Meillä oli hiiriä ja rottiakin. Mutta kisut on nyt pitäny kannan hyvin kurissa. Tuvassa rapisi talvisin mutta ei ole kisujen jälkeen rapissu... Mutta loukku ei ainakaan tarvi niin paljon ruokaa kuin kisut😅
Yleensä täälläkään ei ole ollut ongelmaksi asti. Tuo Viimesyksynä alkanut jyvien jemmaus aiheutti sen kun en tajunnut aloittaa loukutusta aikanaan. Meidän kisut on niin pehmoja sisäkisuja... kyllä täällä silti käy myös naapurin bad ass mokkikissa mutta rottia vaan on.
Super Catissa suunnitteluvirhe, jonka takia loukku voi joskus jäädä laukeamatta vaikka liipaisimen painaisi pohjaan asti. Giljotiinissa taas syötti on liian lähellä suu-aukkoa, pyritty siihen että pää jäisi siihen, mutta tosiasiassa rotta voi ehtiä vetäytyä ja jää vain käpälästä kiinni ja kiskoo senkin irti. Jos rottia on vähän niin ovat nirsoja syöttien suhteen, pitäisi olla suklaata ja savulohta, luomutomaattia ja ties mitä. Ja tietenkään missään ei saa olla ihmisen käden hajua.
@@solopomodoro5853 En, mutta ne jäi muutenkin vähälle käytölle. Isot supercat loukut nappasi muutaman mutta ne hävisi. Ehkä rotta jäi jalastaan kiinni ja vei loukun mennessään vaikka loukut oli narulla kiinnitetty
Meillä kissa syö minkä eteesä saa ja tuloo eteensä. Ei kuule hiiret vipeltele eikä myyrät. En tiedä mikä haukka oli mut meinasi napata meijän kissan, niin vaan selvisi kissi
Nyt kun jätät noi rotat sinne tänne niin elävät rotat lähtevät maalimalle meillä kävi niin ammuin ilmakolla ja ne saivat osumia kuolivat sinne ränne nyt on mennyt 2 vuotta niin ei ole rottia näkynyt vaikka on kanoja
vilaseppa semmonen kanava kun Shawn Woods tiältä youtubesta, sillä on vaikka minkänäköstä lookkua hiirulaisille ja rotille testissä, nii ostoloukkua kun ite nikkaroitua
Mattipoika pari kertaa on rotta jäänyt super cattiin pelkästään hännästä kiinni. Olisko toinen rotta koittanut tulla loukun yli ja laukaisdut sen... Kiinnitykset on hyvä olla.
Jos rottia ja hiiriä vilisee niin voin antaa sulle niiden pyydystämiseen elävän loukun.... nyt 11vk.ikäinen kissanpentu tarjolla... väriltään ruskea/musta viirukkainen tappaja.
Taitaa olla rotat vielä johdossa eikö ne oo niin kovia sikiään? Eikö enään oo myynnissä rotan myrkkyjä? semmoista oon kuullut että ei ois. Joskus muistan että tulitikulla poltettiin syöttiä että lähti ihmisen hajut pois,pyytäiskö paremmin sitä en tiiä.
En varsinaisesti. Minä EU viljelen. Naapuri hoitaa suurimman osan "oikeasta viljelystä" ja minä koitan pitää loput ikinurmella mutta kuitenkin käyttökunnossa jos tarve vaatii.
NO, se voi olla mutta onhan se ymmärrettävä että noin paljon rottia on oikea ongelma rakennukselle ja onhan tuo jo riskinä että ne leviää asuinrakennuksiinkin... Kyllä tälle löytyy perusteet.
Meillä on kans englanninkääpiöterrieri joita on käytetty englannissa satoja vuosia rotanpyydystämisessä. On se kyllä niin kova ravistamaan, että varmasti rotalla niskat katkiais.

Joo, nuo muoviloukut ei ole oikein vakuuttavia. Toimisikohan se ihmishajun peittämisessä jos loukut hankaisi savulohen nahkalla?
@@farmariasdfg itsellä samanlainen harmaa giljotiini, ei vakuuta, saitko yhtään menemään sellaiseen?
@@solopomodoro5853 En, mutta ne jäi muutenkin vähälle käytölle. Isot supercat loukut nappasi muutaman mutta ne hävisi. Ehkä rotta jäi jalastaan kiinni ja vei loukun mennessään vaikka loukut oli narulla kiinnitetty
@@farmariasdfg ok, kiitti tiedoista.
Meillä kissa syö minkä eteesä saa ja tuloo eteensä. Ei kuule hiiret vipeltele eikä myyrät. En tiedä mikä haukka oli mut meinasi napata meijän kissan, niin vaan selvisi kissi
Nyt kun jätät noi rotat sinne tänne niin elävät rotat lähtevät maalimalle meillä kävi niin ammuin ilmakolla ja ne saivat osumia kuolivat sinne ränne nyt on mennyt 2 vuotta niin ei ole rottia näkynyt vaikka on kanoja
Lykkäs syötteessä tämän 5v vanhan videon. Kysymys: Vieläkö rottalaiset rienaa tiluksia, vai olekko vapautunu niitten ikeestä?
Myrkkysyötit piti ottaa käyttöön silloin muutama vuosi sitten. Ja siilot kun saatiin tyhjiksi viljasta niin rotatkin loppui sitten.
Laske mopon tai muun pärisiän pakoputkesta pakokaasua jostain kolosta niin varmasti tehoaa on kokemuksia
Ihme ettei talossasi oo ollut rapinoita enää kun oon käyttänyt hiiri loukkuja.Ja Laika koira syöpi loput liikkuvat.
vilaseppa semmonen kanava kun Shawn Woods tiältä youtubesta, sillä on vaikka minkänäköstä lookkua hiirulaisille ja rotille testissä, nii ostoloukkua kun ite nikkaroitua
Mulla on niitä sähköisiä. Ihan päteviä laitteita ovat myös.
Minkä merkkisiä ja mallisia?
@@farmariasdfg Victor hankkijalta löytyy. Muutama hiiren ja yksi rotan.
@@UrbexArttu Minunkin teki mieli hankkia noita sähköisiä mutta en sitte raskinut.
@@UrbexArttu Meillä tuo ongelma poistui suurimmalta osin kun nyt ei ole viljaa jemmattuna.
Ite laitoin hiirien supercatti pyydykset kiinni laudan palaan. Ei kiinni jäännyt hiiri löhe kuljettamaan sitä. Jos ei heti exxoloidu.
Mattipoika pari kertaa on rotta jäänyt super cattiin pelkästään hännästä kiinni. Olisko toinen rotta koittanut tulla loukun yli ja laukaisdut sen... Kiinnitykset on hyvä olla.
Jos rottia ja hiiriä vilisee niin voin antaa sulle niiden pyydystämiseen elävän loukun.... nyt 11vk.ikäinen kissanpentu tarjolla... väriltään ruskea/musta viirukkainen tappaja.
Kiitoksia paljon mutta en pysty ottamaan kisulia. Mukaviahan ne on, toivottavasti sille löytyy hyvä koti :)
Taitaa olla rotat vielä johdossa eikö ne oo niin kovia sikiään? Eikö enään oo myynnissä rotan myrkkyjä? semmoista oon kuullut että ei ois. Joskus muistan että tulitikulla poltettiin syöttiä että lähti ihmisen hajut pois,pyytäiskö paremmin sitä en tiiä.
Kyllä rotat on vielä johdossa. Eu on tainnut kieltää toimivat rotanmyrkyt niin pitää yrittää loukuttaa...
Надо вам ласку завести, или горностая. Эти без проигрышные красоловы.
Hevosen kokosia rottia 😯 pienari jos löytyy nii kytikselle vaan.
Oon vähä miettinyt kunnon herkkusyöttiä ja 12/89
farmari asdfg no sillä ei jää ku häntä :) hyviä videoita 👍
Laita ämpäriin vettä noin 10 cm ja ruisleipää syötiksi ja joku laudan pätkä kulkureitiksi ämpärin reunalle. Minusta tämä on paras hiiren pyydys.
Joko saalista tullu. Hyvä testi loukuille. Aika kattava rivi.
Ei ollut vielä aamupäivällä saalista
mulla oli tommosia muovisia loukkuja ja niissä oli hampaat. sotkivat joka paikan ku hiiret meni poikki
Hiiret meni poikki😂
No kyllä on melkoinen loukku kun katkoo hiiret poikki, ei jää ainakaan kitumaan.
Se on exodus hiirelle 😁
Höpöhöpö
Vieläkö muuten viljelet?
En varsinaisesti. Minä EU viljelen. Naapuri hoitaa suurimman osan "oikeasta viljelystä" ja minä koitan pitää loput ikinurmella mutta kuitenkin käyttökunnossa jos tarve vaatii.
farmari asdfg jaa
Saas nährä koska vegaanit eksyy tän videon parii nii sit onki taas ilo irti :D
NO, se voi olla mutta onhan se ymmärrettävä että noin paljon rottia on oikea ongelma rakennukselle ja onhan tuo jo riskinä että ne leviää asuinrakennuksiinkin... Kyllä tälle löytyy perusteet.
totta totta. Eihän rottia ny nurkissa viihti kahtella.
Meetwustia syötiksi. TOIMII
Rotista innostunut koira on kanssa tehokas rottien häätäjä