Oli huippusiistiä tehdä jakso Valtterin kanssa! Tätä lajia pääsee treenaamaan Lohjan lisäksi Porissa,Lappeenrannassa,Helsingissä,Uudessakaupungissa sekä Tampereella.
Hyvä sarja👍 Tämä on omiaan rikkomaan nykypäivänä hyvinkin yleistä kamppailu-urheilu vs muut lajit ajattelua. Muutenkin eri lajeihin tutustuminen, on hyvä keino syventää omaa kamppailuymmärrystä/osaamista🙂
Hyvä video! Hieno nähdä miten laajasti pääsee käyttämään tekniikoita tässä lajissa. Tottahan se on ettei tosi tilanteessa ole sääntöjä ja vastaan voi tulla mitä vain.
Hyvä sarja. Kiitos tästä! Olis siistiä nähdä tässä sarjassa vaikka wing tsun, aikido, choy lee fut, capoeira, sumo ja taido. Kovinkaan moni laji ei näytä samalta kuin nuo. Tietysti yleisemmin MMA häkissäkin nähdyt thainyrkkeily, BJJ, judo, paini jne. kiinnostaa, mutta ne ei välttämättä tuo sulle hirveästi uutta.
Aasias villikoirat mitä kaduilla vilisee tietää että paikalliset osaa käyttää keppiä, mullekkin neuvottiin pitää keppiä mukana kun yksin kaduilla pimeällä kulkee, kerran nimittäin 8 koiran lauma piiritti meikäläisen ja alkas tulee tukalat oltavat kunnes viereisestä talosta grillaamassa olevan perheen isäntä tuli juuri tuollaasen kepin kans ja johan koirulit hajaantui😂💪🏼 tästä eteenpäin kuljin keppi kouras pimeällä kun yksin liikuin, tämä tapahtui siis Intias, pohjois Goalla.
@@Badgeri777 Siinä on ollut varmasti adrealiinit kohdillaan kun koirat alkanut piirittämään😅 ja se on kyl totta että Aasian päässä tuo keppien käyttöön isossa osassa koko kulttuuria
Olis mielenkiintoista jos pääsisit vertailemaan vähän näitä keppilajeja. Esim Tampereelle Petri Vaittisen oppiin Pekiti tirsia Kalia treenaamaan, tai Kai Westersundin BIFF Escrimaa Turussa. Hyviä jaksoja…
@@BJJSuomi Koen, että tarvisin vähän enemmän kokemusta ja syvempää ymmärrystä keppilajeista, ennen kuin osaisi tarkemmin analysoida ja vertailla eroja. Itsellä henk koht ei ennen sarjan tekoa mitään kokemusta keppilajeista. Mutta hyvä idea/ehdotus ja kiitoksia, koitetaan pitää jaksot jatkossakin hyvänä!
@ semmonen maallikkotason vertailu oliskin tälläselle maallikolle mielenkiintosempaa kun jonkun filippiinofanin joka tuntee syvällisesti nää kaikki lajit.
Mielenkiintoinen laji on kyllä. itsellä on vähän yli 10 vuodelta kokemusta karatesta, kickboxing ja nyrkkeilystä. judoa vajaa 2 vuotta siinä välissä. yks laji josta haluaisin että teet tutustumis videon. olis kraw maga. Tykännyt aina erikoisemmista itsepuolustus lajeista vaikka nykyään treenailen pelkkää rautojen nostelua
Vääntämällä molemmilla käsillä ylä ja alaleukoja erilleen niin kovaa, kuin jaksat. Toki pitää olla suht. Vahva, mutta kyllä kaikilta koirilta leukaperät antaa myöden, eikä kannata antaa hampaiden terävyyden haitata, kun ei se koira pääse leukojaan käyttämään, kun ne vääntää sijoiltaan..
@@sondel1591 Se on ihan totta, aina vaan ei ole mahdollisuutta lähteä juoksemaan karkuu. Esim sisätilat jossa uloskäynti tukittu. Tai sitten jos joku käy jonkun läheisesi kimppuun ja haluat häntä puolustaa. Näissä tapauksissa on hyvä, että olet vähän päässyt simuloimaan tämän kaltaista tilannetta ja osaat vähän laskea todennäköisyyksiä, kuinka mahdollisesti kannattaisi yrittää toimia.
Luunmurtumia ei kovillakaan kepeillä tule ihan hirveesti. Dog brothersit on sparrannu kovilla kepeillä minimaalisilla varusteilla jo 80-luvulta asti. Tammer Fight 3 vaparitapahtumassa oteltiin myös täyskontakti keppimatsi. Varusteina lätkäkypärä, skeittipolkkarit ja kyynärsuojat ja jääpallohanskat. Ei murtunu kummaltakaan mitään.
@@BJJSuomi Varmasti tosi paljon kiinni kepistä, sen tiheydestä, kepin käyttäjästä ja vastaanottavasta osapuolesta. Tomi antoi minulle kuvausten jälkeen muistoksi ironwood ottelukepin ja se oli kyllä tiheintä ja kovinta puuta mitä olen missään nähnyt. Jos sillä lähtis sparraamaan ja saisi oikeasti hyvän osuman nii väitän että ei varmasti ole murtuma kaukana. Jos taas verrataan sitten esim Kendon miekkaan/keppiin, nii niitä kestää ottaa ihan erilailla vastaan. Tai sitten joku suomalainen koivun oksasta tehty keppi ei isompia tuhoja tee helpolla. Ja vastapainoksi jos mietitään jääkiekkoa, nii kyllähän sielläkin tulee mailalla huitomisista tasaisesti väliajoin luunmurtumia käsien alueelle, vaikka siinä on vielä iso hanska välissä usein, ettei tule suoraan puhtaasti käteen se isku. Juurikin nuo käden pienet luut siinä murtumiin liittyen varmastikin isoimmassa vaarassa on. Ja nuo kombatanin treenikepit on sellaiset, että ihan fiksua ettei ihan jokaista treenisparria mennä niiden kanssa, vaan on vähän turvallisemmat setit simuloimaan mahdollista oikeaa tilannetta.
@ itehän en ottais yhtään kepin iskua. :D Se on varma… Mutta Dog brothersit ja se Tampereen keppimatsi käytiin ihan kovilla rottinkikepeillä. Ei ne murtumat varmaan ihan ennenkuulumattomia ole, mutta en usko, että niin yleisiä kun äkkiseltään vois kuvitella. Kannattaa tsekata tubesta Dog brothers videoita. Hullua hommaa. (Hesassa olis niidenkin porukka käsittääkseni)
@@BJJSuomi On kyllä kovaa touhua kovilla kepeillä sparraus. Pitää vähän vilkaista ja perehtyä noihin. Vaikea kyllä sanoa murtumien yleisyydestä, otanta sen verran pientä. Tomi voisi vähän kommentoida kun luulisi olevan hyvin perillä kun lajin parissa pitkään ollut ja jotain tuosta mainitsi.
@@BJJSuomiEi ne murtumat yleisiä olekkaan Suomessa, koska täällä treenataan turvallisesti. Mutta noilla pehmokepeilläkin on paiskottu kisoissa luita paskaksi.
En viitsi ottaa kantaa mitä muissa lajeissa on tapahtunut tai miten siellä tehdään, mutta meillä on tärkeää, että ei tule vakavia loukkaantumisia. 70cm ja 1-2kg keppi niin kyllä se kirpaisee, riippuu lyöjästä että kuinka paljon 😂
Oli kyllä kiva kokemus treenata Waltterin kanssa. Kiitos hyvin tehdystä videosta ja kiitos kun tulit tutustumaan Kombataniin.
@@LohjanItsepuolustuskoulu-si3vn Iso kiitos!🤝
Oli huippusiistiä tehdä jakso Valtterin kanssa! Tätä lajia pääsee treenaamaan Lohjan lisäksi Porissa,Lappeenrannassa,Helsingissä,Uudessakaupungissa sekä Tampereella.
@@juhanipantsar1088 Kiitos, oli kyl mukava treenata teidän kanssa!🤝
Greetings from kombatan Portugal 🥢 great job, Arnis kombatan FMA Forever 🇵🇭
Salam hormat🖐
Hieno laji ja huipputyyppejä ❤
Hieno pätkä, kiitos Waltteri.
@@TomiHarell Kiitos Tomi!🤝
Hyvä Wade!🔥🤙🏼 Ei muutaku jakson kimppuun--->
Hyvä pätkä tuli! Kiitos ! 😊
Hyvä video ja hieno laji. Tervetuloa kaikki kokeilemaan
Hyvä sarja👍 Tämä on omiaan rikkomaan nykypäivänä hyvinkin yleistä kamppailu-urheilu vs muut lajit ajattelua. Muutenkin eri lajeihin tutustuminen, on hyvä keino syventää omaa kamppailuymmärrystä/osaamista🙂
@@ilkkabister4298 Oppia ja näkökulmia on tullut paljon. Ei lajien pitäisi taistella keskenään vaa oppia ja kehittyä yhdessä👍
Excellent interview !!!
Hyvä video! Hieno nähdä miten laajasti pääsee käyttämään tekniikoita tässä lajissa. Tottahan se on ettei tosi tilanteessa ole sääntöjä ja vastaan voi tulla mitä vain.
@@paskaposti1587 Kiitos ja kyllä, tosi monipuolinen laji, paljon mistä ammentaa eri tilanteisiin!
Tua noi, komiaa tekemistä💪
Hyvältä näyttää 👊
Hyvää settiä jällehen!🫡
On kyllä monipuolinen laji! Ja hienoa kun vähän pidempi jakso!💯
Hyvä sarja. Kiitos tästä!
Olis siistiä nähdä tässä sarjassa vaikka wing tsun, aikido, choy lee fut, capoeira, sumo ja taido. Kovinkaan moni laji ei näytä samalta kuin nuo.
Tietysti yleisemmin MMA häkissäkin nähdyt thainyrkkeily, BJJ, judo, paini jne. kiinnostaa, mutta ne ei välttämättä tuo sulle hirveästi uutta.
@@juhiranta Koitetaan saada ainaki osa noista järjestymään ensi vuoden puolella!
Great Video ❤
Huippu!
Hyvä pätkä, hienoa tekemistä. ehkä nähdään koululla muidenkin lajien parissa vielä(han moo do ja hoi jeon hapkido)
@@kariniinisalo4973 Iso kiitos!🤝
Hyvä Wade ja Tomppa 🥷
Vai puukkotaistelu...hahahaoaoaah
Motorisesti vaativan näköistä touhua. Kehittää aivotoimintaa myös varmasti hyvin kamppailuosaamisen lisäksi.
Kyllä, tuollaiset ristiin menevät liikkeet kehittävät mukavasti motoriikkaa ja ovat muutenkin ”mielen ruokaa”.
hieno valmentaja tietää mitä tekee
Top
Loistavaa🔥🔥🔥
Hyvä davinci 👊🔥🔥
Jess taas odoteltu. Eniten odotan sitä meidä Jeet Kune Do jaksoa 😁😁😁
@@Jope-VariaSeinilleNYT Siitä tulee kovan luokan jakso kans!🥷
Aasias villikoirat mitä kaduilla vilisee tietää että paikalliset osaa käyttää keppiä, mullekkin neuvottiin pitää keppiä mukana kun yksin kaduilla pimeällä kulkee, kerran nimittäin 8 koiran lauma piiritti meikäläisen ja alkas tulee tukalat oltavat kunnes viereisestä talosta grillaamassa olevan perheen isäntä tuli juuri tuollaasen kepin kans ja johan koirulit hajaantui😂💪🏼 tästä eteenpäin kuljin keppi kouras pimeällä kun yksin liikuin, tämä tapahtui siis Intias, pohjois Goalla.
@@Badgeri777 Siinä on ollut varmasti adrealiinit kohdillaan kun koirat alkanut piirittämään😅 ja se on kyl totta että Aasian päässä tuo keppien käyttöön isossa osassa koko kulttuuria
Mainio jakso taas!🎉🙏
@@koirrah5986 Nöyrä kiitos!
Huhhuh euroopan mestari oli ku suoraan jostain merirosvo leffasta. hienoa katottavaa
Krav maga seuraavaksi!
@@paskaposti1587 missä päin Suomessa on kovimmat krav maga opettajat/seurat?
@ itsellä kokemusta vain krav maga Kirkkonummesta. Siellä on kyllä kokeneet ja osaavat valmentajat.
@@paskaposti1587 Ok, krav maga olisi kyllä mielenkiintoinen. Koitetaan saada jossain kohti järjestymään.
Teeppä jakso Krav magan guru Jyrki Saarion kanssa. Taitaa vaikuttaa Lahdessa.
"päässyt käyttämään" on väärin sanottu, pitäisi sanoa "joutunut käyttämään"
Hyvä pointti, olet oikeassa! Pitääpä olla tarkempana jatkossa
Olipa mielenkiintoinen laji, milloin Grawmaga vuorossa ?
Olis mielenkiintoista jos pääsisit vertailemaan vähän näitä keppilajeja. Esim Tampereelle Petri Vaittisen oppiin Pekiti tirsia Kalia treenaamaan, tai Kai Westersundin BIFF Escrimaa Turussa.
Hyviä jaksoja…
@@BJJSuomi Koen, että tarvisin vähän enemmän kokemusta ja syvempää ymmärrystä keppilajeista, ennen kuin osaisi tarkemmin analysoida ja vertailla eroja.
Itsellä henk koht ei ennen sarjan tekoa mitään kokemusta keppilajeista.
Mutta hyvä idea/ehdotus ja kiitoksia, koitetaan pitää jaksot jatkossakin hyvänä!
@ semmonen maallikkotason vertailu oliskin tälläselle maallikolle mielenkiintosempaa kun jonkun filippiinofanin joka tuntee syvällisesti nää kaikki lajit.
❤❤❤
🙏❤️
Paras jakso tähän mennessä
@@Marko-TKDD kiva kuulla
Mielenkiintoinen laji on kyllä. itsellä on vähän yli 10 vuodelta kokemusta karatesta, kickboxing ja nyrkkeilystä. judoa vajaa 2 vuotta siinä välissä. yks laji josta haluaisin että teet tutustumis videon. olis kraw maga. Tykännyt aina erikoisemmista itsepuolustus lajeista vaikka nykyään treenailen pelkkää rautojen nostelua
@@jartsap Krav Magaa ja defendoa koitetaan saada myöhemmin mukaan.
💪🔥
Ja piirimestaruuskisat mistä Tomi videolla puhuu, on maailmanmestaruus, jonka Tomppa käsittääkseni toi Suomeen kahdesti
😊💪
Miten taltutat agressiivisen koiran paljain käsin ilman kättä pidempää ?
@@toomas1662 omat haasteensa
Vääntämällä molemmilla käsillä ylä ja alaleukoja erilleen niin kovaa, kuin jaksat. Toki pitää olla suht. Vahva, mutta kyllä kaikilta koirilta leukaperät antaa myöden, eikä kannata antaa hampaiden terävyyden haitata, kun ei se koira pääse leukojaan käyttämään, kun ne vääntää sijoiltaan..
on kyllä taitoo tuolla valmentajalla
Käy testaamassa Choy Lee Fut Kung Fu
🔥🔥🔥
Paras keino puolustautuu veitseltä on juosta. Turha antaa mielikuva että puukkoa vastaan pitäisi alkaa tekemään jotain kombatan tekniikoita.
@@sondel1591 Se on ihan totta, aina vaan ei ole mahdollisuutta lähteä juoksemaan karkuu. Esim sisätilat jossa uloskäynti tukittu.
Tai sitten jos joku käy jonkun läheisesi kimppuun ja haluat häntä puolustaa.
Näissä tapauksissa on hyvä, että olet vähän päässyt simuloimaan tämän kaltaista tilannetta ja osaat vähän laskea todennäköisyyksiä, kuinka mahdollisesti kannattaisi yrittää toimia.
Luunmurtumia ei kovillakaan kepeillä tule ihan hirveesti. Dog brothersit on sparrannu kovilla kepeillä minimaalisilla varusteilla jo 80-luvulta asti. Tammer Fight 3 vaparitapahtumassa oteltiin myös täyskontakti keppimatsi. Varusteina lätkäkypärä, skeittipolkkarit ja kyynärsuojat ja jääpallohanskat. Ei murtunu kummaltakaan mitään.
@@BJJSuomi Varmasti tosi paljon kiinni kepistä, sen tiheydestä, kepin käyttäjästä ja vastaanottavasta osapuolesta. Tomi antoi minulle kuvausten jälkeen muistoksi ironwood ottelukepin ja se oli kyllä tiheintä ja kovinta puuta mitä olen missään nähnyt. Jos sillä lähtis sparraamaan ja saisi oikeasti hyvän osuman nii väitän että ei varmasti ole murtuma kaukana. Jos taas verrataan sitten esim Kendon miekkaan/keppiin, nii niitä kestää ottaa ihan erilailla vastaan. Tai sitten joku suomalainen koivun oksasta tehty keppi ei isompia tuhoja tee helpolla.
Ja vastapainoksi jos mietitään jääkiekkoa, nii kyllähän sielläkin tulee mailalla huitomisista tasaisesti väliajoin luunmurtumia käsien alueelle, vaikka siinä on vielä iso hanska välissä usein, ettei tule suoraan puhtaasti käteen se isku.
Juurikin nuo käden pienet luut siinä murtumiin liittyen varmastikin isoimmassa vaarassa on.
Ja nuo kombatanin treenikepit on sellaiset, että ihan fiksua ettei ihan jokaista treenisparria mennä niiden kanssa, vaan on vähän turvallisemmat setit simuloimaan mahdollista oikeaa tilannetta.
@ itehän en ottais yhtään kepin iskua. :D Se on varma…
Mutta Dog brothersit ja se Tampereen keppimatsi käytiin ihan kovilla rottinkikepeillä.
Ei ne murtumat varmaan ihan ennenkuulumattomia ole, mutta en usko, että niin yleisiä kun äkkiseltään vois kuvitella. Kannattaa tsekata tubesta Dog brothers videoita. Hullua hommaa. (Hesassa olis niidenkin porukka käsittääkseni)
@@BJJSuomi On kyllä kovaa touhua kovilla kepeillä sparraus. Pitää vähän vilkaista ja perehtyä noihin.
Vaikea kyllä sanoa murtumien yleisyydestä, otanta sen verran pientä.
Tomi voisi vähän kommentoida kun luulisi olevan hyvin perillä kun lajin parissa pitkään ollut ja jotain tuosta mainitsi.