Kun yksin kalastat, sähkoperämoottorin parempi kiinnitys on laitaan.Teet sopivan puu tai vesivaneerikappaleen, sovitat sen ja liimaat tai pulttaat sen haluamaasi paikkaan. Kannattaa kokeilla, mikä on sopivin paikka. Akulla voi vielä sääää painopistettä
Uistelussa olen keskipaikalta soutanu ja vieheitte lasku ja väsyttely ajanu sähkiksellä. Yksin soutarilla sähkis vedessä koko ajan. Säästää akkuu ja saa liikuntaa
Keulakone on sellainen. Sillä voi liikkua ja toimii myös taivasankkurina, autopilottina ja nopeudensäätimenä. Siitä tulossa juttua tuota pikaa tämän perään.
Varmaan Niko tarkoitti nimenomaan perämoottoria. Keulakoineitahan löytyy, mutta ei ole itsellekään vastaan tullut perämoottoria, jossa ankkuri olisi. Tällanen olisi pikkupaattiin/soudariin kova sana, kun kahden erillisen moottorin asentelu pikkuveneeseen on vähän työlästä/tilaa vievää/kallista. Mutta onko tällaisia gepsi perämoottoreita edes olemassa?
@@1BESTOFEVERYTHING1 jeps. Näin juuri. Peräpäässä taivasankkurin toteutus olisi heikompi kuin keulassa. Ankkurointipiste kääntyy aina tuuleen päin, jolloin perä on alttiina aallokolle, eikä vene ns. leikkaa vettä samalla tavalla. Ei ole tullut vastaan ensimmäistäkään perämoottoria tuolla ominaisuudella. Kommentissa tarkoitimme pitkälti sitä, että keulamoottoria voi käyttää aivan hyvin myös ajamiseen, perämoottorin tavoin.
Minn kota ja motorguide käyttää edelleen hiiliharjallisia moottoreita joista palaa hiilet ja sen jälkeen niitä ei saa vesitiiviiksi. Muut siirtyneet jo hiiliharjattomiin moottoreihin vuosikymmeniä sitten.
Kun yksin kalastat, sähkoperämoottorin parempi kiinnitys on laitaan.Teet sopivan puu tai vesivaneerikappaleen, sovitat sen ja liimaat tai pulttaat sen haluamaasi paikkaan. Kannattaa kokeilla, mikä on sopivin paikka. Akulla voi vielä sääää painopistettä
Uistelussa olen keskipaikalta soutanu ja vieheitte lasku ja väsyttely ajanu sähkiksellä. Yksin soutarilla sähkis vedessä koko ajan. Säästää akkuu ja saa liikuntaa
minkälaista kaikua suosittelet soutuveneeseen pienemmällä budjetilla
Kahen litran ohc turbo kolmosen kautta nelosen puhaltimella
@@MatthewDicksonOfficial Sierra jättää
Garminin Striker -sarjan 4-5 -tuumaiset laitteet ovat varsin toimivia, kuten myös Lowrancen Hook -sarjan pienemmät laitteet.
Miten tehokas sähköperämoottorin pitäisi olla 4.35 pitkään tasaperä veneeseen?, uistelua järvessä silmälläpitäen.
Ottaisin itse kyllä tehokkaamman, kuin videossa. Esim. Minn Kota Endura Max 55 lbs -mallin.
Onko olemassa sähköperämoottoria mikä toimis myös taivasankkurina?
Keulakone on sellainen. Sillä voi liikkua ja toimii myös taivasankkurina, autopilottina ja nopeudensäätimenä. Siitä tulossa juttua tuota pikaa tämän perään.
Varmaan Niko tarkoitti nimenomaan perämoottoria. Keulakoineitahan löytyy, mutta ei ole itsellekään vastaan tullut perämoottoria, jossa ankkuri olisi. Tällanen olisi pikkupaattiin/soudariin kova sana, kun kahden erillisen moottorin asentelu pikkuveneeseen on vähän työlästä/tilaa vievää/kallista. Mutta onko tällaisia gepsi perämoottoreita edes olemassa?
@@1BESTOFEVERYTHING1 tätä juuri tarkoitin. Ei vaan jaksa alkaa rautalangasta väätämään.
@@1BESTOFEVERYTHING1 jeps. Näin juuri. Peräpäässä taivasankkurin toteutus olisi heikompi kuin keulassa. Ankkurointipiste kääntyy aina tuuleen päin, jolloin perä on alttiina aallokolle, eikä vene ns. leikkaa vettä samalla tavalla. Ei ole tullut vastaan ensimmäistäkään perämoottoria tuolla ominaisuudella.
Kommentissa tarkoitimme pitkälti sitä, että keulamoottoria voi käyttää aivan hyvin myös ajamiseen, perämoottorin tavoin.
Kiva peli tyvenellä
Minn kota ja motorguide käyttää edelleen hiiliharjallisia moottoreita joista palaa hiilet ja sen jälkeen niitä ei saa vesitiiviiksi. Muut siirtyneet jo hiiliharjattomiin moottoreihin vuosikymmeniä sitten.
Koska hot wings videoo?