenkin. Olen Immun kanssa monestakin asiasta täysin samaa mieltä.
Tänks hyvää itsenäisyyspäivää
Nahkhiir puhuu asiaa ja tilastot puhuvat puolestaan. Miksi Tanskan tiukempaa maahanmuuttolakia ei toteuteta Suomessa? Kiitos hyvästä keskustelusta Immu ja Kentsu.
Kiitti paljon
Voisitteko tehdä jakson syyntakeettomista rikollisista? Mielentilatutkimus ja oikeuspsykiatria.
Joo tottakai voidaan jos siihen sais viel jonku viisaan näkemystä
@@Gangstakuiskaaja Joku oikeuspsykiatri vois olla hyvä tähän aiheeseen, ehkä Lääkäri Atella ois tuttuja kollegoita sillä alalla.
Hannu Lauerma olisi kova.
@@sombrero2064ei hemmetissä olis🤣
@@jylbert9310 Ois se, sillä on ihan älyttömän miellyttävä ääni, mukava nukahtaa 😌🙏
Just sopiva ajotus! Kiitos Immu ja Kentsu 👌🏼
Kiitti paljon hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin
@ samoin näin vähä myöhäs sinne!
Kiitos herrat💙👍🏿💙
Kiitti paljon
Hyvää Itsenäisyyspäivää molemmille! Hyvä video taas!!
Kiitti paljon samoin sinne
Hyvä jakso taas kerran, kiitos Immu ja Kentsu!
Kiitti paljon hyvää itsenäisyyspäivää
Uusi video, rankka aihe 😱
Hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮
Kiitti paljon samoin sinne
Äijät vaa puskee hyvää settii hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää
Tänks samoin sinne
Valtamedia harvemmiten puhuu faktoista mutta täältä niitä löytyy 👍 kiitos
😄😄Kiitti paljon hyvää viikonloppua sinne päin
Hyvä jakso👍 Hyvää itsenäisyyspäivää🇫🇮🇫🇮
Tänks samoin sinne
kiitos immu. hyvää itsenäisyyspäivää
Kiitti paljon samoin sinne
Perjantaipäivän paras hetki, taas oli Äijillä painavaa asiaa, Kiitosta molemmille, Hyvää Itsenäisyyspäivää!!!! 😂
Kiitti paljon samoin sinne
11:10 Marie Antoinette ei oikeasti sanonut "syökööt kakkua", se on myytti. Hyvä video kuitenkin, kiitos taas!
Mist tiiät....hyvää joulun odotusta sinne päin
@Gangstakuiskaaja No enhän minä varmaksi sitä voi tietää, totta tuokin. Kiitos samoin!
Hyvää itsenäisyyspäivää Immu! 🎉
Kiitti paljon samoin sinne
Hyvää settiä...hyvää itsenäisyyspäivää
Tänks samoin sinne
Teette upeaa työtä. Jatkakaa samaan tahtiin!.
Kiitti paljon hyvää uuttavuotta sinne päin
Mukava kuunnella kun uskalletaan puhua niinkuin asiat on!
Kiitti paljon hyvää joulun odotusta sinne päin
Hyvä ja tärkiä jakso. Ehdottomasti tuomiot kovemmiksi.
Jees tänks samaa mieltä
Hei aivan saatanan nastaa oli nähä teidän mainos toosasta! Eipä ole paljoa toosaa tullu enään pitkään aikaa katteltua mut nyt vois olla vaik yks hyvä syy alkaa kattoo! Ihan sairaan Hienoo duunii! Iso arvostus paitsi laadukkaasta ja kiinnostavasta kontsasta itsessään,niin kuin kaikesta siitä avoimuudesta ja muutoksesta mitä olet tuonut henkilökohtaisesti itsestäsi julki! Iso käsi täältä🤛👍
Kiitti paljon
Kiitos teille taasen ja hyvä itsenäisyyspäivää teille
Jees tänks samoin sinne
Kiitos Hyvästä ohjelmasta ja Hyvää Itsenäisyyspäivää
Kiitti paljon samoin sinne
Asiallista settiä, ilman turhia kiertelyjä.
Kiitti paljon
Hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮 Immu ja Kentsu ja hyvät viikonloput sinnepäin!
Jees tänks samoin sinne
Kova aihe, mutta valitettavan ajankohtainen tässä maailmassa. Itsellä myös, näin 6- ja 1-vuotiaiden lasten isänä huoli on suuri, kun tuo koulu alkaa ja some tulee mukaan. Oma taisteluni tulee varmasti olemaan, miten päästää pikkuhiljaa lapsesta irti ja antaa ne ohjeet/opit millä ehkäistään uhriksi joutuminen. Omat terveiset seksimiehille on selvät: Ei muuten kannata. Immun näköiset kaverit sellin tai kodin ovella on karu kohtalo. (Ainakin itse olin, joskus hiljaista poikaa, kun mestari baarikärpäsen(muistaakseni😅) ovella syynäili allekirjoittaneen henkkareita.)
🤠Jees tänks hyvää itsenäisyyspäivää
Hieno ukot tulee muistot mieleen aiheesta 👍🏻allekirjoittaneelle lyötiin samaan selliin tälläinen "namusetä"ja ennen kuin tämä ehti tavaroita purkaa/kahviinsa koskea niin puujakkarasta oli pelkkä selkänoja kädessäni 😅setä sai jonkun kohtauksen ja huusi sellipuhelimeen apua,apua et hakekaa hänet pois😅 sit tuli mulle ilman syytä ohjelmaa laumalta joltain "viittamiehiltä"kun ei itseltäni edes jalat maahan koskeneet😅vaikka kävely kykyä minulla on😅löysin itseni kellarista sit vuorokauden päästä nämä herrasmiehet päättivät kuulustella ja epäillä mua pahoinpitelystä 😲 eipä mulla siihen hätään asianajajaa löytynyt niin" rehellisesti "itseni puolustaen kerroin että uusi kämppä kaveri sai jonkun ""sairas kohtauksen "keitettyäni "ystävällisesti " tervetulo kahvit ja hän kaatui ja rikkoi tuolin siinä vinkuen sekä sätkien🙄outo juttu 😁jälkeenpäin kuulin että tämä oli muuttanut toiselle rauhallisemmalle "pienelle"osastolle😅😅😅no ymmärrän kyllä että kaikki ei isolla osastolla pärjää 😂😂😂itse keittiömiehenä sain asua tässä talossa yksin kun aikaisin jouduin heräämään😁mutta asiaan nämä namutyypit eivät kuulu mielestäni vankilaan vaan japanin kuoleman rangaistus käytäntöön 100%:sti☝️💪🇫🇮vai mitä mieltä muut isät ovat kun itsellänikin 5 bioligista ja 4:n isäpuolena on 🤔ei muuta kuin hyyvää itsenäisyyspäivän viettoa immu ja "mister columbo" sekä kanavan seuraajat🇫🇮🇫🇮🇫🇮t: Jamppa From Vampula City Finland 🇫🇮🇫🇮🇫🇮p.s:kyllähän yksikin joka lähestyi minua kaatui "vahingossa "rassin"päälle joka oli vieläpä vääntynyt kahvaa myöten😲🤭ja taas allekirjoittaa viettiin 😂😂😂syyttä🙄 asiasta puhuttu jakso toivottavasti viikon päästä immu ehdit heittää uutta kehiin 👍🏻👌👍🏻
Hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin
Kiitos Kun puhutte näistä saastoista kun ei muka nykyään jostain syystä uskalleta mitä en ymmärrä.
Jees tänks hyvää viikonloppua sinne päin
Hyvä breku ja aamukahvit krimisarkiston seurassa. Hyvää itsenäisyyspäivää Immulle ja Kentsulle!🇫🇮
Jees tänks siit se päivä lähtee...hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin myös
Oma tytär oli aikoinaa 8v ku oli jäädä tämmösen hyväkskäyttämäksi kotipihalla keinuessaan kaverinsa kanssa ku ulkomaalainen ukko oli tullu "leikkimään" lasten kanssa. Siinä oli jo ehditty udella missä tytöt asuu ja pyydetty puhelinnumeroitakin... oma tytär oli onneksi tajunnut kertoa tästä kotona ku vastaavasti kaverinsa ei sitä edes ollut tehnyt. Tämän ukon jäljille päästiin onneksi pian ja juuri siksi että asiasta oli kotona kerrottu. Poliisi ehti tässä tapauksessa ensin tavottamaan kyseisen hlön (vaikkei se kaukana ollut enää itelläkään) joka oli sitte selitellyt että oli vaan ikävä omaa perhettä kotimaassaan...
Just....kyl nää ihmiset pitäs rekisteröidä omalla lärvillä nimismiehen ilmoitustaululla
Niin pitäisi. Istusin varmasti vieläki jos oisin saanu kiinni ennen poliisia. Onni oli että väkivallan poliisi otti asian vakavasti ja ilmotti että kyseessä seksuaalisen hyväksikäytön yritys vaikkei onneksi mitään ehtinyt tapahtumaan vaan tytöt tajusi poistua tilanteesta
Muutin laitokseen vuonna 1986 .. kaksitoista vuotiaana eli meidän oli pakko käydä oven takana jo siinä 80-luvun lopulla, eli jotain 1987-1988 paikkeilla. Täytyy yrittää saada kiinni ihmisiä joiden kanssa oltiin tuolla reissulla. VITUTTAA!
😁
Mikäli naamat päätyisi nimismiehen seinään. Kysymys kuuluu mitä seuraavaksi? Henkirikoksesta tuomitut seinälle? Kavaltajat seinälle? Huumausaineisiin liittyvistä rikoksista seinälle? Näpistelijät seinälle?
Tulevaisuus on mystistä
Hyvää kontettia jälleen, olisko mahdollista saada näitä spotifyyn?
En osaa laittaa niit...just ja just osaan käyttää tätä tubee
hyvää itsenäisyyspäivää ja viikonloppua Nahkirille ja Immulle 🎉
Kiitti paljon samoin sinne
Ihan super järkyttävää ja pelottavaa.
Tänks hyvää itsenäisyyspäivää
Hyvät ajatukset teillä! Like
Kiitti paljon
Kiitos ukot itte kohta 60 hyvää settiä
!!!!
Tänks hyvää itsenäisyyspäivää
Hyvää itsenäisyyspäivää herroille!
Kiitti paljon samoin sinne
Hyvää itsenäisyys päivää krimisarkistoon
😁😁Kiitti paljon
Hyvää itsenäisyyspäivää Immu ja Kentsu. Raju aihe mut hyvä tämäkin käsitellä.
Jees tänks samoin sinne
RUclipsssa on kyllä aikas paha sensuuri. Lähtee viesti kävelemään heti.
Hyvää itsenäisyyspäivää🇫🇮 krimistiimille
Kiitti paljon samoin sinne
Hyvää itsenäisyyspäivää dynamic duolle🇫🇮👍. Jatkakaa faktojen( myös kipeitten) esilletuomista.
Jees tänks samoin sinne
Hyvää settiä taas.
Kiva että tuotanto oli saanut budjetoitua pojille pöydän tuohon väliin ettei tarvitse juomia lattialla pitää.
🤣🤣hyvää viikonloppua sinne päin
Hyvää itsenäisyyspäivää jätkät!
Tänks samoin sinne
kiitos jälleen immu ja kentsu ja samaa mieltä kun immu 10v vähintää noille linnaa ja kastraatio
😁😁tänks arska...se on justiinsa nii
Jälleen hyvä klipi. Hyvää itsenäisyyspäivää😊
Tänks samoin sinne
Hieno jakso vaikka aihe oli mikä oli tällä kerralla. Hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮
Kiitti paljon samoin sinne
Hyvää settiä taas
Kiitti paljon hyvää joulun odotusta sinne päin
Kentsulla on muuten tosi kova takki päällä gasp 😝💪💪💪
😁😁
Loistava video! Täyttä asiaa ja erittäin järkevä näkökulma tohon pedometsästykseen 👍
Tänks
Hyvää itsenäisyyspäivää🎉
Tänks samoin sinne
Kevennyksenä Siltsusta sen verran, että on ensimmäinen suomalainen artisti joka on myynyt kultaa, platinaa ja kristallia.
Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitos videosta!
🤣🤣
Milloinkahan Siltsu nauhoittaa laponia-sarjan?
@juhanivalimaki5418 🤣
@@Gangstakuiskaaja Immu voisi joskus vähän sivuta asiaa, nimiä mainitsematta, että kuinka alan piireissä on julkkiksia ja missä roolissa
Hyvää itsenäisyyspäivää 🎉
Kiitti paljon samoin sinne
Kyyninen Kentsu❤
😆😆
Hyvää Itsenäisyyspäivää Immu ja Kentsu 🇫🇮🫡!
Kiitti paljon samoin sinne
Kentsu päässyt sisätöihin 👍
Ei eläkeläisiä saa ulkona seisottaa 😉
😁😁😁Jees kyl kentsun kelpaa
asiaa😍😍👍👍👍🔝🔝🔝
Tänks
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikenkarvaiset ystävät!
Tänks samoin sinne
Hyvää itsenäisyyspäivää, muistin kun sanoit joskus että ei ole neuvottelua minne ei voi rynkyn kanssa mennä!! Toivottavasti kummisetä käy pari paukkua ampumassa. Ihan luvallisella oli pakko korjaa.:)
🤣🤣🤣no noi palsut mis oon ollu hoituu kyl rynkyllä...tietty paliksii voi olla erilaisia...mun mis mä oon pyörinyt ni ne on niin kesyjä et hoituu rynkyllä...hyvää itsenäisyyspäivää sinne päin myös
Hyvää Itsenäisyyspäivää mestareille👊🏼🇫🇮
Kiitti paljon samoin sinne päin
Ei tarviis maahanmuuttaja tälläisestä tuomiota ollenkaan, parempi olisi suoraan laittaa karkotuspäätöstä! Voisi myös soveltaa natiiveille tätä muttei taida onnistua
Jees juuri näin
No pitäähän se tuomio olla joka istutaan sitten kotimaassa.
100k kohti!🎉🎉🎉❤🎉🎉🎉
Joo sitä kohti mennään 🥰🥰🥰🥰
@Gangstakuiskaaja sit varmaa meille faneille tulee pitempi 100k spessu?
Hyvää itsenäisyyspäivää isännille🇫🇮
Tänks samoin sinne
Hieno kuva, aiheeseen sopiva😂
😁