Kiitos videosta ! Hyvä muistutus käydä viellä katsomassa metsiä kun ei viellä lumi haittaa liikkumista. Omissä metsissäni ei ole onneksi ollut kuin ihan yksittäisiä tuho puita vuosien saatossa.
Hieman sellainen tunne on itsellekin tullut metsiä kulkiessa, että kirjanpainajan tuhoja ei olisi ihan niin paljon tänä vuonna. Tuollaista pikku aukkoa tilan rajalla ei kannattane suuremmin uudistaa ennen viereisen metsän uudistamista. Jos istuttaa, niin on aina väärän kokoista, kun vieressä hakataan. Kiitos videosta!
Kiitos Timo! 👍🏻 Varmasti alueellisia eroja on, mutta ehkäpä paikoin iskeymät ovat vähentyneet. Joo, kyllä tuo kulma on sellainen kohde kuten kuvasit. Tulevat toimet naapurikuviolla ratkaisee miten tuon kanssa sitten toimii.
Hyviä videoita järjestään teet. Sopivan mittaisia ja esittäminen selkeää ja rauhallista. Mitä tulee kirjanpainajiin niin onneksi omista metsistä ei ole toistaiseksi löytynyt... Kop kop. Maannousemaa ja tyvitervasta sitävastoin löytyy
Kiitos Arto! Nämä ovat itsellekin kiinnostavia seurantoja, kun voi myöhemmin katsoa samoilta paikoilta videoita ja näkee mahdollisia eroja. Uusimpien tutkimuksien mukaan kuusentyvilaho altistaa puita selvästi herkemmin kirjanpainajatuhoille eli puut eivät pysty vastustamaan kirjanpainajia niin hyvin kuin terveenä. Ollaan toiveikkaita, että mainitsemasi riesat pysyisivät kurissa siellä teidän nurkissa. 👍
Kiitos videosta ! Hyvä muistutus käydä viellä katsomassa metsiä kun ei viellä lumi haittaa liikkumista. Omissä metsissäni ei ole onneksi ollut kuin ihan yksittäisiä tuho puita vuosien saatossa.
Kiitos JP! Katsotaan kuinka pitkään sää pysyy lauhana, eiköhän se talvi sieltä lopulta kuitenkin taas tule jossain vaiheessa. 😀
Hieman sellainen tunne on itsellekin tullut metsiä kulkiessa, että kirjanpainajan tuhoja ei olisi ihan niin paljon tänä vuonna. Tuollaista pikku aukkoa tilan rajalla ei kannattane suuremmin uudistaa ennen viereisen metsän uudistamista. Jos istuttaa, niin on aina väärän kokoista, kun vieressä hakataan. Kiitos videosta!
Kiitos Timo! 👍🏻 Varmasti alueellisia eroja on, mutta ehkäpä paikoin iskeymät ovat vähentyneet. Joo, kyllä tuo kulma on sellainen kohde kuten kuvasit. Tulevat toimet naapurikuviolla ratkaisee miten tuon kanssa sitten toimii.
Hyviä videoita järjestään teet.
Sopivan mittaisia ja esittäminen selkeää ja rauhallista.
Mitä tulee kirjanpainajiin niin onneksi omista metsistä ei ole toistaiseksi löytynyt... Kop kop.
Maannousemaa ja tyvitervasta sitävastoin löytyy
Kiitos Arto! Nämä ovat itsellekin kiinnostavia seurantoja, kun voi myöhemmin katsoa samoilta paikoilta videoita ja näkee mahdollisia eroja.
Uusimpien tutkimuksien mukaan kuusentyvilaho altistaa puita selvästi herkemmin kirjanpainajatuhoille eli puut eivät pysty vastustamaan kirjanpainajia niin hyvin kuin terveenä. Ollaan toiveikkaita, että mainitsemasi riesat pysyisivät kurissa siellä teidän nurkissa. 👍
Asiaa
Tänään jossain jutussa asiantuntija totesi, että kirjanpainajatuhot on hiukan vähentyneet tänä vuonna eli ihan jäljillä olin videolla. 👍