Surullista että menetettiin yksi suomen parhaimmista muusikoista tänään. Suruvalitteluni Pave Maijaselle ja Alexi Laiholle että ovat poistuneet meidän keskuudestanne. Pave Maijanen ja Alexi Laihoa tulemme muistamaan ikuisesti ja tulemme kaipaamaan heitä. Surullista että näin tapahtui. Pave Maijasen biisi Lähtisitkö on omasta mielestäni paras biisi minkä Pave Maijanen on koskaan esittänyt ja laulanut. Sääli että näin hyvä muusikko menetettiin tänään.
Pave oli nero. Hän toi suomalaiseen musiikkiin 80 luvulla sen eurooppalaisen new wave tatsin. Sai digosta irti sen duran duran jutun mitä ne tyypit haki.
Unelmaa josta voi vain unelmoida. Hyvä haltia heilauttanut taikasauvaa reippaasti tämän pojan kohdalla. Multitalentti.💫💫💫💛💛💛 Pieni mutta tärkeä yksityiskohta sievän jakun koristeena tällä kaunisrakenteisella ja -kasvoisella talentilla - lippupinssi.
Mä rakastanut häntä lapsesta lähtien❤. Järkytyin kun kuulin, että sama sairaus kuin isälläni oli. En tiedä oliko myöhäinen diagnoosi, mut liian nopeesti lähti ❤😢
❤❤❤Kiitos sinulle sinne tähtiin
Lahjakas, herkkä & aito persoona.
Lepää rauhassa Pave.♥️
Lepää rauhassa😪❤
Lepää rauhassa. Tämä on hienoimpia kappaleitasi.
Onneksi voimme kuunnella Paven biisejä ja samalla muistella häntä, joka säilyy sydämissämme
i don't understand the lyrics but i've just heard this in a finnish radio station and i like it very much
try the english version. Pave Maijanen - Would you
Goat of finnish music.
Don’t try english version. You can always translate this. I’ve loved this song since its release in 1984
Hyvää matkaa mestari Pave.... olin aikoinaan sinun uskollinen fani kesäkeikoillasi ympäri Suomea!
Niin kaunista, kiitos Pave.😥❤
Loistava ..ääni +kappale
Surullista että menetettiin yksi suomen parhaimmista muusikoista tänään. Suruvalitteluni Pave Maijaselle ja Alexi Laiholle että ovat poistuneet meidän keskuudestanne. Pave Maijanen ja Alexi Laihoa tulemme muistamaan ikuisesti ja tulemme kaipaamaan heitä. Surullista että näin tapahtui. Pave Maijasen biisi Lähtisitkö on omasta mielestäni paras biisi minkä Pave Maijanen on koskaan esittänyt ja laulanut. Sääli että näin hyvä muusikko menetettiin tänään.
Pave oli nero. Hän toi suomalaiseen musiikkiin 80 luvulla sen eurooppalaisen new wave tatsin. Sai digosta irti sen duran duran jutun mitä ne tyypit haki.
Hyvää matkaa, Mestari!
Unelmaa josta voi vain unelmoida. Hyvä haltia heilauttanut taikasauvaa reippaasti tämän pojan kohdalla. Multitalentti.💫💫💫💛💛💛 Pieni mutta tärkeä yksityiskohta sievän jakun koristeena tällä kaunisrakenteisella ja -kasvoisella talentilla - lippupinssi.
Aivan ihana biisi sitä odottaen💙🌟💙❤🌟❤💟
Pave ❤️
Hieno laulu. Lepää rauhassa
Mä tein Pavelle tribuutin- lauloin "lähtisitkö"- kyseessä on yksi onnistuneimmista esityksistäni. Hieno artisti ja laulaja. xoxo
Kiitos Pave......meiän kylän poika....rakas oot....nuku hyvin⚘
Lepää rauhassa suuri mestari
Mä rakastanut häntä lapsesta lähtien❤. Järkytyin kun kuulin, että sama sairaus kuin isälläni oli. En tiedä oliko myöhäinen diagnoosi, mut liian nopeesti lähti ❤😢
RIP :'(
R.I.P. kaunis
ALL love from egypt to finnish pepole
3. syyskuuta. Synttärionnea, ja kippis!
Voitti hittimittarissa 1985 Dingon Autiotalo biisin! Oli ykkönen 1985 vuoden Hittimittarissa!
R.I.P.
Legenda
RIP im really sad
Mä laitoin tän eillen J-P:lle viestillä.
Lepää rauhassa 😭😭😭❤️❤️😢
R.I.P❤
Loistava
Hyvää taivasmatkaa Mestari♥️
Mies joka ei esittelyjä kaipaa
Muistetaan Paavoo😔
Nyt en lähe minnekkää! Koska korona! Pysyn Kotona!
Pulloposti ollu hitaahko, mut Hyvä et vastauskin tuli 36 vuoden intensiivisen odotuksen jälkeen
💞
i wish that this was on spotify
but it´s on spotify.... the recording is excellent.
@@shifterboot1382 i can’t find it on there
Muistoissa eletään ,musiikkia kuunnellen,!
Rest In peace 🙏
This is music from Finland. You don´t have to understand. We have our own music.
❤
Lapsuuteni biisi. Omalla tavalla
Entäpä Would you by Pave Maijanen,kuka tietää tästä jotain?
ruclips.net/video/5G7U73Hrpuw/видео.html
Rip
Tämä nero on poissa mutta musiikki elää.
Pave 💖
❤
Loistava