Moi. Mä ukrainalainen kalastaja. Muuttamme Suomen jalken alkaa sota. Opiskellle suomea sinusta videoista. Kiitos hyöduliselts ja mielenkiintoista videooppitunnista.
Tuossa ku kattelin tuota sun uistimen tekoa, nii ainakin muutama juttu tuli mieleen mitä ite teen toisin. Omiin rst lusikoihin oon liimannut kummallekkin puolelle korkkilevyä keventeeksi, jonka jälkeen se hiotaan muotoon. Tämän jälkeen oon pohjustanut lusikat muutamalla kerroksella valkoista propionaattia. Tämän jälkeen saa uistimen maalit ja hileet pintaan. Ja päälle iskun kestävää lv1 lakkaa. Omasta mielestä taivuttelit ihan liian mutkalle noita lusikoita, neuvoisin taivuttamaan lusikkaa vain aavistuksen takapäästä, koska uistimen pitää kestää kovaa kelausta.
No täällä ei oiken ole kevennetylle taimenlusikalle käyttöä. Ite tein nämä kesäkaudelle ja enempikin tuohon oulujoelle, missä ollaan totuttu nakkelemaan perinteisiä keventämättömiä lusikoita.
Mites pitkään oot ensimmäisessä pohjalakkauksessa pitänyt upoksissa uistimia? Itsellä meinaa korkki jäädä pehmeäksi vaikka pitää tunnin purkin sisällä.
Laita 1 kerros cabin vesiohenteista lakkaa ja sitten päälle liotinpohjanen, tai epoksipinnoite. Ohentamalla tuota cabin vesilakkaa voi ampua ruiskullakin.
Ite tykkään huomattavasti enemmän rupisesta pinnasta kuin tasaisesta. Jotkut vaapun valmistajathan on ruvennu tekemään epätasaista pintaa, esim. Fladenin Dalton. Kyllähän ne uistimet missä on eniten kalan hajua ja hampaan jälkeä vaan tuppaa kummasti kalastamaan paremmin. Mistä lie johtuu.. 😀
@Veksu , ton tyypin kanavalta löytyy video, jossa hän rakens ruokalusikasta uistimen vaal poraamalla kaks reikää. Taispa saaha sillä hyvin kalaakin. Mutta hyvä video tulossa, vaikka en ole kuin 1:46 verran ehtiny kattoa
Tuohon valumiseen huomannu punasella greatexin värillä et maalin pitää antaa kuivua pitempään mitä muut sävyt niin auttasko se tuohonki. Ittellä käytössä lv1 lakkana.
Ensin ruokkii lapset lusikalla sitten kun ne kasvaa isoiksi niin tekee lusikasta uistimen ja sanoo että nyt pyydät itse ruuan, koska täällä ei oo täyspalvelua.
Töissä joskus sinne tuotiin ankeriaita ja fileeraamossa otettiin kansi pois nii ne kieri lähes kaikki lattialle ja aateltii että eipä ne tuolta karkuun pääse. Sit toimistosta tuli joku täti sinne tuomaan jotain tilauslistaa varmaan ni se sai melki slaagin kun se näki kiemurtelevat kalat siellä lattialla ja pöydillä.
Nuorena poikana kolkkasin ankeriaan tiskialtaassa. Siitähän se suuttui, karkasi käsistä viereiseen altaaseen ja lennätti sieltä kanan paistoliemimarinadit pitkin seiniä ja kattoa. Hirveä sotku ja sen jälkeen ankeriaat käsiteltiin pihalla.
Aikanaan olin töissä paikassa missä maalattiin kappaleita pulverimaalilla. Muistelen uunin lämpötilan olevan jossain 150-200 asteen tienoilla. Toimisko lakkauksessa pulverilakka? Ikh:n valikoimissa on lakan lisäksi eri värejä nii ei välttämättä tarvi maalata ollenkaan.
Moi. Mä ukrainalainen kalastaja. Muuttamme Suomen jalken alkaa sota. Opiskellle suomea sinusta videoista. Kiitos hyöduliselts ja mielenkiintoista videooppitunnista.
Tee siitä lusikka osasta rautu lätkiä ne on helppo tehdä ja ne on hyviä
tee videota jossa testaat nuita sun tekosia jäiden lähdön jälkee merellä.
meri ei jäädy
@@Alsioh onks tää joku läppä?
@@ruffe7655 ootvai
2:50 katsojaystävällinen rälläkkä 👏
Mukavampi kattoa ku ei mene välillä kuulo
f180-1 polyuretaani tolla hyvä tehä jos tekee isompia eria. Ja muotilla saa kuviot talteen. Ja saa tolla vaikka suoraa vaappujakin tehtyä. Muotilla.
Tuossa ku kattelin tuota sun uistimen tekoa, nii ainakin muutama juttu tuli mieleen mitä ite teen toisin. Omiin rst lusikoihin oon liimannut kummallekkin puolelle korkkilevyä keventeeksi, jonka jälkeen se hiotaan muotoon. Tämän jälkeen oon pohjustanut lusikat muutamalla kerroksella valkoista propionaattia. Tämän jälkeen saa uistimen maalit ja hileet pintaan. Ja päälle iskun kestävää lv1 lakkaa. Omasta mielestä taivuttelit ihan liian mutkalle noita lusikoita, neuvoisin taivuttamaan lusikkaa vain aavistuksen takapäästä, koska uistimen pitää kestää kovaa kelausta.
No täällä ei oiken ole kevennetylle taimenlusikalle käyttöä. Ite tein nämä kesäkaudelle ja enempikin tuohon oulujoelle, missä ollaan totuttu nakkelemaan perinteisiä keventämättömiä lusikoita.
Mites pitkään oot ensimmäisessä pohjalakkauksessa pitänyt upoksissa uistimia? Itsellä meinaa korkki jäädä pehmeäksi vaikka pitää tunnin purkin sisällä.
Laita 1 kerros cabin vesiohenteista lakkaa ja sitten päälle liotinpohjanen, tai epoksipinnoite. Ohentamalla tuota cabin vesilakkaa voi ampua ruiskullakin.
Ite tykkään huomattavasti enemmän rupisesta pinnasta kuin tasaisesta. Jotkut vaapun valmistajathan on ruvennu tekemään epätasaista pintaa, esim. Fladenin Dalton. Kyllähän ne uistimet missä on eniten kalan hajua ja hampaan jälkeä vaan tuppaa kummasti kalastamaan paremmin. Mistä lie johtuu.. 😀
@Veksu , ton tyypin kanavalta löytyy video, jossa hän rakens ruokalusikasta uistimen vaal poraamalla kaks reikää. Taispa saaha sillä hyvin kalaakin. Mutta hyvä video tulossa, vaikka en ole kuin 1:46 verran ehtiny kattoa
Lusikasta on uistin rakenneltu ja löytyy kanavalta videota! Samoin pullonkorkeista ja mustekynästä. Kannattaa katsoa 👍😎
Siitä lusikan kärjestä vois tehä lipaan uistimeen lipan
Lakkausväli liian pitkä? Jotkuu lakat taitaa olla aika tarkkoja ajasta. Joko riittävän nopeasti tai sitte pitää olla täysin kovettunut.
Mikä ruisku sulla on käytössä ja mitä maaleja käytät maalaamisessa?
Cabin liuotinohenteisia maaleja käytän ja ruiskuna patriot xtreme noin 150 e ruisku
Tuohon valumiseen huomannu punasella greatexin värillä et maalin pitää antaa kuivua pitempään mitä muut sävyt niin auttasko se tuohonki. Ittellä käytössä lv1 lakkana.
Testailin just eilen LV1 -lakkaa ja se ei valuta.
Uri Geller tais olla töissä Kuusamon uistimella ennen tähteyttä.
Sielä on taiteltu lusikoita urakalla :D
Kuivumis aika väärä tai maalattu liian paksu kerros maalia kerrallaan.
Se voi myös kuplia, jos maali ja lakka ei sovi yhteen.
Ensin ruokkii lapset lusikalla sitten kun ne kasvaa isoiksi niin tekee lusikasta uistimen ja sanoo että nyt pyydät itse ruuan, koska täällä ei oo täyspalvelua.
voisko valuminen johtua siitä että jos sormista siirtyy rasvaa uistimen pintaan ?
Ei, koska sitä ei tapahu aina
Töissä joskus sinne tuotiin ankeriaita ja fileeraamossa otettiin kansi pois nii ne kieri lähes kaikki lattialle ja aateltii että eipä ne tuolta karkuun pääse. Sit toimistosta tuli joku täti sinne tuomaan jotain tilauslistaa varmaan ni se sai melki slaagin kun se näki kiemurtelevat kalat siellä lattialla ja pöydillä.
Nuorena poikana kolkkasin ankeriaan tiskialtaassa. Siitähän se suuttui, karkasi käsistä viereiseen altaaseen ja lennätti sieltä kanan paistoliemimarinadit pitkin seiniä ja kattoa. Hirveä sotku ja sen jälkeen ankeriaat käsiteltiin pihalla.
4:05 tai sitte netistä jos on kello 22.00 pe iltana ja kova polte vääntää uistimia!
Nimimerkillä joskus saattanut käydä niinkin 😅
Mut muistakaa että ei sit oteta niitä vaimon lusioita. Saattaa tulla sanomista 😅
Voiko nuilla pilkkiä haukea? Voitko käydä koklaa😁
Mitä nee jotkut tekijät, niillö on simmone pyörivä teline mihin laittaa kuivaa lakan jälkeen?
Mikä on sulanu meri,joki,koski, oulussa
Kuka tietää olisko Tornion suunnilla hyviä meritaimen paikkoja? Tai torniosta yli ruåttin puolelle🤔
no voi mavon silimä kiitos paljon videosta❤
asiallista👍
Miks et lämmittänyt ensin ennenku aloit hakkaamaan muotoon, olis tullu kerralla oikeeseen muotoon
Mistä noit hiljasia rälläköitä saapi?
Tuo savusilakka väri toimii kuin tauti täällä meillä päin keski-suomessa 😊
180-220 astetta
Pulverimaalin uunitus lämpötila.
Vaimo soittaa sulle kohta. Se on pahalla päällä ku katkoin lusikat.😬😬 @SOPULI
Hae äkkiä jotain halavempia lusikoita ettei mee lusikat jakoon :D
@@SOPULI 😂😂👍 hyvää Vappua👍😂
Saisko siitä ylimääräsestä osasta jonkun pilkki lätkän?
Vois siitä jotain tehä
Miks et sulattaisi niitä turhia lusikanpäitä ja pistäis niitä muottiin?
Ruostumaton teräs vaatii lämpöä n. 1500°C että sulaa.
Aikanaan olin töissä paikassa missä maalattiin kappaleita pulverimaalilla. Muistelen uunin lämpötilan olevan jossain 150-200 asteen tienoilla.
Toimisko lakkauksessa pulverilakka? Ikh:n valikoimissa on lakan lisäksi eri värejä nii ei välttämättä tarvi maalata ollenkaan.
Lakassa tai muovissa selluloosaa.. ??? Alkaa kupliin..
Joo täytyy selvitellä tätä ja kyllä siihen keinot löytyy.
Tee siitä lysikan päästä ei varraesta ni siitä lusikka uistin
❤
❤
Посмотрели с женой видио она сразу все ложки и вилки спрятала, теперь выдаёт только к приёму пищи.