Olin aikoinaan lihatehtaalla, sielläkin kyllä sai kävellä monenlaisen desinfiointipisteen läpi ennenkuin pääsi tuotantotiloihin, pirtulla desinfioitiin hihnoja yms. ja labra teki kokeita tehtaalla lihaeristä. Ei ihme että elintarviketurvallisuus on aika hyvää tasoa Suomessa.
KIITOS oli mielenkiintoinen juttu 👍 voikun itsekin pääsisi jonnekin muualle kun kotkan vaasan myllyn tehtaalle(näkkileipää jne) seuraamaan valmistusta.
Olipa mielenkiintoinen video, koska olen koko ikäni eli yli 60 vuotta maitoa käyttänyt enemmän tai vähemmän ja mummollani oli lehmiäkin. Olen muuten lähes kaikkiruokainen, mutta piimää ja viiliä en vielä ole koskaan uskaltanut maistaa. Saa nähdä, uskallanko joskus senkin tehdä.
Äijä vetää kyllä hyvin :D Pitäis olla kanavatilaajien kohdalla yksi nolla enemmän, sen verran hyviä on videot ja hyviä lähikuvia ja kaikkea. Ammattimaisia. Nimim. Joitain ohjelmia ja pari elokuvaa telkkariin tehnyt dokkaristi-elokuvaaja. Suosin myös Satamaitoa kun ostan maitoa ja voisin olla töissäkin tuolla videon tehtaalla, vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Tämä video on todellinen kulttuuriteko ja istuu kanavan teemaan yhtä saumattomasti kuin pihvi hampurilaiseen. Ja hatunnosto tietysti Satamaidolle, että antoivat videolle mahdollisuuden.
@@AaPeenKasAri tuo on totta. ennen tuli itsekin juotua vanhentunutta maitoa usein. nykyään kun lähikaupan maito tulee meijeristä jonka parasta ennen päiväys on 3 viikkoa niin ei pääse menemään vanhaksi
Vallan mielenkiintoinen meijerikierros. Kiitokset tästä!
@@jonez63 Kiitos kollega. Maitoakin löytyi 👍
Sieltä se paras maito tulee!!Kiitos videosta!!
Kiitos. Olipa mahtava video. 🙏👍
Aapeen mehumatka. Näitä lisää. Seuraavaksi makkarat, perunat, majot. Todella hieno video
@@nahkanukke Suuret kiitokset mukavasta kommentista. 🙂🙂 Ja hyvä idea, yritetään tutustua tosiaan vielä muihinkin
Se on mahtavaa, että meillä Suomessa on puhdasta ja antibioottivapaata maitoa, samoin liha👍
@@janiovaskainen 💪💪💪
Olin aikoinaan lihatehtaalla, sielläkin kyllä sai kävellä monenlaisen desinfiointipisteen läpi ennenkuin pääsi tuotantotiloihin, pirtulla desinfioitiin hihnoja yms. ja labra teki kokeita tehtaalla lihaeristä. Ei ihme että elintarviketurvallisuus on aika hyvää tasoa Suomessa.
Mielenkiintoinen meijeriretki.
Kiitos kiitos. Maitoakin löytyi 🙂
KIITOS oli mielenkiintoinen juttu 👍 voikun itsekin pääsisi jonnekin muualle kun kotkan vaasan myllyn tehtaalle(näkkileipää jne) seuraamaan valmistusta.
@@mikaporvari257 Kiitos kiitos mukavasta kommentista
Kiitos hienosta videosta! 👍🥛
@@KaitsuMaitsu Kiitos kommentista Kaitsu 🙂🙂
Hyvää settiä kiitos
@@jarmomaltio9998 Kiitos Jarmo 🙂
Hyvää reportaasia!
@@JarryRiggs Kiitos mukavasta kommentista
Oli hauska kun kävin Rovaniemen valtakadun grillillä, niin siellähän se tarra komeili ikkunassa :D
@@juuso2248 Kattos vaan. Hienoa 👍👍
Maitokolmion maito ois paras! Sori tästä. :D :D (olen Keski-Pohjanmaalta kotosin)
Hieno video.💖 Itse kaipaan vielä yhden tuotteen kaupan hyllylle. Terni maito💖💯💗💖 ihan parasta josta tehdä kunnon plättejä ja pullaa🏁💪🏁
@@71jarza Kiitos mukavasta kommentista
Seuraavaksi käynti jossain Panimolla. Vaikka Torniossa. Olut ja burgeri liittyy hyvin yhteen.
Hyvä idea. Kiitos 👍
Hyvä settu!
@@GrilliTopo 💪💪🤘 Kiitos kollega
AP ja 10/10 danke schön 👍
@@mzu666 🙂🤘🤘 Kiitos kiitos
hyvä video täytyy siirtyy tohon liemeen.
@@pekko133 🙂🙂 Kiitos mukavasta kommentista
Hyvä video ja ainoastaan juuri pakatun maidon juominen jäi videolta puuttumaan. 😀
@@jmr7480 Olin niin täpinöissä että unohdin juoda 😂
hyvä video jälleen, on ootettukki niinkö kuuta nousevaa
@@mikatiirikainen2878 Kiitos Mika. 🤘🤘
Olipa mielenkiintoinen video, koska olen koko ikäni eli yli 60 vuotta maitoa käyttänyt enemmän tai vähemmän ja mummollani oli lehmiäkin. Olen muuten lähes kaikkiruokainen, mutta piimää ja viiliä en vielä ole koskaan uskaltanut maistaa. Saa nähdä, uskallanko joskus senkin tehdä.
@@outileppa5080 Kiitos mukavasta kommentista 🙂 Ei muutako rohkeasti testiin avoimin mielin
Mun isä kans siinä vajaa 70 ja ei vaan voi juoda piimää, itehän vetelen sitä pari litraa viikossa, reipas Suomen poika nääs :D
Äijä vetää kyllä hyvin :D Pitäis olla kanavatilaajien kohdalla yksi nolla enemmän, sen verran hyviä on videot ja hyviä lähikuvia ja kaikkea. Ammattimaisia. Nimim. Joitain ohjelmia ja pari elokuvaa telkkariin tehnyt dokkaristi-elokuvaaja. Suosin myös Satamaitoa kun ostan maitoa ja voisin olla töissäkin tuolla videon tehtaalla, vaikuttaa mielenkiintoiselta.
@@OlariMC Kiitos ☺️ Mukava kuulla että tykkäät
Video mitä en koskaan tiennyt tarvitsevani
@@Patrik-pi3dl 😂😂 pääsin yllättämään
Itse olen ollut ennakkohuoltoasentaja huoltamassa mm. Noita venttiileitä, tosin eri meijerillä.
Hienoa videota.
@@Juspa73 Kiitos mukavasta kommentista. Sinä olet siis myös venttiimies 🙂
Tämä video on todellinen kulttuuriteko ja istuu kanavan teemaan yhtä saumattomasti kuin pihvi hampurilaiseen. Ja hatunnosto tietysti Satamaidolle, että antoivat videolle mahdollisuuden.
Kiitos mukavasta kommentista 🙂
Lidlin pohjolanmeijerin maito näkyy tulevan satamaito ainakin nuot maitojuomat laktosittomat
Jätitkö tarran 😉
Hyvä huomio
Kävitkö testaa grilli porin.
@@valtteriojamo1517 Joo olen käynyt sen jo. Löytyy videota 🤘🤘
Eikö tuolla käytetä kuulosuojaimia? 😲
Puolikas on nössöille...litranen menee heittämällä ruoan kera =P
@@19th84 😂😂💪💪
Ennen vanhaan kurri juotettiin kissoille, nykyään se myydään rasvattomana maitona....joka ei maistu miltään
Varmaan saivat kissatkin, mutta talon vasikat sen saivat.
ihmetellyt aina kuka helvetti niitä puolen litran maitoja ostaa kaupasta kun samalla hintaa saa litran
@@pyroslavia9499 Sepä, mutta jos ei käytä kuin kahvissa tai tosi vähän niin ei tarvitse heittää hävikkiin kun vanhenee käsiin